Lämpimät onnittelut, Pilvi Torsti, sinut on valittu marraskuun valtsikan kuukauden vaikuttaja-alumniksi! Millainen valtsikaidentiteetti sinulla on?
Suoritin perusopinnoissa paljon valtsikan opintoja, vaikka valmistuin humanistisesta tiedekunnasta. Olin itse asiassa aikeissa vaihtaa valtsikaan ennen valmistumista, mutta prosessi olisi viivästyttänyt tutkintoa, joten sovimme Seppo Hentilän kanssa, että tulen poliittiseen historiaan tekemään väitöskirjaa.
Viivyin tutkijana ja opettajana kymmenisen vuotta. Valtsika- ja yliopistoidentiteettini muodostui noina vuosina vahvaksi. Olen todella ylpeä dosentuurista, joka minulle myönnettiin vuonna 2012. Valtsikavuosilta elämääni jäi monta tärkeää ystävää ja kollegaa, joiden kanssa pidän edelleen yhtä ja yhteyttä.
Yliopistoyhteyteni vahvistui entisestään, kun perustimme vuonna 2015 HEI Schools -yrityksen yhdessä Helsingin yliopiston kanssa. Vedin yritystä ensimmäiset 1,5 vuotta ja katselin yliopistoa hieman eri vinkkelistä. Olen mieluusti väitellyt ihmisten kanssa siitä, kuuluvatko yliopiston tehtäviin hankkeet, joiden vaikuttavuus edellyttää kaupallistamista!
Kolmas kiinnitys yliopistoon ja valtsikaan muodostui kansanedustajana, valtiosihteerinä ja kaupunginvaltuutettuna. Koin hyvin mielekkäänä aktiivisen roolin ”alumnipäättäjänä”. Pyrin olemaan pragmaattinen yliopiston suuntaan. Tein ehdotuksia, avasin prosesseja ja rohkaisin vaikuttamaan, kun sen aika oli.
Sinulla on ollut aivan huikea ura eri tehtävissä: olet työskennellyt muun muassa toimittajana, tutkijana ja opettajana valtiotieteellisessä tiedekunnassa, ministerin erityisavustajana, kansanedustajana, koulutusyrittäjänä ja kahden eri ministerin valtiosihteerinä. Tällä hetkellä toimit Euroopan koulutussäätiön (ETF) johtajana. Millaisena hahmotat polkusi valtsikasta nykyiseen tehtävääsi, ja millaiset lähtökohdat valtiotieteellisessä tiedekunnassa suoritetut opinnot ovat tarjonneet urallesi?
En hahmota töitäni sillä tavalla uralla, että kyseessä olisi lineaarinen jatkumo. Olen ollut loputtoman kiinnostunut monesta, halunnut vaikuttaa tärkeiksi kokemiini asioihin ja pyrkinyt saamaan aikaan konkreettisia tuloksia. Kotoa ja kouluvuosilta olen saanut mukaan uskon siihen, että asioihin voi vaikuttaa ja että yhteisvastuuta kannetaan kukin voimiemme mukaan. Yksi lempisitaateistani tulee Peppi Pitkätossulta: "jos on tavattoman vahva, on oltava myös tavattoman kiltti".
Lyhyen ”nuori toimittaja” -rupeaman jälkeen sain tehdä noin kymmenen vuotta yliopistotöitä ja yhdistää noihin vuosiin koulutusaktivismin Bosniassa. Seuraavia kymmentä vuotta luonnehtii yhteiskunnallinen vaikuttaminen poliittisen toiminnan kentässä – ja koska politiikka on arvaamatonta, noihin vuosiin mahtui myös yrityksen perustaminen. Nyt olen kolmannen kaaren alussa, ja se tuo yhteen kaiken aiemman tekemisen.
Töissäni on ollut yhteiskunnallinen ja monissa myös yliopistollinen lähtökohta, joten valtsikatausta ja sen rakentama ymmärrys on tietysti tukenut monella tavalla. Nuorena toimittajana valtsikalaisuus toi tuttavapiiriin ihmisiä, joilta saattoi pyytää apua juttujen taustoitukseen.
