Avoimen väylä

Tällä sivulla kerrotaan kasvatusalan avoimen väylästä. Vuoden 2025 valintaperusteet julkaistaan Opintopolussa lokakuussa 2024. Tällä sivulla on vielä nähtävissä vuoden 2024 valintaperusteet avoimen väylän osalta.
Hae kasvatusalalle uudistuneessa avoimen väylässä

Kasvatusala julkaisi mittavan avoimen väylän vuonna 2023. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelupaikka tai opettajankoulutuksissa soveltuvuuskoekutsu on jatkossa mahdollista saada todistusvalinnan, valintakokeen tai avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Opettajankoulutuksissa 10 % soveltuvuuskokeen kutsupaikoista on varattu avoimen väylän kautta tuleville hakijoille. Muissa kasvatustieteen hakukohteissa avoimen väylässä hyväksyttävien määrä voi olla jopa korkeampi.

”Kyseessä on tärkeä muutos. Avoimen väylän painoarvo kasvaa kasvatusalalla uudistuksen myötä merkittävästi. Samalla avoimen väylästä tulee aito vaihtoehto todistusvalinnalle. Avoimen yliopiston opinnot ovat lähes aina hyväksiluettavissa suoraan tulevaan tutkintoon, joten niitä suorittamalla voi nopeuttaa valmistumistaan. Jos tuleva opiskelusuunta on vielä auki, avoimen opinnoilla voi kokeilla, olisiko kasvatusala se oma juttu.” Kommentoi kasvatusalan valintayhteistyöverkoston puheenjohtaja Anu Laine.

Lue tarkemmat valintaperusteet alta.

Avoimen väylän valintaperusteet 2024

Tällä sivulla on esitetty avoimen väylän valintaperusteet osana kaksivaiheisten (opettajankoulutusten) ja yksivaiheisten (yleinen- ja aikuiskasvatustiede) hakukohteiden valintaprosessia. Sivulla esitetty valintaperusteteksti ei ole täydellinen, vaan siinä esitetään ne osat, jotka koskevat uutta avointa väylää. 

Avoimen väylän valintaperusteet 2024 - kaksivaiheiset (opettajankoulutusten) hakukohteet

Tässä on esitetty avoimen väylän valintaperusteet osana kaksivaiheisten (opettajankoulutusten) hakukohteiden valintaprosessia. Tämä valintaperusteteksti ei ole täydellinen, vaan siinä esitetään ne osat, jotka koskevat uutta avointa väylää.

Valinta on kaksivaiheinen. Voit tulla kutsutuksi soveltuvuuskokeeseen

joko

  1. todistusvalinnassa ylioppilastutkintotodistuksen tai siihen rinnastettavan tutkintotodistuksen perusteella,

tai

  1. avoimen väylässä aiempien yliopisto-opintojen perusteella

tai

  1. VAKAVA-koevalinnassa.

Lopullinen valinta tapahtuu soveltuvuuskokeen perusteella.

2. Valinnan ensimmäinen vaihe, avoimen väylä

Jos haluat hakea avoimen väylässä, sinun täytyy merkitä se erikseen Opintopolun hakulomakkeelle. Lomakkeen tietoja ei voi muuttaa hakuajan jälkeen. Merkitse hakevasi avoimen väylässä vain, jos seuraavat ehdot täyttyvät.

