Opiskelijakulttuuri

Opiskelijakulttuurin muodostavat tiedekuntamme aktiiviset opiskelijat. Monet Viikissä tunnetut tapahtumat ovat opiskelijalähtöisiä ja poikkitieteellisiä tapahtumia, jotka ovat yhdistäneet viikkiläisiä jo vuosia.

Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa toimii kymmenkunta ainejärjestöä, joista maatalous- sekä metsäylioppilaiden järjestöillä on myös useita alakerhoja. Ainejärjestötoiminta pyörii hallitusten ja toimihenkilöiden vetämänä, jotka suunnittelevat tapahtumia ja tekemistä jäsenilleen – kaikkea yritysekskursioista, alumni-illoista ja kandin sparrausaamuista sieniretkiin, rastikiertelyihin ja sitseihin. Ainejärjestöt kuuluvat Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin ja toiminta pohjautuu aina yhdistyslakiin sekä järjestöjen omiin sääntöihin. Järjestötoiminta opettaa hyvin konkreettisia taitoja esimerkiksi viestinnän, verkkosivupäivitysten, johtamisen, yhteistyön sekä tapahtumatuotannon osalta. Se tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua ja tehdä yhdessä. Ainejärjestöjen hallitukset valitaan yleensä syksyllä syyskokouksen yhteydessä ja toimintaan voi ja kannattaakin hakea jo fuksivuotena.

Tiedekunnan ainejärjestöjen kattojärjestö on Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry.

Ainejärjestötoiminta

Agro-Forst on yli 100 vuotta vanha suomenruotsalaisille maa- ja metsätiede opiskelijoille suunnattu ainejärjestö. Ainejärjestömme joukoista löytyy esimerkiksi ympäristö ja elintarviketalouden opiskelijoita sekä elintarvike-, maatalous- ja metsätieteiden opiskelijoita. Myös eläinlääketieteiden opiskelijat ovat tervetulleita. Toiminnassamme raikuu vanhat suomenruotsalaiset hauskat perinteet! Tavalliseen opiskelijavuoteemme kuuluu esimerkiksi ekskursiot, urheilu- ja kulttuuritapahtumat sekä sitsit.

Ehdottomasti suosituimmat tapahtumamme ovat:

  • fuksisitsit
  • joulujuhla
  • vuosijuhla
  • kesätapaaminen

Miksi Agro-Forstiin kannattaa lähteä mukaan?

Jäsenet saavat kauttamme lukuisia etuja. Agro-Forst jakaa esimerkiksi jäsenille ilmaiseksi meidän ainejärjestömme uniikin haalarin sekä rintaneulan. Tämän lisäksi järjestömme tarjoaa opiskelijajäsenillemme stipendejä ja opiskelijaneuvontaa. Ainejärjestöllä on myös aktiivinen ryhmächatti, jonka avulla voi pysyä yhteydessä muiden jäsenien kanssa ja rakentaa uusia ystävyyksiä. Toimintaamme kannattaa lähteä mukaan sillä Agro-Forstilaisuus ei ole pelkkä jäsenyys vaan se on elämys. Ainejärjestöllämme on aina ollut hyvä yhteishenki ja porukkaan on helppo tulla mukaan. Tämän lisäksi perinteidemme kokeminen on ikimuistoinen elämys, jota kannat mukana loppuelämäsi.

Miten pääsen mukaan?

Toimintaamme on helppo lähteä mukaan. Sinun tarvitsee vain ilmestyä tapahtumaamme tai ilmoittaa kiinnostuksestasi olla jäsen ainejärjestöllemme. Tuoreet tiedot ainejärjestön tapahtumista saat sähköpostilistamme avulla. Nettisivuiltamme löydät ohjeet siitä, miten liityt sähköpostilistaamme. Lisäksi kannattaa seurata meidän Facebook ja Instagram sivuja jotta saat heti tuoreet uutiset.

Terveiset hallituksesta!

”Agro-Forstin jäsenenä olen päässyt vaikuttamaan hallituksen toimintaan ja luonut hyviä yhteyksiä muihin tiedekuntani suomenruotsalaisiin. Jäseneksi on helppo liittyä, tulkaa mukaan!”Annika, sihteeri
 

”Agro-forst on opiskeluni alkuajoista asti ollut minulle hyvin tärkeä. Ajattelen järjestöä lähes toisena perheenä. Hallituksessa toimiminen on opettanut minulle paljon uutta ja olen samalla päässyt luomaan hyviä yhteyksiä sekä opiskelijaelämässä että opiskelujen ulkopuolella. Tervetuloa mukaan!” – Gustav, puheenjohtaja
 

”Meillä on Agro-Forstissa hyvä yhteisö ja kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Odotan innolla uusien kasvojen näkemistä tulevaisuudessa!” – Henrika, varapuheenjohtaja

Elintarvikeylioppilaiden Mentor-klubi ry yhdistää elintarvikealan opiskelijat ja ammattilaiset. Toiminnan ytimessä on vuosittain järjestettävä Mentor-ohjelma, jossa opiskelija saa oman mentorin. Lukuvuoden kestävän ohjelman aikana järjestetään yhteistapaamisia, joiden aikana mentorit ja opiskelijat saavat tutustua toisiinsa ja keskustella työelämään liittyvistä ajatuksistaan. Ohjelmaan on perinteisesti kuulunut haastatteluharjoitus, jota on pidetty erityisen antoisana. Suuri osa työskentelystä tapahtuu mentor-parin välillä opiskelijan toivomalla ja ohjaamalla tavalla. Lisäksi Mentor -klubilla on ollut tapana järjestää pienimuotoisia työelämään liittyviä tapahtumia, ja teemme paljon yhteistyötä Agronomiliiton, Elintarviketieteiden seuran ja muiden ainejärjestöjen kanssa. 

Mentoreiden etsiminen on yhdistyksen hallituksen vastuulla. Kun mukana olevat mentorit on alkusyksystä varmistettu, voivat opiskelijat hakea mukana olevia mentoreita parikseen. Ohjelmaan osallistuminen edellyttää Mentor-klubin jäsenyyttä. Jäseneksi voi liittyä kotisivujen e-lomakkeen täyttämällä ja maksamalla liittymismaksun. Liittyminen edellyttää hakijan olevan Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opiskelija, jonka opinnot liittyvät elintarvikealaan tai ravitsemukseen. Jäsenenä ja ohjelmaan osallistumalla kasvatat verkostoasi, pääset hiomaan hakemustasi ja ansioluetteloasi sekä saatat saada oivalluksia urapolustasi. 