Taatusti tärkein kohta kiinnittyy poliittisen toimintani alkuaikoihin. Toimin valtsikassa tutkijatohtorina lähtiessäni ensi kertaa mukaan EU-vaaleihin 2009 sloganilla "Politiikan täytyy pelastaa maailma". Lukuisat kollegat auttoivat silloin. Luetin heillä pitkää ”Miksi politiikka” -esseetä ennen sen julkaisemista, enkä tiedä, olisinko rohjennut mukaan ilman kollegoiden tukea. Koin yhteiskunnan rakenteita ja historiallista kehitystä ymmärtävien ihmisten tuen arvokkaaksi, kun se yhdistyi siihen, että he tunsivat minut ja tapani toimia.
Nyt saan johtaa ainoaa EU-virastoa, jonka tehtäväkenttä sijaitsee maantieteellisesti EU-rajojen ulkopuolisessa maailmassa. Painopiste on lähialueilla; Länsi-Balkanilla, itäisessä Euroopassa, kuten Ukrainassa, sekä keskisessä Aasiassa, Lähi-idässä ja pohjoisessa Afrikassa. Monissa kumppanimaissamme on epävakaata ja osassa sota. Toisaalta EU-laajenemisen paluu strategisiin tavoitteisiin on tuonut uutta dynamiikkaa ja momentumia. Temaattinen fokuksemme on inhimillisen pääoman pitkäjänteinen vahvistaminen: koulutus- ja työllisyysjärjestelmät sekä osaamisen ennakointi ja kehittäminen.
On suorastaan hämmentävää, miten lähelle valtsikavuosiani nykytyö tulee. Väittelin tasan 20 vuotta sitten joulukuussa 2003 sodanjälkeisestä historian opetuksesta ja historiapolitiikasta entisen Jugoslavian alueella. Olen siis sekä temaattisesti että maantieteellisesti aika lailla kotonani, kiitos aiemman tutkimustyön! Ihan viime viikkoina ymmärrys sodanaikaisen ja -jälkeisen tilanteen erityispiirteistä, rauhan rakentamisen vaikeudesta ja demokratian hauraudesta on ollut arvokasta, kun viikkotasolla ratkomme konkreettisia ja monimutkaisia kysymyksiä kumppanimaiden kanssa.
Kansainvälinen orientaatio vaikuttaa olleen sinulle luonteva jo nuoresta lähtien. Suomalaisilla on nykyisin aliedustus EU:n toimielinten tehtävissä, ja määrä uhkaa entisestään lähivuosina laskea eläköitymisen ja suomalaisten virkakilpailussa osoittaman heikon menestyksen vuoksi. Tuoreen selvityksen mukaan kansalliset toimet eivät yksin riitä korjaamaan maantieteellistä epätasapainoa, vaan se vaatii myös unionilta erityistoimia. Miten vakavana näet itse tilanteen ja miten sitä tulisi korjata? Entä miten rohkaisisit opiskelijoitamme hakeutumaan kansainvälisiin tehtäviin?
Rohkaisen tarttumaan tilaisuuksiin kaikissa elämänvaiheissa. Opiskeluaikana lähteminen on tehty aika helpoksi, ja se mahdollisuus kannattaa käyttää. EU on meille helppo ja luonteva kehys, ja mahdollisuuksia tarjolla paljon. Esimerkiksi virastoihin ja EU-lähetystöihin voi hakea harjoitteluun – kaikki ei tapahdu Brysselissä!
Vaikka ei tähtäisi kansainvälisiin töihin, maailmalla olo ja toiseen maahan asettuminen opettaa aina paljon itsestä ja ympäristöstä – niin siitä, josta on lähtenyt, kuin siitä, jossa on käymässä. Olen itse kokenut erittäin arvokkaana myös sen, että tunnen monenlaisia organisaatiota sisältä päin: mediataloja, yrityksiä, ministeriöitä, kaupunkia ja eduskunnan.
EU:n toimielimien sisäiseen tasapainoon vaikuttavat tietysti myös 27 jäsenmaan erilaiset palkkatasot. EU:n ja kotimaan palkkatason välillä on osassa maita merkittävä ero, mikä johtaa siihen, että monen muun jäsenmaan kansalaiset hakevat EU-mahdollisuuksia aktiivisemmin kuin esimerkiksi suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset.