Voit hakea avoimen väylässä, jos

  • olet suorittanut jonkin yliopistollisen kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuden (25 opintopistettä) vähintään arvosanalla 3/5 (asteikoilla 1–5) tai hyväksytty (asteikolla hyväksytty/hylätty)
  • sinulla on perusopintokokonaisuudesta kokonaisuusmerkintä 2.5.2024 klo 15.00 mennessä
  • suorittamasi perusopintokokonaisuus ei kuulu mahdollisesti aiemmin suorittamaasi korkeakoulututkintoon

Et voi hakea avoimen väylässä, jos

  • sinulla on hakuajan päättyessä 27.3.2024 suoritusoikeus johonkin suomalaiseen alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon. Myös palautettavissa olevat oikeudet ja oikeudet, joihin voi hakea lisäaikaa, ovat este avoimen väylän haulle, jos et ole virallisesti luopunut niistä. Jos sinulla on joskus ollut opinto-oikeus, josta et ole valmistunut, ole yhteydessä oppilaitokseesi.
  • suoritat parhaillaan tai olet suorittanut opettajan pedagogiset opinnot tai ammatilliset opettajaopinnot (ammatillinen opettajankoulutus).

Avoimen väylän haku ei edellytä todistusvalinnan ja VAKAVA-koevalinnan vaatimaa yleistä korkeakoulukelpoisuutta.

Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuksiksi hyväksytään:

  • kasvatus- ja aikuiskasvatustieteiden perusopinnot
  • kasvatustieteen/-tieteiden perusopinnot
  • varhaiskasvatustieteen perusopinnot
  • aikuiskasvatustieteen/-tieteiden perusopinnot
  • erityispedagogiikan perusopinnot
  • kasvatuspsykologian perusopinnot

Esimerkiksi seuraavat kokonaisuudet eivät kelpaa: draamakasvatus, esi- ja alkuopetus, ilmaisukasvatus, kasvatussosiologia, kotitalouskasvatus, kuvataidekasvatus, käsityökasvatus, liikuntapedagogiikka, mediakasvatus, musiikkikasvatus, psykologia, opettajan pedagogiset opinnot.

Pisteytyksestä kerrotaan kohdassa "Avoimen väylän pisteytys". Haussa voi saada pisteitä kaksista yllä luetelluista kasvatustieteellisen alan perusopinnoista, jos ne ovat erisisältöisiä keskenään. Näistä samansisältöisiä opintoja ovat seuraavat kolme perusopintokokonaisuutta ja näistä pisteytykseen käyvät vain yhdet opinnot kerrallaan. Eli jos jokin seuraavista perusopintokokonaisuuksista on pisteytyksen kohdassa "Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuden arvosana (max. 5 pistettä)”, ei muista kahdesta alla olevista saa haussa enää lisäpisteitä kohdassa "Muut yliopisto-opinnot (max 4 pistettä)": 

  • kasvatustieteen/tieteiden perusopinnot
  • varhaiskasvatustieteen perusopinnot

Mitä kokonaisuusmerkinnällä tarkoitetaan: suorittamasi perusopinnot tulee olla koottuina opintokokonaisuudeksi. Kyseessä on toimenpide, joka pitää erikseen tehdä. Pyydä oppilaitosta kokoamaan kurssit kokonaisuudeksi välittömästi suoritettuasi viimeisen kurssin. Ilman kokonaisuusmerkintää et ole hakukelpoinen haussa. Opinnot tulee olla suoritettu, arvioitu ja opintokokonaisuus koottu siten, että perusopintokokonaisuutta koskevat liitteet ovat toimitettu määräaikaan 2.5.2024 klo 15.00 mennessä.

Avoimen väylän pisteytys

Avoimen väylän valinta tapahtuu yliopisto-opintojen ja niistä saatavien pisteiden perusteella. Pisteytyksessä huomioitavien opintojen tulee näkyä toimitetulla liitteellä. Pisteitä annetaan seuraavasti:

Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuden arvosana (max. 5 pistettä):

  • Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuus (25 op) arvosanalla 3/5: 1 piste
  • Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuus (25 op) arvosanalla 4/5: 3 pistettä
  • Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuus (25 op) arvosanalla 5/5: 5 pistettä

Perusopintojen arvosanasta “hyväksytty” saa 1 pisteen.

