Vuonna 2024 teimme edelleen aktiivista yhteistyötä yliopiston muiden yksiköiden kanssa IT-palveluiden lyhyen ja pitkän tähtäimen kehityksen suunnittelussa. Toteutimme myös uusia palveluita ja kehitimme olemassa olevia palveluita vastaamaan entistä paremmin yliopistolaisten monipuolisiin tietotekniikkatarpeisiin.
Vuonna 2023 aloitettuja digifoorumeita jatkettiin perustamalla kolme yliopistotason IT-kehittämisen ohjausryhmää. Jo aiemmin toimineiden Tutkimuksen ja Opetuksen IT-kehittämisen ohjausryhmien lisäksi perustettiin Toimintaedellytysten IT-kehittämisen ohjausryhmä. Näiden ryhmien kautta voidaan jatkossa ohjata merkittävimpien yliopistotason IT-hankkeiden priorisointia ja parantaa yliopiston johdon tietoisuutta käynnissä olevista hankkeista.
Tietotekniikkakeskus (Tike) teki yhteistyötä myös yliopistopalveluiden palvelumalli YPA 2.0 -projektin osalta tarjoamalla asiantuntemustaan niin Efecte-palvelunhallintajärjestelmän käyttöönoton laajennuksessa kuin asiakasymmärryksen kehittämisessäkin.
Koko yliopistoa koskeva IT2030-suunnitelman päivitys tehtiin Tiken johdolla vuoden 2024 aikana. Suunnitelman rakenteen laadimme yhdenmukaiseksi yliopiston vuosien 2025-2028 strategian kanssa. Päivitystä varten haastattelimme yliopistolaisia laajasti. Suunnitelmaa esiteltiin vuoden aikana mm. yksikkökokouksissa, tietotekniikkakeskuksen johtokunnassa ja yliopiston laajennetussa johtoryhmässä, ja sitä kehitettiin niiden antamien evästysten pohjalta. IT2030-suunnitelmaan liittyen laadimme mm. alustavat linjaukset ja konkreettisia ehdotuksia pilvipalveluiden käytölle yliopistossa. Pilvipalvelulinjaukset käsitellään Tiken johtokunnassa keväällä 2025.
Kiinnostuksen kasvu tekoälyn hyödyntämiseen yliopistolla jatkui voimakkaana. Osallistuimme aktiivisesti vuoden 2024 lokakuussa käynnistettyyn yliopiston tekoälyn portfolio- ja tiekarttaprojektin, jota jatketaan vuoden 2025 aikana. Projektin tavoitteina on selvittää, miten tekoäly vaikuttaa yliopiston toimintaan nyt ja tulevaisuudessa sekä tuottaa yliopiston johdolle aineistoa tekoälyteknologiaa koskevan päätöksenteon tueksi. Tekoälyn tiekarttaprojekti toteutetaan yhteistyössä yliopiston eri yksiköiden kanssa. Helpottaaksemme tekoälyn käyttöä yliopistolaisten päivittäisessä työskentelyssä ja opiskelussa sekä vastataksemme tekoälyyn liittyviin kysymyksiin julkaisimme vuoden 2024 aikana Generatiivinen tekoäly yliopistolla -ohjeet IT-Helpdesk-sivustolla.
Digiturvamielessä vuosi 2024 oli yliopistolla varsin rauhallinen. Kyberuhkia pyrimme torjumaan tekemällä kattavia tietojärjestelmien varautumissuunnitelmia ja huomioimalla tietoturvaan liittyvät vaatimukset jo ohjelmistokehityksessä. Hyökkääjien taitotason jatkuvasti noustessa on oleellista torjua erilaisia tietoturvauhkia myös lisäämällä yliopistolaisten tietoisuutta tietoturvaan liittyvistä asioista. Käytössä on edelleen kaikille yliopistolaisille pakollinen, vuosittain suoritettava tietoturvatesti, jonka lisäksi järjestimme Digiturva yliopistolla -webinaarin lokakuussa ja tuotimme viisiosaisen Korkeakoulujen tietoturvaajat -podcastin yhteistyössä neljän muun korkeakoulun kanssa.
