Valmistuminen muuttui joustavammaksi

Vuoden 2017 alusta lähtien oikeustieteen opiskelija on voinut valmistua heti, kun kaikki tutkintoon vaadittavat opinnot on suoritettu ja rekisteröity opintosuoritusrekisteriin. Tutkintotodistus on siis ollut mahdollista saada heti – aiemman käytännön mukaisesti tutkintotodistus jaettiin noin kerran kuukaudessa järjestettävässä publiikissa. Muutos mahdollistaa joustavan valmistumisen.

Tiedekunta haluaa kuitenkin juhlistaa uusia notaarejaan, maistereitaan ja tohtoreitaan ja järjestää heille kaksi kertaa lukuvuodessa valmistujaisjuhlan, yhden joulun alla ja toisen kesäkuussa hieman ennen juhannusta. Ensimmäistä uudenmuotoista valmistujaisjuhlaa vietettiin tiistaina 20.6. Helsingin yliopiston juhlasalissa.

Osanottajamäärä kasvoikin isoksi, kun kerralla juhlistettiin koko kevään aikana tutkinnon suorittaneita. Koska jokainen oli saanut jo tutkintotodistuksensa aiemmin, tilaisuudessa jaettiin kullekin ruusu onnittelutoivotusten kera. Myös tiedekunnan palkinnot parhaille maistereille jaettiin.

Vastavalmistuneen puheen pitänyt Ben Fallström korosti opiskeluajan yhteydessä syntyneitä ystävyyssuhteita ja verkostoja. – Opiskeluajalta jää talteen paljon ystävyyssuhteita, jotka varmasti kestävät pitkään. Etenkin osallistuminen ainejärjestötoimintaan on hieno tapa kehittää uusia suhteita sekä oikeustieteilijöiden yhteenkuuluvuutta, hän totesi.

Hyvä esimerkki siitä, miten voidaan yhdistää opetus, vuorovaikutus, verkostoituminen ja kaikkea muuta kivaa

Mieleenpainuvimpana kurssina Fallström piti Lammin laki –metodiseminaaria: se on hyvä esimerkki siitä, miten voidaan yhdistää opetus, vuorovaikutus, verkostoituminen ja kaikkea muuta kivaa.

Oikeustietelijöiden ainejärjestö Pykälä ry tekee paljon työtä oikeustieteellisen tutkinnon kehittämiseksi, jotta nykyisillä ja tulevilla olisi mahdollisuus laajamittaiseen koulutukseen.

– Jotta pykälä onnistuisi tavoitteessaan, on välttämätöntä, että tutkintoa kehitetään yhdessä alumnien kanssa – onhan valmistuneilla paras tieto siitä, mikä on oikeustieteellisen tutkinnon tila juuri nyt, ja mitä tiedekunnassa tulisi opettaa ja mitä ei, puheenjohtaja Helinä Teittinen huomautti.

– Toivon, että työelämän pyörteisiin siirtyneinä käytätte vaikuttamisen paikat mahdollisimman hyvin hyväksenne ja kerrotte, mitä eväitä oikeustieteellisen tutkinnon tulisi tarjota. Pykälä tarvitsee alumnejaan, Teittinen vetosi.

Onnea ja hyvää kesää kaikille!

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta