Elina Haavio-Mannila oli ensimmäinen sosiologiassa väitellyt nainen Suomessa ja samoin oman tiedekuntansa, Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan, ensimmäinen naispuolinen väittelijä. Vuonna 1958 Helsingin yliopistossa tarkastetun väitöskirjan aiheena olivat kylätappelut (Kylätappelut: sosiologinen tutkimus Suomen kylätappeluinstituutiosta).
Haavio-Mannilasta tuli myös Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan ensimmäinen naisprofessori vuonna 1992. Ennen nimitystään varsinaiseksi professoriksi Haavio-Mannila oli ehtinyt hoitaa professorin viransijaisuuksia toistakymmentä vuotta. Vuodet 1994–1998 hän toimi sosiologian laitoksen johtajana. Haavio-Mannila valittiin niin ikään ensimmäisenä naisena Suomalaisen tiedeakatemian esimiehen asemaan 1995. Hän oli siis monin tavoin tasa-arvon tienraivaaja ja lasikattojen särkijä niin suomalaisessa sosiologiassa kuin erityisesti valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Sukupuolten erot ja yhtäläisyydet ja sukupuolten tasa-arvo ovat myös teemoja, jotka yhdistävät suurta osaa Elina Haavio-Mannilan tutkimuksista. 1960–luvulla hän oli tuomassa Suomeen pohjoismaista sukupuoliroolitutkimusta. Tämän tutkimussuuntauksen tunnetuin teos on Suomalainen nainen ja mies (1968). Kirja on suomalaisen naistutkimuksen klassikkoja, ja vaikutti laajalti ajan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Haavio-Mannila oli erittäin tuottelias tutkija, joka julkaisi lukemattomia kirjoja ja artikkeleita ja kirjoitti kansainväliselle tiedeyleisölle jo varhain. Viimeisissä suurissa projekteissaan hän tutki seksuaalisia suhteita ja käyttäytymistä, joista hän kirjoitti myös useita teoksia.
Leimallista Haavio-Mannilan tutkijanotteelle olivat pitkittäistutkimukset, kansainväliset vertailut sekä tiivis kansainvälinen tutkimusyhteistyö. Hän oli edelläkävijä myös arkipäivän (sukupuolikulttuurin) ilmiöiden tutkimuksessa päivätansseista työpaikkarakkauksiin.
Elina Haavio-Mannila oli myös ahkera yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka osallistui komiteatyöskentelyyn ja julkiseen keskusteluun. Hän tuli radiosta, tv:stä ja lehdistöstä tutuksi myös suurelle yleisölle. Akateemisessa maailmassa hän toimi laajasti tieteellisten seurojen hallituksissa, kuten kansainvälisissä sosiologiyhdistyksissä niin Pohjoismaissa ja Euroopassa kuin muuallakin. Hänet nimettiin Uppsalan yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 2002.
Sosiologit monessa eri polvessa muistavat Elinan paneutuneena ja aiheisiinsa intohimoisesti suhtautuneena opettajana, joka tuki ja kannusti muun muassa monia nykyisiä sosiologian opettajia opinnoissaan. Sosiologiassa ollaan laajasti kiitollisia Elinan elämäntyöstä ja hänen mittavasta panoksestaan tieteenalaan.