Jokin aika sitten seurasin omien lapsieni koululäksyjen tekoa ja pysähdyin miettimään, mistä asioista itse olin lapsena ja nuorena eniten kiinnostunut. Ne olivat maantiedettä – en vain silloin vielä osannut tulevaisuuden opiskelualaani nimetä. Ympäristöasiat, kartat, luonnossa samoilu, vesistöt, kivet, pinnanmuodot ja suomalainen maisema – kaikki luonnonmaantieteeseen kiinteästi liittyviä seikkoja. Luonnonmaantieteilijä onkin useimmiten onnellisin kenttätöissä paljaan taivaan alla, vaikka suurin osa tutkimuksesta ja opetuksesta tapahtuu neljän seinän sisällä.
Valmistuin Helsingin yliopiston maantieteen laitokselta ensin maisteriksi ja myöhemmin tohtoriksi vuonna 2005. Tutkimuksessani olen erikoistunut kaupunkialueiden vesistöihin, erityisesti kaupunkihydrologian prosesseihin sekä ajallisiin ja alueellisiin veden laadun kysymyksiin. Kaupunkihydrologian lisäksi olen tutkinut myös muita kaupunkialueiden ympäristökysymyksiä sekä järvisedimentologiaan liittyviä asioita. Olen myös mukana kehittämässä sähköisiä maantieteen ylioppilaskokeita ja kiinnostunut maantieteen opettamiseen liittyvistä asioista.
Opetan useilla maantieteen eri kursseilla ensimmäisen vuoden perusopinnoista luonnonmaantieteen maisterivaiheen syventäviin opintoihin saakka. Opetus on monipuolista luentosarjoista, pienryhmäopetuksesta sekä kenttäkursseista kirjatentteihin ja opinnäytteiden ohjaamiseen.
Jos et ole vielä osannut nimetä maantiedettä tulevaisuuden opiskelualaksesi, tutustu tarkemmin Helsingin yliopiston maantieteen laajaan kenttään ja hae rohkeasti mukaan alueellisten asiantuntijoiden joukkoon!
Vietin lapsuuteni kesät retkeillen Lapissa, purjehtien saaristossa, ja isovanhempien mökillä Nuuksiossa. Jo varhain opin arvostamaan koskematonta luontoa, erityisesti monimuotoisia maisemia, karuja pohjoisia erämaita sekä arkipäivän lintu- että kasvihavaintoja. Lukiossa minulla oli loistava maantiedon ja biologian opettaja, eläintieteen dosentti Valto Peiponen. Hänen opetuksensa inspiroi minua kovasti ja oli ratkaisevasti myötävaikuttamassa opintopolkuni muotoutumisessa. Edellisen lisäksi, lukiovuosinani tein pitkiä talvi- ja kesävaelluksia pohjoisimmassa Fennoskandiassa. Nämä retket muovasivat vahvasti ajatteluani ja ymmärrystä luonnosta.
Minulla on suuri ilo olla mukana useassa eri tutkimusprojektissa – olen hyvin utelias ymmärtämään kuinka luonnonjärjestelmät toimivat eri alueellisissa ja ajallisissa mittakaavoissa. Olen erityisen kiinnostunut kasvi- ja eläinlajien levinneisyyden ja runsauden mallintamisesta hyödyntäen paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistoja sekä matemaattisia mallinnusmenetelmiä. Lisäksi olen syventynyt arktisen alueen muutoksiin, varsinkin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin maiseman kehitykseen, ekosysteemeihin ja geomorfologisiin prosesseihin.
Opetan maantieteen fukseja jo heti ensimmäisessä periodissa, vastuullani on luonnonmaantieteen johdantokurssi. Kurssilla tutustumme keskeisiin alueellisiin luonnonjärjestelmiin ja niiden toimintaan. Suurin osa muusta opetuksestani keskittyy syventävän vaiheen opintoihin.
Kumpulan kampus tarjoaa loistavat puitteet luonnonmaantieteen ja sitä tukevien sivuaineiden opiskeluun. Meillä on hyvä opetusinfra sekä tietokoneluokissa että laboratorioissa Yhdistämme opetuksen viime aikaisiin tutkimusprojekteihin. Opiskelijalla on mahdollisuus osallistua tutkimusryhmien toimintaan mm. kenttätöissä, laboratorioanalyyseissa ja seminaareissa. Ainejärjestötoiminta on hyvin vilkasta, lisäksi opiskelijat voivat harrastaa opintojen ohella monia asioita, esimerkkinä monipuolinen liikuntakeskus aivan laitoksemme vieressä Kumpulassa.
