Tohtorikoulutettavien palkkapaikat ja muut rahoitusmahdollisuudet

Työsuhteessa, apurahalla vai omarahoitteisena? Helsingin yliopistossa tohtorintutkinnon voi suorittaa täyspäiväisenä tai osa-aikaisena opiskelijana. Tohtoriopiskelija voi saada rahoitusta tutkimustyöhön yliopistolta tai joltain sen laitokselta, instituutilta, tiedekunnalta tai tutkimusprojektilta, säätiöltä, yhdistykseltä tai muulta ulkoiselta rahoittajalta. Tohtorintutkinnon voi myös suorittaa rahoittamalla opiskelunsa käymällä töissä opintojen ohessa. Noin kolmannes tohtorikoulutettavista on työsuhteessa Helsingin yliopistoon.

Helsingin yliopisto osoittaa vuosittain tohtoriohjelmille rahoitusta palkallisia tohtorikoulutettavan työsuhteita (palkkapaikkoja) varten. Tohtorikoulutettavan tehtävät ovat kokopäiväiseen työskentelyyn tarkoitettuja työsuhteita. Tavoitteena on, että työsuhteessa oleva tohtorikoulutettava saa tutkinnon valmiiksi neljässä vuodessa.  

Vuonna 2020 haku on käynnissä 1.-15.9. Hakuilmoitus julkaistaan Helsingin yliopiston Avoimet työpaikat -sivulla. Hakuilmoituksesta löydät myös tarkempia tietoja työsuhteeseen liittyen. Tehtäviä voivat hakea sekä Helsingin yliopiston nykyiset tohtoriopiskelijat, että tohtoriopintoja suunnittelevat uudet hakijat.  

Tohtorin tutkinnon suoritusoikeutta voi hakea saman aikaisesti palkkapaikan kanssa. 

Tutustu huolellisesti alla oleviin hakuohjeisiin. Jos suunnittelet hakevasi myös tohtorin tutkinnon suoritusoikeutta, muista myös tutustua huolellisesti opinto-oikeuden hakua koskeviin ohjeisiin.

Tohtorikoulutettavan työsuhde tohtoriohjelman palkkapaikalla

Tohtorikoulutettavan tehtävät on tarkoitettu täysipäiväiseen väitöskirjatutkimuksen tekemiseen ja jatko-opintojen suorittamiseen. Tavoitteena on tohtorintutkinnon suorittaminen neljässä vuodessa. Työsuhteen täsmällinen kesto sekä alkamis- ja päättymispäivät määritellään työsopimuksessa. 

Tarkemmat selvitykset työsuhteeseen kuuluvista asioista, kuten palkkauksesta, löytyvät hakuilmoituksesta.

Kuka voi hakea tohtoriohjelman palkkapaikkaa?

Voit hakea työsuhteeseen tohtoriohjelman palkkapaikalla, jos olet nykyinen Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava tai vasta tohtoriopintoja suunnitteleva hakija. 

Jos sinulla on jo tohtorin tutkinnon suoritusoikeus Helsingin yliopistossa, voit hakea palkkapaikkaa, jos et ole vielä ollut yhteensä neljä vuotta palkallisella tohtorikoulutettavan paikalla. 

Jos sinulla ei vielä ole tohtorin tutkinnon suoritusoikeutta, voit hakea opinto-oikeutta samalla hakemuksella. Tutustu tällöin huolellisesti myös opinto-oikeuden hakemisen ohjeisiin

Palkkapaikan hakeminen

Työsuhteeseen tohtoriohjelman palkkapaikalla haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake sekä toimittamalla vaadittavat liitteet. 

Jos sinulla on jo tohtorin tutkinnon suoritusoikeus Helsingin yliopistolla ja haet palkkapaikkaa omasta tohtoriohjelmastasi: 

  • tutustu hakuohjeisiin, ja 
  • täytä sähköinen hakulomake

Jos sinulla on jo tohtorin tutkinnon suoritusoikeus Helsingin yliopistossa, voit hakea palkkapaikkaa myös toisesta tohtoriohjelmasta, johon tutkimuksesi sopii. Mikäli sinulle myönnetään palkkapaikka toisesta tohtoriohjelmasta, sinun tulee siirtyä kyseiseen tohtoriohjelmaan. Huomioithan, että sinun tulee hakea tutkinnonsuoritusoikeutta uudelleen, mikäli tutkinnon myöntävä tiedekunta tai tavoitetutkinto vaihtuu palkkapaikan myötä. Sinun tule jättää hakemus viimeistään kevään 2021 haussa. Huomaathan kuitenkin, että hakeminen myöhemmässä haussa voi vaikuttaa työsuhteen mahdolliseen aloituspäivään. 

