Vaasan tiedekarnevaalit on täysin uusi, yleistajuinen tiedetapahtuma kaikille. Kaikki Vaasassa toimivat yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä Svenska litteratursällskapet i Finland järjestävät yhdessä suuren luokan tiedetapahtuman. Myös Vaasan kaupunki sekä Vasabladet, Österbottens Tidning ja Syd-Österbotten -lehdet osallistuvat järjestelyihin.
Yleisölle on tarjolla yhteensä 45 tuntia keskusteluja ja esitelmiä neljällä eri areenalla Kauppakeskus Rewellissä, Vaasan pääkirjaston Draama-salissa ja tapahtumatila Vennyssä sekä Akateeminen kirjakauppa Grosissa. Kaikkiaan yli 150 tutkijaa kertoo yleistajuisesti tutkimuksestaan. Tapahtuman seitsemän eri yleisteemaa ovat demokratia ja yhteiskunta, koulu ja perhe, kulttuuri ja kulttuuriperintö, luonto ja meri, teknologia, terveys ja hyvinvointi sekä yrittäjyys ja johtajuus.
Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on yksi järjestäjistä ja osallistuu tapahtumaan seitsemällä ohjelmakohdalla kahden päivän aikana. Tutkijoita niin Vaasan kuin Helsingin yksiköstäkin osallistuvat ja esittelevät tutkimustaan yleisölle.
– Tulemme esittelemään pienen otoksen oikeustieteellisen tiedekunnan hyvin monipuolisesta tutkimustoiminnasta. Etenkin Vaasan yksikön tutkijoillemme Tiedekarnevaalit tarjoaa uuden ja tervetulleen mahdollisuuden esitellä yleisölle keitä me olemme ja mitä me teemme, sanoo professori Marcus Norrgård.
Oikeustieteellisen tiedekunnan lisäksi tapahtumaan osallistuu myös tutkijoita Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta, humanistisesta tiedekunnasta sekä Svenska social- och kommunalhögskolanista.
Vaasan seudun korkeakoulut järjestävät nyt ensimmäistä kertaa yhteistyönä näin mittavan suurelle yleisölle suunnatun tiedetapahtuman. Tavoitteena on tuoda näkyville paikallisesti tehtyä korkeatasoista tutkimusta, jolla ratkotaan maailmanlaajuisia ongelmia.
Tiedekarnevaalien ohjelma löytyy osoitteesta tiedekarnevaalit.fi. Ohjelmaa on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
– Svenska litteratursällskapet on tieteellinen seura, ja meille on tärkeätä nostaa tutkimus näkyviin – mielellään monella eri kielellä. Aidosti monikielinen Vaasa on oivallinen kaupunki tällaiselle tapahtumalle, sanoo Svenska litteratursällskapetin tutkimusjohtaja Christer Kuvaja.
Kirjaston Draama-salin ja Kauppakeskus Rewellin lavaohjelma striimataan tapahtuman verkkosivuilla tiedekarnevaalit.fi/suorat-lahetykset sekä HSS Median lehtien: Vasabladet, Österbottens Tidning ja Syd-Österbotten verkkosivuilla.
Vaasan tiedekarnevaalit järjestää Svenska litteratursällskapet i Finland, Vaasan yliopisto, Åbo Akademi, Yrkeshögskolan Novia, Vaasan ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto/Oikeustieteellinen tiedekunta ja Hanken Svenska handelshögskolan yhteistyössä Vaasan kaupungin ja HSS Median kanssa.