Viriketutkimus

virikkeenkäyttö aktiivisuus graafi eng

”Uusia virikeinnovaatioita sikaloille” -tutkimus tehtiin vuosina 2012–2013 kolmella suomalaisella sikatilalla. Kokeessa oli mukana yhteensä 1436 lihasikaa, 167 kasvatussikaa ja 304 imevää porsasta. Tutkimuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta. Tutkimusta johti professori Anna Valros, ja käytännön suunnittelua ja toteutusta veti tutkija Helena Telkänranta.  Suunnitteluvaiheessa oli lisäksi mukana ulkomaisia asiantuntijoita, kuten Marc Bracke hollantilaisesta Wageningenin yliopistosta ja Jeremy Marchant-Forde Yhdysvaltain maatalousministeriöstä.  Toteutusvaiheessa hankkeeseen osallistui myös eläinlääketieteen ja kotieläintieteen opiskelijoita, jotka tekivät hankkeessa yhteydessä lisensiaatti- ja pro gradu-työnsä. Tutkimuksen rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö sekä Helsingin yliopisto. Toteutuksessa oli yhteistyössä myös Suomen Sikayrittäjät ry., joka mm. avusti tutkimukseen osallistuneiden tilojen rekrytoimisessa.

Tutkimus jatkuu

Kansainvälinen, Suomesta käsin johdettu tutkimushanke FareWellDock kehittää lisää keinoja sikojen hännänpurennan ehkäisemiseksi.

Lihasioilla testatuista virikkeistä parhaiksi osoittautuivat tuoreesta 5–10 cm vahvuisesta puunrangasta sahatut 40–100 cm mittaiset pätkät, jotka ripustettiin karsinaan kettingeillä vaakatasoon alle kärsän korkeudelle. Näissä karsinoissa esiintyi vähemmän hännän- ja korvanpurentaa verrattuna karsinoihin, joissa oli muita testattuja virikemateriaaleja tai kyseisen tilan normaali järjestely. Puulla virikkeellistetyissä karsinoissa oli myös vähemmän toisten sikojen pureskelua ja tonkimista ja alempi mitattu stressitaso.

Muovisesta vesijohtoputkesta tehtyjä virikkeitä käytettiin yhtä aktiivisesti kuin puisia, mutta niillä ei ollut samaa alentavaa vaikutusta hännän- ja korvanpurentaan eikä stressitasoon.

Porsituskarsinaan ripustettavat köydet alensivat hiukan emakoiden mitattua stressitasoa, mahdollisesti siksi että porsailla oli muutakin pureskeltavaa kuin emä. Makuualueella olevat köydet myös vähensivät toisiin porsaisiin kohdistuvaa pureskelua ja tonkimista nukkumaanmenon yhteydessä, mutta ero tavanomaisiin karsinoihin oli pieni.

Tutkimuksen ensimmäisessä eli pilottivaiheessa testattiin seitsemää materiaalia. Välikasvatuksessa, lihasioilla ja kasvatussioilla verrattiin tuoretta puuta, sisalköyttä, lämpökäsiteltyä turvelevyä, vesijohtoputkissa käytettävää keskitiheyksistä polyeteenimuoviputkea eli PE-MD-putkea (vanhalta nimeltään PEM), ruokkijan ketjua (kauttaaltaan metallia) ja metalliketjua. Imevillä porsailla kokeiltiin sisalköyttä, wc-paperia ja lämpökäsiteltyä turvelevyä.

Materiaaleja kokeiltiin eri määrinä, erilaisiksi esineiksi rakennettuina, eri paikoissa karsinaa ja erilaisilla kiinnitystavoilla. Tuoreen puun osalta testattiin neljä puulajia (koivu, leppä, haapa ja mänty).

Lupaavimmiksi osoittautuneet ratkaisut valittiin varsinaiseen kokeeseen. Valinnassa tärkeimmät kriteerit olivat turvallisuus sioille ja henkilökunnalle sekä kustannusten ja hyödyn suhde. Kustannuksiksi laskettiin materiaalikulut ja työajan menekki. Hyötyä mitattiin virikkeen käyttöaktiivisuudella kahden viikon kuluttua asennuksesta eli kun uutuudenviehätys oli jo mennyt ohi. Jatkoon valittiin ne materiaalit ja käyttötavat, joiden kustannukset ja työmenekki olivat pienet verrattuna niillä saatuun sikojen luontaisen käyttäytymisen lisääntymiseen.

