Kahden viikon aikana kartoitetaan kaikki Ahvenanmaan noin 4000 ketoa, joilla kasvaa heinäratamoa (Plantago lanceolata), tähkätädykettä (Veronica spicata) tai molempia. Nämä ovat täpläverkkoperhosen ainoat ravintokasvit Suomessa. Samanaikaisesti kedoilta kartoitetaan heinäratamon härmätautia.
Kartoitus toteutetaan noin 35 – 40 tutkimusavustajaksi palkatun opiskelijan avulla, jotka työskentelevät maastossa pareittain. Parit koostuvat aina vähintään yhdestä jo aikaisemmin kartoitukseen osallistuneesta kokeneesta maastotyöntekijästä ja uudesta avustajasta tai harjoittelijasta. Kullakin parilla tulee olla käytössään auto, sillä kedoille pääsy ja niiltä toisille liikkuminen kerryttää usein 50 – 100 ajokilometriä päivässä. Työpari pystyy kartoittamaan tyypillisen päivän aikana keskimäärin 15 ketoa, riippuen niiden koosta ja löytyvien täpläverkkoperhosen pesien ja härmän määrästä. Kedoille suunnistetaan maastokarttojen, tietokannassa olevan karttasovelluksen ja GPS-laitteen avulla.
Kedoilla vietetty toukkapesien ja härmäsienen etsimiseen käytetty aika määräytyy kedon koon perusteella. Jos kedolta ei löydy täpläverkkoperhosen pesiä määräajan sisällä, keto kartoitetaan vielä uudestaan. Tällä halutaan minimoida virheellisten asumattomien ketojen määrä.
Jokaisesta kedosta tallennetaan tietokantaan vuosittain useita laikun laatua kuvaavia mittoja. Laidunnuksen osuus arvioidaan jokaisella kedolla prosenttiosuutena koko kedon pinta-alasta, ja mikä eläin on laiduntanut. Laidunnukseksi lasketaan tässä kohtaa kaikki ketoa avonaisena pitävä toiminta mukaan lukien niitto ja ruohonleikkaus. Suurin syy täpläverkkoperhoselle sopivien ketojen häviämiseen on umpeenkasvu, joka usein johtuu laidunnuksen vähentymisestä alueella.
Toisinaan ketoa on mahdotonta kartoittaa kokonaisuudessaan. Tämä voi johtua muun muassa siitä, että alueella on kyseisenä hetkenä karjaa, tai maanomistajalta ei saada lupaa alueen kartoitukseen. Tietokantaan kirjataan tässä tapauksessa prosenttiosuutena kartoittamatta jääneen alueen koko.
Täpläverkkoperhosen ravintokasvien, heinäratamon ja tähkätädykkeen runsaus arvioidaan asteikolla 1 – 3 molemmille kasveille erikseen. Tämä muuttuja kuvaa kedon laatua perhosen elinympäristönä. Perhosen toukat kasvavat 50 – 150 toukan perheryhmissä, jotka kuluttavat ravintokasveja kevään ja kesän aikana useiden kasviruusukkeiden verran. Jos kyseisenä vuonna ravintokasvia ei löydy kedolta, runsaus saa arvon nolla. Jos molemmat ravintokasvit saavat runsaudeltaan arvon nolla, keto ei ole täpläverkkoperhoselle kyseisenä vuonna elinkelpoinen.
Kuivien ravintokasvien määrä kedoilla arvioidaan myös prosenttiosuutena molemmille ravintokasveille erikseen. Ravintokasvien kuivuminen kesken toukkien kasvukauden voi vaikuttaa dramaattisesti toukkien selviytymiseen. Myös kasvillisuuden korkeus ravintokasvien ympärillä vaikuttaa sekä ravintokasvien että perhosen menestymiseen. Aurinkoisilla ja kuivilla paikoilla viihtyvät ravintokasvit saattavat jäädä korkeamman kasvillisuuden varjoon, jolloin myös korkeaa lämpötilaa kasvuunsa vaativat vaihtolämpöiset toukat saavat vähemmän auringon lämpöenergiaa. Ketojen heinittyminen ja umpeenkasvu ovat siis merkittäviä kedon laatuun liittyviä tekijöitä, ja tästä syystä ravintokasvien esiintyvyys matalassa kasvillisuudessa arvioidaan joka syksy prosenttiosuutena erikseen molemmille kasveille.