Toisaalta Suomessa istuu lujassa narratiivi, että olisimme aliedustettuja johtotehtävissä. Tämä ei tilastollisesti pidä paikkaansa. Pelkästään vuonna 2023 kaksi suomalaista on nimitetty EU-virastojen johtoon ja useisiin keskeisiin tehtäviin komissiossa ja parlamentissa. Kansallisesti meillä pyritään nyt vaikuttamaan siihen, että enemmän ihmisiä lähtisi EU-uralle. Ja kyllä asiaa seurataan myös ylätasolla. EU:n HR-osasto antaa esimerkiksi johtamalleni virastolle jatkuvasti palautetta edustuksellisuuden vaatimuksesta. EU:n mahdollinen laajentuminen tulevien vuosien ja vuosikymmenien aikana vaikuttaa tähän myös.
Kokemus maailmasta kotina määrittelee omaa identiteettiäni vahvasti. Sain mahdollisuuden kahden vuoden lukiostipendiin United World Collegessa Italiassa 17-vuotiaana. Sitä ennen olin ollut kesäisin Saksassa nuorten työleireillä lasten leirikeskuksessa. Suomalaisen puolisoni kohtasin Nepalissa, jossa olin kehitysmaavaihdossa vapaaehtoisena. Puolisoni oli nostanut pitkää matkaansa varten opintolainaa. Asuin opiskeluaikoina ja myöhemmin perheen kanssa uudelleen Sarajevossa Bosnia ja Hertsegovinassa. Yksi kolmesta lapsestani on syntynytkin siellä.
Italia ja Bosnia-Hertsegovina ovat molemmat maita, joissa koen olevani kotonani, kiitos varhaisten kokemuksien. Erityisesti olen kotona kielessä, vaikka kielitaitoni molemmissa on rajallinen. Suosittelenkin myös hyödyntämään yliopiston laajaa kieliopetustarjontaa.
Olet todennut Nelson Mandelaa lainaten, että koulutus on tehokkain tapa muuttaa maailmaa. Silti jopa Suomen kaltaisessa järjestelmässä, jossa myös toisen asteen koulutus ja oppimateriaalit ovat maksuttomia, perhetaustan mukaiset koulutuserot ovat edelleen selviä ja yleisen keskiluokkaistumisen myötä koulutuksen merkitys kilpailussa sosiaalisesta noususta korostuu. Marraskuun alussa julkaistussa kasvatussosiologian neljännessä vuosikirjassa todetaankin, että näennäisen tasa-arvon verho on paljolti peittänyt taakseen yhä merkittävämmän kysymyksen yhteiskuntaluokasta ja sen vaikutuksesta ihmisten koettuihin todellisuuksiin ja elämänkulkuihin. Millaisina näet koulutuksen eriytymiseen liittyvät riskit eurooppalaisessa ja globaalissa perspektiivissä, ja miten niihin voidaan osana ETF:n toimintaa vaikuttaa?
Eurooppalaisessa ja globaalissa perspektiivissä Suomen tarina kelpaa edelleen inspiraatioksi: suhteellisen köyhä maa päätti poliittisen kamppailun jälkeen tavoitella kaikille yhteistä koulua. Näen oppivelvollisuuden laajentamisen toiselle asteelle tämän tarinan osana. Toinen aste on 2020-luvulla minimitason peruskoulutus, jotta nuorilla on mahdollisuus pärjätä elämässään ja päästä osaksi yhteiskuntaa.
Koulutuksen eriytyminen liittyy laajempaan yhteiskunnallisen tasa-arvon kehitykseen. Suomessa koulutustason nousun pysähtyminen suunnilleen omaan ikäluokkaani on keskeinen signaali, johon on viime vuosina tartuttu paitsi oppivelvollisuuden myös korkeakoulutuksen laajentamisen kautta. Nämä ovat erittäin tärkeitä muutoksia, jotta koulutukseen osallistuminen on mahdollista yhä useammalle. Harva esimerkiksi hahmottaa, että ammattikorkeakoulujen opiskelijoista enemmistöllä on ammatillinen toisen asteen tutkinto. Tässä Suomi kelpaa malliksi maailmalla. Ammatillinen koulutus on arvostettua ja mahdollistaa korkeakoulutuksen.
