Pääministeri Petteri Orpon hallitus on päättänyt lakkauttaa oikeusministeriön hallinnoiman rauhantyön yleisavustuksen. Samoin ulkoministeriön ”Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin ja kansainvälisiin sitoumuksiin” myönnetty järjestötuki lakkautetaan käytännössä kokonaan.
Päätökset heikentävät merkittävästi suomalaisen rauhantyön ja konfliktinratkaisun toimintaedellytyksiä. Molempia tukia saaneita järjestöjä ovat esimerkiksi CMI, SaferGlobe ry, Suomen YK-liitto ry ja Ålands fredsinstitut. Leikkausten kohdentumista samoihin järjestöihin selittää se, että rauhanliike vaalii usein ajatusta rauhaa takaamaan kykenevästä globaalista poliittisesta järjestelmästä. Käytännössä tämä on viime vuosikymmeninä tarkoittanut esimerkiksi YK-järjestelmän tukemista.
Myös Suomen ulkopolitiikka on pitkään perustunut YK-järjestelmän pohjana toimivalle ihmisoikeusperustaiselle, monenkeskiselle yhteistyölle ja rauhanrakennukselle. Viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan johti kuitenkin Naton ja sotilaallisen liittoutumisen asettamiseen lähes yksimielisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustaksi. Avustusten lakkautuspäätöksillä tehdään pesäeroa paitsi rauhanliikkeeseen, myös monenkeskiseen yhteistyöhön perustuvaan YK-järjestelmään ja siihen pohjaavaan politiikkaan.
Yhteiskunta militarisoituu, mutta ei ilman syytä tai rauhanliikkeestä riippumatta
Rauhanliike on syyttänyt toimintaympäristönsä kaventamisesta yhteiskunnan militarisaatiota. Sotaa Ukrainassa seurannut militarisaation kiihtyminen onkin kiistatonta. Narratiivi militarisaation syyttämisestä ei kuitenkaan ota huomioon kahta keskeistä asiaa.
Niistä ensimmäinen on kysymys siitä, miksi yhteiskunta militarisoituu. Toinen on rauhanliikkeen oma toimijuus. Molempia voidaan tarkastella rauhanliikkeelle keskeisen monenkeskisen YK-järjestelmän kohtaaman haaston kautta.
Monenkeskisyyttä ja sen arvoja on lännessä haastettu merkittävästi erityisesti Venäjän hyökkäyksen myötä. Tähän sisältyy paitsi Venäjän tietoinen lännen hegemonian haastaminen, myös järjestelmän sisäinen, esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa siihen kohdistunut, haasto.
Pääosin tämä on Suomessa tarkoittanut uskoa esimerkiksi Naton (sotilaallisen voiman) kykyyn ratkaista turvallisuusuhkia monenkeskisen yhteistyön ja rauhanomaisten ratkaisujen sijaan: määritelmällisesti siis militarisaatiota. Mutta miksi monenkeskiseen YK-järjestelmään ei uskota?
Vastaus on selvä: koska se on epäonnistunut sille asetetuissa tehtävissä, kuten valtioiden välisen sodan ehkäisemisessä ja siviilien suojelemisessa. Lännessä sodat Ukrainassa ja Gazassa ovat nostaneet asian tapetille. Muualla maailmassa kansainvälisen järjestelmän epäoikeudenmukaisuus ja tehottomuus ei ole pitkään aikaan ylittänyt uutiskynnystä.
Rauhanliikkeen arvot jakavien toimijoiden tulee kyetä tarjoamaan parempia vastauksia perusteltuun haastoon
Järjestelmän haastamisen taustalla vaikuttavat siis järjestelmän kiistattomien epäonnistumisten mahdollistama tai aiheuttama väkivalta sekä sitä seuraavat viha, voimattomuus ja turhautuminen. Haasto ottaa kuitenkin erilaisia muotoja.
Ensimmäinen muoto uskoo voimapolitiikkaan: tavoitteena on tuhota järjestelmä tai korvata se uudella. Toinen muoto uskoo järjestelmään ja sen arvoihin: tavoitteena on muuttaa järjestelmää niin, että se onnistuu sille asetetuissa toiveissa ja tehtävissä.
Tällä hetkellä järjestelmän arvoihin uskovissa piireissä, kuten rauhanliikkeessä, ryhmitytään haaston edessä puolustukseen. Haastoa illegitimoidaan, koska sen pelätään romuttavan toiminnan keskiöön asettuva järjestelmä. Tällöin järjestelmän lukuisten epäonnistumisten aiheuttamiin tunteisiin vastauksia tarjoaa vain voimapoliittinen ratkaisu. Yhteiskuntien militarisoituminen osoittaa tämän tapahtuvan ilmeisellä menestyksellä.
Sen sijaan, että epäonnistunutta YK-järjestelmää tarjotaan entisellään ratkaisuksi sen mahdollistamiin vääryyksiin, tulee myös sitä ja sen arvoja puolustavien tahojen kyetä aktiivisesti esittämään konkreettisia vastauksia kysymyksiin järjestelmän mahdollistamasta väkivallasta ja sen ilmeisestä epäoikeudenmukaisuudesta.
YK-järjestelmän haastaminen tulee nähdä mahdollisuutena tuottaa järjestelmä, joka kykenee siihen rauhanliikkeen arvoihin pohjaavaan ideaaliin, mihin nykyinen ei kyennyt. Tarvitaan uusia ratkaisuja, mutta ennen kaikkea rohkeutta tunnistaa väistelemättä tilanne, jossa pitkään tuettu järjestelmä ei kykene vastaamaan sille asetettuihin toiveisiin ja vaateisiin rauhan turvaamisesta.
Veikka Hintikka, VTK
veikka.hintikka@helsinki.fi