Kieliopinnot (max. 3 pistettä):

  • Korkeakoulussa suoritettu toisen kotimaisen kielen suoritus: 2 pistettä = ruotsi (tai suomi, jos hakijan äidinkieli ei suomi) tasolla B1-B2
  • Korkeakoulussa suoritettu vieraan kielen suoritus: 1 piste = englanti tasolla B2 tai muu vieras kieli tasolla B1

Tämän tasoiset opintojaksot ovat hyväksi luettavissa tutkintoon pakollisiksi kieliopinnoiksi. Jos olet epävarma ovatko suorittamasi opinnot vaaditulla tasolla, kysy asiaa oppilaitoksesta, jossa suoritat opintoja.

Muut yliopisto-opinnot (max. 4 pistettä):

  • Muita yliopisto-opintoja 1–5 op: 0,5 pistettä
  • Muita yliopisto-opintoja 6–10 op: 1 pistettä
  • Muita yliopisto-opintoja 11–15 op: 1,5 pistettä
  • Muita yliopisto-opintoja 16–24 op: 2 pistettä

tai

  • Muu yliopistollinen opintokokonaisuus (edellyttää kokonaisuusmerkintää), vähintään 25 op: 3 pistettä

tai

  • Muu yliopistollinen aineopintokokonaisuus (edellyttää kokonaisuusmerkintää), vähintään 35 op: 4 pistettä
  • Muu yliopistollinen opintokokonaisuus (edellyttää kokonaisuusmerkintää), vähintään 25 op sekä 10 opintopistettä muita yliopisto-opintoja: 4 pistettä.

Pisteytyksessä huomioitavien opintojen tulee näkyä toimitetulla liitteellä. Liitteettömistä opinnoista ei anneta pisteitä.

Pisteitä antavat opinnot, pois lukien kieliopinnot, eivät saa kuulua aiemmin suoritettuun tutkintoon.

Haun maksimipistemäärä: 12 pistettä.

Liitteiden toimittamisesta

Lisäpisteitä tuottavat opinnot (Kieliopinnot ja muut opinnot): Opintojen tulee olla suoritettuina ja toimitettuna opintosuoritusoteliitteellä 3.4.2024 klo 15 mennessä. Sen jälkeen suoritettuja opintoja ei oteta huomioon. 

Hakukelpoisuuden edellytyksenä oleva kasvatusalan perusopintokokonaisuus (25 op): opintokokonaisuuden tulee olla suoritettuna, koottuna ja toimitettuna opintosuoritusoteliitteellä 2.5.2024 klo 15 mennessä. Sen jälkeen suoritettua opintokokonaisuutta ei oteta huomioon. Pyydä oppilaitosta kokoamaan kurssit kokonaisuudeksi välittömästi suoritettuasi viimeisen kurssin. Ilman kokonaisuusmerkintää et ole hakukelpoinen haussa.

Valinnassa otetaan huomioon opintokokonaisuuteen kuuluvien opintojaksojen 3.4.2024 klo 15.00 mennessä tehdyt yksittäisten opintojaksojen korotukset. Korotetun arvosanan täytyy näkyä toimitetulla opintosuoritusoteliitteellä.

Kutsut soveltuvuuskokeeseen avoimen väylän perusteella pyritään lähettämään sähköpostitse 22.5.2024, kuitenkin viimeistään 5.6.2024.

Avoimen väylän valintaperusteet - yksivaiheiset hakukohteet (esim. kasvatustieteet)

Tässä on esitetty avoimen väylän valintaperusteet osana yksivaiheisten (esim. yleinen ja aikuiskasvatustiede) hakukohteiden valintaprosessia. Tämä valintaperusteteksti ei ole täydellinen, vaan siinä esitetään ne osat, jotka koskevat uutta avointa väylää.