ETF toimii laajassa inhimillisen pääoman kehittämisen kentässä EU:n ulkopuolisissa maissa osana EU:n ulkosuhdetyötä. Painopiste on jatkuva oppiminen ja erityinen osaamisalue ammatillinen koulutus. Olemme jakaneet työmme kolmeen kokonaisuuteen: järjestelmien analyysi ja arviointi, globaali osaamisen ennakointi sekä edellisiin perustuva neuvonta (policy advice), jota teemme sekä suhteessa kumppanimaihin että EU-instituutioiden ja jäsenmaiden kanssa.
Uusimpia ulottuvuuksia on yhteistyö kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa: tavoitteenamme on vakiinnuttaa osaaminen osaksi laajoja investointipäätöksiä esimerkiksi Ukrainan jälleenrakennukseen liittyen. Arvioimme koulutuksen eriytymisen kysymyksiä osana työtämme, ja esimerkiksi hiljattain saimme kasaan ainutlaatuisen aineiston läntisen Balkanin maiden tilanteesta liittyen digitaitoihin ja niiden täydennyskoulutukseen osana työelämää. Voimme verrata tuloksia EU-keskiarvoihin ja rakentaa yhdessä maiden kanssa toimintasuosituksia.
Itselleni yksi upea kokonaisuus on nuorisotakuu. Kehitimme sen aikoinaan Suomessa varmistamaan, että nuorille rakentuisi aina polku koulutukseen tai työelämään. Mallin ytimessä oli tietopohja ja laaja yhteistyö niin työelämäjärjestöjen kuin nuorisoedustajien ja yrityksien kanssa. Tämä malli otettiin myöhemmin käyttöön EU:ssa, ja nyt ETF työstää sitä Länsi-Balkanin maiden kanssa.
Olet ollut mukana kehittämässä suomalaista yliopistokenttää sekä tutkijan että poliittisen päättäjän rooleissa. Kun tarkastelet yliopistoa nyt etäisyyden päästä, olemmeko etenemässä korkealaatuisen tutkimuksen ja opetuksen edellytysten turvaamisen kannalta kestävään suuntaan? Mitkä ovat nähdäksesi sellaisia pitkävaikutteisia valintoja, joihin tulisi nyt kiinnittää erityistä huomiota?
Olemme tehneet vuosia töitä TKI-rahoituksen ja ekosysteemin eteen. Se etenee oikeaan suuntaan. Samoin aloituspaikkalisäykset. Nämä ovat juuri näitä pitkävaikutteisia valintoja, joita olen saanut olla edistämässä kymmenen vuotta ja joiden merkitys yltää tuleville vuosikymmenille. Tällä polulla tulee jatkaa ja sitoutua siihen. Vahva inhimillinen pääoma on suomalaisen yhteiskunnan elinehto.
Etäisyyden päästä sanoisin, että maailman ollessa niin monella tavalla kriisissä ja murroksessa – planetaariset rajat ja geopolitiikka järkyttävät tasapainoa yhtä aikaa – yliopiston on minusta tärkeä olla ainakin kahdessa asiassa kartalla ja soihdunkantaja. Ensiksikin tarjoamme ratkaisuja, toivoa ja tulevaisuudennäkymiä, jotka kantavat ja perustuvat tietoon ja ymmärrykseen maailmasta ja historiasta. Maailma on palanut ennenkin ja ratkaisuja on löydetty! Toiseksi yliopiston on oltava ajassa kiinni ja mielellään askel edellä, sillä nuoret rakentavat osaamistaan tähän hetkeen ja tulevaisuuden maailmaan. Jotta ajassa pysytään kiinni, laaja yhteistyö ulkopuolisen maailman kanssa Suomessa ja globaalisti on minusta välttämätöntä. Tämä koskee myös yhteiskunnallista vastuuta.
Helsingin yliopisto on merkittävä toimija, ja on hienoa, miten viime vuosina tätä roolia on myös otettu. Esimerkiksi arvostamani edesmennyt rehtori Jari Niemelä halusi yhdessä miettiä, mikä olisi yliopiston rooli nuorisotakuun toteutumisessa ja toisen asteen koulutuksen laajennuksessa. Autonomia mahdollistaa vapauden toimia. Yliopiston sisäinen elämä, kokemus ja toisinaan ihan ulkopuolinen arvio osallisuudesta, vaikuttavuudesta ja oman työn tärkeydestä ovat asioita, jotka ovat aina olennaisia. Yliopisto on siellä toimivien ihmisten summa.