Kiinnostuin maantieteestä jo hyvin varhain. Luin perheeni tietosanakirjasta alakouluikäisenä kaupunkien kuvauksia ja muita mielenkiintoisia asioita koskien valtioita ja luonnonmaantieteellisiä faktoja. Maantieteen yliopisto-opinnoissa kiinnostuin nopeasti yhteiskuntamaantieteestä, eritoten poliittisesta maantieteestä ja geopolitiikasta.
Tutkin tällä hetkellä tietointensiivisen kapitalismin yhteiskuntamaantieteellisiä muotoja ja siihen liittyviä tilallisia suunnitteluprosesseja, valtiomuutosta, niin sanottua kaupunkiregionalismia, Euroopan integraation poliittista maantiedettä sekä yliopistoa maantieteellisenä ilmiönä.
Opetan yhteiskunta- ja suunnittelumaantieteen perusteita, poliittista maantiedettä ja transnationaalia aluekehitystä.
Meille kannattaa tulla opiskelemaan monesta eri syystä. Meillä kohtaat esimerkiksi Suomen tasokkaimmat opiskelijakollegat sekä erittäin pätevät opettajat. Maantiede on maailmalla tällä hetkellä niin sanottu kuuma oppiaine, joka tarjoaa erinomaiset edellytykset erilaisissa asiantuntijatehtävissä toimimiseen!
Innostuin maantieteestä koska olen kiinnostunut biodiversiteetin alueellisesta vaihtelusta luonnossa ja mitä merkitystä tällä on sekä perustutkimuksen kannalta että käytännön ympäristön tilan arvioinnin näkökulmasta. Maantieteessä yhdistyy mielenkiintoisesti eloton ja elollinen luonto ja näiden vuorovaikutukset erilaisilla alueellisilla mittakaavoilla.
Tutkin pääasiassa vesistöjen biodiversiteetin spatiaalista vaihtelua ja erityisesti pienten vesieliöiden (piilevät, kasviplankton, bakteerit) eliömaantiedettä alueellisilla ja globaaleilla mittakaavoilla.
Opetan luonnonmaantieteen kandiseminaarissa, alueellinen vesitutkimus-kurssilla ja luonnonmaantieteen tutkimusseminaarissa. Luennoin myös biogeografia- ja makroekologia-kurssilla joka toinen vuosi.
Helsingin yliopiston maantiede on korkeatasoinen koulutusohjelma, jossa yhdistyy teoreettinen tutkimus ja käytännön osaaminen erinomaisesti. Täällä opiskelijan on helppo integroitua nopeasti koko yliopistomaailman kenttään jo opintojen alkuvaiheesta alkaen.
Kartat viitoittivat minunkin tieni maantieteeseen, vaikka sivupoluilla tuli myös harhailtua. Piirtelin lapsena karttoja ja tutkin äidin koulukartastoa, johon viisivuotiaana kirjoitin tikkukirjaimin tuohtuneen kommentin: ”SUOMII EILLÖYDY”. Suomen kartan aukeamalta kun löytyivät vain naapurimaiden nimet Ruotsi, Norja ja Neuvostoliitto. Kartografiseen viestintään uteliaan kriittisesti suhtautuva tutkija taisi olla idullaan jo tuolloin. Koulussa mantsa oli yksi lemppareista.
Opiskeluaikana olin kiinnostunut kaikesta mahdollisesta ja opiskelin kulttuurimaantieteen ohella paljon mm. poliittista historiaa. Kartografian kurssilla kiinnostuin sitten erityisesti kartografian historiasta ja kartografisesta viestinnästä. Väitöskirjani tein lehdistökartografiasta ja sen yhteiskunnallisista ja poliittisista viesteistä vuosina 1899–1942. Väitöksen jälkeen opiskelin vielä pedagogiikkaa ja sain maantieteen ja historian opettajan pätevyyden. Koulumaantiede on myös lähellä sydäntä; olen suunnitellut oppimateriaaleja, ollut perustamassa Geopistettä (maantieteen opetuksen resurssikeskus, osa LUMA-keskusta) ja edelleen mukana ylioppilaskokeen maantieteen jaoksen työskentelyssä.
Olen työskennellyt useissa tehtävissä yliopistolla ja nyt siis koulutussuunnittelijana. Monipuolisessa ja mielenkiintoisessa työssä pääsen soveltamaan kaikkea aiempaa kokemustani. Mantsalaisissa parasta ovat ihmiset – tutkimusaiheistaan, opetuksesta ja opiskelusta innostunut porukka. Tässä yhteisössä on palkitsevaa suunnitella koulutusohjelmia ja linjakasta opetusta, mutta myös tavata opiskelijoita ja auttaa heitä löytämään ratkaisuja opintojen kuluessa eteen tuleviin kysymyksiin.