Voit tulla valituksi koulutukseen seuraavilla tavoilla:

  1. todistusvalinnassa ylioppilastutkintotodistuksen tai siihen rinnastettavan tutkintotodistuksen perusteella,
  2. avoimen väylässä,
  3. VAKAVA-koevalinnassa

Avoimen väylä

Jos haluat hakea avoimen väylässä, sinun täytyy merkitä se erikseen Opintopolun hakulomakkeelle. Lomakkeen tietoja ei voi muuttaa hakuajan jälkeen. Merkitse hakevasi avoimen väylässä vain, jos seuraavat ehdot täyttyvät.

Voit hakea avoimen väylässä, jos

  • olet suorittanut jonkin yliopistollisen kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuden (25 opintopistettä) vähintään arvosanalla 3/5 (asteikoilla 1–5) tai hyväksytty (asteikolla hyväksytty/hylätty)
  • sinulla on perusopintokokonaisuudesta kokonaisuusmerkintä 2.5.2024 klo 15.00 mennessä
  • suorittamasi perusopintokokonaisuus ei kuulu mahdollisesti aiemmin suorittamaasi korkeakoulututkintoon

Et voi hakea avoimen väylässä, jos

  • sinulla on hakuajan päättyessä 27.3.2024 suoritusoikeus johonkin suomalaiseen alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon. Myös palautettavissa olevat oikeudet ja oikeudet, joihin voi hakea lisäaikaa, ovat este avoimen väylän haulle, jos et ole virallisesti luopunut niistä. Jos sinulla on joskus ollut opinto-oikeus, josta et ole valmistunut, ole yhteydessä oppilaitokseesi.

Avoimen väylän haku ei edellytä todistusvalinnan ja VAKAVA-koevalinnan vaatimaa yleistä korkeakoulukelpoisuutta.

Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuksiksi hyväksytään:

  • kasvatus- ja aikuiskasvatustieteiden perusopinnot
  • kasvatustieteen/-tieteiden perusopinnot
  • varhaiskasvatustieteen perusopinnot
  • aikuiskasvatustieteen/-tieteiden perusopinnot
  • erityispedagogiikan perusopinnot
  • kasvatuspsykologian perusopinnot

Esimerkiksi seuraavat kokonaisuudet eivät kelpaa: draamakasvatus, esi- ja alkuopetus, ilmaisukasvatus, kasvatussosiologia, kotitalouskasvatus, kuvataidekasvatus, käsityökasvatus, liikuntapedagogiikka, mediakasvatus, musiikkikasvatus, psykologia, opettajan pedagogiset opinnot.

Pisteytyksestä kerrotaan kohdassa "Avoimen väylän pisteytys". Haussa voi saada pisteitä kaksista yllä luetelluista kasvatustieteellisen alan perusopinnoista, jos ne ovat erisisältöisiä keskenään. Näistä samansisältöisiä opintoja ovat seuraavat kolme perusopintokokonaisuutta ja näistä pisteytykseen käyvät vain yhdet opinnot kerrallaan. Eli jos jokin seuraavista perusopintokokonaisuuksista on pisteytyksen kohdassa "Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuden arvosana (max. 5 pistettä)”, ei muista kahdesta alla olevista saa haussa enää lisäpisteitä kohdassa "Muut yliopisto-opinnot (max 4 pistettä)":

  • kasvatus- ja aikuiskasvatustieteiden perusopinnot
  • kasvatustieteen/tieteiden perusopinnot
  • varhaiskasvatustieteen perusopinnot

Mitä kokonaisuusmerkinnällä tarkoitetaan: suorittamasi perusopinnot tulee olla koottuina opintokokonaisuudeksi. Kyseessä on toimenpide, joka pitää erikseen tehdä. Pyydä oppilaitosta kokoamaan kurssit kokonaisuudeksi välittömästi suoritettuasi viimeisen kurssin. Ilman kokonaisuusmerkintää et ole hakukelpoinen haussa. Opinnot tulee olla suoritettu, arvioitu ja opintokokonaisuus koottu siten, että perusopintokokonaisuutta koskevat liitteet ovat toimitettu määräaikaan 2.5.2024 klo 15.00 mennessä.