Yliopiston konesaliverkon uudistuksessa toteutimme tarvittavat hankinnat, suunnittelimme arkkitehtuurin ja toteutimme ensimmäiset käyttöönotot. Uusi konesaliverkko saatiin täysin asennettua syksyllä 2024. Jatkossa erilaisista vikatilanteista toipuminen on aiempaa nopeampaa ja laitteiden ohjelmistopäivitykset voidaan tehdä ilman käyttökatkoja.
Käynnistimme vuoden 2024 lokakuussa yliopiston uuden Uniprint-tulostusjärjestelmän käyttöönoton yhteistyössä palveluntarjoajan Unigrafian ja laitetoimittaja Ricohin kanssa. Uudessa palvelussa Helsingin yliopiston tulostuslaitekanta ja taustajärjestelmä sekä kaikki monitoimilaitteet ja verkkotulostimet uusittiin kokonaan. Uudet laitteet edustavat uusinta tekniikkaa, ne ovat nopeita ja tehokkaita sekä ympäristöystävällisiä ja energiaa säästäviä.
Kaikilla kampuksilla otimme käyttöön työasemien virtuaalivarasto-järjestelmän. Virtuaalivarastosta näkee käyttöön vapautuneet työasemat, joita voidaan kierrättää uusiokäyttöön. Tavoitteina ovat niin kustannussäästöt, nopeat työasematoimitukset kuin myös ekologisuus.
Kustannussyistä vuoden 2023 aikana aloitettu siirtymä wiki-palveluista avoimen lähdekoodin Xwiki-verkkopalveluun toteutettiin katsausvuonna käyttöönoton suunnittelun, projektin viestinnän ja ohjeistuksen sekä tuotantoon viennin osalta onnistuneesti.
Päätelaitteiden hallinta -projektissa käynnistimme mm. mobiililaitehallintaprojektin pilotin loppuvuonna 2024. Pilotti jatkuu vuoden 2025 alkupuolelle. Projektin tavoitteina on helpottaa yliopistolaisten mobiililaitteiden käyttöönottoa tarjoamalla valmiina tärkeimmät työsovellukset ja niiden asetukset, huomioida tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvät tarpeet entistä paremmin ja hallita mobiililaitteiden elinkaarta suunnitelmallisemmin.
Tutkimuksen tuen osalta osallistuimme keskitetyn suurteholaskennan rahoituksen hankkimiseen yhteistyössä akateemisten toimijoiden kanssa, otimme käyttöön tutkimusdatan tallennukseen tarkoitetun Datapankin ja Open on Demand web -käyttöliittymän laskentaklustereihin.
Tietojärjestelmien omistajille tarkoitettu Omistajan tuki -palvelun määrittelimme uudelleen ja kehitimme sen prosesseja. Lisäsimme myös asiantuntijaresursseja entistä tehokkaamman palvelun tarjoamiseksi.
Tukeaksemme saavutettavuutta yliopiston eri verkkopalveluissa otimme käyttöön Tietojärjestelmien saavutettavuuden tuki -palvelun. Palvelu auttaa yliopiston tietojärjestelmien vastuuhenkilöitä arvioimaan palvelunsa saavutettavuusvaatimusten mukaisuutta. Palvelu on suunnattu tietojärjestelmien omistajille, projektipäälliköille, tuoteomistajille ja sovelluskehittäjille.
Käynnistimme Tiken uuden Tietokone opiskeluun -palvelun, joka uudistaa opiskelijoille suunnatut tietotekniikkapalvelut. Muutoksen tarkoitus on parantaa palvelua ja varmistaa, että palvelua voidaan tarjota tasalaatuisena eri kampuksilla kaikkien opiskelijoiden käyttöön. Lisäksi muutos tukee yliopiston tilojen monikäyttöisyyttä. Osallistuimme myös Aleksandria uudistuu -projektin projektiryhmään, jossa työstettiin Aleksandrian peruskorjaukseen ja palveluiden kehittämiseen liittyviä asioita. Osallistimme palveluiden kehittämiseen opiskelijoita mm. erilaisilla pop-up-työpajoilla. Vuonna 2024 Läppärilainaamotoiminnan laajentaminen -projekti määritteli ja kilpailutti kuusi uutta läppärilainaamoa, jotka otetaan käyttöön vuoden 2025 alkupuolella kaikilla kampuksilla. Palvelun tarkoituksena on tarjota yliopistolaisille matalalla kynnyksellä kannettavia tietokoneita lyhytaikaiseen lainaan. Läppärilainaamot tukevat jatkossa myös OPA:n Sähköiset tentit -palvelua toimittaen sille varalaitteita.