Opetan kandiohjelmassa aineopintojen vapaavalintaista kurssia kartografian historiasta. Matkailun ja mainosten karttakuviin liittyvät tutkimukseni etenevät omalla ajalla. Kartografian historia on Suomessa todella marginaalinen ala. ja tutkijoita Suomessa vain muutamia. Tämän vuoksi on aina hauskaa osallistua konferensseihin ja tavata laajempi joukko asiantuntijoita alan ”suurmaista”, erityisesti Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Olen puheenjohtaja vanhojen karttojen ystävien Chartarum amici -yhdistyksessä
12-vuotiaana kirjoitin Ystäväni-kirjaan lempiaineikseni liikunnan ja kuviksen, inhokeiksi maantieteen ja matikan. Käsitykseni maantieteestä ja ehkä matematiikastakin mullistui kuitenkin lukiossa ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen maantieteen opiskelu oli ykköstoiveeni. Yliopisto-opintojen kuluessa kiinnostukseni syveni ja opiskeluaikaiset pätkätyöt (silloin harvinaisten) paikkatietojärjestelmien parissa vahvistivat intoani alueellisten rakenteiden ja prosessien tarkasteluun, erityisesti paikkatietotekniikkaa hyödyntäen.
Olen urani aikana työskennellyt monenlaisissa ympäristöissä: yrityksissä, kehitysyhteistyöhankkeissa ja eri tutkimusryhmissä, opettaen koko ajan myös yliopistolla. Tutkimuksenteosta innostuin toden teolla graduvaiheessa ja jatko väitöskirjaan ja siitä akateemiselle uralle oli helppo valinta, vaikka geoinformatiikan osaaminen tarjosi jo silloin monia muitakin uravaihtoehtoja.
Vedän laitoksella monitieteistä, reilun kymmenen tutkijan Digital Geography Labia. Ryhmämme pyrkii hyödyntämään uusia aineistolähteitä ja spatiaalista analytiikkaa suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä, sekä kaupunkiympäristöissä että niiden ulkopuolella, esimerkiksi kansallispuistoissa. Teemme töitä kaupunkiseutujen mittakaavasta globaaleihin analyyseihin. Tutkimuksen fokuksessa on tällä hetkellä saavutettavuus ja kestävä (kaupunki)liikkuminen sekä ihmisen toiminnan ja luonnonsuojelun tarpeiden yhteensovittaminen eri mittakaavatasoilla ja ympäristöissä. Näiden teemojen ymmärtämiseksi sovellamme ja kehitämme uusia lähestymistapoja hyödyntäen esimerkiksi laajoja sosiaalisen median aineistoja, matkapuhelindataa sekä uusia laskennallisia lähestymistapoja.
Opetan pääasiassa maisterivaiheen opiskelijoita, mutta onneksi pääsen tutustumaan opiskelijoihin jonkin verran myös kandivaiheessa. Opetuksen suunnittelussa tavoitteena on ollut laaja geoinformatiikan osaaminen kaikille maantieteilijöille. Lisäksi toivomme, että opiskelijat näkevät mitä alalla on käynnissä juuri nyt. Eri tutkimusryhmien työ näkyy opetuksessa jo varhain: luennoilla, harjoituksissa ja kirjallisuuspaketeissa. Myöhemmin integroituminen tutkimusryhmiin voi olla vahvempaa esimerkiksi opinnäytetöiden kautta tai erikoiskurssien aikana.
Tavoitteena on myös luoda linkkejä yliopistomaailman ulkopuolelle opintojen aikana. Kandivaiheen työharjoittelujakso antaa monelle kurkistuksen oman alan töihin. Lisäksi vaikkapa geoinformatiikassa kursseille kutsutaan vierailijoita yhteiskunnan eri sektoreilta ja käynnit paikkatietoammattilaisten tapaamisissa kuten Paikkatietomarkkinoilla tai Geoinformatiikan tutkimuspäivillä ovat monelle osa opintoja. Ala kehittyy vauhdilla, ja kaikkia tarvitaan sen seuraamiseen. Jos siis näet jotain kiinnostavaa geoinformatiikkaan liittyen, kerro minullekin ja muille!
"Haluan ymmärtää, miten maailma toimii.”
