Eksegetiikassa tutkitaan Raamattuun sisältyviä kirjoituksia ja kulttuureja, joissa kirjoitukset ovat syntyneet, sekä annetaan tähän tutkimukseen perustuvaa opetusta. Raamatun tekstien ja kulttuurien tutkimus ymmärretään laajasti.

Raamatun kirjoitusten lisäksi tutkimus kohdistuu myös muihin Raamatun maailmaa valaiseviin teksteihin ja muuhun materiaaliseen jäämistöön. Huomion kohteena ovat muun muassa Raamatun ulkopuolelle jääneet uskonnolliset kirjoitukset ja valtauomien torjumat uskonnollisuuden muodot.

Osastolla annetaan tutkimukseen perustuvaa opetusta kahdella oppialalla: Vanhan testamentin eksegetiikassa ja Uuden testamentin eksegetiikassa.

Perinteisten kieli- ja historiatieteiden menetelmien lisäksi eksegetiikassa hyödynnetään esimerkiksi arkeologian, sosiaalitieteiden, kirjallisuustieteiden ja psykologian menetelmiä. Myös Raamatun vaikutus- ja tulkintahistoria ovat eksegeettien kiinnostuksen kohteita.