Referaatti Maria Lehtosen artikkelista Suomalaisten muinaisusko vanhassa kirjasuomessa – paheksuntaa ja dokumentointia (Kielikello 2/2014)

Artikkelissaan Suomalaisten muinaisusko vanhassa kirjasuomessa – paheksuntaa ja dokumentointia (Kielikello 2/2014) Maria Lehtonen kuvailee uskonnon ja kirjallisuuden suhdetta suomenkielisen kirjallisuuden ensimmäisinä vuosisatoina. Uskonto kuului tiiviisti suomenkieliseen kirjallisuuteen 1500 -1700-luvuilla. Uskonpuhdistus synnytti kirjakielen, ja pian  painettiin muun muassa Agricolan Abckiria, Raamattu sekä hartauskirjat. ”Ei siis ihme, että kun puhutaan vanhasta kirjasuomesta ja uskonnosta, aletaan puhua tavalla tai toisella juuri kristinuskosta”, Lehtonen toteaa.

Jotain täytyi kuitenkin olla ennen kristinuskoa, Lehtonen muistuttaa. Agricola kirjoitti Psalttarin esipuheessa (1551) hämäläiseten ja karjalaisten jumalista: ”Tapio Metsäst pyydykset soi / - - Äinämöinen virret takoi / - - Ilmarinen rauhan ja ilman tei / ja matkamiehet edesvei.” Agricola oli ensimmäinen, joka kirjoitti suomeksi suomalaisten muinaisuskosta. Hän suhtautui muinaisuskoon ja pakanajumaliin kuitenkin paheksuvasti. ”Vaan älköön nyt kumarko kenkä / kuin Isää, Poikaa ja Pyhää Henkee.”

1700-luvulla kuitenkin kiinnostuttiin oman kansan muinaisuuden tutkimisesta kansanrunouden avulla. Lehtosen mukaan merkittävimmän panoksen suomalaisten muinaisuskon tutkimiseen vanhan kirjasuomen aikana antoi Christfrid Ganander. Gananderin Mythologia Fennicassa (1789) vertaillaan suomaista muinaisuutta Kreikan ja Rooman sekä skandinaaviseen mytologiaan. Kieli – ja mytologiavertailu edusti vanhentunutta kantaa, koska Porthan toi Saksasta jo käsityksen suomalais-ugrilaisista kielistä. Se on kuitenkin edelleen merkittävä dokumentti suomalaisten muinaisuskosta.

Rovasti Antti Lizelius puolestaan esitti Tiedustuskirjassaan (1780), että suomalaiset olisivat alun perin vaeltaneet pohjolaan nykyisen Lähi-idän suunnalta ja tuoneet mukanaan israelilaisten uskon. Opetuksen puutteessa ja Raamattuja vailla kansa olisi unohtanut oikean uskonsa ja ajautunut epäjumaluuteen. Agricolan tavoin Lizelius siis kertoo kansanuskosta kristinuskon näkökulmasta.

Kristillinen näkökulma on leimannut suomenkielisen kirjallisuuden ensimmäisiä vuosisatoja. Ganander ja Mythologia Fennica poikkeavat tästä. Lehtosen mukaan Gananderin tavoitteena ei ollut kyseenalaistaa vanhoja uskomuksia vaan tutkia ja dokumentoida niitä, minkä vuoksi Gananderia onkin pidetty uskontotieteellisen tutkimuksen isänä Suomessa.