Jos sinulla ei ole vielä tohtorin tutkinnon suoritusoikeutta Helsingin yliopistossa, voit hakea sitä joko samanaikaisesti palkkapaikan kanssa, tai tohtoriohjelman seuraavassa haussa. Huomaathan kuitenkin, että hakeminen myöhemmässä haussa voi vaikuttaa työsuhteen mahdolliseen aloituspäivään. 

Jos haet tohtorin tutkinnon suoritusoikeutta yhdessä palkkapaikan kanssa: 

  • tutustu palkkapaikan hakuohjeisiin, 
  • tutustu opinto-oikeuden hakemista koskeviin ohjeisiin ja toimita sitä varten tarvittavat liitteet (tutkintotodistus, opintosuoritusote, todiste kielitaidosta), ja 
  • täytä sähköinen hakulomake

Huomaa myös, että jos haet palkkapaikkaa ja/tai opinto-oikeutta useammasta kuin yhdestä tohtoriohjelmasta, tulee sinun täyttää hakulomake erikseen jokaista tohtoriohjelmaa varten. 

Lisää tietoa palkkapaikan ja opinto-oikeuden hakemisesta löytyy Usein kysytyistä kysymyksistä

Hakulomake

Hakulomakkeella kysytään tutkimus- ja opintosuunnitelmasi, väitöskirjatyötäsi tukevaa osaamista, maisterin tutkielman otsikkoa ja tiivistelmää sekä tiedot ohjausjärjestelyistä (osa ohjelmista). 

Tutkimussuunnitelma on hakemuksesi tärkein osa ja se syötetään hakulomakkeen ennalta määrättyihin vastauskenttiin. Hakulomakkeella tutkimussuunnitelma on jaettu alla listattuihin osiin. Valmistele tutkimussuunnitelma alusta asti noudattelemaan hakulomakkeen jaottelua ja kunkin osion enimmäislaajuutta. Tarkista tohtoriohjelmakohtaiset ohjeet alta.
Hakulomake on katsottavissa noin kaksi viikkoa ennen haun avautumista.

Tutkimussuunnitelmaa koskevat kentät hakulomakkeella (suluissa kenttään mahtuva enimmäismerkkimäärä välilyönteineen): 

  • Väitöskirjan aihe (alustava otsikko) 
  • Tieteenala (valikko) 
  • Tieteenalan tarkenne tai lisätietoja (vapaa tekstikenttä) 
  • Väitöskirjan kieli 
  • Muu väitöskirjan teossa tarvittava kielitaito 
  • Tutkimussuunnitelman tiivistelmä lyhyesti (2000) 
  • Tutkimussuunnitelma sisältää matemaattisia erikoismerkkejä tai kemiallisia kaavoja 
  • Motivaatio väitöskirjatyön tekemiseen (2000) 
  • Tutkimushankkeen lähtökohdat (2000) 
  • Tieteelliset tavoitteet ja tutkimustulosten vaikuttavuus (2000) 
  • Tutkimusmenetelmät sekä käytettävä aineisto ja sen merkitys tutkimushankkeessa (3500) 
  • Alustava suunnitelma liittyen aineiston hankintaan, käyttöön ja säilyttämiseen (1500) 
  • Eettiset kysymykset (1000) 
  • Tutkimussuunnitelman pääasiallinen kirjallisuus (2500) 
  • Väitöskirjan muoto (artikkeliväitöskirja vai monografia) 
  • Artikkelien julkaisusuunnitelma ja –aikataulu tai monografiaväitöskirjan alustava jäsennys (1000) 
  • Tutkimustyön alustava aikataulu (2000) 
  • Suunniteltu rahoitus, mukaan lukien tähän mennessä saatu ja haettu merkittävä rahoitus (1000) 
  • Arvioitu väittelyvuosi 

Väitöskirjatyötä tukeva osaaminen ja opintosuunnitelma (CV) (suluissa kenttään mahtuva enimmäismerkkimäärä välilyönteineen): 

  • Aiemmin hankittu tutkimusosaaminen (1500) 
  • Mahdolliset julkaisut ja konferenssiesitelmät (1500) 
  • Mahdollinen kansainvälinen kokemus ja muu väitöskirjatutkimuksen kannalta relevantti työkokemus (1500) 
  • Mahdolliset urakatkokset (1500)

