Voiko korkearehun korvata jollain tavoin?
Vastaus: Karkearehun antaminen on tärkeä osa terveydenhoitoa ja sikojen hyvinvointia.
Karkearehu tekee eläimille hyvää kaikissa tuotantovaiheissa:
Emakoilla on vähemmän stressiä, porsimiset ovat nopeampia, ja niillä on tekemistä ja ne ovat tyytyväisempiä sekä vähemmän aggressiivisia. Emakot ovat helpommin kylläisiä ilman vaaraa lihomisesta. Karkearehuruokinnan ansiosta mahalaukku on isompi ja sitä kautta emakon syöntikyky on porsasvaiheessa parempi ja se tuottaa enemmän maitoa. Ruoansulatus toimii paremmin synnytyksen yhteydessä, esiintyy vähemmän ummetusta, ja karkearehu ehkäisee maitokuumetta.
Karkearehun ansiosta porsailla on parempi ruoansulatus, ja se ehkäisee porsasripulia.
Vihanta rauhoittaa vieroitustilannetta. Porsaat voivat saada runsaastikin vihantaa, mikäli ovat siihen aikaisemmin tottuneet. Tällöin ne saavat puuhaa ja lisäksi kylläisyyden tunteen, vaikka olisivat ”vieroituspaastolla”. Vaikka kasvu hidastuu vieroituksen aikana, ne saavat sen vakaan terveyden kautta nopeasti takaisin.
Lihasioilla on parempi terveys, vähemmän stressiä, kiinteämpi liha ja paremmat rasvahapot.
Helpoin tapa tarjota karkearehua on paksu olkikuivitus, mutta sillä saa vain osan karkearehun hyödystä. Haittana on, että syöminen lattialta, jossa on myös ulostettu, heikentää hygieniaa. Parempi vaihtoehto on, että käyttää olkia vain kuivikkeena ja lisäksi vihantaa karkearehua jossain muodossa. Tämä erityisesti siksi, että Suomen olosuhteissa hyvän oljen saaminen on paljon vaikeampaa kuin hyvän säilörehun tai heinän.
Toiseksi helpoin tapa toteuttaa karkearehun tarjonta on heinän tarjoaminen virikehäkeistä. Heinää kuluu 0,5 -2 kg/eläin päivässä. Heinään tarttuu ympäristön haju ja heinä menettää nopeasti virikkeellisyyden. Mitä useammin sitä tarjoaa sitä enemmän sitä kuluu, mutta myös sitä enemmän siat puuhaavat sen kanssa. Ihanne on, että uutta heinää tarjotaan päivittäin, mutta sitä voi tarjota harvemminkin.
Isoissa ryhmissä voi tuoda suurpaalin karsinaan. Siitä riittää eläimille pitkäksi ajaksi touhuttavaa. HUOM: Paalin viemä tila pitää huomioida karsinatilassa, muuten se voi alentaa sikojen käytössä olevaa tilaa alle minimitarpeen.
Kun annetaan heinää lasketaan väkirehuannos normaalisti.
Karkearehuksi voidaan tarjoaa myös tuoretta vihantaa, juureksia tai säilörehua. Nämä energia- ja valkuaispitoiset rehukasvit voidaan tarjota pienessä määrin ikään kuin salaattina ihmisille. Jos sitä annetaan enemmän niin karkearehu muuttuu perusrehuksi. Eläimet saavat perusrehusta sekä energiaa että valkuaista ja väkirehuannosta voi silloin vastaavasti pienentää. Suuremmat määrät säilörehua ja muun vihantarehun tarjoaminen onnistuu helpoiten ulkotarhassa. Pienet määrät voi jakaa käsin sisätiloihin.
Kysymys: Minkälaista vihantarehua ja karkearehua sioille voi antaa?
Vastaus: Karkearehuna voi hyödyntää hyvin erilaisia kasveja. Säilöttynä ja tuoreena niitettynäkin. Siat rakastavat vaihtelua ja monenlaiset vihantakasvit käyvät mainiosti, kunhan isäntäväki jaksaa soveltaa vihantarehun määrän ja väkirehuannokset vaihtelevaan laatuun. Tuoretta vihantaa annettaessa on tärkeää, että määrä pitää syödä niittopäivän aikana. Puolikuiva vihanta aiheuttaa ruoansulatusongelmia ja voi vapauttaa myrkkyjäkin. Pelkkä heinä käy enimmäkseen virikkeeksi. Ravitsevaksi rehuksi sopivat paremmin seokset tai kasvit, joilla on korkeampi valkuaispitoisuus, esim. virnat, mailaset, lupiinit, apilaheinä tai puhdas apila. Erilaiset juurekset kuten rehujuurekset, porkkanat, punajuuri ja lanttu käyvät mainiosti. Naatitkin käyvät hyvin sekä vihantarypsi tai -nauris. Perunakin olisi hyvä, mutta jostain syystä sitä ei Suomessa lasketa karkearehuksi.