 

Haalareiltaankin biotieteiden pimeää puolta edustava Helix vie opiskelijat tutkimusmatkalle geenien, mikrobien, solujen ja biomolekyylien salaperäiseen maailmaan.  Helix ry, tuttavallisemmin vain Helix, on Helsingin yliopiston biokemian, mikrobiologian sekä solu- ja molekyylibiologian opiskelijoiden ainejärjestö. Tapahtumiimme, niin sitseille, excuille kuin bileisiimme, ovat tervetulleita kaikki opintosuuntaan tai tiedekuntaan katsomatta! 

Helixin päämaja, Kertsi, sijaitsee Biokeskus 1:n ensimmäisessä kerroksessa, josta tarvittaessa saa labrakurssien tauoilla virkistykseksi kahvia ja teetä sekä pientä purtavaa. Voit myös pitää pienen hengähdystauon sohvillamme ja lukea virallista järjestölehteämme Vapaata Radikaalia. Ja jos inspiraatio iski, voit myös osallistua lehden tekemiseen: VR ottaa ilomielin vastaan uusia ideoita ja toimittajia. Muukin toimintamme on avointa ja aktiiviset tekijät toivotetaan aina tervetulleiksi!

Poikkeuksellisena kahden tiedekunnan ainejärjestönä Helix osallistuu monien tapahtumien, sitsien, excujen, bileiden järjestämiseen yhteistyössä MMYL:n alaisten sekä Biosfäärin alaisten sisarjärjestöjemme kanssa. Kiinnitämme toiminnassamme myös erityistä huomiota ympäristö- ja ilmastovaikutuksiin ympäristöohjelmamme mukaisesti. Olemme myös auttaneet paikallisia muiden lajien edustajia rakentamalla siilimökin, ja aiomme jatkaa samaa linjaa rakentamalla esimerkiksi linnun- ja lepakonpönttöjä.

Lisäksi Helix pyörittää vuonna 2020 perustettua valokuvausklubi Biofilmiä. Biofilmi järjestää kuvausretkiä, valokuvaussessioita sekä työpajoja, joihin kaikki kiinnostuneet voivat osallistua, oli alasi tai akateeminen ikäsi mikä tahansa! Viime vuonna onnistuimme järjestämään pandemiasta huolimatta kaksi kuvausretkeä, toinen Vuosaaren luontoon ja toinen Sörnäisten ja Kallion urbaaniin sykkeeseen. Keväällä 2021 pidimme kuvankäsittelyn ihmeisiin johdattaneen työpajan. Ja jatkoa on luvassa!

Valitsemme uuden hallituksen ja virkailijat joka vuosi syksyllä, mutta toimintaan voi lähteä mukaan myös kesken toimikauden esimerkiksi ottamalla yhteyttä hallitukseen. Virkailijoiden on oltava järjestön varsinaisia jäseniä, joiksi voivat liittyä kaikki Helsingin yliopistossa biotieteitä pää- tai sivuaineenaan opiskelevat henkilöt. Ja tämä siis koskee vain tapahtumien ja ym. järjestämistä: ihan vain osallistuaksesi sinun ei tarvitse muuta kuin tulla paikalle!

Helix on yhteisö, jossa pyritään luomaan jokaiselle turvallinen yhteenkuuluvuuden fiilis. Noudatamme turvallisen tilan periaatteita niin tiloissamme kuin verkossakin ja yhteisössämme ei ole tilaa minkäänlaiselle syrjinnälle tai häirinnälle. Tarjoamme jäsenillemme monipuolista toimintaa, josta jokainen löytää varmasti jotain itselleen. Valvomme myös parhaamme mukaan opiskelijoiden etuja ja oikeuksia niin tiedekunnassa, yliopistossa kuin yhteiskunnassakin. Järjestön virkailijana pääset toteuttamaan ja edistämään kaikkea tätä. Järjestötoiminta on myös oiva tapa tutustua samanhenkisiin ihmisiin, eikä siitä CV:seen tulevasta merkinnästä mitään haittaakaan ole!

Hallituslaisten terveisiä:

"Heissulivei! Miä oon Saku ja oon Helixin vuoden 2021 puheenjohtaja! Lisäksi oon toiminnut Helixin riveissä mm. opintovastaavana, valokuvaajana sekä verkkosivuvastaavana. Kaikista viroistani oon oppinut hyvin paljon; opintovastaavana pääsin edistämään opiskelijoiden asemaa yliopistoyhteisössä ja opin miten päätöksenteko etenee esim. johtoryhmistä tiedekuntaneuvostoon. Verkkosivuvastaavana verkkosivujen ylläpidosta, taustajärjestelmistä ja erilaisista koodausparametreista. Kaikista eniten vastuuta vaatinut tehtävä on kuitenkin ollut nykyinen puheenjohtajan virka. Puheenjohtajan roolissa olen oppinut niin yhdistyslaista, järjestön pyörittämisestä, GDPR:stä, kokouksien vetämisestä, järjestöjen välisestä yhteistyöstä… Pääasiassa hyvin paljon kaikenlaista, ja vaikka vastuuta onkin, niin taidoista on hyötyä sitten tulevaisuudessa. Rohkeasti kaikki vain mukaan Helixin toimintaan oppimaan uutta!" Saku, puheenjohtaja

"Hei! Olen Lilja, Helixin järjestölehti VR:n päätoimittaja vuonna 2021. Helix on ollut elämässäni jo 5 vuotta, mutta varsinaiseen järjestötoimintaan hakeuduin mukaan vasta kaksi vuotta sitten. No, viime syksynä sitten keräsin rohkeuteni ja otin vastaan päätoimittajan roolin, jonka mukana tuli myös paikka hallituksessa. Helix-konkarina on ollut ilo kurkistaa järjestön ytimeen ja osallistua niihin päätöksiin, jotka minunkin fuksiaikoina tekivät opinnoistani mielekkäitä ja kavereiden saamisesta helppoa. Järjestölehti on myös minulle oiva paikka toteuttaa itseäni, ja monille järjestön jäsenille kanava mielekkäiden ja ajankohtaisten asioiden puimiseen." Lilja, VR:n päätoimittaja

