Dosentiksi

Yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito.

Dosentti voi osallistua edustamansa oppiaineen opetuksen antamiseen, opiskelijoiden ohjaukseen ja opinnäytteiden tarkastamiseen sekä muuhun yliopistolliseen toimintaan kulloinkin erikseen sovittavalla tavalla. Dosentin arvo ei muodosta työsuhdetta yliopistoon, eikä dosentilla ole pelkän arvon perusteella oikeutta opettaa yliopistossa. Dosentilla ei ole ilman erillistä sopimusta oikeutta palkkioon tai yliopiston henkilöstölle kuuluviin etuihin. Mahdollisella dosenttisopimuksella sovitaan erikseen yhteistyön muodoista ja ehdoista. Sopimus edellyttää aina halukkuutta kummaltakin osapuolelta.

Helsingin yliopistossa dosentin arvon myöntää kansleri. Tiedekuntaneuvosto arvioi hakijan edellytykset dosentin arvon myöntämiselle.

Suomalaisten yliopistojen suosituksen mukaisesti dosentin arvoa ei tule kääntää englanniksi sanoilla "adjunct professor" vaan käännökseksi suositellaan muotoa "title of docent" (arkikielessä arvoa ei yleensä erikseen toisteta vaan käytetään lyhyempää muotoilua "Docent in XX").

Teologisessa tiedekunnassa dosentuuria voi hakea kaksi kertaa vuodessa. Hakuajat ovat 1.–31.3. ja 1.–30.9. Huom: vuonna 2024 ensimmäinen hakuaika on poikkeuksellisesti 1.3.-2.4.2024. 

Kel­poi­suus­vaa­ti­muk­set

Dosentin arvo voidaan myöntää henkilölle, jolla on

  • tohtorin tutkinto
  • korkeatasoista tieteellistä tutkimusta, joka laajuudeltaan vastaa vähintään kahta väitöskirjaa (sekä monografiat että tutkimusartikkelit huomioidaan)
  • perusteelliset tiedot omalta alaltaan
  • julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön sekä
  • hyvä opetustaito.

Tiedekuntaneuvosto pyytää lausunnon hakijan tieteellisestä pätevyydestä kahdelta asiantuntijalta, jollei se erityisestä syystä katso lausuntoa tarpeettomaksi.

 

Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito. Tiedekunnan opetustaitotoimikunta arvioi dosentiksi hakevan opetustaidon kokonaisuutena. Arviointi perustuu hakuasiakirjoissa dokumentoitujen opetuksellisten ansioiden sekä opetusnäytteen arviointiin ja haastatteluun.

Tiedekunnan ohjeet opetustaidon arvioimisesta

Dosentin on hallittava se kieli, suomi tai ruotsi, jolla hän antaa opetusta. Lisäksi häneltä edellytetään suomen ja ruotsin kielen vähintään tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. (Yliopistoasetus 770/2009)

Ulkomaalaiselle tai ei syntyperäiselle Suomen kansalaiselle voidaan myöntää erivapaus suomen ja ruotsin kielen taidon hallitsemisesta. (Yliopiston johtosääntö 52 §)

Dosentin arvon hakeminen

Dosentin arvoa voi hakea yliopiston rekrytointijärjestelmässä kaksi kertaa vuodessa. Hakuajat ovat 1.–31.3. ja 1.–30.9. Huom: vuonna 2024 ensimmäinen hakuaika on poikkeuksellisesti 1.3.-2.4.2024. 

Ennen hakemista dosentin arvoa koskevan hakemuksen vireille panemisesta ja dosentin arvon alasta tulee neuvotella tieteenalan professorin tai vastaavan kanssa.

Ulkoiset hakijat hakevat kirjautumalla rekrytointijärjestelmään Hae-linkin kautta luomalla aluksi tilin.

Hakijat, joilla on helsinki.fi -käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus, apurahatutkijan sopimus, vierailevan tutkijan tai vierailevan professorin sopimus Helsingin yliopistossa hakevat Työntekijän kirjautuminen -linkin kautta.