Kysymys: Miten sikojen karkearehuvaatimus sopii tilan viljelykiertoon?
Vastaus: Luomuviljelyn kannalta sikatila pystyy miltei parhaiten hyödyntämään monipuolisen viljelykierron ja erilaiset väli- ja kerääjäkasvit, joita syksyllä kylvetään. Keväällä korjataan kerääjäkasvin naattisato tuoreena annettavaksi tai säilöttäväksi ja sitten kylvetään pääkasvi helposti muokattavaan maahan. Tämä on hyvin vesistöystävällinen viljelytapa ja lisäksi säästää työtä, pitää rikkaruohot aisoissa ja tuo suurimman mahdollisimman hehtaarisadon.
Kysymys: Paljonko emakko saa energiaa vihantarehusta?
Vastaus: Jos haluaa laskea varmaan päälle, voi emakon energiatarpeesta vähentää 300 ry/ vuosi säilörehuruokinnan ansiosta. Mikäli tarjotaan myös nuorta ja aina hyvälaatuista nurmea ja vihantarehulla korvattua energiaa voi olla jonkun verran enemmän. Riippuen tuotantovaiheesta ja iästä emakko voi kattaa 1/3 – 1/2 rehutarpeestaan nurmella/säilörehulla. Säilörehua saa syöttää esimerkiksi 3-8 kg, tuorenurmea 5-10 kg ja rehujuurikkaita 5-8 kg. Laitumen kasvuvaihe on olennainen. Nuoresta laidunruohosta voi joutilas emakko tyydyttää lähes koko ravinnon tarpeensa.
Imetysvaiheessa energiatarve on suurta ja rehun hyväksikäyttäminen onnistuu huonommin. Väkirehua tarvitaan tällöin 5-6 kg ja vihantarehun määrää vähennetään. Sopiva säilörehuannos on 0,5- 2 kg. Jos vihanta jätetään pois kokonaan, on vaarana ummetus, joka voi johtaa maitokuumeeseen.
Lähteet/lisätietoa:
FiBL Merkblätter, bedarfsgerechte Fütterung von Biosauen und ihren Ferkeln, 2011
University of Newcastle,Feeding organic Pigs 2002
FiBL Merkblätter, bedarfsgerechte Fütterung von Biosauen und ihren Ferkeln, 2011
Mirja Makkonen, Sianhoito 1975
(Baijerein maatalouden tutkimuslaitoksen) LFL. Fütterungsfibel Ökologische Schweinehaltung
Kirsi Partanen, Luomutilan valkuaiskasviopas s. 35-36
Kuva: LFL. Fütterungsfibel Ökologische Schweinehaltung, s. 9. Kuvassa näytetään Bayerin maatalouskeskuksen ruokintasuositus luomuemakoille. Sininen on väkirehua ja vihreä karkearehua, jota kutsutaan tässä osuvasti perusrehuksi. Viikolla 15 on porsitus, jolloin rehu vähennetään puoleen. Porsituksen jälkeen rehuannosta nostetaan muutaman päivän ajan kunnes väkirehumäärä tuplaantuu imetyskaudella.
Kysymys: Voiko kokeilla väkirehun määrän pienentämistä ja säilörehun määrän lisäämistä?
Vastaus: Joutilas emakko voi saada lähes 50 % ravinnon tarpeestaan säilörehusta, mutta vatsan mikrobien ja myös vatsan koon pitää tottua säilörehun hyväksikäyttöön. Sian vatsalaukku kutistuu ajan myötä, jos karkearehun ruokinta on ollut vähäistä. On hyvä ajatus kokeilla väkirehun määrän vähentämistä johdonmukaisesti. Ruokintaa voi muuttaa vähitellen. Lisää ensin vähän säilörehun määrää ja vähennä sitten väkirehua. Sitten voi taas lisätä säilörehua. Kun olet saavuttanut pisteen, että siat eivät enää syö lisää säilörehua, huomioi, että väkirehun antaminen syrjäyttää säilörehun. Eli sika ei syö niin paljon säilörehua kuin voisi, jos väkirehua on runsaasti tarjolla. Katso, mitä tapahtuu kun vähennät väkirehua yhä ja tarjoat sen sijaan lisää säilörehua.
Kesällä on huomioitava, että säilörehu pilaantuu nopeasti. Syötettävän erän laatu on oltava ehdottomasti hyvää. Paali on kesällä syötettävä viimeistään viikossa. Hyvä vaihtoehto kesäruokintaan on laiduntaminen tai tuoreena niitetty vihantarehu (apilanurmi, seoskasvustot, naatit).