"Tsirp tsirp! Opin paljon kokouskäytännöistä ja organisoinnista, sekä hioin yhteistyötaitojani. Myöhemmin toimiessani puheenjohtajana sain myös arvokasta kokemusta vaikeiden päätösten tekemisestä ja ryhmän johtamisesta. Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että vuoteni toiminnassa opettivat minut joustavammaksi, tunnistamaan omia heikkouksiani paremmin sekä hahmottamaan sen, että kaipaan vielä kehitystä kaikissa hallitustoiminnassa käyttämissäni taidoissa." Inkeri, puheenjohtaja

Elintarvikeylioppilaat Lipidi ry on yksi Viikin kampuksen suurimmista ainejärjestöistä, joka toimii sekä opiskelijoiden etua ajavana ainejärjestönä että jäsenistönsä viihdyttäjänä. Tapahtumia on ympäri vuoden ja laajasta valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Tapahtumien kirjoon kuuluvat niin vuosittaiset Sikajuhlat, unohtumattomat ulkomaan ekskursiot, useat kulttuuri- ja urheilutapahtumat sekä monipuolinen tutustuminen kotimaan elintarvikealaan. Lipidin vuosijuhlat juhlitaan joka viides vuosi ja ne ovat lipidiläisten opiskeluajan kohokohtia. Kaikkea toimintaa pyritään tarjoamaan ja tukemaan tasapuolisesti, jotta hinnat pysyisivät opiskelijaystävällisinä.

Opiskelijoita kannustetaan luomaan kontakteja jo opiskeluaikana. Lipidi ry järjestää vuosittain kaksi suurempaa ekskursiota, joista toinen suuntautuu kotimaahan ja toinen ulkomaille. Ekskursioiden pääpainotus on yritysvierailuissa ja opiskelijatovereihin tutustumisessa. Näiden lisäksi käydään yritysvierailuilla lähiympäristössä useamman kerran lukuvuoden aikana. Jäsenistöä pyritään myös tukemaan työnhaussa järjestämällä työelämäiltoja, jakamalla työpaikkailmoituksia myös auttamaan jäsenistöä työpaikkojen etsimisessä työelämäiltojen ja muun alan yhteistyön kautta.

Lipidin jäseneksi voivat liittyä kaikki elintarvikkeista kiinnostuneet Helsingin yliopiston opiskelijat. Liittyminen tapahtuu nettisivuilta löytyvällä e-lomakkeella. Jäsenmaksu kattaa jäsenyyden koko opiskelun ajaksi. Ainejärjestössä tutustuu opiskelukavereihin, joista tulee parhaassa tapauksessa ystäviä loppuiäksi. Ainejärjestön toimintaan osallistumalla tapaat uusia tuttavia, joiden kanssa voit lounastaa yliopiston ruokalassa, pähkäillä ratkaisuja tehtäviin ja pitää hauskaa vapaa-ajalla. Jäsenenä on mahdollista osallistua kaikkiin lipidin tapahtumiin sekä yhdistyksen päätöksentekoon.

Vuoden 2021 vaihteessa kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Oikos ry lopetti toimintansa, mutta jatkaa toimintaansa Lipidin alajaostona järjestäen esimerkiksi ekskursioita, alumni-iltoja sekä monipuolisesti muita rennompiakin tapahtumia. Tavoitteena on myös tuoda ravitsemustiedettä ja sen saavutuksia esille yhä enemmän ja tämän takia alajaosto tekeekin yhteistyötä eri tahojen, kuten RTY:n ja SRY:n kanssa esimerkiksi olemalla syksyisin mukana Ravitsemusviikko-somekampanjassa. Alajaosto on tarkoitettu kaikille ravitsemustieteestä kiinnostuneille Helsingin yliopiston opiskelijoille.

Hallituslaisten suusta:

”Olen Lipidin toiminnassa mukana kolmatta vuotta ja vuosien aikana olen toiminut hyvin erilaisissa tehtävissä: tapahtumatiimissä, PR-vastaavana ja tänä vuonna puheenjohtajana. Hallituksessa toimiminen on opettanut minulle muun muassa millaisia ovat erilaiset kokouskäytännöt ja millaista on tapahtumien suunnittelu. Hallitustoiminta on yhdessä ideoimista ja toteuttamista ja välillä on osattava tehdä kompromisseja.” – Theresa, puheenjohtaja

”Arvokkainta, mitä ainejärjestötoiminnasta jää käteen, ovat hyvät ystävät ja muut verkostot. Kontaktien tärkeyttä ei turhaan korosteta joka taholla!  Lipidin toiminta on erittäin monipuolista, jolloin taitojakin karttuu monipuolisesti: esimerkiksi liikuntavastaavana järjestin liikuntatapahtumia yksin ja yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa, nyt sihteerinä olen hionut viestintä- ja IT-taitojani. Hallituspestejä saa aina myös muokata omannäköisiksi, mikä pitää tekemisen mielekkäänä. – Hanna-Mari, sihteeri

"Hallituksessa mukana olemisesta saa paitsi hauskoja hetkiä, mutta myös arvokasta kokemusta. Pestikohtaisten oppien kuten budjetoinnin, laskutuksen ja kirjanpidon lisäksi, hallitustyöskentelystä on tarttunut mukaani paljon tärkeitä työelämävalmiuksia kuten yhteistyötaitoja ja ajanhallintaa. Hallitushommissa oppii ennen kaikkea ottamaan vastuuta ja johtamaan omaa työtään." – Sanni, taloudenhoitaja

 

MMYL on MMTDK:n tiedekuntajärjestö

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry, tuttavallisemmin MMYL, on maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen kattojärjestö, eli niin kutsuttu tiedekuntajärjestö. Olemme yleinen edunvalvoja tiedekunnassa, mutta myös poikkitieteellinen toimija, joka yhdistää eri alojen opiskelijoita. Me järjestämme perinteisesti Viikin isoimmat tapahtumat, sekä olemme aktiivisesti yhteydessä tiedekuntaan, ylioppilaskuntaan, sekä muihin järjestöihin. Edunvalvonnan osana luomme myös yhteyksiä työelämään ja pyrimme nostamaan maatalous-metsätieteellisen alan tutkintojen tunnettavuutta ja arvostusta työelämässä.

