Populismi pinnalla lukiolaisten ja tutkijoiden välisissä keskusteluissa

Tiedekulmassa 22. tammikuuta järjestettävässä WeQ Goes Populism -työpajassa lukio-opiskelijat Helsingistä ja Tampereelta kohtaavat yliopiston asiantuntijoita. WeQ järjestetään nyt toista kertaa, ja tänä vuonna keskustellaan populismista kahdeksan asiantuntijan voimin.

WeQ Pedagogy - ajattelun ydin on opetusmenetelmien kehittäminen, ja tässä hankkeessa sitä käytetään lisäämään vuorovaikutusta lukioiden ja yliopiston välillä. Hankkeen ”kotina” on Hatanpään lukio Tampereella, ja sitä rahoittaa Opetushallitus. Helsinkiläisistä lukiosta mukana ovat tänä vuonna Helsingin kuvataidelukio ja Eiran aikuislukio. Asiantuntijoiden koordinoinnista ja tutkimuksesta vastaavat Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Emilia Palonen, tutkijatohtori Suvi Kansikas sekä yliopistonlehtori Anne Nevgi.

Tiedekulman tilaisuudessa lukio-opiskelijat valitsevat kukin kaksi teemaa, joista keskustellaan asiantuntijan johdolla ryhmissä. Vuorovaikutuksen tavoitteena on yhdestä näkökulmasta madaltaa lukiolaisten kynnystä hakeutua yliopistoon, toisesta tarjota tutkijoille tilaisuus oppia lukioilta ja lukiolaisilta.  Samaa periaatetta sovellettiin myös lokakuussa 2017 järjestetyssä Demokratian kriisi - tapahtumassa, mutta WeQ Goes Populism - tapahtumassa aiheen käsittely on syvällisempää: lukiolaiset tutustuivat teemaan ja asiantuntijoiden valitsemaan taustamateriaaliin ennen tammikuun työpajaa ja kysymyksillään myös osoittavat ryhmäkeskustelun suunnan. Tarkoitus on siis ajatella yhdessä, ei luennoida puolin tai toisin, eikä vaienneta ristiriitoja vaan kuullaan vastakkaisiakin näkemyksiä.

WeQ Goes Populism -työpajaa varten opiskelijoille on valikoitunut kaksi keskusteltavaa näkökulmaa asiantuntijoineen. Ryhmäkeskustelu kestää puoli tuntia näkökulmaa kohden. Tapahtuman ajan Tiedekulmassa on käytössä Flingan kautta kommenttiseinä, jolle fasilitoija kerää keskusteluissa nousseita pointteja kaikkien nähtäväksi.  Kahden ryhmän jälkeen puretaan työpajassa nousseita ajatuksia vielä yhteenvedon ja loppukeskustelun kautta.

Asiantuntijat ovat tutkijauransa eri vaiheilla olevia tutkijoita ja yliopistonopettajia, joiden aiemmat työt ja meneillään olevat projektit käsittelevät ja lähestyvät populismia eri tavoin. Populismia pureskellaan esimerkiksi pohjoismaisena versiona, vastamedian ja valeuutisten näkökulmasta, vakiintumattomien demokratioiden yhteydessä sekä suhteessa vaikkapa suomalaisuuteen tai autoritarismiin. Työskentelykieliä ovat suomi ja englanti. 

 Tapahtuman sivut täällä. Tietoa ensimmäisestä WeQ -tapahtumasta täällä.

Aika: 22.1.2018 klo 16.00-19.00

Paikka: Tiedekulma (Yliopistonkatu 4)

Aikataulu:

16.-16.30 Alkuesittelyt

16.30-16.45 Tauko

16.45-17.15 Ryhmä1

17.15 Tauko

17.30 - 18 Ryhmä 2

18.10 – 18.30 Purku

18.30 – 19.00 Kirjallisen palautteen kerääminen