Millaisia muistoja sinulle tulee mieleen opiskeluajoilta ja millaisia yhteyksiä sinulla on kasvatustieteelliseen tiedekuntaan nykyään? Matkahan ei ole pitkä, Opetushallituksen talosta on näköyhteys tuonne Siltavuorenpenkereelle.
Se ei tosiaan kaukana ole ja voin ikkunasta sitä ihastella. Menin, tai pääsin yliopistoon maisteriopintoihin opiskelemaan kasvatustieteitä vasta 29-vuotiaana. Ja se ehkä osittain johtuu siitä, että kotona ei oikeastaan ollut sellaista kulttuuria, että yliopistoon mentäisiin.
Olin muita opiskelijoita vanhempi. Silloin tuntui, että melkein kaikki muut oli juuri lukiosta tulleita tai ehkä yhden välivuoden pitäneitä.
Sitten pikkuhiljaa tutustuin ihmisiin, ja kyllä siellä sitten oman ikäisiäkin tietysti oli. Opintojen loppuvaiheessa löytyi myös saman henkistä porukkaa. Minä jatkoin sitten suoraan maisteriksi valmistumisen jälkeen väitöskirjan tekemistä silloisen professorin Elina Lahelman johdolla. Siitä muodostui yhteisö, jonka kanssa pidetään vieläkin yhteyttä.
Ja yhteyksiä on tietysti myös työn kautta sinne lahden toiselle puolelle kasvatustieteelliseen tiedekuntaan, niin kuin suurimpaan osaan Suomen yliopistoista. Aina kun käyn yliopistokaupungissa, niin käy myös opettajankoulutuslaitoksessa. Eli, minulla on elävä ja toimiva yhteys yliopistoihin edelleenkin.
Haastattelumme teemana on motivaatio. Mikä motivoi hakeutumaan kasvatustieteen opintoihin?
Ajattelin, että yleinen kasvatustiede yhdistää ihmistieteitä ja yhteiskuntatieteitä. Itse olen aina ollut enemmän yhteiskuntatieteellisesti orientoitunut. Minulla oli sosiologia sivuaineena, ja pidän itseäni kasvatussosiologina.
Tietysti kasvatuksen ja koulutuksen merkitys on ihan mittaamaton ja tuntuu, että se vaan muuttuu tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi tässä moninaistuvassa, monimuotoistuvassa ja ennakoimattomammassa maailmassa. Ja myös nuorten asema on ollut sellainen, mikä on aina kiinnostanut. Yleinen kasvatustiede antaa eväitä moneen.
Sinulla on yhteiskunnallisesti vaikuttava, haasteellinen ja näkyvä työ. Onko motivaatio joskus koetuksella?
Johdan nyt tällä hetkellä isoa virastoa ja siinä on monia motivoivia tekijöitä. Meillä on mahtava ja asiantunteva henkilöstö. Heidän kanssaan yhteistyö motivoi joka päivä. Opetushallitus on hybridivirasto, jossa on kansallinen koulutus varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle sekä kansainvälisen koulutuksen ja kansainvälistymisen edistäminen. Lisäksi meillä on monenlaisia palveluita, kuten digitaalisia tietovarantoja opiskelijoille. Meillä on siis todella paljon eri erilaista toimintaa ja se motivoi.
Yksi parhaista työhön kuuluvista asioista on se, että pääsen paljon vierailulle ympäri Suomea tutustumaan opettajankoulutuslaitoksiin, kouluihin ja muihin oppilaitoksiin. Pääsen tutustumaan erilaisiin kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisiin ja tietysti myös lapsiin ja nuoriin siellä kouluissa ja oppilaitoksissa. Se on ihan mahtavaa.
Vaikka kokonaisuus on iso ja työ on kovinkin hallinnollista, sitähän johtaminen tietysti välillä on, pyrin kuitenkin pitämään itseni tilanteen tasalla myös substanssiasioista.
Onko sinulla jotain menetelmiä tai tapoja, millä selviydyt haasteista ja pidät motivaatiota yllä vaikeissakin tilanteissa?
Yhteistyö ja ihmisten kanssa keskusteleminen auttavat haasteellisissa tilanteissa, se auttaa avartamaan näkökulmia. Uskon yhteistyön voimaan.
Blogikirjoituksessa 8.12.2023 esitit, että: ”Tulevaisuuden usko – mukaan luettuna koulutususko – on monella nuorella koetuksella.” Tämä liittyy haastattelun teemaan, motivaatioon. Onko yhteiskunnassa tai koulussa tapahtunut ja tapahtumassa jotain sellaisia kehityskulkuja, jotka vaikuttavat ainakin osaan koululaisista motivaatiota heikentävästi?
Kyllä, ajattelen niin, että on. Helsingin yliopistossakin on tätä tutkittu. On havaittu, että ylipäätään länsimaissa koulutususko on vähentynyt. Tämä johtuu osittain siitä, että emme enää pysty tarjoamaan sitä, mitä koulutuksella aiemmin sai, eli hyvän palkan, pysyvän työpaikan ja hyvän aseman yhteiskunnassa. Sellaista yhteiskuntaa ei enää ole.
Sivistyksen ajatus, että koulutuksella on joku itseisarvo ja toisaalta ajatus siitä, miten koulun käyminen tai opiskelu voi edistää minun pyrkimyksiäni, on jotenkin pirstaloitunut.
Pitäisi rakentaa uusi koulutuksen tarina. Meidän pitäisi pystyä kertomaan, miten tärkeää koulutus on henkilölle itselleen ja mitä se merkitsee koko yhteiskunnalle. Emme ehkä ole vielä kunnolla onnistuneet siinä.
Koulutus on hirmuisen tärkeä yhteiskunnallinen asia ja poliittinenkin. Millaisia neuvoja antaisit tiedekunnalle seuraavaa viittäkymmentä vuotta ajatellen?
En nyt neuvoja ehkä osaa antaa, mutta kaksi asiaa minun työni näkökulmasta ovat ihan keskeisiä. Ensimmäinen on yhteistyö, minkä otinkin jo esille tässä haastattelussa. Meillä on pieni kansa ja iso maa, joten meidän yhteistyörakenteemme pitää saada vielä paremmiksi.
Toinen asia on tutkimusperusteinen päätöksenteko, että miten parhaiten saataisiin aito tutkimustieto sinne päätöksentekijöiden käyttöön. Tieto pitäisi saada peremmin myös ihmisten ulottuville. Se yhä tärkeämpää tässä maailmassa, kun tutkimustiedon haastamista tapahtuu paljon ja kaikenlainen disinformaatio leviää.
Haastateltava: Minna Kelhä, FT (kasvatustiede)
Ernest Lawson 9.8.2024
Mimmi Mönkkönen 3.6.2024
Riikka Ristola 25.4.2024
Kaisa Vuorinen 19.3.2024
Markku "Rive" Kanerva 8.2.2024
Kasvatustieteellinen tiedekunta 50 v. vuonna 2024.
Juhlimme vuonna 1974 käynnistettyä akateemista opettajankoulutusta ja filosofisen tiedekunnan kasvatustieteiden osaston perustamista.