MMYL on Viikin poikkitieteellisisin järjestö

“Toiminnassamme pääset tutustumaan uusiin ihmisiin enemmän kuin missään muualla Viikissä! MMYLissä pääset seuraamaan järjestötoimintaa ja opiskelijaelämää eturivipaikalta. Tämä on loistava tilaisuus verkostoitua ja oppia esimerkiksi järjestömaailmasta, sekä opiskelijakulttuurista kaiken muun ohella. Kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan!” – Onni, puheenjohtaja 2021

Metsäylioppilaat ry, tai Viikissä tuttavallisemmin MYO, on Helsingin yliopiston metsätieteen opiskelijoiden ainejärjestö. Valmistuessaan metsäylioppilaista eli forsteista tulee maatalous- ja metsätieteiden maistereita, jotka saavat metsänhoitajan arvonimen. Metsäylioppilaat ry:n tarkoituksena on edistää metsäalan opiskelijoiden yhteistä etua ja yhteisöllisyyttä tukemalla sekä opiskelua että vapaa-ajan toimintaa. Toiminta on käytännössä excursioita, työelämämahdollisuuksien esittelyä, poikkitieteellisyyttä muiden järjestöjen kanssa sekä opiskeluja tasapainottavaa virkistystoimintaa.

MYO on aktiivinen yhdistys, josta jokainen forsti löytää varmasti juuri oman kiinnostuksensa mukaista toimintaa. Järjestöllä on pitkät perinteet, jotka kuitenkin muuttuvat koko ajan. Järjestötoiminnasta Metsäylioppilaat ry:n hallituksessa sanottua:

  1. Erilaiset ihmiset ympäri Suomea ovat koko toiminnan suola!
  2. Toiminnassa panostetaan monimuotoisuuteen, siis myös metsäteeman ulkopuolella.
  3. Metsäläishenki näkyy ja kuuluu!

MYO:n toimintaan osallistuminen kannattaa, jos opiskelee metsätieteitä tai on kiinnostunut kyseisistä asioista! Jäsenyys on voimassa koko opiskeluajan, joten jäsenyydestä pääsee hyötymään monipuolisesti ja kauan. Jäseneksi kannattaa liittyä heti opiskelujen alussa. Monet tapahtumat ja myyntituotteet ovat jäsenistölle edukkaita ja osa ilmaisia. MYO:n tapahtumiin on mahdollista osallistua myös ilman jäsenyyttä.

Metsäylioppilaat ry:n toimintaan pääsee helpoiten mukaan osallistumalla avoimiin tapahtumiin, joista kerrotaan sosiaalisessa mediassamme. Järjestön Instagramissa ja Facebookissa voi lukea uusimmista tapahtumista ja kuulumisista. Otathan rohkeasti yhteyttä hallitukseen, jos mikään mietityttää!

Ympäristötieteiden Opiskelijat –MYY ry on vuonna 1961 perustettu Helsingin yliopiston ympäristöalan opiskelijoiden ainejärjestö. MYY ry toimii maatalous-metsätieteellisessä ja bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa. Ajamme jäsentemme etuja yliopistolla sekä työelämässä toimimalla etujärjestönä. MYY järjestää jäsenilleen myös erilaisia tapahtumia kuten ekskursioita, bileitä, luontoretkiä, liikuntaa, kulttuuria ja muuta mukavaa toimintaa. Kaikessa MYY:n toiminnassa pidetään huolta ympäristöystävällisistä toimintatavoista. MYYläiset löytää Viikistä Biokeskus 3:n kerhohuoneelta eli ”kertsiltä” ja tunnistaa tummanvihreistä haalareista.

MYY ry järjestää tapahtumia ja toimintaa ympäri vuoden, aina syksyisestä ekskusta keväiseen viinikilpailuun ja Karkkilan pikkujouluista Suomenlinnan kauden avajaisiin. MYY ry:n toiminta onkin hyvin monipuolista eikä rajoitu vain pelkkään bilettämiseen. Alaisuudessamme toimii esimerkiksi monia kerhoja kuten liikunta-, käsityö-ja kalastuskerho, joiden tehtävänä on järjestää jäsenistölle kokoontumisia erilaisten harrastusten parissa. MYY:llä on myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvä virallinen järjestölehti - Leväperäinen. Kaikilla jäsenillä on mahdollisuus osallistua lehden tekoon satunnaisesti missä tahansa vaiheessa vuotta. Painettuja Leviksiä on saatavilla MYY ry:n kerhohuoneella aina uuden numeron ilmestyessä. Painomäärä ei ole suuri, mutta onneksi Levikset on vuodesta 2015 lähtien julkaistu myös Issuu-palvelussa.

Tule mukaan!

Kuka tahansa voi liittyä MYY ry:n jäseneksi. Jäsenet kuitenkin luokitellaan kahteen kategoriaan: varsinaisiin jäseniin ja ulkojäseniin. Hallitus tai yhdistyksen kokous hyväksyy uudet jäsenet.

Varsinainen jäsen: Henkilö, joka opiskelee pää-tai sivuaineenaan ympäristötieteitä. Varsinaisella jäsenellä on puhe-ja äänioikeus yhdistyksen kokouksissa, puheoikeus hallituksen kokouksissa sekä oikeus asettua ehdolle yhdistyksen hallitukseen ja toimihenkilöiksi.

Ulkojäsen: Henkilö, joka on kiinnostunut ympäristötieteistä. Ulkojäsenellä on varsinaisen jäsenen oikeudet ja velvollisuudet, mutta hänellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa, eikä häntä voida valita hallitukseen.

Jäsenmaksu on kertaluontoinen ja hintaan sisältyy haalarimerkki, oikeus MYY ry:n haalareihin, alennettuja hintoja maksullisista tapahtumista ja tuotteista esimerkiksi MYY:n laulukirjasta ja etusija osallistujamäärältään rajoitettuihin tapahtumiin.

Meidän lämminhenkisestä porukastamme voi hyvinkin löytyä oma ekologinen lokero just sulle!