Säilörehun laadussa ja ravintoarvoissa on suuria eroja. Myöhäisempänä ajankohtana korjatussa rehussa on enemmän kuituja ja vähemmän energiaa. Tämä ei ole yksin huono asia vaan auttaa pitämään emakot tyytyväisenä myös silloin kun energiatarve on pienempi ja tekemisen tarve suurta.
Kokeilussa avaintekijänä ovat tasaiset syntymäpainot. Suuret syntymäpainoerot viittaavat siihen, etteivät emakot saa riittävästi energiaa loppuraskauden aikana, jolloin väkirehun osuutta tiineyden loppuvaiheessa pitää lisätä.
Kysymys: Mitä on säilöheinä?
Vastaus: Säilörehu on yleisnimi. Säilörehun vihantamassa voi olla nurmea, apilanurmea mutta myös naatteja, rehukaaleja, nuorta tai iäkkäämpää viljaa, siis melkein mikä tahansa vihreää.
Vihantamassaa voi säilöä maitohappomenetelmällä tai lisäämällä orgaanisia happoja. Maitohappo, muurahaishappo, etikkahappo ja propionihappo ovat orgaanisia happoja.
Vihantamassan ominaisuudet, energiapitoisuus ja kuitumäärä riippuvat korjuun ajankohdasta. Mitä aikaisemmin sato korjataan sitä suurempi on sadon energiasisältö, mutta koska kasvusto on vielä pientä on sadon määrä pieni. Aikaisintaan niitetään kun kasvusto on 15 cm pitkää, myöhäisin ajankohta on, kun heinä tai vilja on tähkällä. Säilömismenettely ja koostumus vaihtelee paljon enemmän kuin nimi, jota massalle käytetään.
Säilöheinä on tarkasti ottaen nurmesta tehtyä useinkin pitkälle esikuivattua säilörehua, joka on korjattu myöhään, samoihin aikoihin kuin kuivaheinä eli silloin, kun nurmi on tehnyt jo selvän korren.
Kysymys: Minkälaista säilörehua pitää antaa?
Vastaus: Säilörehulla on sekä virikkeellinen että ravitsemuksellinen tehtävä. Säilörehun sulavuus ja myös sopivuus aineenvaihdunnalle vaihtelee paljon riippuen siitä, mistä se on tehty, millä menetelmällä se on tehty, milloin se on tehty ja mikä on korjuuaste. Melkein kaikkea voi hyödyntää sikojen rehuna.
Apila sopii myös sikojen rehuksi.
Virikkeeksi ja täytteeksi sopii parhaiten vanhempana korjattu säilörehu. Ravinnoksi nuori korjuuaste on parasta. Emakot saavat energiaa irti myös korsisemmasta rehusta. Niiden aineenvaihdunta kaipaa kuitua rehussa ja mikäli annetaan emakoille kovin nuorta säilörehua, ne tarvitsevat lisäksi kuivaheinää. Lihasikojen ravinnoksi tarkoitettu säilörehun korjuuasteen pitää olla hyvin nuori. Ihanne olisi, että varastossa on sekä nuorta säilörehua (15-25 cm) että vanhempaa laatua (ennen juhannusta), jolloin voi ruokkia sopivasti eläimen kasvuvaiheen ja tiineysasteen mukaan.
Sulavuus pienenee sitä mukaan kun korjuuaste nousee, mutta vihanta ja kuituvaikutus nousee kun heinä kasvaa kortta. Vatsa pysyy paremmassa kunnossa, jos nuoren nurmen tai säilörehun ohella saa myös säilöheinää, heinää tai olkea.
Säilörehun aistinvaraisen laadun pitää olla hyvä. Homeet ja pilaantuneet kohdat sekoittavat kiimat, aiheuttavat luomisia ja muutenkin laskevat tuottavuutta.
Varmista aina, minkälaisesta säilörehusta on kyse, kun lasket rehuannoksia tai haluat ostaa jotain. Pyydä aina säilörehuanalyysi ostettaessa ja teetä se myös omasta rehusta rehulaskelmia varten.
Kysymys: Millainen säilörehu on parasta emakoille valkuais- ja energialähteenä?
Vastaus: Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan saksalaisissa olosuhteissa apilanurmisäilörehu on edullisin vaihtoehto, mutta muukin käy hyvin. Samassa tutkimuksessa todettiin myös, että runsaalla säilörehuruokinnalla ei ole haitallisia vaikutuksia porsaan eikä emakon terveydelle tai lihan laatuun – päinvastoin.
Kysymys: Miksi säilörehun ruokinnasta löytyy niin vähän tietoa ja miksi tiedot ovat ristiriitaisia?
