Toteutuneet eriarvoisuudet kuten tuloerot ovat Suomessa olleet voimakkaassa yhteydessä mahdollisuuksien eriarvoisuuden, muun muassa ammatin ylisukupolvisen periytymisen kanssa.
Tuloerot kehittyivät suhteellisen samansuuntaisesti Suomessa verrattuna muihin länsimaihin. Myös sosiaalisen liikkuvuuden trendit olivat samankaltaisia Suomessa ja Norjassa 1800- ja 1900-luvuilla. On merkittävää, että Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa sosiaalinen liikkuvuus on toisaalta heikentynyt samaisilla vuosisadoilla.
– Suomen 1900-luku näyttäytyykin pääasiassa kehityksen ja tasa-arvoistumisen vuosisatana, sillä maa saavutti ja ohitti kehityksessä useita muita länsimaita muuttuen samalla verrattain tasa-arvoiseksi yhteiskunnaksi, sanoo väitöskirjatutkija Petri Roikonen Helsingin yliopistosta.
Väitöstutkimuksessa eriarvoisuutta käsitellään toteutuneiden eriarvoisuuksien (tuloerot), valikoivan avioitumisen (homogamia) sekä mahdollisuuksien tasa-arvon (sosiaalinen liikkuvuus) kautta. Aineistoina toimivat erityisesti vero- ja väestötilastot.
Tuloerot kaventuivat voimakkaasti 1900-luvulla
1900-luku oli pääasiassa voimakkaan tasa-arvoistumisen ja kehityksen vuosisata. Modernisaatio ja muutokset elinkeinorakenteessa kasvattivat merkittävästi sosiaalista liikkuvuutta – erityisesti työväenluokkaisista ammateista siirryttiin valkokaulusammatteihin. Samanaikaisesti tuloerot kaventuivat voimakkaasti pääomaan kohdistuneiden shokkien, institutionaalisten muutosten sekä uusien verojen ja tulonsiirtojen vuoksi.
Pohjoismaista hyvinvointivaltiota rakennettiin Suomessa vähitellen 1900-luvulla, mutta erityisesti 1960-luvun puolivälistä lähtien sen rooli vahvistui, mikä edisti sosiaalista liikkuvuutta ja kavensi tuloeroja. Erityisesti investoinnit julkiseen koulutukseen avasivat laajemmin mahdollisuuksia yhteiskuntaryhmille.
– Vaikka 1900-luvun lopulla eriarvoisuus kasvoi niin tuloeroissa kuin sosiaalisessa liikkuvuudessa mitattuna, se ei kääntänyt 1900-luvun tasa-arvoistumisen trendiä, Roikonen kertoo.
Eriarvoisuuden kasvun lähteenä olivat erityisesti pääomatulojen kasvu ja veroasteiden lasku ylimmissä tuloryhmissä, mutta myös työväentaustaisten poikien heikko koulumenestys ja heikentyneet mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun.
Ylisukupolvinen ammatin periytyminen yleistä vielä 1700- ja 1800-luvuilla
Suomi oli vielä 1700-luvulla köyhä, maatalousvaltainen ja takapajuinen alue, jossa vallitsivat suuret luokkaerot maata omistaneiden ja maattomien välillä. Maan omistaminen oli yksi tärkeimmistä perheiden strategioista, sillä sen onnistuminen saattoi merkittävästi parantaa mahdollisuuksia selvitä hengissä tulevista kadoista tai muista kriiseistä.
– Tämän vuoksi valikoiva avioituminen oli erittäin yleistä, ja suvun ja perheen intressit menivät usein aviopuolisoiden henkilökohtaisten mieltymysten edelle. Lisäksi ylisukupolvinen ammatin periytyminen oli erittäin voimakasta erityisesti maata omistaneissa luokissa, Roikonen kertoo.
Vähittäinen teollistuminen, rakennemuutos ja siirtyminen kohti modernia talouskasvua lisäsivät eriarvoisuuksia väestöryhmien kesken noin 1800-luvun keskivaiheilta aina 1900-luvun alkuun.
– Ammatin ylisukupolvinen pysyvyys vahvistui ja tuloerot kasvoivat voimakkaasti. Erityisesti yhteiskunnan ääripäät erkaantuivat tuolloin toisistaan, Roikonen toteaa.
********************************************************
VTM Petri Roikonen väittelee 4.2.2022 kello 14.15 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Patterns of Inequality: Income Inequality, Homogamy and Social Mobility in Finland, c. 1700-2019".
Vastaväittäjänä on professori Daniel Waldenström, Uppsalan yliopisto, ja kustoksena on apulaisprofessori Sakari Saaritsa.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Väittelijän yhteystiedot:
Petri Roikonen
petri.roikonen@helsinki.fi