Hallituslaisten terveiset

”Lähdin MYY:n hallitukseen mukaan heti ensimmäisenä opiskeluvuotenani. Tapahtumavastaavan hommissa on saanut tehdä vähän kaikkea ja paljon on tullut opittua. Parasta on kuitenkin ollut se, että pääsee pakostikin olemaan kaikissa tapahtumissa ja tietää aina mitä on suunnitteilla. Parhaimpia myyläismuistoja on varmaankin vappuna järjestämämme viininmaistelutilaisuus ja liikuntakerhon järjestämä liikuntahaaste, jossa sai tehdä hauskoja talvihaasteita. Suosittelen ehdottomasti tulemaan mukaan MYY:n toimintaan! Kaikki tapahtumat ovat matalankynnyksen tapahtumia ja mukaan on helppo tulla." – Jutta, tapahtumavastaava

”Oon jo toisen vuoden myyläinen ja toimin tänä vuonna MYY:n hallituksessa toisena tapahtumavastaavana. Virka on ollut erittäin antelias ja mielenkiintoinen, sillä tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen on erittäin palkitsevaa hommaa. Tapahtumia suunnitellessa ja niihin osallistuessa pääsee tekemään monipuolisesti yhteistyötä eri järjestöjen kanssa. Parasta tapahtumavastaavana onkin uusiin ihmisiin tutustuminen ja yhteistyön kehittäminen. MYY on ainejärjestönä erittäin helposti lähestyttävä, ja toiminnasta tai tapahtumista saa tulla kysymään koska tahansa!" – Pauliina, tapahtumavastaava

”Opiskelen toista vuotta ympäristötieteitä ja hallituksessa mun pesti on opintovastaava. Hoidan siis kaikkea opintoihin liittyvää. Yritän pysyä kärryillä kaikista Y-kandin ajankohtaisista opintoasioista ja tiedottaa niistä esimerkiksi opintotiedotteiden välityksellä. Oon lisäksi varajäsenenä Y-kandin johtoryhmässä, joten kaikki palaute, jonka saan, kulkee varmasti eteenpäin. En osaa kyllä valita yhtä hauskinta myyläis-muistoa. MYY on ihana ainejärjestö ja ehkä paras muisto on se, että on saanut tutustua ihaniin ihmisiin. Sen ansiosta kaikki tapahtumat ovat olleet hauskoja.” – Henriikka, opintovastaava

 

Oikos on Helsingin yliopiston ravitsemustieteen opiskelijoiden ja alasta kiinnostuneiden alajaosto. Oikos voi olla sinulle aikaisemmin tuttu ravitsemustieteen ja kuluttajaekonomian opiskelijoiden ainejärjestönä, mutta vuodesta 2021 toiminta on siirtynyt Lipidi ry:n alaisuuteen. Olet siis Oikoksen jäsen automaattisesti, jos kuulut Lipidiin. Oikos järjestää jäsenilleen monenlaista toimintaa rennoista illanvietoista liikunta- ja opiskelutapahtumiin. Alajaoston ensimmäisenä vuonna tavoitteena on tuoda työelämää lähemmäksi opiskelijoita esimerkiksi uratapahtumien avulla ja alkaa kehittämään uutta toimintaa jäsenien toiveiden avustuksella. Uusien tuulien myötä uusia perinteitäkin muodostuu varmasti vuosien saatossa. Oikoksen tehtävänä on myös edistää jäsenten yhteenkuuluvuutta ja ylläpitää yhteyksiä sekä yliopiston opetushenkilökuntaan että työelämään.

Oikoksen käytössä on yhdessä Lipidi ry:n ja Viri Lactis ry:n kanssa kerhohuone Viikin kampuksen EE-talolla, jossa voi käydä kahvilla ja tavata muita opiskelijoita. Näiden kahden ainejärjestön kanssa on jo tehty muutenkin yhteistyötä järjestämällä yhdessä Viiniä ja valitusta -tapahtuma. Oikoksella arvostetaan yleensäkin yhdessä tekemistä, ja yhteistyötä tehdään myös yliopiston ulkopuolisten tahojen, kuten Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen ja Suomen ravitsemustieteen yhdistyksen kanssa.

Jos järjestötoiminta kiinnostaa, Oikoksen vaalit järjestetään vuosittain loppusyksystä. Toiminta on rentoa ja toteutetaan opiskelijoiden hyvinvointi edellä. Oikoksen tapahtumavastaava Alisa on päässyt tänä vuonna yhdessä muiden toimihenkilöiden kanssa jo järjestämään Oikoksen launch-tapahtuman sekä uratapahtuman, josta sai apua CV:n ja hakemuskirjeen kirjoittamiseen. Alisasta parasta toiminnassa on ollut uuden oppiminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Hänestä on ollut myös hauskaa päästä käyttämään englantia, sillä Oikoksen toiminta on kokonaan englanniksi. Näin huomioidaan myös ulkomailta tulleet vaihto- ja maisteriopiskelijat. Sihteerin Katrin mielestä parasta Oikoksessa on kannustava ilmapiiri, ja hänestä on ollut innostavaa päästä kehittämään täysin uutta toimintaa. Sihteeri pitää myös siitä, että Oikoksella tittelisi ei sido vain tietynmoisiin tehtäviin, vaan tärkeintä on yhdessä tekeminen omien voimavarojen mukaan. Kaikesta kokemuksesta on varmasti myös hyötyä työelämässä. Jos toimihenkilönä toimiminen ei ole oma juttusi, voit aina myös ottaa yhteyttä Oikokseen ja kertoa omat ideasi toiminnan kehittämisestä.

Sampsa ry on maatalousylioppilaiden ainejärjestö, joka on toiminut vuodesta 1907. Maataloustieteiden opiskelijoiden perustama ainejärjestö on yksi Viikin aktiivisimmista ja on vuosien varrella tarjonnut Viikin kampuksen opiskelijoille monenlaista tekemistä. Sampsa ry:n jäseneksi ovat tervetulleita kaikki maataloudesta kiinnostuneet maa-ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan opiskelijat!

Maatalousylioppilaat ovat olleet kautta aikojen aktiivisia talkoiliijoita, ja olleet mukana järjestämässä muun muassa vuosittaisia Päivä maalla sekä Laitumelle lasku- tapahtumia Viikin tutkimustilalla. Olennaisena osana ainejärjestömme toimintaa ovat myös yleiskokoukset maatalousalan eri yrityksissä, syksyllä järjestettävät vuosijuhlat ja yhteiset pelireissut ja excursiot, joita vuoden aikana järjestetään. Sampsan sisällä toimivat kulttuuri- ja urheilujaos sekä opinto- ja kansainvälisyysjaos, jotka järjestävät jäsenilleen niin fyysisiä kuin henkisiäkin virikkeitä. Kirjallisia lahjojaan pääsee kehittämään Sampsa-lehden ja Maatiaisen toimituskunnissa. Sampsalla on myös neljä alakerhoa, jotka ovat muodostuneet alakohtaisen erikoistumisten myötä. Jokaisella alakerholla on kattoainejärjestön lisäksi omat vuotuiset perinteensä, joten tylsää opiskeluaikanasi ei tule olemaan!