Vastaus: Säilörehun energiamäärän suhteen tiedot ovat neuvonnan suosituksissa ja tieteessäkin ristiriitaisia. Ristiriidat johtuvat paljolti siitä, että säilörehuruokinta ei ole kuulunut muutamaan vuosikymmeneen sikojen ruokintaan. Tutkimusten vertailemista hankaloittaa, että sian kyky hyväksikäyttää korsirehua kasvaa ikääntyessä. Tämän seurauksena syntyy tutkimuksia, jotka määrittävät erilaiset sulavuudet. Olennainen tekijä karkearehun hyväksikäytössä on rehun koostumus porsasvaiheessa. Vaikka porsas ei saa korsirehusta paljon ravintoa irti, muodostuu eläimelle porsaana kyky hyväksikäyttää korsirehua. Mikäli siat eivät saa porsasvaiheessa säännöllisesti säilörehua, heinää, olkea tai muuta korsirehua pureskeltavaksi, on niiden korsirehun hyväksikäyttökyky vanhempanakin huomattavasti pienempi.
Toistaiseksi pitää kokeilla ja luottaa omiin havaintoihin kun hakee parasta mahdollista menettelyä sikojen karkearehu-ruokintaan. Sioilla ei ole samanlaisia sulavuustaulukoita kuin, mitä nautakarjan rehunsuunnittelussa voi hyödyntää. Vaikka nyt tehdään tutkimuksia sulavuuden määrittämiseksi, kestää vielä vuosia ennen kun luotettavaa tietoa sikojen ruokintaan saadaan.
MTT on aloittamassa säilörehuruokintaan liittyvät tutkimukset, jonka tulokset ovat lähivuosina käytettävissä. Tutkimusta johtaa Hilkka Siljander-Rasi.
Esimerkkejä lihasikojen karkearehumallista: Reinhard Geßl, Die Glücksschweine kommen, Bio-Fibel 2/2009 s12-13
Gwendolyn Rudolph, Kleeschweine sind Glücksschweine. Bioland Juni/2010 s 22-23.
Kysymys: Miten voin estää emakon liiallisen laihtumisen 40 pv imetyksen aikana ja säilyttää emakon hyväkuntoisena?
Vastaus:
a) Kun ruokinta on kohdallaan pysyy emakon kunto hyvänä vaikka imetys on pitempi. Emakon oman annoksen lisäksi on varhainen lisärehun antaminen porsaille tärkeää (viimeistään viikolla 4, mutta mieluiten jo parin viikon ikäisenä). Hyvää ja yksinkertaista starttirehua porsaille ovat kaurahiutaleet ja maitoa tai maitojauhetta kolme kertaa päivässä. Mikäli annat rehua harvemmin, kasvaa ripulin vaara, koska porsaat syövät vähemmän ja vieroituspaino on 15 % pienempi. Myös emakon paino ja emakon tiineytyminen on vähän heikompaa, kun porsaiden lisäruokaa annetaan vain kerran päivässä.
Lähde: LFL, Schweinefütterung im Ökobetrieb II, Fütterungsversuche, Fütterungsempfehlungen 2006
b) Emakon jaksamisessa riittävä kivennäissaanti on tärkeää. Kirsi Partasen mukaan yksi ongelma on, että nykykivennäissuositukset laahaavat ajassa perässä ja on laskettu 10-12 porsaan pahnueelle. Toisaalta vihanta ja säilörehu pienentävät kivennäistarvetta, joten annoksia ei kannata nostaa varmuuden vuoksi. Esimerkiksi apilasäilörehun runsas käyttö vähentää kalkkitarpeen puoleen. Jos kalkkimäärä ei vähennetä voi tulla synnytysvaikeuksia.
c) Vesi on tärkein ravinne imettävälle emakolle. Varmista säännöllisesti, että vesi on puhdasta ja sitä tulee riittävästi (juoksutuskoe!). Emakon veden päivätarve on 15 l + 1,5 l porsas (25-35 l). Virtausnopeuden tulee olla 4 l/min. Mikäli virtausnopeus ei ole riittävä, eläimet eivät pysty juomaan riittävästi.
(katso myös Partanen_K._Luomusikojen ruokinnan suunnittelu_100507, Dia 34-
Kysymys: Voidaanko mahdollista perusrehun lisäksi antaa imettävälle emolle lisäenergiaa jossain muodossa?