Mietittyäni opiskeluvalintaani pitkään, filosofiasta tähtitieteeseen, löysin vihdoin kiteytyksen siihen, mitä halusin opiskella. Halusin ymmärtää, miten maailma toimii. Maantiede valikoitui tieteeksi, joka on viritetty vastaamaan juuri tuohon syvään ja laajaan kysymykseen asioiden yhteydestä, paikkojen erityisyydestä ja ihmisiä ja kulttuureja muovaavista prosesseista.
Tällä hetkellä tutkin muun muassa kaupunkien kasvua, alueellista eriytymistä, luottamuksen yhteyttä naapurustojen hyvä- ja huono-osaisuuteen sekä koulujen välisiä eroja ja niiden liittymistä paikkaan. Teen paljon yhteistyötä sekä muiden alojen tutkijoiden että esimerkiksi kaupunkien suunnittelijoiden ja hallinnon kanssa.
Opetan useita kandi- ja maisteritason kursseja. Omaa eritysalaani ovat kaupunkimaantieteen opetus sekä menetelmäopetus. Tapaattekin minut jo ensimmäisenä vuonna metodikurssilla ja kenttäkursseilla sekä maantiedettä esittelevillä kursseilla. Otan myös vastaan ihmismaantieteen yleistä kirjatenttiä.
Tule mukaan opiskelemaan maantiedettä Helsinkiin! Helsingin yliopisto on yksi maailman kiinnostavimpia maantieteen opiskelupaikkoja. Helsingin seutu on tällä hetkellä kaupunkina globaalisti jännittävä, nopeasti kasvava pohjoinen metropoli, ja sen erityisyyttä hyödynnetään opetuksessa laajasti sekä ihmis- että luonnonmaantieteessä. Tervetuloa työhuoneelleni keskustelemaan maantieteestä ja opinnoista yleensä – sekä elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta!
Kotonani kannustettiin tutkimaan meitä ympäröiviä asioita, ja kesälomareissut Suomen eri puolilla olivat ensimmäisiä asioita, jotka herättivät alueellista ymmärrystä maailmasta. Lukiossa opettajani sytytti kipinän maantieteeseen globaalien riskien kurssilla, ja minun tieni Helsingin yliopistoon kulki kahden mieltä avartavan välivuoden kautta. Muutettuani Helsinkiin pienestä kaupungista Etelä-Pohjanmaalta jouduin aloittamaan nollasta Helsingissä. Sitä helpotti kuitenkin mantsalaisten yhteishenki ja koin olevani enemmän kuin tervetullut.
Maantiede tarkoittaa minulle monia mahdollisuuksia, ja on helpottavaa ajatella, että meistä on moneen. Olen kiinnostunut kulttuurimaantieteestä, mutta olen opiskellut monialaisesti myös kehitysmaatutkimusta ja ympäristöopintoja. Tulevaisuuden haaveammattini on vielä auki, mutta tiedän, että maantieteen avulla löydän paikkani.
Opiskeluaikani on vielä alkupuoliskolla aloittaessani johtoryhmän opiskelijajäsenenä, mutta ainejärjestötoiminnan vietyä minut mukanaan olen kiinnostunut opiskelijoiden oikeuksista ja maantieteen tulevaisuudesta tieteenalana. Haluan omalta osaltani parantaa opiskelijoiden ja henkilökunnan välistä yhteyttä.
Kiinnostuin jo lukioaikana maantieteestä, sillä sen käsittelemät asiat ja tuntuivat sopivan konkreettisilta ja ne auttoivat yksinkertaista nuorta miestä ymmärtämään mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu. Se ei kuitenkaan ollut rakkautta ensikohtaamisella tai palavaa intohimoa, vaan paremminkin hitaasti kasvavaa kiintymystä.
Vasta useamman vuoden opiskeltuani törmäsin kuin sattumalta omaan juttuuni, kun laitokselle tarvittiin karttojen tekemisestä kiinnostunutta opiskelijaa. En tiennyt karttojen tekemisestä juuri mitään, mutta kokeilu osoittautui minun kannaltani käänteen tekeväksi. Uusien taitojeni ansiosta pääsin opettajaksi metodikurssille, koska sinne tarvittiin joku, joka osaa neuvoa muita karttojen tekemisessä. Siitä tulikin minun juttuni: kartografisesta esittämisestä, tiedon visualisoimisesta ja sen taidon opettamisesta muille. Sillä tiellä olen edelleen. Siitäkin pitäisi varmaan tehdä kartta.
Näitä taitoja opetan pääasiassa ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Kursseillani opetellaan, miten tietoa esitetään, miten karttoja laaditaan, sekä mitä ovat ne paikkatiedon perusasiat ja taidot, jotka jokaisen maantieteilijän pitäisi hallita.