Ainejärjestömme tarjoaa jäsenistölleen paljon tekemistä koko opiskeluajaksi, joten toimintaan  kannattaa lähteä ehdottomasti mukaan.  Lähtemällä ainejärjestön johtokuntaan tai osallistumalla tapahtumien järjestämiseen, saat vaikuttaa itse, millaisia tapahtumia Viikissä on! Ainejärjestömme tarjoaa niin sanottuja fuksivirkoja ensimmäisen vuoden opiskelijoille, joiden kautta ainejärjestötoimintaan saa hyvän aloituksen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että myöhemminkin voi lähteä mukaan! Ainejärjestötoiminnan kautta verkostoituminen muiden vuosikurssien, alan yritysten tai muiden ainejärjestöjen kanssa on todella helppoa. Osallistumiseen ei tarvita ennestään kokemusta, vaan kuka tahansa voi hakea virkoihin täysin omana itsenään.

Hallituslaisten terveiset

”Omien kokemusteni perusteella voin todeta, että ainejärjestötoiminta antaa tekijälleen enemmän kuin se ottaa. Se on mahtava tapa antaa takaisin omalle opiskelijayhteisölleen ja samalla kehittää omia verkostoja tutustumalla uusiin ihmisiin. Erityisesti uusien opiskelijoiden kohdalla tämä on hyvä väylä laajentaa kaveripiiriä ja oppia esimerkiksi kokouskäytännöistä, järjestöjen talousasioiden hoidosta ja tapahtumien organisoinnista. Tapahtumien suunnittelussa ja järjestämisessä olen päässyt paitsi toteuttamaan itseäni myös edesauttamaan opiskelijakulttuurin ja ainejärjestömme yhteishengen säilymistä yli korona-ajan. Vastuullisten ainejärjestötehtävien hoitaminen on meriitti, jota arvostetaan myös työelämän puolella. Suosittelen siis lämmöllä toimintaan mukaan lähtemistä.” – Vikke, varapuheenjohtaja ja isäntä 

”Ainejärjestö on jokaisen oma iso perhe yliopistolla ja toivoisinkin opiskelijoiden ottavan huomioon, että toiminta on juuri tekijöidensä näköistä ja vaikuttamisen mahdollisuudet toimintaan sekä jopa opintoihin ovat loistavat. Johtis ja muissa tehtävissä kartuttaa osaamisen lisäksi omia verkostoja. Verkostoitumisen tärkeyttä ei voi mielestäni korostaa liikaa! Kansainvälistyminen on myös opiskeluvaiheessa luonnollinen osa ja nykyään tähänkin vaihtoehtoja on niin runsaasti, että sen voi jokainen toteuttaa omien tavoitteidensa mukaan. Johtokunnan jäsenenä oleminen on erittäin suositeltavaa ja rikastuttava kokemus!” – Taru, opinto- ja kansainvälisyysvastaava

”Ainejärjestötoiminnassa on oppinut huomioimaan ja kuuntelemaan toisia entistä paremmin, ja parasta onkin tehdä yhteistyötä muiden johtokuntalaisten kanssa. Ainejärjestön toiminnassa mukana oleminen ja yhdessä tekeminen on kokemus, jota ei muuten saa kuin itse osallistumalla!” – Tanja, sihteeri

SISU International Sports United ry (SISU)

Aivan ensimmäisen kerran kuulin PM-kisoista orientoivalla viikolla yliopistossa. Kisoja markkinoinut kisa-aktiivi kannusti lähtemään rohkeasti mukaan, vaikka en olisi tuntenut kisaporukasta ketään. Kuulemma kukaan kisoihin lähtenyt ei ole koskaan katunut lähtöpäätöstä. Olin jo Viikkiin tullessani kiinnostunut yliopistourheilusta ja halusin olla aktiivisesti mukana toiminnassa. Jätin silloin kuitenkin lähtemättä, sillä lähtö viikoksi ulkomaille olisi tullut liian yllättäen fuksiviikon jälkeen. 

Osallistuin ensimmäisen kerran PM-kisoihin seuraavan vuoden kotikisoissa. Muistan jo ensimmäisinä päivinä miettineeni, että tämä on ihan mieletön juttu. Vaikka monessa lajissa en pärjännytkään hyvin, oli se yhteishenki ja fiilis jotain, mitä en ollut ennen kokenut. PM-kisoissa on hienoa, että urheilussa ei edes tarvitse olla hyvä. Kannustusjoukot ja penkkiurheilu on vähintään yhtä tärkeää. Seuraavan vuoden kisoissa sain ensimmäiset mitalini selkäuinnista ja tenniksen nelinpelistä. Molemmat lajeja, mitä en ollut aiemmin harrastanut. Kahden vuoden kisakokemuksella muistelen minulle ensimmäisenä yliopistoviikkona sanottuja sanoja ja voin käsi sydämellä sanoa, että kisoihin ja aktiivitoimintaan lähtemistä en ole katunut. – Oskari, kisafuksi

PM-kisat eli Pohjoismaisten Life science-yliopistojen väliset urheilukilpailut järjestetään tavallisesti joka syksy ja jokainen osallistujamaa isännöi kisoja vuorovuosin. Tapahtumalla on pitkät perinteet: tämä syksy olisi järjestyksessään 74. kerta kun kisoja järjestetään. Kisaavat joukkueet tulevat Suomesta (Helsingin Yliopisto, MMTDK), Norjasta (Norwegian University of Life Sciences), Ruotsista (Swedish University of Agricultural Sciences) ja Tanskasta (University of Copenhagen).

SISU International Sports United ry on PM-kisojen kotijärjestö. Tavoitteenamme ei ole ainoastaan vastata PM-kisojen järjestämisestä, vaan haluamme tuoda liikunnan iloa ja timanttista PM-kisojen yhteishenkeä koko kotikampuksellemme Viikkiin! Tulemme tarjoamaan liikunnan riemua, kansainvälisyyttä sekä poikkitieteellisyyden ilosanomaa myös täysin uusien tapahtumakonseptien muodossa. Tervetuloa Helsingin yliopiston nallemaisimpaan järjestöön! #viikinkarhuofficial

Viikin elintarvike- ja kuluttajaekonomistit ry (VEKE) on Viikin nuorin ainejärjestö – järjestö on perustettu vuonna 2017 elintarviketaloudesta ja kuluttamisesta kiinnostuneille opiskelijoille. VEKE toimii opiskelijoiden edunvalvojana ja järjestää monipuolisesti erilaisia tapahtumia jäsenilleen: yritysekskursioita, herkullisia sitsejä ja railakkaita illanviettoja. VEKE:n tapahtumien joukosta jokainen löytää varmasti jotakin! Olemme matalan kynnyksen ainejärjestö, ja kannustamme aina uusia lähtemään mukaan ainejärjestötoimintaan.

