Yhteiskunnallinen eriarvoisuus luo haasteita maahanmuuttajataustaisille perheille heidän sukupolvisuhteissaan

Zeinab Karimin väitöskirjassa tarkastellaan lasten ja vanhempien välisiä suhteita perheissä, jotka ovat muuttaneet Iranista Suomeen 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa.

Tuloksista ilmenee, kuinka yhteiskunnallinen eriarvoisuus luo haasteita maahanmuuttajataustaisille perheille heidän sukupolvisuhteissaan. Perheiden luokkaistuneet, sukupuolittuneet ja siirtolaisuuteen liittyvät eroavaisuudet vaikuttavat sukupolvisuhteiden muotoutumiseen. Vanhemmilla on usein Suomessa käytössään vähemmän resursseja vanhemmuuteen kuin aiemmin Iranissa. 

Erityisesti isien kaventuneet sosiaaliset verkostot voivat vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa toteuttaa vanhemmuuttaan entiseen tapaansa. Isillä on myös suuria vaikeuksia löytää osaamistaan vastaavia töitä työmarkkinoilta.

- Tämä vaikuttaa siihen, että isät kokevat olevansa huonoja esimerkkejä lapsilleen, mikä vaikeuttaa sukupolvisuhteita entisestään, kertoo väitöskirjatutkija Zeinab Karimi Helsingin yliopistosta.

 Äideillä on myös haasteita työmarkkinoille pääsyssä, mutta he kokevat saavansa arvostusta äiteinä ja lastensa ensisijaisina hoivaajina. Äitiyden ja omaan elämään ja uraan liittyvien tavoitteiden yhdistäminen on kuitenkin vaikeaa. 

- Yhtäältä vanhempien tavoite on, haasteista huolimatta, ohjata lapsensa menestymään heidän elämässään. Vanhemmat toivovat lapsilleen parempaa tulevaisuutta Suomessa. Toisaalta tämä vanhempien lapsilleen painottama tarve menestymiselle voi kaventaa aikuisten lasten toimijuutta.

Sekä aikuisten tyttärien että poikien oletetaan menestyvän vähintään yhdellä elämänalueella, esimerkiksi opinnoissa, uralla tai avioliitossaan.

Vanhemmat odottavat aikuisilta tyttäriltään ja pojiltaan erilaisia asioita. Tyttärille asetetaan poikia enemmän rajoja, esimerkiksi avioliittoa edeltävien seurustelusuhteiden osalta. Poikien puolestaan odotetaan huolehtivan ikääntyvistä vanhemmistaan. 

- Tyttäret vastustavat usein vanhempien heille asettamia rajoja ja neuvottelevat toimijuuksistaan vanhempiensa kanssa. Monissa perheissä pojat mukautuvat heille asetettuun vastuuseen ikääntyvien vanhempien huolenpidosta, vaikka tämä voi tarkoittaa omien elämänvalintojen tai unelmien kapeutumista, Karimi toteaa.

Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla ja havainnoimalla perheitä vuosina 2011 ja 2014. Tutkimuksen kautta saadaan tietoa kahden eri sukupolven kokemuksista.

****************************

Zeinab Karimi: Locating respectability

LIVE STREAM - http://video.helsinki.fi/unitube/live-stream.html?room=l6

KYSYMYKSET - https://presemo.helsinki.fi/athena107

M.Sc. Zeinab Karimi väittelee 6.5.2020 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Locating respectability - Rethinking intergenerational relationships in Iranian families living in Finland". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Athena (Siltavuorenpenger 3) hall 107.

Vastaväittäjänä on senior lecturer Camilla Nordberg, Åbo Akademi, ja kustoksena on professori Leena Näre.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:
Zeinab Karimi
zeinab.karimi@helsinki.fi