Vastaus: Imetysrehuseoksessa jätetään suurin osa vihantarehusta pois ja annetaan pääasiallisesti imettävän emakon väkirehuseosta. Seoksessa on hieman enemmän energiaa/kg kuin joutilasrehussa ja valkuaista/ kg on noin 30 % enemmän kuin joutilasrehussa. Seos riittää yleensä kattamaan emakon energiatarpeen, etenkin jos joutilasaikana on annettu runsaasti karkearehua. Runsas säilörehun ja karkearehun tarjonta tiineyden aikana suurentaa mahalaukkua ja parantaa emakon kykyä syödä riittävästi imetysaikana.
Jokainen eläin on erilainen ja eläinten rehuhyödyntämiskyky vaihtelee. Eläinten tarkka seuranta ja eläinkohtaiset annokset imetysaikana auttavat, että jokainen emakko selviää paremmin imetyksestä.
Heikommille emakoille kannattaa antaa useita pieniä annoksia pitkin päivää. Näin ruoanottokyky ja ruoan sulavuus nousee.
Yleiset kotikonstit ovat sallittuja. Esimerkiksi melassi, maito tai juurikasleike. 2014 asti saa vielä käyttää pienessä määrin tavanomaisia rehuaineita, jotka löytyvät Komission asetuksen 889/2008 liitteen V mukaisista rehuaineista ja Eviran luonnonmukaisen tuotannon ohjeet, eläintuotanto, Liite 1 sivu 41. Lisäksi myös teolliset rehut, Ruokavirasto/luomurehut
Kysymys: Saako elintarviketeollisuudesta esim. juureksia, keksejä, leipää tms. käyttää porsaille?
Vastaus: Elintarviketeollisuuden sivujakeet ovat haluttua lisärehua luomusioillakin. Usein sivujakeet sisältävätkin vielä arvokasta valkuaista tai hyvää kuitua. Valitettavasti niiden käyttöä rajoitetaan lainsäädännöllisin keinoin yhä enemmän. Mikäli käyttö kielletään tai vaikeutetaan tavanomaisessa tuotannossa, pätevät samat rajoitukset luomutuotantoonkin.
Vuoteen 2014 asti voi käyttää vielä tavanomaisia sivujakeitakin. Esimerkiksi lajittelujätteitä, sokerijuurikasleikettä, perunapulppaa, meijerin sivujakeita, mallasituja ja mäskiä voi käyttää sekä luomu että tavanomaisena laatuna. Asetusta tavanomaisen määrästä säädetään parhaillaan. Sallittu tavanomaisen laadun määrä on todennäköisesti 5 % vuosiannoksesta ja maksimissaan 25 % päiväannoksesta. Seuraa Eviran ilmoitusta:
Kysymys: Olisiko ”luomutavaraa” järkevästi saatavilla?
Vastaus: Luomulaatuisten sivujakeiden saatavuus paranee. Yksin 2011 perustettiin 126 luomuelintarvikeyritystä, joista osa on varmasti tyytyväisiä, jos heidän sivujakeet/ jätteet viedään. Valmista markkinapaikkaa luomusivujakeelle ei vielä ole ja löytäminen vaatii jonkun verran viitseliäisyyttä.
https://proluomu-multisite.fi-p.seravo.com/ ja aitoja makuja -hakupalvelusta löytyy joitakin luomuvalmistajia. Katso myös Luomun lupaukset luomu.fi-sivustolta
Jos ei halua etsiä eri lähteistä, voi tilata maksua vastaan rekisterissä olevien valmistajien osoitteet Eviralta.
Kysymys: Mitä voin tehdä kun emakot syövät kuivikkeena olevaa kutteria?
Vastaus: Muutaman kilon heinäruokinta ohjaa emakot pois kutterin syömisestä, mikä parantaa ikää ja vatsan terveyttä.
Kysymys: Voiko heinä vaikuttaa emakoiden luomiseen tai muuten olla haitaksi?
Vastaus: Ei hyvää ilman pahaa. Pilaantunut heinä voi aiheuttaa luomisia eikä sitä saa antaa sioille. Heinän maine sikojen rehuna kärsii vanhasta tavasta heittää sioille muille eläimille kelpaamatonta heinää. Toisin kuin lehmä tai hevonen, siat eivät yleensä kuole tai sairastu pilaantuneesta heinästä, mutta niiden tuotos ja hyvinvointi kärsivät. Tavoitteellisessa tuotannossa sioilla käytettävän heinän tulee olla hygieenisesti moitteetonta. Virikeheinän ravitsemuksellinen arvo saa olla alhainen, joten sioille voi käyttää lehmille tai hevosille hyödytöntä heinää, jonka päälle on runsaasti satanut, mutta sen saa korjata vasta kunnolla kuivana ja se on varastoitava ilmavassa tilassa. Kuivat paalit on heti vietävä katon alle eikä niiden saa antaa kastua pellolla. Kun löytyy hometta tai muuten pilaantunutta heinää, sen voi viedä vain kompostiin.
