Yhdeksän uutta akatemiatutkijaa valtsikaan

Uudet akatemiatutkijat on valittu kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloille. Valtiotieteelliseen tiedekuntaan tulee yhdeksän uutta akatemiatutkijaa, joita Suomen Akatemia rahoittaa.

Seuraavat valtiotieteellisen tiedekunnan tutkijat saivat nelivuotisen rahoituksen:

Kasper Brasken, Säde Hormio, Lotta Junnilainen, Cherry Miller, Luis Mireles-Flores, Marjaana Rautalin, Jenny Rinkinen, Yu-Shan Tseng ja Sanna Tirkkonen.

Yli puolen miljoonan euron rahoituksen sai peräti kuusi tutkijaa. Tutkimuksissa ovat esillä ajankohtaiset aiheet kuten ”Katujengit ja moraalinen draama. Moniulotteinen näkökulma "jengiongelmaan" Suomessa”, ”Kausaliteetti, empiirinen taloustiede ja talous: Uusia näkökulmia politiikkatoimia tukevaan kausaaliseen päättelyyn” ja ”Globala proteströrelsers kamp mot extremhögern: Antifascism, antirasism och internationalism i multietniska metropoler”.

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) osoitti akatemiatutkijoiden rahoittamiseen yhteensä 25,5 miljoonaa euroa, josta noin 4,4 miljoonaa euroa myönnettiin valtiotieteellisen tiedekunnan tutkijoille.  

Akatemiatutkijan rahoitus on tarkoitettu nopeasti urallaan edenneelle ja kansainvälisesti verkostoituneelle nuorelle tutkijalle, joka tekee tieteellisesti korkeatasoista, vaikuttavaa ja tiedettä uudistavaa tutkimusta. Kyseistä rahoitusta jaettiin nyt ensimmäistä kertaa nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotouudistuksen pohjalta. Myönnetty rahoitus mahdollistaa akatemiatutkijan merkittävän etenemisen kohti kilpailtuja, vaativimpia tutkijantehtäviä.

Rahoitus jakautuu neljälle vuodelle. Keskimäärin yhden tutkimusrahoituksen suuruus on noin 510 000 euroa. Suomen Akatemia seuraa rahoittamansa tutkimuksen vaikuttavuutta.

 

https://www.aka.fi/suomen-akatemian-toiminta/ajankohtaista/tiedotteet-ja-uutiset/2023/uudet-akatemiatutkijat-valittu-kulttuurin-ja-yhteiskunnan-tutkimuksen-aloille/