Heittäytymisiä, maalauksia ja karttoja Voiman paikka -työpajoissa 

Voiman paikka -tiedekasvatushankkeemme kiersi syksyllä 2024 Helsingin ja Vantaan alakouluissa. Järjestimme työpajoja, joissa koululaiset pääsivät pohtimaan itselleen tärkeitä paikkoja ja ilmaisemaan niihin liittyviä ajatuksiaan ja tunteitaan karttoja piirtämällä, voiman paikkojen herättämiä tunteita maalaamalla sekä niissä tapahtuvia liikkeitä ja ääniä esittämällä. Innokkaita kouluryhmiä löysimmekin runsaasti, kiitos yhteistyökumppaniemme Helsingin ja Vantaan kaupunginmuseoiden. Ryhmät olivat moninaisia, mutta kaikkialla osallistuttiin aktiivisesti ja avoimesti, ja osa ryhmistä innostui heittäytymään oikein kunnolla. Jokainen työpaja on ollut antoisa ja opettavainen. 

 

Monia voiman paikkoja 

Oppilaille on lähtökohtaisesti ollut helppoa hahmottaa oma voiman paikkansa, ja työskentely on käynnistynyt vaivattomasti. Olemme ohjeistaneet oppilaita keskittymään työpajojen harjoituksissa yhteen paikkaan, mutta on ollut ilo huomata, että monet ovat keksineet elämästään moniakin erilaisia voiman paikkoja. 

Myös työpajojen loppukeskusteluun on osallistuttu pääasiassa innokkaasti. Kaikki eivät ole halunneet kertoa omasta voiman paikastaan, mikä voi kertoa jännityksestä tai voiman paikan henkilökohtaisuudesta. Ne oppilaat, jotka ovat jakaneet omia voiman paikkojaan, ovat kuitenkin usein ilahtuneita siitä kertomisesta ja voiman paikassa koetut tunteet ovat välittyneet vahvana myös kuulijalle. Eräs oppilas kertoi omaksi voiman paikakseen jalkapallokentän. Kertoessaan tästä hän innostui ja ilmaisi kehollaan sitä ihanaa tunnetta, kun tekee maalin ja kaatuu onnellisena nurmelle makaamaan.  

Urheilukenttä onkin mainittu ainakin kerran kaikissa työpajoissa. Yleensä on kerrottu jostain tietystä kentästä, jossa käydään viikoittain tai jopa päivittäin. Tällaisiin voiman paikkoihin on liitetty ilon, onnistumisen, voittamisen ja yhteenkuuluvuuden tunteita. Eräs oppilas mainitsi kokevansa jalkapallokentällä myös raivoa, kun peli ei suju. Tämä ei kuitenkaan tehnyt voiman paikasta hänelle vähemmän tärkeää.  

 

Tunteita, rauhaa ja ystäviä 

Voiman paikkoihin liittyviä moninaisia tunteita on käsitelty erityisesti maalaustyöpajoissa. Eräs oppilas kertoi maalanneensa hevostallin, koska siellä hän muistelee ja suree itselleen rakasta edesmennyttä hevosta. Voiman paikassa voi kokea ja käsitellä vaikeitakin tunteita onnellisuuden ja rauhan lisäksi. 

Voiman paikat ovat monelle tärkeitä, koska niissä voi nähdä ystäviä ja läheisiä. Tällaisia muista ihmisistä merkityksen saavia voiman paikkoja olivat harrastuspaikat, perheen mökki, oma koti, mummola, enon koti, koulu ja koulun piha. Paikan voimaannuttavuus voikin syntyä tärkeiden ihmisten läsnäolosta. Oma koti ja etenkin oma huone saattoivat tosin olla voiman paikkoja myös siksi, että niissä sai olla yksin, oma itsensä ja täysin rauhassa. 

 

Mielikuvituksen voima 

Kaikki voiman paikat eivät olleet fyysisiä, vaan osa oli mielikuvituksellisia, fiktiivisiä tai digitaalisia. Digitaalisia voiman paikkoja olivat muun muassa Fortnite- ja Minecraft-pelien maailmat. Eräs oppilas piirsi voiman paikkansa kartaksi tietokonepöytänsä, jolloin voiman paikan voi tulkita sijaitsevan digitaalisten maailmojen äärellä. Mielikuvituksellinen voiman paikka oli esimerkiksi pehmomaailma, jossa oppilas kertoi omien ja kavereidensa pehmolelujen asuvan. Mielikuvituksellisuus saattoi kytkeytyä myös oikeaan maailmaan. Esimerkiksi yksi kolmasluokkalainen totesi voiman paikkansa olevan “kirottu metsä”, jolla hän viittasi koulun vieressä olevaan metsään, joka on jännittävä paikka, koska siellä kummittelee. 

Voiman paikka -hankkeen aiemmissa aineistoissa, joissa kertojina ovat olleet aikuiset, ovat korostuneet selvästi metsät, merenrannat, järvet ja muut luonnonpaikat. Myös alakoululaisilla oli monia luonnonpaikkoja voiman paikkoinaan. Tällaisia olivat metsä, koski, ranta lammen äärellä, uimaranta, merenranta, keppihevosesterata metsässä, vuori ja Alpit. Luontoon voiman paikkana liitettiin muun muassa rauhallisuuden ja vapauden tunteita.  

 

Voiman paikassa oppii tuntemaan itsensä 

Alakoululaisten voiman paikat kertovat heidän arjestaan, harrastuksistaan, tunteistaan, sosiaalisista suhteistaan ja heille tärkeistä arjen ympäristöistä. Niiden pohtiminen voidaan tulkita sekä identiteetin rakentamisena että itsereflektion harjoitteluna. Eräs oppilas vastasikin kysymykseen voiman paikkojen tärkeydestä todeten, että voiman paikoissa oppii tuntemaan itsensä. Työpajat ovat osoittaneet, että voiman paikat – olipa kyse fyysisistä tai mielikuvituksen paikoista – tukevat lasten hyvinvointia, opettavat tunnetaitoja ja auttavat koululaisia jaksamaan arjessa.  

 

Voiman paikka -työpajoja järjestetään myös keväällä 2025. Tulevissa työpajoissa kokeilemme taas uudenlaisia työpajakonsepteja ja oppimismenetelmiä. Työpajojen ja niistä saadun palautteen pohjalta hankkeessa kehitetään avoin digitaalinen oppimateriaali. Hankkeen etenemistä ja kuulumisia voi seurata nettisivuillamme ja Instagramissa @voiman.paikka.