Opiskelijoille ja opettajille teimme uuden oppimista tukeva itsereflektiotyökalun Reflektiokompassin. Työkalun avulla opiskelijat voivat arvioida omaa oppimistaan ja samalla opettaja saa palautetta opetuksesta. Työkalun dataa käytetään myös tutkimukseen.
Vuoden 2024 aikana aloitimme myös Kamu-rekisterin teknisen toteutuksen. Kamu on yliopiston kolmas keskitetty henkilötietorekisteri opiskelijarekisterin (Sisu) ja työntekijärekisterin (SAPHR) lisäksi. Se tarjoaa helpon tavan hallita yliopiston ulkopuolisia käyttäjiä ja heidän suhdettaan yliopistoon.
Panostimme tietotekniikkakeskuksen henkilöstön työhyvinvointiin mm. aivotyöhön ja työn keskeytysten vähentämiseen liittyvillä koulutuksilla. Uudistimme julkisilla sivuillamme luettavana olevan Tiken eettisen ohjeistuksen, jota käytiin läpi henkilöstön kanssa yhteisissä tilaisuuksissa. Järjestimme henkilökunnallemme myös yhden kokonaisen ja kaksi puolikasta työhyvinvointipäivää, joiden aikana oli mahdollista tutustua erilaisiin liikuntamuotoihin.
Katsauskauden aikana IT-infrastruktuurissa oli keskustakampuksella yksi pitkäkestoinen häiriö, joka koski erityisesti langatonta verkkoa.
(Suluissa vuoden 2023 luvut)
Tietotekniikkakeskuksen kulut olivat 19 (17,9) ja tuotot 18,9 (17,4) miljoonaa euroa vuonna 2024.
(Suluissa vuoden 2023 luvut)
Kysymme palautetta palveluistamme yliopistolaisilta kahdella säännöllisellä kyselyllä: IT-Helpdeskin palvelutapahtumakohtaisella palautekyselyllä ja IT-palveluiden palautekyselyllä.
Yliopistolaisten tyytyväisyys IT-Helpdeskin kautta saatavaan palveluun on noussut edellisestä vuodesta kahdella mittaamallamme osa-alueella muiden osa-alueiden asiakastyytyväisyyden pysyessä samana. Palvelua suositelleiden NPS- eli Net Promoter Score -suositteluindeksi oli 82 (82).
IT-palveluiden palautekyselyn mukaan palvelumme täyttävät yliopistolaisten tarpeet keskiarvolla 5,8 (5,8) vastausasteikolla 1-7.
(Suluissa vuoden 2023 luvut)
Vuonna 2024 tietotekniikkakeskuksella oli käynnissä 17 (15) omaa projektia ja 19 (12) kehitystehtävää. Yliopiston yhteistyöprojekteja oli käynnissä vuoden aikana 41 (24) ja kehitystehtäviä 5 (2). Kaikista projekteista 12 (11) alkoi vuoden aikana, kehitystehtävistä alkoi 15 (8). Kaikista projekteista 16 (16) päättyi vuoden aikana ja kehitystehtäviä päätettiin 9 (8).
DigiHub on yliopiston digitaalisten palveluiden asiakaslähtöistä ja avointa kehittämistä edistävä yhteistyöskentelytila ja osaamisyhteisö. DigiHub-yhteisö on organisoitunut eri aiheiden mukaisiksi osaamisyhteisöiksi vertaisoppimista varten. Näitä aiheita ovat palvelumuotoilu, analytiikka, tuoteomistajuus, teknologia, tekoäly ja automaatio. Vuonna 2024 automaatiokilta aloitti toimintansa ja kokonaan uusi kilta, tekoälykilta, perustettiin. Sen ensimmäinen tapaaminen on vuonna 2025. Kaikkiaan tapahtumia oli 11, mikä oli sama määrä kuin vuonna 2023.
Kehittämisen tuen palvelun käynnistäminen vaikutti DigiHubin toimintaan ja yhteisö määritteli itsensä uudestaan niin, että kehittämisen tukea tarjoavat tahot voivat käyttää DigiHubin tiloja. Tämä käyttäjien muutos oli osa DigiHubin konseptin muutosta. DigiHubin yhteisö toivoi tilojen muutosta paremmin toimintaa tukeviksi.