Opintosuunnitelma (suluissa kenttään mahtuva enimmäismerkkimäärä välilyönteineen): 

  • Alustava opintosuunnitelma: Tieteenalaopinnot 30 op (1500) 
  • Alustava opintosuunnitelma: Yleiset valmiustaidot 10 op (1500) 
  • Tähän mennessä mahdollisesti suoritetut tohtoriopinnot (opintopisteet) 
  • Pro gradun tai vastaavan ylempään korkeakoulututkintoon kuuluvan tutkielman otsikko ja tiivistelmä (750) 
  • Ohjausjärjestelyt: ohjaaja(t) ja seurantaryhmä (tarkista tohtoriohjelmakohtaiset ohjeet alta)

Hakemusten arviointi ja päätökset

Hakemukset arvioidaan tutkimussuunnitelman laadun sekä ohjausjärjestelyjen tai saatavilla olevan ohjauksen perusteella. Lisäksi arvioidaan edellisen tutkinnon suorittamisen yhteydessä ja muutoin osoitettua kykyä ja motivoitumista tohtorin tutkinnon suorittamiseen tutkimussuunnitelman ja sitä tukevan opintosuunnitelman mukaisesti. Tutkimussuunnitelman tulee aiheeltaan sopia tohtoriohjelman profiiliin. 

Tohtoriohjelman johtoryhmä tekee esityksen työsuhteisiin valittavista tohtorikoulutettavista. Päätöksen työsuhteeseen valittavasti henkilöistä tekee yksikön johtaja. 

Jos sinulle myönnetään palkkapaikka, tulee sinun saada kyseisestä tohtoriohjelmasta tohtorin tutkinnon suoritusoikeus kuuden kuukauden koeajan puitteissa. 

Tehtävään valittujen henkilöiden nimet julkaistaan tohtoriohjelmien verkkosivuilla. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksistä henkilökohtaisesti. 

Huomaa, että opinto-oikeushakemukset käsitellään omassa aikataulussaan. Tiedekunnat tekevät päätökset opinto-oikeuksista, ja hakijoille ilmoitetaan valinnan tuloksesta palkkapaikkahausta erillisellä viestillä. 

Hae tehtävää sähköisellä hakulomakkeella. Hakuaika alkaa 1.9.2020 ja sulkeutuu 15.9.2020 klo 15:00.

Jos et löydä vastausta kysymykseesi näistä ohjeista, tarkista Usein kysytyt kysymykset. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta phd-positions(at)helsinki.fi .

Psykologian, oppimisen ja kommunikaation (PsyCo) tohtoriohjelma hakee 2 tohtorikoulutettavaa 1–4 vuoden määräaikaisiin työsuhteisiin 1.1.2021 lähtien. Työsuhteen kesto riippuu valittavan henkilön väitöskirjatyön vaiheesta. Tohtorikoulutettavan tehtävät täytetään ensisijaisesti nelivuotisina. Aiempi maksimissaan yhden vuoden rahoitus ei ole esteenä neljän vuoden palkallisen tohtorikoulutettavan työsuhteelle.

Tutkimussuunnitelman tulee sopia PsyCo–tohtoriohjelman profiiliin.

PsyCo-tohtoriohjelmasta palkkapaikkaa voi hakea tohtoriohjelman nykyinen opiskelija, joka ei ole ollut aikaisemmin yhteensä neljä vuotta palkallisessa tohtorikoulutettavan tehtävässä. Tohtoriohjelmasta voivat hakea palkkapaikkaa myös hakijat, joilla ei vielä ole tohtorintutkinnon suoritusoikeutta Helsingin yliopistossa. Tässä tapauksessa opinto-oikeutta haetaan samalla hakemuksella.

Sähköinen hakulomake on täytettävä englanniksi ja annettuja merkkimääriä noudattaen. Opintosuunnitelman tulee noudattaa PsyCO-tohtoriohjelman opetussuunnitelmaa. Se löytyy Weboodista.

Hakemukseen tulee liittää allekirjoitettu ohjaussopimus tai pääohjaajan kirjallinen suostumus, jos hakijalla ei ole tohtorintutkinnon suoritusoikeutta Helsingin yliopistossa.

Hakemusten arviointi on kaksivaiheinen. Tohtoriohjelman johtoryhmä valitsee kärkihakemukset, jotka lähetetään kansainväliseen arviointiin.