VEKE:ssa toimiminen mahdollistaa samanhenkisten ihmisten tapaamisen ja pääset myös verkostoitumaan sekä oman alan, että muidenkin alojen opiskelijoiden kanssa. Jos ainejärjestötoiminta kutkuttelee edes hitusen, niin aina kannattaa lähteä mukaan! Kukaan ei jää yksin, vaan tehdään hauskoja juttuja yhdessä. Toiminnan kautta sisäistät tärkeitä oppeja työelämään, kun voit kartuttaa mm. budjetointi-, organisointi- ja projektitaitoja. Saman alan opiskelijoista saat myös mitä todennäköisimmin tulevaisuuden kollegoja, ja mikä parempaa, kuin tutustua heihin jo opiskeluiden aikana!

VEKE:n jäseneksi voidaan hyväksyä kaikki elintarvikkeista ja kuluttamisesta kiinnostuneet Helsingin yliopiston opiskelijat. Sinulla on mahdollista hakea mukaan VEKE:n hallituksen jäseneksi syyskokouksessa loka-marraskuussa.

Hallituslaisten terveiset

”Hallitustoiminnassa olen oppinut erityisesti organisointi- ja koordinointitaitoja. Yhdistysmaailma ja muun muassa yhdistysten toimintaan liittyvät lakisääteiset asiat ovat myös tulleet tutuksi, ja tästä on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa. Hallitustoiminnassa on myös päässyt tutustumaan mahtaviin tyyppeihin ja luomaan arvokkaita verkostoja tulevaisuutta ajatellen!” – Linnea, puheenjohtaja

”VEKE:ssä olen päässyt huipputyyppien kanssa suunnittelemaan erilaisia tapahtumia ja oppinut, kuinka ainejärjestötoiminta pyörii. Parasta ja antoisinta on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen! Suosittelen lämpimästi lähtemään mukaan VEKE:n toimintaa, jos matalan kynnyksen toiminta kiinnostaa ja haluat päästä mukaan kehittämään Viikin nuorimman ainejärjestön ilmettä ja tulevaisuuden pöhinöitä” – Iina, sihteeri

”Ainejärjestötoiminnasta olen oppinut tärkeitä yhteistyö- ja kommunikointitaitoja, joista tulen hyötymään tulevaisuudessa niin työelämässä kuin muutenkin elämässä. Tämän lisäksi ainejärjestötoiminnan kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut upeita ystäviä koko tiedekunnan laajuudelta!” – Catarina, taloudenhoitaja

Viikin Taloustieteilijät ry eli VITA on tarkoitettu kaikille maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opiskelijoille, jotka opiskelevat taloustieteiden opintosuuntia. VITA toimii myös ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelman opiskelijoiden kattoainejärjestönä. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa Helsingin yliopistossa opiskeleva perustutkinto- tai jatko-opiskelija. VITA järjestää opiskelijoille erilaisia tapahtumia, kuten ikimuistoisia juhlia ja urheilutapahtumia. VITA kaventaa opiskelijoiden ja työelämän kuilua yritysvierailuilla, työelämätapahtumissa ja avoimia työpaikkoja välittämällä. VITA toimii myös tiiviissä yhteistyössä muiden ainejärjestöjen kanssa ja yhteistyömahdollisuuksiin tartutaan avoimesti myös ainerajat ylittäen. Huolehdimme myös Viikin taloustieteiden koulutusohjelmien opintoedunvalvonnasta.

“Lähdin mukaan VITAn toimintaan jo fuksivuonna, sillä halusin oppia uutta, tutustua uusiin ihmisiin sekä olla vaikuttamassa siihen, miltä oma opiskeluaikani näyttää.” – Laura, yrityssuhdevastaava

Miksi VITA?

Ainejärjestötoiminta on keino verkostoitua opiskeluaikana niin kanssaopiskelijoiden kuin työelämäkontaktien kanssa. VITAssa saat merkittävää työkokemusta, jota työnantajatkin osaavat arvostaa. Toiminta VITAssa on antoisaa, ja luvassa on lukemattomia hauskoja hetkiä, sekä ystäviä kaikilta vuosikursseilta ja koko kampukselta!

“Suosittelen kaikille hakemista mukaan VITAn toimintaan, vaikka parhaimmat kaverisi eivät hakisikaan. VITAn toimintaan lähteminen on ehdottomasti ollut paras päätös yliopisto-opintojeni aikana, olen päässyt tutustumaan niin moniin mahtaviin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä.”  - Katariina, tapahtumavastaava

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Haluatko hakea VITAn hallitukseen tai toimihenkilöksi? Mahtavaa! Olet tervetullut mukaan riippumatta siitä, oletko fuksi vai vanhempi tieteenharjoittaja. VITAn hallitus ja toimihenkilöstö seuraavalle vuodelle valitaan vuosittain syyskokouksessa marras-joulukuussa. Syyskokous on koko jäsenistölle avoin kokous, jossa kuka tahansa jäsen voi asettua ehdolle vastuutehtäviin. Syyskokouksen ajankohdasta tiedotetaan jäsenistön sähköpostilistalla sekä VITAn sometileillä.

“Toiminta VITAssa on ollut todella palkitsevaa - järjestötoiminnasta voi saada elämään iloa ja oppia niin monella tavalla. Olen itse esimerkiksi kehittänyt tehtävissä organisointi- ja viestintätaitojani, sekä oppinut paljon suomalaisesta yhdistystoiminnasta.”  Katja, puheenjohtaja

Viri Lactis ry on pieni kansainvälinen elintarviketieteilijöiden ainejärjestö. Sen perustivat vuonna 1947 silloiset meijeriopin (myöhemmin maitoteknologian) opiskelijat. Nykyään tervetulleita ovat kaikki elintarviketieteistä kiinnostuneet opiskelijat pääaineeseen katsomatta!

