Hae tohtorikoulutukseen

Tähtäätkö tohtoriksi? Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa sinulla on mahdollisuus saada korkeatasoista jatkokoulutusta ja tehdä tutkimusta huippututkijoiden ohjauksessa.

Jatko-opintoihin on neljä hakuaikaa vuodessa. Jos harkitset jatko-opintojen aloittamista, tutustu hakuohjeisiin huolellisesti ja ole myös yhteydessä siihen tohtoriohjelmaan, jonka jatko-opiskelijaksi haluat. Huolella valmisteltu hakemus on ensimmäinen askel tiellä kohti tohtorintutkintoa.

Tohtorin tutkinnon suoritusoikeutta voi hakea henkilö, jolla on joko soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva ulkomainen koulutus, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden jatko-opintoihin.

Tiedekunnan kaikkiin tohtoriohjelmiin voi hakea neljä kertaa vuodessa. Lukuvuonna 2017-2018 hakuajat ovat

1.2.-14.2.2018

3.4.-16.4.2018

Yliopiston sivuilta löytyy ohjeita oikein tohtoriohjelman valinnasta ja hakuprosessista.

Opinto-oikeutta haetaan tohtoriohjelmasta, joten oikean tohtoriohjelman valinta on tärkeä. Alla on lista tiedekunnan vastuussa olevista tohtoriohjelmista.

Ohjaajan löytämiseksi (ennen hakemuksen tekemistä) hakijan tulee olla yhteydessä siihen tohtoriohjelmaan, jonka alaan jatkotutkinnon tutkimus kuuluu. Kukin tohtorikoulutettava kuuluu yhteen Helsingin yliopiston tohtoriohjelmaan.

Tarkemmat ohjeet tohtorin tutkinnon suoritusoikeuden hakemiseksi löytyvät kunkin tohtoriohjelman sivuilta.

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tohtorin tutkinnon suoritusoikeutta hakevat voivat kuulua myös seuraaviin tohtoriohjelmiin. Tutkinnon suoritusoikeutta haetaan tohtoriohjelmasta ja jokaisen ohjelman hakuohjeet löytyvät niiden omilta sivuilta. Lisätietoja tohtorikoulutukseen hakeutumisesta antavat tohtoriohjelmien koordinaattorit joiden yhteystiedot löydät ohjelmien kotisivuilta:

Jatko-opiskelija on itse päävastuussa jatko-opintojen rahoituksesta. Lisätietoa eri rahoitusmahdollisuuksista löytyy täältä.

Yliopiston Flamma-sivustolle on koottu kotimaisia ja ulkomaisia rahoituslähteitä sekä tietoa mm. tutkijavaihtoon suunnatuista apurahoista.

Lisätietoa tutkimusrahoituksesta löydät täältä.