Johdit yliopistourallasi suomalaisten historiatietoisuutta tarkastelevaa hanketta. Osana sitä kirjoitimme yhdessä artikkelin, jossa tutkittiin eri sukupolvien keskeisiä kokemuksia. Nykynuoret varttuvat maailmassa, jossa peräkkäiset tai samanaikaisesti käynnissä olevat kriisit nivoutuvat toisiinsa synnyttäen vaikeasti ennakoitavia ongelmia. Ne vaativat globaaleja ratkaisuja samalla kun maailma jakautuu yhä vahvemmin keskenään kilpaileviin blokkeihin. Olet itse kolmen nuoren äiti. Millaisia avainkokemuksia arvioit heille ja nuorille ylipäänsä tässä ajassa muodostuvan? Entä näyttäytyykö parlamentaarinen poliittinen järjestelmä kyvykkäänä vastaamaan ongelmiin?
Erittäin hyvä ja vaikea kysymys. Avainkokemuksia ovat väistämättä ilmastonmuutos ja sota Euroopassa, mahdollisesti myös teknologinen muutos, kuten tekoälyn kehitys, ja pandemia. Olennaista on, pystyvätkö “aikuisten maailma” ja sen rakenteet vastaamaan näihin kokemuksiin siten, että luottamus tulevaisuuteen säilyy ja rakentuu. Omien nuorten kanssa olen yhtäältä rohkaissut lukemaan lehtiä, katsomaan elokuvia ja seuraamaan maailmaa. Kerran sitten nuori totesi, että kyllä tämä päivittäisten uutisten seuraaminen aika masentavalta tuntuu. Yhdessä pohdimme, että on tärkeää myös katsoa hieman pidemmälle, laittaa oma kompassi esimerkiksi viiden vuoden päähän ja toimia siinä perspektiivissä.
Kaikkien eniten juuri nyt minua painaa poliittisen kulttuurin tila meillä ja muualla. Olin siinä mukana vuosina 2009–2023. Toimintakulttuuri muuttui koko tämän ajan oman kokemukseni valossa kielteisemmäksi (tässä tutkimusaihe todennettavaksi!). Pelkään, että pohjakosketusta ei ole otettu. Yhdistelmä sosiaalisen median vaikuttavuutta, joka alkoi noin 15 vuotta sitten, ja henkilövetoista vaalijärjestelmää on pahimmillaan aika myrkyllinen ja myös näyttää siltä nuorille ja miksei myös aikuisille. Ratkaisu tähän voisi olla listavaali.
Toinen asia, jossa toivon ajan hengen muutosta (ja se ehkä jo näkyy), on yhteishyvän ja solidaarisuuden arvojen nousu niin arkisessa toiminnassa kuin vaikuttamisessa. Toivoisin, että meitä ajaisivat sellaiset asiat kuin vaikkapa kansanterveys loputtoman yksilöön keskittyvän seurannan ja analyysin rinnalla ja sijaan.
Maailma ei ole muuttunut paremmaksi mustavalkoisuudella tai pelkäämällä. Mihin keskittyy, sitä saa lisää. Tällaisilla periaatteilla koetan itse säilyttää toimintakyvyn ja toivon horisontin, ja tässä sävyssä toivon myös nuorten maailman näkevän.
Työurasi perustella sinulla vaikuttaa olevan erinomaiset kyvyt yhtäältä analysoida tietoa ja toisaalta muuttaa se päämääräorientoituneeksi toiminnaksi. Mitä luet ja seuraat ja millaisia sparrausverkostoja on sinulla käytössäsi? Ja miten käytät aikaasi siten, että saat edistettyä tärkeiksi kokemiasi asioita ja samalla nautittua elämästäsi Torinossa ja Helsingissä?