Viri Lactis järjestää monipuolisesti tapahtumia ympäri vuoden. Tärkeimpinä niistä ovat vuosittain syksyisin järjestettävä viini & juusto -ilta sekä kevään ulkomaan ekskursio. Viini & juusto -ilta on erityisesti fukseille järjestettävä iltatapahtuma, jossa nautitaan tarjoilujen ohella mielenkiintoisista esityksistä esimerkiksi juuston valmistukseen liittyen. Ulkomaan ekskursiolle on viime vuosina lähdetty muun muassa Belgiaan, Italiaan sekä Itävaltaan. Lisäksi Viri Lactis järjestää kotimaan ekskursioita, leivontailtoja sekä yhteistyötä alumnien kanssa.

Miksi hallitus- ja järjestötoimintaan kannattaa lähteä mukaan?

”Hallitustoiminta opettaa muun muassa kokouskäytäntöjä, oman aikataulun suunnittelua sekä tapahtumien koordinointia. Tärkeimpänä asiana esiin nousee kuitenkin oman mielipiteen esille tuominen sekä yhteistyön merkitys. Kaiken kaikkiaan järjestötoiminta tuo mukanaan huikean määrän kokemusta työelämätaidoista. Olen todella tyytyväinen, että uskalsin lähteä mukaan hallitustoimintaan. Järjestötoiminnassa pääsee hyvin tutustumaan myös muihin opiskelijoihin niin omasta kuin muistakin järjestöistä.” – Afrin, tapahtumavastaava

”Toiminnassa on helppo hakeutua virkaan, jossa pääsee hyödyntämään omia kiinnostuksenkohteitaan. Tehtäviä löytyy niin sosiaalisesta mediasta ja kirjoittamisesta kuin opintoasioista ja liikunnasta kiinnostuneille. Toiminnan ytimessä pääset järjestämään tapahtumia ja vaikuttamaan ainejärjestöä koskeviin asioihin. Hallitustoiminta ei kuitenkaan ole pelkästään päätösten tekemistä vaan myös hauskanpitoa! Olen oppinut paljon muun muassa organisoinnista, oman ajan hallinnasta ja ryhmätyöskentelystä. Ainejärjestö- ja hallitustoimintaan voi lähteä oli sitten ensimmäisen tai vaikka viidennen vuoden opiskelija!” – Anni, tiedottaja

”Eniten järjestö- ja hallitustoiminnasta opin tapahtumien järjestämistä sekä tekemään yhteistyötä oman alan opiskelijoiden sekä muiden alojen ainejärjestöjen ja opiskelijoiden kanssa. Kansainvälisyysvastaavana pääsee tutustumaan kansainvälisiin opiskelijoihin ja sen avulla kansainvälistymään myös Suomessa. Kannattaa lähteä ehdottomasti mukaan, jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin tai päästä suunnittelemaan ja järjestämään erilaisia tapahtumia muille opiskelijoille!” – Katri, kansainvälisyysvastaava

Vuorovaikeutus ry eli VV on vuonna 1987 perustettu ainejärjestö Helsingin yliopiston YET-kandiohjelman ympäristöekonomiaan suuntautuville opiskelijoille sekä pääaineenaan ympäristö- ja luonnonvaraekonomiaa eli YLE:ä opiskeleville sekä AGERE-maisteriopiskelijoille. Joukossamme on myös elintarviketalouden ja kulutuksen opintosuunnan jäseniä. Järjestämme jäsenillemme monipuolisesti rentoja tapahtumia peli-illoista sieniretkiin ja sitseistä yritysekskursioihin - meidän toiminnastamme löytyy jokaiselle jotakin! VV järjestää myös kandin sparrausiltoja, alumni-iltoja ja oppiainetapaamisia, jonka vuoksi meillä on myös hyvät suhteet opettajistoon ja teemme paljon yhteistyötä. VV:n toimintaa ajavat opinnoista tutut ympäristöarvot ja aito halu muuttaa maailmaa.

Lämminhenkinen ja tsemppaava porukka

VV on lämminhenkinen ja suhteellisen pieni ainejärjestö, ja otamme ilomielin kaikki halukkaat toimintaan mukaan. Taloustieteen osaston vanhimpana ainejärjestönä meillä on rakkaita perinteitä, mutta emme tykkää kangistua kaavoihin vaan lähdemme reippaalla draivilla toteuttamaan vuosittain juuri itsemme näköistä toimintaa. Tämä on siis täydellinen ainejärjestö fuksille ja varttuneemmallekin opiskelijalle, joka haluaa mukaan matalan kynnyksen toimintaan.

Tule pyörähtämään meidän tapahtumiin, kokouksiin tai ekskuille, ja pian huomaatkin olevasi jo VV:n pyörteissä mukana. Uusi hallitus ja toimihenkilöt valitaan aina loppuvuodesta marraskuun tienoilla, eikä suurimpaan osaan tehtävistä vaadita aiempaa kokemusta. Kaiken oleellisen oppii kyllä matkan varrella! 

Tunnistat vuonna 2017 tai sen jälkeen aloittaneet YET-opiskelijat taloustieteen osaston kattoainejärjestö VITA:n tummansinisistä haalareista, ja ennen vuotta 2017 aloittaneet MYY ry:n tummanvihreistä haalareista. Saatat tunnistaa meidät myös maskotistamme, Jallu-jääkarhusta, joka on aina seikkailuissa mukana.

Mitä sanottavaa VV:stä on nykyisillä ja entisillä hallituslaisilla? 

”VV:llä porukka on ihan super rentoa, ja hallituspesti on hyvä tapa päästä verkostoitumaan muidenkin kuin omien kurssikavereiden kanssa! Rohkeasti mukaan!” – Susanna, sihteeri

“Kiinnostuin heti fuksivuonna VV:stä, koska tapahtumat ja porukka oli kaikki tosi symppiksiä. Nyt siitä on muodostunut mulle rakas järjestö, jossa kaikki ideat otetaan vastaan ilolla ja pilke silmäkulmassa. On helppoa ottaa omistajuutta toiminnasta järjestössä, jossa kaikki kannustavat ja auttavat mielellään. Koen, että tämän myötä uskallan paljon helpommin hakea myös isompiin järjestöihin tai liittoihin, kun esimerkiksi kokouskäytännöt ja yhteistyötaidot on hyvin hallussa.” – Anna, tiedottaja

“Ainejärjestöhommissa pääsee tutustumaan uusiin mukaviin tyyppeihin, sekä luomaan yhteishenkeä oman alan opiskelijoiden kesken. VV on myös yhteisö, josta saa tukea koko opiskeluajan. VV:stä on vain hyviä muistoja!” – Oula, puheenjohtaja