DigiHubin tiloissa oli syksyllä 2023 kosteusvaurio ja puolet tiloista olivat pois käytöstä remontin ajan, mikä haittasi toimintaa. Osa tiimeistä joutui evakuoitumaan kokonaan toisiin tiloihin ja esimerkiksi fleksipistealueita tiivistettiin.
Virtuaalinen yhteisö toimii aktiivisesti. Yhteensä kaikki kehittämisen verkostot kattavassa Kehittämisen verkostot ja yhteisöt -Teamsissa on jo lähes 500 käyttäjää ja DigiHubin omalla listalla on edellisen vuoden tapaan lähes 300 käyttäjää.
(Suluissa vuoden 2023 luvut)
Tarjoamme yliopiston IT-palveluiden käyttäjille monipuolista tukea niin IT-ohjesivuston, IT-Helpdeskin kuin jokaisella kampuksella toimivan lähituenkin kautta.
IT-Helpdeskin asiakkaat voivat olla yhteydessä palveluun monin eri tavoin. Sähköposti on edelleen suosituin yhteydenottotapa 64,3 % (62,9 %) osuudellaan, seuraavina puhelin 21 % (22,77 %) ja chat 9,2 % (9,19 %) ja muut 5,4 %.
Kaiken kaikkiaan IT-Helpdesk käsitteli noin 58 800 (61 411) tukipyyntöä vuoden 2024 aikana. IT-Helpdeskin ohjesivustolla, joka on auki 24/7, oli katsausvuonna yli 617 000 (yli 612 000) sivunkatselukertaa.
(Suluissa vuoden 2023 luvut)
Tietotekniikkakeskuksessa työskenteli 202 (194) työntekijää vuonna 2024. Heistä miehiä oli 166 (162) ja naisia 36 (32). Työntekijöistä 197 (191) oli vakinaisessa ja viisi (kolme) määräaikaisessa työsuhteessa. Muita kuin Suomen kansalaisia oli seitsemän (seitsemän). Vuoden 2024 aikana tietotekniikkakeskuksessa aloitti 14 (18) henkilöä (sis. seitsemän määräaikaista) ja kahdeksan (11) henkilöä irtisanoutui.
(Suluissa vuoden 2023 luvut)
Oppimisympäristö Moodleen kirjauduttiin vuoden 2024 aikana 5,9 (5,8) miljoonaa kertaa. Moodlessa kävi vuonna 2024 yli 58 000 (yli 57 000) käyttäjää yli 29 000 kurssialueella.
Zoom-kokouksia järjestettiin vuonna 2024 hieman alle 295 500 kertaa (lähes 321 000). Lasku kokousmäärässä johtuu edelleen lisääntyneen lähityön määrästä.
(Suluissa vuoden 2023 luvut)
Sovellussalkussa oli vuoden 2024 lopussa 726 (708) sovellusta ja järjestelmää. Sovellussalkku on järjestelmä, johon kerätään yliopistolla suunnitteilla, käytössä ja poistumassa olevien tietojärjestelmien tiedot. Tietoja kokoavana työkaluna Sovellussalkku auttaa järjestelmien omistajia ja ylläpitäjiä hallinnoimaan ja ylläpitämään tietojärjestelmiä. Jos järjestelmän haluaa autentikoinnin piiriin tai järjestelmälle palvelimen, edellyttää se järjestelmän kirjaamista salkkuun.
Vuonna 2024 yliopistolla käytössä olleet laitteet. Luvut eivät sisällä älypuhelimia.
Vuonna 2024 yliopistolla käytössä olleet palvelimet alustoittain.
(Suluissa vuoden 2023 luvut)
Vuodesta 2012 alkaen olemme tilastoineet erikseen pelkästään voimassa olevia tunnuksia (alempi käyrä kuvassa), joiden määrä oli vuoden 2024 lopussa
60 440 (59 307).
Ylempi käyrä kuvaa käyttäjähallinnon piirissä olevia henkilöitä, joita vuoden 2024 lopussa oli 78 329 (79 551). Vuoden 2023 aikana tehdyt vanhentuneiden tunnusten poistot näkyvät ylemmässä käyrässä pudotuksena.