Luen monenlaista. Paljon jää myös kesken. Näin on ollut aina. Se kuvaa minua ehkä laajemminkin: olen loputtoman kiinnostunut monesta ja siksi pidän vaikeana ajatusta, jossa pitäisi keskittyä voimakkaasti. Siksi kysymys ajankäytöstä on olennainen. Pyrin jopa äärimmäiseen strategisuuteen kaikessa. Mietin, mikä on asioissa ajava arvolähtökohta ja mitä se tarkoittaa toimintana. Käytän 80–20-sääntöä. Tietopohjaisuus on tutkijalle pyhä lähtökohta. Olen jo pitkään pyrkinyt strategisuuteen myös omassa ajankäytössä ja elämän suunnittelussa. Minulle on aika pitkälle viritetty systeemi. Katson asioita vuositasolla, kuukausitasolla, viikkotasolla ja päivätasolla. Kirjaan ylös, mihin haluan keskittyä työmaailmassa, läheisten kanssa, itsekseni. Siri Hustvedtin kirjan nimi “Kaikki mitä rakastin” on minusta ihana, ja koetan elää sellaista elämää, jossa tällainen ulottuvuus on koko ajan mukana. Tänään (on lauantai) aiomme ajaa vuorille, koska on kirkas, kuulas syyspäivä.
Vierastan ajatusta “minusta”- ja “miltä musta tuntuu” -tyyppisestä ajattelumallista. Elämme täällä yhdessä. Vastuumme on laaja. Kun on saanut paljon, on luontevaa ja välttämätöntä pyrkiä olemaan iloksi ja hyödyksi laajemmin. Se tuo minulle elämässä nautintoa. Eri elämänvaiheissa se tarkoittaa eri asioita. Joskus vapaaehtoistoimintaa, joskus omien läheisten huomiointia ja yllätyksiä. Olen itse raivannut tilaa sille, että yli 20 vuoden ajan on ollut mahdollista jatkaa Bosnia ja Hertsegovinassa työtä United World College Mostarin taustavoimissa, koska koen sen tärkeäksi. Käytännössä saan käydä maailman kauneimmissa ja rakkaimmissa maisemissa säännöllisesti!
Torinossa teen töitä aika akuutin maailmantilanteen kanssa hyvin arkisella ja konkreettisella tasolla. Asumme kolmen sukupolven kanssa. Vanhempani mahdollistavat “au paireina” työni kuten mahdollistivat jo liki 20 vuotta toiminnan Bosniassa. He haluavat tehdä niin, ovat onnellisia, kun voivat auttaa ja samalla olla tässä elämässä mukana. Minä nautin, kun voin elää ja osallistua laajasti, olla monessa mukana ja toisaalta mahdollistaa vanhemmilleni asioita, jotka ovat heille ainutkertaisia. Käytännössä tällä hetkellä aikaa menee siis aika vähän kotihommiin ja se mahdollistaa sitten muuta.
Säännöllisesti mutta aika yleistasolla pyrin seuraamaan muutamaa kansainvälistä mediaa (Economist, Politico, FT, BBC) ja nykyään paria Italian lehteä. Mutta siis todella lyhyesti! Economistia kuuntelen urheillessa ja kotitöiden taustalla. Suomen päämedioita seuraan, uutiset nykyään aika tiiviisti, Ykkösaamua kuuntelen. Tietokirjoja luen juuri nyt vähemmän kuin haluaisin (saa vinkata) – pidän niistä formaattina, koska ne ovat yleensä todella hyvin jäsenneltyjä. Torinon muuttokuormaan lähti muutama hyllyssä odottanut teos, esimerkiksi kaksi valtsikalaisten laatimaa kirjaa. Kaunokirjallisuuden olen koittanut keskittää lomiin, koska muuten menee helposti yölukemiseksi. Nyt olen kuitenkin tehnyt itselleni “matkapoikkeuksen”, eli jos ei ole akuutteja työhommia, työmatkoilla “saa” uppoutua kirjallisuuteen. Viimeksi tein näin Sirpa Kähkösen uuden upean kirjan kanssa.
Loppuun lempikysymykseni: kerro jokin erityisen hauska muisto opiskeluajoilta, mieluiten vielä erikseen opinnoista ja opiskelijaelämästä. Saa mielihyvin ottaa myös bonuksen jatko-opiskeluvuosilta.