Jatkoon valitut mallit olivat:

  • Välikasvatukseen, lihasioille ja kasvatussioille:
  • Tuoreen koivunrangan pätkät, ripustettuina kettinkien varaan vaakasuoraksi lähelle lattiatasoa.
  • Muoviputken pätkistä ja kettingistä kootut virike-esineet.
  • Kahdesta metalliketjusta koottu epäsymmetrinen risti, johon muodostuu kolme eripituista riippuvaa haaraa, kun sen ripustaa neljännestä ketjun päästä.

Imeville porsaille:

  • Sisalköydet, ripustettuina karsinan aitaan makuualueen ja ritilän yläpuolelle.

Jokaisessa kokeessa virikkeet laitettiin karsinoihin ennen sikojen tuloa (imevillä porsailla ennen porsimista) ja ne olivat karsinassa yhtä kauan kuin siatkin.

Valitut materiaalit testattiin neljässä osakokeessa: kaksi osakoetta lihasioilla, yksi kasvatussioilla ja yksi imevillä porsailla.

Virikkeitä käytettiin aktiivisimmin niissä karsinoissa, joissa oli puuta tai muoviputkea. Jos tarjolla oli samanaikaisesti koivunrankaa, muoviputkea ja ketjuja, koivunranka oli suositumpaa kuin ketju, ja muoviputki asettui niiden väliin. Ketjun käyttöaktiivisuudessa ei ollut eroa tavallisten ja kahden ketjun yhdistelmien eli haarautuvien ketjujen välillä.

Siat pureskelivat ja tonkivat toisiaan vähemmän niissä karsinoissa, joissa virikkeenä oli koivunrankaa, kuin kontrollikarsinoissa, joissa virikkeenä oli muoviputkea, metalliketjua, ruokkijan ketjua tai yksittäinen laudanpala.

Vieraan ihmisen arkaileminen (jota mitattiin lähestymiseen kuluvalla ajalla sekunteina) oli koivunrankakarsinoissa nopeampaa kuin muovi- ja ketjuvirikkeellistetyissä. Tämä viittaa siihen, että puukarsinoiden sioilla oli alempi stressitaso.

Tutkimuksessa virikkeet oli kiinnitetty siten, että puu- ja köysivirikkeet olivat kiinteän lattian alueella, ja muovi- ja metalliketjuvirikkeet olivat ritilällä. Tällä järjestelyllä karsinat pysyivät yhtä puhtaina kuin ilman lisävirikkeitä. Myös sikojen käyttämät makuualueet pysyivät samoina.

Hännän- ja korvanpurentaa esiintyi vähemmän niissä lihasikojen karsinoissa, joissa oli koivunrankaa 30 cm/sika, kuin niissä karsinoissa, joissa oli muoviputkea tai metalliketjua.

Toisella sikalatilalla tehdyssä kokeessa, jossa puuta oli 10 cm/sika, korvanpurentaa esiintyi koivunrankojen kanssa vähemmän. Hännänpurennassa ero oli vain suuntaa-antava.

Yllämainitut puuvirikkeiden edulliset vaikutukset olivat samalla tasolla niissä karsinoissa, joissa oli virikkeenä vain puuta, ja niissä, joissa oli puun lisäksi muoviputkea ja ketjuvirikkeitä. Muiden materiaalien lisääminen puun oheen ei siis enää kasvattanut puusta saatavaa hyötyä.

Viikon ikäiset porsaat pureskelivat ja tonkivat toisiaan nukkumaanmenon yhteydessä harvemmin niissä karsinoissa, joiden makuualueelle oli ripustettu sisalköysiä, kuin tavallisissa porsituskarsinoissa. Kahden viikon iässä eroa ei enää esiintynyt.

Lisäksi tuli esiin seuraavat tendenssit eli suuntaa-antavat tulokset. Tendenssiksi sanotaan tulosta, jonka luotettavuusaste on välillä 90–95 prosenttia. Näiden osalta sikojen käyttäytymisessä tai vaurioasteissa on siis ollut sen verran paljon vaihtelua, että on 5–10 prosentin todennäköisyys, että sattuma on vaikuttanut tulokseen.

Porsitushäkissä olevien emakoiden stressiperäinen silmävuoto oli vähäisempää niillä emakoilla, joiden porsailla oli köysivirikkeet. Syynä saattaa olla se, että porsailla oli muutakin pureskeltavaa kuin emä.

Kahden viikon ikäisten porsaiden nukkumaanmenoa edeltävä liikkumisvaihe kesti kauemmin köysillä varustetuissa porsituskarsinoissa kuin tavallisissa. Yhden viikon iässä eroa ei vielä esiintynyt.