HY & HUS

Yhdessä potilaan parhaaksi

Me olemme olemassa – yhdessä – jotta voimme parantaa ihmisten terveyttä

Tiede ja koulutus ovat yhteistyömme ytimessä. Korkeatasoisen tutkimuksen avulla opimme ymmärtämään sairauksien syitä, kehittämään uusia keinoja tunnistaa tauteja sekä löytämään ja antamaan parempaa hoitoa potilaille. Tuorein tutkimusnäyttöön perustuva tieto on myös perusta, jonka pohjalta koulutamme terveydenhuollon huippuammattilaisten uudet sukupolvet.

Muodostamme maamme erikoistuneimman ja koulutustarjonnaltaan laajimman lääketieteellisen yksikön. Kumppanuutemme juuret ja Helsingin yliopistosairaalan perintö ulottuvat aina 1800-luvun alkupuolelle. Matkan varrella olemme tehneet vaikuttavaa työtä ennakoivan terveydenhuollon uudistamiseksi, sairaanhoidon kehittämiseksi, potilasturvallisuuden varmistamiseksi sekä yksilöllisen elämänlaadun kokonaisvaltaiseksi parantamiseksi.

Suomalainen lääketieteellinen tutkimus ja hoito ovat kansainvälistä kärkeä jo nyt, mutta jatkamme sitoutunutta kehitystyötämme. Tänään tehty tutkimus ja opetus ovat huomisen parempaa hoitoa ja terveyttä.

Siksi Helsingin yliopisto ja HUS ovat yhdessä.