Olen surkea hauskoissa muistoissa. Siihen on kaksi syytä: muistini on huono (siksi kirjoitan paljon muistiinpanoja) enkä ollut opiskeluaikoina prima motor opiskelijaelämässä. Mutta pari muistoa kuitenkin!
Muistan, kuinka amanuenssi sanoi ensimmäisenä opiskelupäivänä, että näinä vuosina saatte elämäänne vanhoja ystäviä. Ajattelin silloin, että näinköhän. Opiskeluaikani ennen perustutkintoa jakautui Helsingin ja Jyväskylän yliopistoihin. “Vanhojen ystävien” vaiheeksi minulle muodostui vuosi, kun kandin jälkeen olin vuoden Ylioppilaslehdessä töissä. Valtsikatarina on se, miten lehteen päädyin. Oli toukokuu 1998. Olin juuri palannut kehitysmaavaihdosta Nepalista Helsinkiin. Mukanani oli myös ihana matkamuisto, nykyinen puolisoni, jonka kanssa löysimme toisemme Katmandun kaduilla. Törmäsimme hänen kanssaan Stockan kellon alla Ylioppilaslehden silloiseen päätoimittajaan Jan Erolaan. Jan oli puolisoni tuttuja nimenomaan valtsikasta, minä tiesin hänet hahmona vain etäältä. Puolisoni esitteli minut Janille tuoreena Nepalissa tapaamanaan ihmisenä ja kysyi kuulumisia. Jan vastasi, että muuten hyvää, mutta pitäisi äkkiä löytää toimittaja Ylkkäriin elokuusta alkaen, kun Minna Joenniemi juuri irtisanoutui. En muista, ehdottiko puolisoni jo siinä Janille, että tässä sinulle olisi Pilvi, A-Studiossa kesätöissä oleva kandi. Joka tapauksessa tuosta kahden valtsikalaisen kohtaamisesta Stockan kellon alla lähti liikkeelle pohdinta ja tapahtumasarja, joka todella vei minut Ylkkäriin. Noista vuosista elämään jäi Janin lisäksi muun muassa kaksi kummisetää lapsilleni, eli hyvin rakkaita ihmissuhteita.
Jatko-opiskeluvuosina meillä oli tiivis poliittisen historian yhteisö, joka oli tärkeä ja jonka toimijoita edelleen arvostan paljon, vaikka yhteys voi olla satunnaista. Yksi muisto on emeritusprofessori Seppo Hentilästä. Olin kirjoittanut noin kymmensivuisen tekstin “Miksi politiikka? Miksi SDP?”. Pyysin Seppoa sen lukemaan ja sovimme palautelounaasta klassiseen ravintolaan Liisankadulle. Olin aika jännittynyt. Koin mahdollisen ratkaisun isona. Seppo istui vastapäätä ja hymyili. Mietin, eikö hän ota minua tosissaan. “Tämä oli oikein hyvä ja kiinnostava teksti, mutta kyllä minun sukupolveni ihmistä hieman huvittaa, että koet tarpeelliseksi kymmenen sivua perustella, miksi harkitset demokraattista osallistumista ja puoluepoliittista toimintaa.”
Lue juttusarjan aiemmat jutut
Janne Tukiainen: Arvovalintoja sisältävät asiantuntijasuositukset tulisi jättää demokraattisille prosesseille
Heli Suominen: Tutkijoilla on oikeus käyttää ääntään turvallisesti
Pasi Saukkonen: Hallitusohjelman linjaukset aiheuttavat suurta vahinkoa kansainväliselle rekrytoinnille
Jesse Maula: Valtsika on ponnahduslauta yritys- ja yrittäjyyskentälle
Markus Sovala: Johtajan tehtävä on vahvistaa organisaation itseymmärrystä
Maria Ruuska: Työelämässä tarvitaan yhteiskunnallista mielikuvitusta
Esa Hyvärinen: Energiakysymysten ratkomisessa tarvitaan valtiotieteilijöitä
Pauliina Seppälä: Yrittäjyys on keino rakentaa yhteisöllisyyttä
Mikael Thuneberg: Tiedettä arvostavassa yrityskulttuurissa syntyy innovaatioita
Katri Makkonen: Valtsikalainen valtiosihteeri arvostaa kriittistä keskustelua demokratian työnjaosta