Kysymys: Tarvitaanko emakoille lisäseleeniä kivennäisrehuun ja jos tarvitaan, mikä on parasta?
Vastaus: Puhtaasti kasvisperäiset luomurehut sisältävät Suomessa liian vähän seleeniä sikojen tarpeisiin. Emakoiden seleenitäydennyksestä on huolehdittava. Sian seleenitarve on lähellä ihmisen eli joitakin kymmeniä mikrogrammoja päivässä. Useimmiten seleenipuutteen ehkäisyyn riittää pieni seleenikuuri muutaman kerran vuodessa. Kalajauheessa ja kananmunissa on luontaisesti seleeniä. Mikäli rehuseos sisältää kalajauhetta lisäseleeniä ei todennäköisesti tarvita. Seleeniä ei saa antaa varmuuden vuoksi liikaa, koska sen tarve on todella pieni ja se on yliannosteltuna myrkyllistä.
Yksimahaisina sikojen seleenin tarve on nautoja pienempi ja hyötysuhde parempi kuin naudoilla. Mikäli lisäseleeni tarvitaan on orgaaninen hiivaseleeni paras. Jotkin kivennäistehtaat sekoittavat luomutiloille omat kivennäiset ja huomioivat seleenitarpeen rehureseptin perusteella.
Seleenin puutteen huomaa kun syntyy heikkoja jälkeläisiä ilman muuta järkevää syytä. Asia korjaantuu antamalla lisäseleeniä- sopivan pieninä annoksina.
Kysymyksiä ja vastauksia sikojen hyvinvoinnista luomuporsastuotannossa.
Kysymys: Mitä voin tehdä, kun emakot syövät kuivikkeena olevaa kutteria?
Vastaus: Muutaman kilon heinäruokinta ohjaa emakot pois kutterin syömisestä, mikä pidentää ikää ja parantaa vatsan terveyttä.
Kysymys: Kuinka vähennetään emakoiden sosiaalista stressiä alkutiineyden aikana?
Emakoiden sosiaalinen paine erityisesti alkutiineyden aikana on erittäin haastava asia. On paljon uusimisia ja tyhjiä emakoita. Sosiaalinen paine on huono lähtökohta hyville tiineystuloksille, eikä emakoiden liiallinen laihtuminen imetysaikana ole omiaan parantamaan tilannetta.
Onko RATKAISUJA parempaan? Kuinka vähennetään sosiaalista stressiä?
Vastaus:
1) Ryhmäkoko
Ryhmäkoko on sioille aina haaste, koska sika on luonnostaan pienryhmässä toimiva eläin. Mikäli halutaan isot, dynaamiset ryhmät, ryhmätilan sisustus ja riittävä avaruus ovat hyvin tärkeitä. Lisäksi tarvitaan riittävästi virikkeitä ja tekemistä.
Käytännön ratkaisuehdotuksia:
Sosiaalisuus on sioillakin opittu taito. Ryhmässä elämiseen liittyviä ongelmia on vähemmän, kun emakot tulevat kasvatusolosuhteista, joissa ne ovat oppineet sosiaalisiksi. On havaittu, että sikojen ryhmässä elämisen taidot kehittyvät, jos ne pikkuporsaina pääsevät tutustumaan vieraisiin pahnueisiin. Se voidaan järjestää esimerkiksi porsituskarsinoiden väliin asennettavilla pienillä luukuilla, jotka avataan, kun porsaat ovat ehtineet 10 vuorokauden ikään. Myös ryhmä- tai perheimetyskarsinat kouluttavat sikoja sosiaalisuuteen. Porsaat, jotka pääsevät tutustumaan toisiin porsaisiin, sopeutuvat helpommin myöhemmin elämään ryhmässä. Myös lihasiat hyötyvät sosiaalistamisesta. Porsaat jotka pääsevät nuorina tutustumaan toisiin porsaisiin, selviävät vieroituksesta helpommin, ovat yhdeksän viikon ikäisenä painavampia ja niiden painonlisäys on kilon verran nopeampaa kuin ikätovereilla, jotka kasvavat ainoastaan omassa pahnueessa.
(Effects of early contact between non-littermate piglets and of the complexity of farrowing conditions on social behaviour and weight gain. Kutzer, T., Bünger, B., Kjaer, J.B., Schrader, L.: Appl.ied Animal. Behavior Science 121, 16–24 (2009).
2) Tilajärjestelyt
Sosiaalista stressiä vähennetään tarjoamalla runsaasti tilaa ja väistämismahdollisuuksia. Luomusääntöjen vaatima 2,5 m2/emakko ja 1,9 m2 ulkoilutarhassa on minimitarve. Jos tilaa on enemmän, hyvinvointi on parempi. Sisustettu osasto ja piiloutumispaikat auttavat. Ulkotila tarjoaa tärkeää lisätilaa ja myös väistämismahdollisuuden. Mikäli tila ei ole ympärivuotisesti käytettävissä suurimman osan päivästä, tarvitaan ulkotilan neliöt sisätilassa.