Ha­ke­muk­sen liit­teet

Hakemukseen tulee liittää seuraavat pakolliset liitteet:

  1. Vapaamuotoinen hakemus, jossa hakija ilmaisee hakemansa dosentin arvon alan sekä yhteystietonsa.
  2. Yliopistoportfolio, joka on laadittu yliopiston ja tiedekunnan ohjeiden mukaan.
  3. Julkaisuluettelo, joka on laadittu noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutyyppiluokittelua. Hakijaa pyydetään erittelemään julkaisuluettelonsa alussa, (a) mitkä julkaisuista ovat päällekkäisiä ja missä määrin väitöskirjan sisällön kanssa ja (b) mitkä julkaisut ovat uusia avauksia teemoista, jotka osoittavat väitöskirjan jälkeen laajentunutta asiantuntemusta ja kehittymistä tutkijana. Jos hakijalla on yhteisjulkaisuja, häntä pyydetään liittämään mukaan selvitys osuudestaan niissä.
  4. Tarvittava määrä julkaisuja. Julkaisut tulee tallentaa sähköiseen rekrytointijärjestelmään. Mukaan liitetään myös hakijan väitöskirja. Jokaisen tiedoston nimen alkuun on lisättävä kirjainyhdistelmä DOS sekä numero julkaisuluettelon mukaisesti. Jos julkaisua ei ole saatavilla sähköisessä muodossa eikä sen skannaaminen sähköiseen muotoon onnistu, tulee julkaisu toimittaa kahtena kappaleena tiedekuntaan.
  5. Hakijan kuvaus siitä, miksi hän hakee dosentin arvoa teologisesta tiedekunnasta, miten oma toiminta nivoutuu tiedekunnan tutkimusaloihin ja tutkimusyhteistyöhön sekä miten hakija suunnittelee osallistuvansa tiedekunnan toimintaan lähivuosina.
  6. Ulkomaalaisen hakijan tulee liittää hakemukseensa kahden henkilön oikeaksi todistama jäljennös passista. Yliopistoportfolioon liitettävästä tutkintotodistusjäljennöksestä tulee toimittaa englanninkielinen käännös, mikäli todistus on annettu muulla kuin suomen, ruotsin tai englannin kielellä.

Arvioitavaksi toimitettavien julkaisuiden on osoitettava hakijan

  • tutkimuksen korkeatasoisuutta ja laajuutta (vastaa laajuudeltaan vähintään kahta väitöskirjaa, sekä monografiat että tutkimusartikkelit huomioidaan);
  • tuotannon laaja-alaisuutta, erityisesti suhteessa dosentin nimikkeen alaan;
  • kykyä luoda väitöskirjan jälkeen uutta tieteellistä tietoa ja kehittymistä itsenäisenä tutkijana

Ha­ke­muk­sen jät­tä­mi­sen jäl­keen

Hakuajan päätyttyä tutkimustoimikunta arvioi, täyttävätkö hakijat dosentin arvoon vaadittavat edellytykset siten, että heidän hakemuksensa kannattaa lähettää eteenpäin asiantuntijoille.

Tutkimustoimikunta kiinnittää arvioita tehdessään huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • tuotannon korkeatasoisuus ja laajuus (Vastaa laajuudeltaan vähintään kahta väitöskirjaa, sekä monografiatutkimukset että tutkimusartikkelit otetaan huomioon. Suositus monografiaväitöskirjan laajuudeksi on 250 sivua ilman liitteitä)
  • tuotannon laaja-alaisuus erityisesti suhteessa dosentin nimikkeen alaan
  • tutkimusaktiivisuus väitöskirjan jälkeen; oltava tuoretta vertaisarvioitua tutkimusta korkeatasoisissa julkaisuissa
  • väitöskirjan jälkeen osoitusta uusia avauksista, jotka laajentavat asiantuntemusta ja osoittavat kehittymistä tutkijana
  • tutkijan uran vaihe
  • kansainvälinen tuotanto ja toiminta
  • aktiivisuus kansallisesti ja kansainvälisesti tiedefoorumeilla

Jos tutkimustoimikunta katsoo, etteivät edellytykset täyty, se suosittaa hakemuksen vetämistä pois käsittelystä. Jos edellytykset näyttäisivät täyttyvän, hakemus lähetetään haetun alan osastolle.

Oppiainevastaava kokoaa osaston professorit ja dosenttitasoiset yliopistonlehtorit käsittelemään hakemukset. Esteellisyyssäädökset otetaan huomioon myös osaston tiimin kokouksessa.

Hakemuksiin pyydetään osaston kommentit, jotka koskevat dosentuurin alaa sekä ehdotukset kahdesta asiantuntijasta, joiden suostumus asiantuntijatehtävään on alustavasti kysytty.

Tutkimustoimikunta tekee dosentuurin alasta ja asiantuntijoista esityksen tiedekuntaneuvostolle, joka tekee päätöksen asiassa. Opetustaitotoimikunta arvioi hakijoiden opetustaidon. Tiedekuntaneuvosto tekee kanslerille esityksen dosentin arvon myöntämisestä asiantuntijalausuntojen ja opetustaitotoimikunnan lausunnon perusteella.