Seminaarissa pohditaan sitä, olemmeko siirtymässä demokratian jälkeiseen tilaan, jossa demokratian muodolliset rakenteet jatkavat edelleen olemassaoloaan, mutta uhkaavat tyhjentyä sellaisista sisällöistä, jotka ovat aiemmin ylläpitäneet yhteiskuntarauhaa. Monet viimeaikaiset poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset kehityskulut ovat horjuttaneet uskoa länsimaisten demokratioiden elinvoimaan. Se ilmenee esimerkiksi kansalaisten heikentyneenä äänestysaktiivisuutena, eliittien ja superrikkaiden haluttomuutena tukea hyvinvointivaltioita sekä yhtäältä anti-poliittisen populismin ja toisaalta teknokraattisen markkinavallan vahvistumisena.
Streeck paneutuu omassa esityksessään länsimaisten liberaalidemokratioiden kriisiytymiseen. Seminaarin toisessa osassa Fenton ja Koivunen pohtivat sitä, mikä on median rooli post-demokraattisessa suhdanteessa. Kykenevätkö mediat tarttumaan kriittisesti demokratiaa uhkaaviin voimiin vai heijastaako niiden itsensä toiminta samoja jälkidemokraattisia kehityskulkuja? Voimmeko edelleen puhua medioiden tuottamasta demokraattisesta julkisesta keskustelusta vai onko mediajulkisuudesta yhä enemmän tulossa alusta jälkidemokraattiselle ”politiikkaviihteelle”?
Tilaisuudessa on varattu aikaa keskusteluille ja yleisökysymyksille.
Aika: Perjantai 17.2. kello 10.00–15.00
Paikka: Helsingin yliopisto, Pieni Juhlasali, Fabianinkatu 33, 4. kerros
Seminaari on kaikille vapaa. Ilmoittautumista tilaisuuteen pyydetään 15. helmikuuta mennessä.
Tilaisuuden järjestävät Helsingin yliopiston viestinnän oppiaineen Media and Global Communication -maisteriohjelma sekä yleisen valtio-opin oppiaine.
Englanninkielisen tapahtuman tarkempi ohjelma löytyy Helsingin yliopiston tapahtumasivuilta: http://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/Default.aspx?tabid=959&id=45495
Tervetuloa!
Lisätietoja:
Yonca Ermutlu, M.A.
puh. 02941 24845
yonca.ermutlu@helsinki.fi
Facebook: https://www.facebook.com/events/163720380781055/
Blogi: http://blogs.helsinki.fi/p3-platform/toiminta/