Uusi monipuolinen kirja Vienan luonnosta ja kulttuurista

Viena vieköön – matka kalevalaiseen luontoon ja kulttuuriin -teos perustuu kesällä 2016 toteutettuun matkaan Vienan saloille, Solovetskin luostarisaarille ja itäiseen Karjalaan.

Otetaan yksi linja-auto. Täytetään se metsä- ja ympäristöalojen opiskelijoilla ja ammattilaisilla. Suunnataan auton nokka yli itärajan. Kierretään kymmenkunta päivää Karjalan metsiä, soita, kyliä ja kaupunkeja. Ravitaan matkalaisia ajon aikana tietoiskuilla ja sopivilla lounaspaikoilla kenttäkeittiön antimilla. Matkan jälkeen kirjoitutetaan jokaisella matkalaisella artikkeli jostakin matkaan liittyvästä aihepiiristä. Kootaan artikkelit runsaan kuvituksen kera kansien väliin.  

Tällä toimivaksi todetulla formaatilla on syntynyt kirja Viena vieköön – matka kalevalaiseen luontoon ja kulttuuriin. Teos perustuu kesällä 2016 toteutettuun matkaan Vienan saloille, Solovetskin luostarisaarille ja itäiseen Karjalaan. Matkalla runokylissä tavattiin vienalaisia, joille luonto ja kansanperinne ovat edelleen olennainen osa elämää. Retkeläiset kohtasivat myös vienalaisen maiseman, sen hiljaiset kalmistot, karsikkopuut ja tsasounat. Kalevalaisten soiden, metsien ja vesistöjen monimuotoisuus ja karu kauneus teki matkalaisiin vaikutuksen. Myös Vienanmeri mystisine maitovalaineen, moni-ilmeisine luostareineen ja ikivanhoine kalliopiirroksineen jäi varmasti lähtemättömästi mieliin.

Kirjassa matkalaiset kertovat kalevalaisesta maisemasta kivikaudelta nykypäivään. Teoksessa käsitellään kattavasti mm. kalliopiirroksia, luonnonsuojelualueita, metsäpaloja ja aarniometsien keloja. Alueen omaleimaiset lajit kuten jokihelmisimpukka eli raakku ja maitovalas eli beluga ovat myös saaneet omat kappaleensa. Myös Lönnrot, Inha, sotabotanistit ja monet muut Karjalassa kulkeneet ovat saaneet kirjassa ansaitsemaansa huomiota.

Kirjan 256 sivuun mahtuvat myös anekdootit tutkimusmateriaalin kuljettamisesta neuvosto-Venäjälle ja Mannerheimin Poventsa-käynnistä, joka oli lähellä mullistaa Suomen historian. Kirja julkaistiin Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksen julkaisusarjassa kesän korvalla 2017.

 

Vanhatalo, A., Niemelä, P., Kuuluvainen, T. & Vasander, H. (toim.). 2017. Viena vieköön – matka kalevalaiseen luontoon ja kulttuuriin. Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksen julkaisuja 9: 1–256.

 

Viena matkakirja 500

 

Kirjaa voi tilata metsätieteiden laitokselta Anne Lehdolta sähköpostitse (viestiin tilaajan nimi, osoite ja puh. nro sekä tilattavien kirjojen määrä) tai puhelimitse 02941 580 94. Kirja maksaa 25 €/kpl sisältäen postikulut.

Myös vanhempia, samalla formaatilla toteutettuja matkakirjoja on vielä tilattavissa:
Turjan vuonoilta Vienanmerelle – matka Kuolan niemimaan luontoon ja kulttuuriin
Lehtikuusen alla – matka itäisen Karjalan luontoon ja kulttuuriin
Kultakäkösen kukuntakunnailla – matka eteläisen Karjalan luontoon ja kulttuuriin

Lisätiedot

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys