Rottatutkimus pääsee vauhtiin

5.9.2018
Tänä syksynä sadat koululaiset ja lukiolaiset selvittävät Helsingin rottapopulaation kokoa käyttämällä jälkilevyjä.

Viime kevään pilottikokeiden jälkeen tänä syksynä koululais- ja lukiolaisryhmät noin 20 eri koulusta ja lukiosta Helsingin alueella alkavat asettaa jälkilevyjä ympäri Helsinkiä. Jälkilevyt asetetaan neljän levyn ryhmiin ja ne ovat maastossa neljä päivää. Jälkilevyt voi tunnistaa kyltistä, jossa mainitaan, että kyseessä on Helsingin yliopiston tutkimusväline. 

Tutkimusryhmämme tutkija Tuomas Aivelo käy viemässä tarvittavat materiaalit kouluihin, esittelee kaupunkiekologista tutkimusta yleisestä sekä erityisesti projektiamme ja kaupunkirottia. Hän myös opastaa oppilaat ja opiskelijat jälkilevyjen käyttöön. Osallistujat laskevat rotan jälkien osuuden levyistä ja lähettävät kuvat mobiiliapplikaation avulla, mikä mahdollistaa satojen ja jopa tuhansien levyjen helpon hallinnoinnin.

Koulut ja lukiot osallistuvat hankkeeseen koko lukuvuoden 2018-2019. Ensimmäisiä alustavia tuloksia luultavasti saadaan syksyllä 2019.