Avoimen väylän pisteytys

Avoimen väylän valinta tapahtuu yliopisto-opintojen ja niistä saatavien pisteiden perusteella. Pisteytyksessä huomioitavien opintojen tulee näkyä toimitetulla liitteellä. Pisteitä annetaan seuraavasti:

Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuden arvosana (max. 5 pistettä):

  • Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuus (25 op) arvosanalla 3/5: 1 piste
  • Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuus (25 op) arvosanalla 4/5: 3 pistettä
  • Kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuus (25 op) arvosanalla 5/5: 5 pistettä

Perusopintojen arvosanasta "Hyväksytty" saa 1 pisteen.

Kieliopinnot (max. 3 pistettä):

  • Korkeakoulussa suoritettu toisen kotimaisen kielen suoritus: 2 pistettä = ruotsi (tai suomi, jos hakijan äidinkieli ei suomi) tasolla B1-B2
  • Korkeakoulussa suoritettu vieraan kielen suoritus: 1 piste = englanti tasolla B2 tai muu vieras kieli tasolla B1

Tämän tasoiset opintojaksot ovat hyväksi luettavissa tutkintoon pakollisiksi kieliopinnoiksi. Jos olet epävarma ovatko suorittamasi opinnot vaaditulla tasolla, kysy asiaa oppilaitoksesta, jossa suoritat opintoja. 

Muut yliopisto-opinnot (max. 4 pistettä):

  • Muita yliopisto-opintoja 1–5 op: 0,5 pistettä
  • Muita yliopisto-opintoja 6–10 op: 1 pistettä
  • Muita yliopisto-opintoja 11–15 op: 1,5 pistettä
  • Muita yliopisto-opintoja 16–24 op: 2 pistettä

tai

  • Muu yliopistollinen opintokokonaisuus (edellyttää kokonaisuusmerkintää), vähintään 25 op: 3 pistettä

tai

  • Muu yliopistollinen aineopintokokonaisuus (edellyttää kokonaisuusmerkintää), vähintään 35 op: 4 pistettä
  • Muu yliopistollinen opintokokonaisuus (edellyttää kokonaisuusmerkintää), vähintään 25 op sekä 10 opintopistettä muita yliopisto-opintoja: 4 pistettä.

Pisteytyksessä huomioitavien opintojen tulee näkyä toimitetulla liitteellä. Liitteettömistä opinnoista ei anneta pisteitä.

Pisteitä antavat opinnot, pois lukien kieliopinnot, eivät saa kuulua aiemmin suoritettuun tutkintoon.

Haun maksimipistemäärä: 12 pistettä.

Liitteiden toimittamisesta

Lisäpisteitä tuottavat opinnot (Kieliopinnot ja muut opinnot): Opintojen tulee olla suoritettuina ja toimitettuna opintosuoritusoteliitteellä 3.4.2024 klo 15 mennessä. Sen jälkeen suoritettuja opintoja ei oteta huomioon. 

Hakukelpoisuuden edellytyksenä oleva kasvatusalan perusopintokokonaisuus (25 op): opintokokonaisuuden tulee olla suoritettuna, koottuna ja toimitettuna opintosuoritusoteliitteellä 2.5.2024 klo 15 mennessä. Sen jälkeen suoritettua opintokokonaisuutta ei oteta huomioon. Pyydä oppilaitosta kokoamaan kurssit kokonaisuudeksi välittömästi suoritettuasi viimeisen kurssin. Ilman kokonaisuusmerkintää et ole hakukelpoinen haussa.

Valinnassa otetaan huomioon opintokokonaisuuteen kuuluvien opintojaksojen 3.4.2024 klo 15.00 mennessä tehdyt yksittäisten opintojaksojen korotukset. Korotetun arvosanan täytyy näkyä toimitetulla opintosuoritusoteliitteellä.

Avoimen väylän tulokset ilmoitetaan viimeistään 22.5.2024.