Maantieteen oppiaineessa parasta on innostava ilmapiiri, täällä työskentelevät ihmiset ja ennen kaikkea opiskelijat, joita ilman emme olisi mitään. Täällä toimivaa sekalaista joukkoa voisi kuvata suureksi perheeksi, johon aina kerran vuodessa lisätään muutama kymmenen ihmistä lisää.
Jo ala-asteaikoinani haaveilin siitä, että isona minusta tulee maantieteilijä tai kirjailija. Oli hurjan kiehtovaa kuvitella esimerkiksi sitä, millainen erilaisten karttojen kuvaama maailma olisi koettuna. Tällainen kiinnostus karttoja kohtaan jo lapsena yhdistääkin monia maantieteilijöitä. Koska tutkimus on myös kirjoittamista, koenkin, että maantieteilijänä nämä molemmat lapsuuden haaveeni ovat toteutuneet erinomaisesti!
Itselleni läheisiä tutkimuksellisia ja opetuksellisia näkökulmia ovat olleet erityisesti ihmismaantieteelliset peruskysymykset. Miten ihmiset rakentavat suhdettaan ympäristöönsä? Miten mielikuvat vaikuttavat toimintaamme? Millä tavoin suunnittelussa kyetään huomioimaan kokemusmaailmojen moninaisuus? Alueellisessa suunnittelussa onkin lopulta kyse myös niistä suunnitteluteoreettisista lähestymistavoista ja käytännöistä, joiden kautta tulee määritellyksi, millaista ja kenen tuottamaa tietoa kulloinkin tarvitaan. Tähän kysymykseen paneuduin muun muassa väitöskirjassani ”Tietämisen politiikka.”
Lisäksi lähellä sydäntäni ovat erilaiset tieteenfilosofiset lähestymistavat ja ihmismaantieteen metodologiset kysymykset, kuten tutkijan suhde tutkimuskohteeseensa. Näiden näkökulmien tiimoilta tapaattekin minut sekä kandi- että maisterivaiheessa. Opettamisessa parasta on mielestäni se, että voi oman työnsä kautta innostaa ihmisiä näkemään asioita uusilla tavoilla ja löytämään oman tapansa olla tässä maailmassa.
Siirryin Helsingin yliopistoon Tampereen yliopistosta keväällä 2018. Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen kasvattina olen iloinen, että voin tutkia ja opettaa näitä teemoja nyt myös omalla ”kotilaitoksellani.” Maantieteessä pidän aivan erityisesti siitä, että maantiede tieteenalana mahdollistaa monenlaisia tutkimuskohteita sekä tutkimusmenetelmällisiä lähestymistapoja. Tämä osaltaan edesauttaa myös poikkitieteellisten tutkimusasetelmien rakentumista ja yhteistyötä yli tieteenalarajojen. Tervetuloa opiskelemaan ja oppimaan maantieteen moninaisiin maisemiin Helsingin yliopistoon!
Minulla ei kai ollut muuta vaihtoehtoa elämälleni kuin tulla maantieteilijäksi. Maantiede oli minua eniten kiinnostava ala jo peruskoulussa ja lukiossa. Kiinnostus karttoihin vain vahvisti uravalintaani. Valmistuin maisteriksi Turun yliopiston maantieteen laitokselta vuonna 2002. Pääsin heti töihin tutkijaksi Metsäntutkimuslaitokselle (nyk. Luke), ja vuonna 2006 valmistui metsien hiilitasetta käsittelevä maantieteen alan väitöskirjani.
Aloitin nykyisessä työssäni geoinformatiikan yliopistonlehtorina syyslukukaudella 2015. Opettajaksi siirtyminen oli minulle luonnollinen siirtymä maantieteilijän urallani, koska olen tutkijan urani lisäksi biologian ja maantieteen aineenopettaja. Voisin siis työskennellä myös koulussa maantieteen opettajana. Pedagoginen taustani näkyy siinä, että geoinformatiikan ja luonnonmaantieteen tutkimuksen lisäksi tutkin myös maantieteen pedagogiikkaa.
Helsingin yliopiston maantieteen oppiaineessa opetan kandivaiheen geoinformatiikan eli paikkatiedon kursseilla. Lisäksi opetan kandidaatin seminaaria, työelämäkursseja, projektityöskentelykursseja ja muita sekalaisia geoinformatiikan kursseja. Ensimmäisen vuoden opiskelijat tapaavat minut heti kurssilla ”Johdatus geoinformatiikkaan maantieteessä”. Jos minuun törmää yliopiston ulkopuolella, liikun todennäköisesti juosten tai pyörällä.