Täpläverkkoperhosen toukkien talvipesien määrä vaihtelee runsaasti alueellisesti sekä vuosittaisten sääolojen mukaan. Perhosten seittimäisiä talvipesiä löytyy ravintokasvien tyviltä. Jokainen kedolta löytyvä pesä merkitään pisteenä tietokannan karttapohjaan GPS-laitteen avulla. Lisäksi se merkitään maastoon puisella kepillä, johon on kirjoitettu pesän järjestysnumero kyseisellä kedolla. Tietokannan pesätietoihin kirjataan myös toukkien kehitysvaihe ja tieto siitä kummalta ravintokasvilta pesä löytyi.
Seuraavana keväänä samoille pesille suunnistetaan GPS-pisteiden avulla uudestaan. Kevätkartoituksen ajankohta määräytyy kevään etenemisen mukaan. Ahvenanmaalle matkustetaan heti, kun lumet ovat sulaneet ja terminen kasvukausi alkaa. Tässä vaiheessa täpläverkkoperhosen toukat lähtevät talvipesistään ja ruokailevat pienillä ravintokasvin lehdillä pesän välittömässä läheisyydessä. Koska kevätkartoituksessa vieraillaan vain perhosen asuttamilla kedoilla, työntekijöiden määrä on vuodesta riippuen huomattavasti pienempi kuin syksyllä, noin 10 – 15 henkilöä, ja kartoituksen kesto vain viikon. Kevätkartoituksen aikana lasketaan pesien talvikuolleisuus. Jokaisessa pesässä elossa olevien toukkien määrä ja kehitysvaihe merkitään tietokantaan.
Syyskartoituksessa kartoittajat etsivät perhosen pesien ohella myös heinäratamon härmää. Mikäli kartoittajat löytävät kedolta härmää, tekevät he härmäkartoituksen kyseisellä kedolla kartoitettuaan sen ensin perhosen osalta. Tarkempi härmän etsintä vääristäisi pesien etsintäaikoja, joten kartoitus on tällä tavalla jaettu perhos- ja härmäkierroksiin.
Kartoittajat ilmoittavat härmäisten kasvien todellisen ja suhteellisen määrän neliportaisella asteikolla. Tautisia kasveja täytyy myös tarkastella lähempää, jotta härmän talvehtimisen kannalta välttämättömien lepoitiöiden eli kasmoteekioiden esiintyvyydestä saadaan käsitys. Myös tämä ilmoitetaan neliportaisella asteikolla.
Riippumatta siitä, onko kedolla härmää, kartoittajat arvioivat heinäratamon kokonaispeittävyyden neliömetreissä. Osalta kedoista kerätään heinäratamon siemeniä, joita voidaan tarvittaessa käyttää kokeissa, esimerkiksi isäntäkasvin taudinsiedon ja populaatioiden tai vuosien välisten erojen tutkimiseksi.
Niinä vuosina, kun syyskartoituksessa kerättiin härmältä geneettisiä näytteitä, kerättiin myös yksityiskohtaisempaa tietoa härmäepidemiasta. Jokainen kerätty näyte merkittiin kartalle ja näytekasvista laskettiin terveiden ja härmäisten lehtien määrä. Tämän lisäksi kartoittajat tekivät kedoilla useita neliömetrin kokoisia kasviruutuja, joilta he laskivat kaikkien sekä härmäisten, kukkivien ja kuivien heinäratamoiden määrät.