Kenelle koulutus on tarkoitettu?

Kliinisen mielenterveyspsykologian erikoispsykologikoulutus on suunnattu sinulle, jolla on psykologian maisterin tai sitä vastaava tutkinto (Valviran laillistus Suomessa) ja joka toimit kliiniseen mielenterveyspsykologiaan liittyvissä tehtävissä vaikkapa erikoissairaanhoidossa tai perusterveydenhuollossa. Työnkuvaasi kuuluu psykiatrian tai mielenterveyden kentän tehtäviä liittyen esimerkiksi ennaltaehkäisyyn, arviointiin, konsultointiin, koulutukseen tai interventioihin. Haluat myös kehittyä kliinisen mielenterveyspsykologian erityisasiantuntijana.

Koulutus tähtää siihen, että kykenet toimimaan vaativissa kliinisen mielenterveyspsykologian alan asiantuntijatehtävissä työyhteisössäsi sekä terveydenhuollon ja yhteiskunnan eri tasoilla. Koulutus antaa sinulle valmiuksia kehittää, analysoida, arvioida ja soveltaa kliinisen mielenterveyspsykologian ammattikäytäntöjä tieteelliseen näyttöön perustuen.

Koulutus antaa Yliopistolain (1172/2014) 7 c §:n ja erikoistumiskoulutusta koskevan asetuksen (1439/2014) mukaisen pätevyyden toimia vaativissa asiantuntijatehtävissä kliinisen mielenterveyspsykologian erikoisalalla. Koulutus luetaan hyväksi yliopistollisessa tohtorikoulutuksessa.