Käytännön ratkaisuehdotuksia:
a) Tilojen sisustus, hyvinvointikalusto:
Harjat auttavat tyydyttämään harjaamisen tarvetta ja suihkut vähentävät kesäisen kuumuuden aiheuttamaa stressiä.
b) Hyvä ja pitävä lattia antaa varmuutta liikkumiseen ja väistämiseen.
3) Ruokintajärjestelyt
Ruokinta on suurin stressinaiheuttaja, jota onneksi voidaan vähentää monin tavoin. Siat pyrkivät luonnostaan syömään samaan aikaan. Mikäli ruoka-aikaan tarjotaan riittävästi tilaa jokaiselle, minimoidaan kilpailustressi. Ryhmäkarsinassa toimivat parhaiten ruokintahäkit, joissa jokaisella emakolla on oma ruokarauha. Suositeltava ruokintapaikan leveys on 50 cm. Leveämpikin se saa olla, tällöin ruokintapaikkaa voi käyttää myös muuhun tarkoitukseen, esimerkiksi lepotilana. Lisäturvaa syömiseen tuo vähintään lapaan asti ulottuva näkösuoja.
Automaattiasemaan liittyvä stressi
Automaatti on ihmisen kannalta kätevä, mutta aiheuttaa herkästi stressiä koska eläimet eivät pääse syömään samanaikaisesti. Automaatin oikea sijoitus vähentää stressiä. Automaattiaseman edessä pitää olla runsaasti tilaa rehua odottaville emakoille. Tilaa tarvitaan myös ulostuloportin lähellä. Ulostuloportti tulee sijoittaa siten, että sieltä tuleva eläin ei törmää rehua odottaviin. Kätevä on, jos ulostulo johtaa ulkotarhaan, eteenkin jos ulostus halutaan ohjata ulkotarhaan.
Automaatista voi rakentaa myös hyvinvointivälineen, lisäämällä automaatille pääsyyn haasteita. Sikojen hyvinvointi lisääntyy, kun syömiseen liittyy etsimisen riemua. Kun muutetaan automaattiruokinta sellaiseksi, että sikojen pitää ratkaista tehtäviä ennen kun saavat rehua, vähävirikkeinen ympäristö muuttuu palkitsevaksi. (www.ign-nutztierhaltung.ch. Manuela Zebunken väitöskirja: Affektive und emotionale Reaktionen von Schweinen im Kontext von kognitiver Umweltanreicherung – Ein Beitrag zur Verbesserung des Wohlbefindens landwirtschaftlicher Nutztiere. Universität Rostock 2010. )
4) Korsirehu/karkearehu
Korsirehun tarjoaminen pitkin päivää on tehokas stressin vähentäjä. Heinän, oljen tai säilörehun pureskelu ja etsintä auttavat pitämään emakon mielen tyynenä. Käytännössä nähdään sekä lattialevitystä että rehuhäkkejä. Häkin etuja ovat hygieenisyys ja rehun säästäminen. Lattiaruokinta taas on lähempänä luontaista ruokailuasentoa ja mahdollistaa lisäksi tonkimisen. Lattiatarjonta käy, jos ulostamisen saa ohjatuksi eri alueelle.
Karkearehuruokinta vähentää stressiä. Karkearehun tarjonta ulkotarhassa lisää sekä eläinten liikkumista että tyytyväisyyttä
(Lue myös Kirsi Partanen, Karkearehut lisäävät sikojen aktiivisuutta ja vähentävät aggressiivisuutta)
Korsirehun antamista voidaan käyttää hyväksi ajoittaisen stressipiikin lieventämiseen, esimerkiksi ryhmiä yhdistettäessä tai eläimiä lisättäessä. Eläinten huomio kiinnittyy uusien tulokkaiden sijaan juuri tarjottuun heinään.
Myös pääruoka-aikana annettava korsirehu voi vähentää automaattiruokintaan liittyvää stressiä. Kun rehua odottava ryhmä pääsee pureskelemaan korsia, päästään melko lähelle samanaikaisen syömisen tarvetta.
Kysymys: Miten emakoiden tappeluita ja utareiden vaurioitumista voitaisiin välttää?
Emakoiden tappelut vieroituksen jälkeen aiheuttavat ongelmia. Kokemuksesta tiedetään, että maitoa täynnä olevat utareet ovat herkkiä toisen emakon aiheuttamille naarmuille. Miten tilannetta voisi helpottaa?
