Yleensä ekologisessa tutkimuksessa ihmiset nähdään aktiivisina toimijoina, jotka tuottavat tietoa, kun taas luonto ja muut eläimet nähdään tutkittavina kohteina. Helsingin ja Oulun yliopistojen tutkijoiden tavoitteena oli selvittää, miten ympäristökasvatuksen ei-ihmiskeskeinen tavoite voisi yhdistyä ekologiseen tutkimukseen, jossa on omat luonnontieteelliset tavoitteensa.
Tutkijat seurasivat, kun yläkoululaiset tekivät ekologista tutkimusta osana Helsingin kaupunkirottaprojektia. Nuoret kansalaistieteilijät käyttivät muovisia jälkilevyjä, joiden päälle oli maalattu ohut nokikerros. Kun rotat juoksivat levyjen yli, niihin jäi jälkiä. Jälkilevyt ovat tyypillinen tapa tehdä ekologista tutkimusta ja nuoret selvittivät niiden avulla rottien esiintymistä koulun lähiympäristössä.
-Hyödynnämme tutkimuksessa kahta käsitteellistä näkökulmaa – eläinten ilmapiirejä ja tutkimuksen materiaalisuutta – joiden avulla uudelleenajattelemme ekologista tutkimusta ja tieteellisen tutkimuksen ihmiskeskeisyyttä, tutkimuksen vetäjä Anttoni Kervinen kuvailee.
- Huomasimme, että tutkimuksen onnistuminen edellyttää ihmisten kulttuuristen ilmapiirien ja rottien ilmapiirien jännitteiden tunnistamista. Löytääkseen jälkilevyille sopivat paikat ja onnistuakseen tutkimuksessa nuorten tutkijoiden piti virittäytyä rottien ilmapiiriin ja löytää ajattelutapa, jossa yhdistyy luonnontieteellinen tavoite tietää rotan liikkeistä ja rottien tavoite elää ja liikkua ympäristössä, Kervinen jatkaa.
Tutkimuksen aikana selvisi, että jälkilevyjen materiaalisuus oli merkittävä tekijä, kun levyille ilmaantui jälkiä ja näitä jälkiä piti osata tulkita. Tutkijat uudelleenajattelivatkin tutkimusvälineen ja sen materiaalisuuden. He tarkastelivat, miten jälkilevy voidaan ymmärtää dynaamisena ja kehittyvänä yhteistyönä ihmisten ja rottien välillä, eikä pelkkänä ihmisen käyttämänä tutkimusvälineenä.
- Ajattelemalla jälkilevyä rottien ja ihmisten yhteistyönä, tieteellisen tutkimuksen painopiste siirtyy tiedontuottamisen prosesseihin eikä rajoitu tutkimusraportteihin, jotka tyypillisesti vahvistavat subjekti-objekti -asetelmaa tutkijan ja luonnon välillä. Tällainen näkökulma antaa tilaa huomata maailma ihmistä ja ihmiskeskeisyyttä laajempana, sanoo toinen kirjoittaja ja Helsingin kaupunkirottaprojektin johtaja Tuomas Aivelo.
- Tulokset osoittavat, että luonnontieteellinen tutkimus ja posthumanistinen näkökulma monilajisista kietoutumista voivat kohdata ympäristökasvatuksessa ilman, että jomman kumman näkökulman tavoitteet estyisivät. Tulevaisuudessa pitäisi tutkia tarkemmin tällaisen ympäristökasvatuksen vaikutuksia opiskelijoiden oppimiseen ja ajatteluun, Anttoni Kervinen ehdottaa.
Tutkimus julkaistiin Environmental Education Research -julkaisusarjassa ja se oli osa Suomen Akatemian rahoittamaa CitiRats-hanketta, jota johtaa Pauliina Rautio Oulun yliopistosta.