Vastaus:
a) Kun vieroitus tapahtuu vasta 40 päivän kuluttua porsimisesta, jolloin imetyskausi on lähempänä luontaista loppuaan, utareet ovat usein tyhjempiä.
b) Olisi hyvä, jos eläimet palautettaisiin samaan ryhmään, mistä ne ovat lähteneet.
c) Karju ryhmässä rauhoittaa emakoita.
d) Geeniperimä/oikea valinta
Toiset siat ovat arempia ja stressaantuvat herkemmin kuin toiset. Ei tarvitse pelätä, että rauhallisempien emakoiden valinta heikentäisi tulosta. Tutkimusten mukaan rauhallisemmat emakot ovat tuottavampia. Ne huolehtivat paremmin pahnueestaan, ja porsaita kuolee vähemmän. (Sow behaviour towards humans during standard management procedures and their relationship to piglet survival. Lensink, B. J., Leruste, H., De Bretagne, T., Bizeray-Filoche, D.: Applied Animal Behavior Sciences. 119, 151–157 (2009))
e) Tottumus. Sika voi oppia sosiaaliseksi. Katso edellisen kysymyksen vastauksen ryhmäkokoa koskevaa kohtaa 1).
Kysymys: Pitäisikö imetyksen aikana laihtuneiden emakoiden siementämistä siirtää vieroituskiimaa myöhemmäksi?
Näen hyvinvointiongelman, jos emakot laihtuvat liikaa imetyksen aikana ja tiineytyvät huonosti. Jos sika voi hyvin, se kyllä tiineytyy, jos siemen on ok. Liian laihaksi päässeitä ei pitäisi siementää ollenkaan vieroituskiimaan. Tehotonta, mutta olisi reilumpaa emakolle?
Vastaus: Olet oikeassa, emakon kunto on tärkeää ylläpitää ja kunnon mukainen ruokinta tärkeää. Siksi luomussa päästään harvoin yli 2 pahnueeseen vuodessa, vaikka teoriassa emakot voisi siementää ensimmäiseen kiimaan kun porsaat ovat vielä imemässä. Käytännössä imetysaikaiset astutukset onnistuvat kun pahnue on pieni. Hyvän kokoisissa pahnueissa pitäisi malttaa odottaa toiseen kiimaan ja vielä myöhempään, jos emakon kunto on heikentynyt liikaa imetysaikana.
Pitemmästä imetyksestä huolimatta emakon kunto ei ole luomussa ongelma, kun ruokintaan kiinnitetään huomiota. Monilla tiloilla on hyviä kokemuksia pitemmästä imetyksestä. Useat imettävät 50-60 päivääkin. Emakoiden hyvästä yleiskunnosta kertonee sekin, että luomuemakot ovat keskimäärin pidemmän aikaa tuotannossa kuin tavanomaiset, yksilötasolla kahdeksan vuotta ei ole harvinaisuus.
Lisätietoa emakon ruokinnasta:
Kysymykset ja vastaukset – Ruokinta
Partanen K. Luomusikojen rehut ja ruokinta Osa1 Rehut_100507
Partanen K. Osa II Luomusikojen ruokinnan suunnittelu_100507
Kysymys: Saako tehdä imettäjäemakoita, jotta riskiemakoiden laihtuminen olisi vähäisempää?
Vastaus: Imettäjäemakoiden tekeminen on mahdollista ja myös pahnueet saa tasoittaa. Säännöt edellyttävät vain, että porsas saa luontaista maitoa, mieluiten oman lajin maitoa. Hyvänä tuotantotapana pidetään, että toimenpide on poikkeus eikä sääntö. Suositus on, että emakot valitaan tarkoin ja emakoiden, joiden maidontuotanto ei vastaa pahnueen kokoa, käyttöä vältetään.
Heikot porsaat ovat tautipesiä, joissa taudit vahvistuvat ja pääsevät tartuttamaan koko sikalaan. Pahnueen tasoittaminen on aina myös ryhmän sekoittamista, mikä nostaa koko ryhmän stressitasoa, mikä puolestaan alentaa immuniteettia ja nostaa ripulin vaaraa.
Kysymys: Millaiseen pahnuekokoon pitäisi pyrkiä?
Vastaus: Tasainen pahnuekoko on tärkeä osa hyvinvointia. Vaikka on joitakin emakoita, jotka pystyvät ruokkimaan 17 porsasta isoksi luomurehulla, niin kaksi 11 porsaan pahnuetta on varmemmin hallittavissa.
Kysymys: Miten voi vaikuttaa pahnuekokoon?
Vastaus: Sopivan kokoisia pahnueita saa jalostuksen ja ruokinnan avulla.
Jalostusneuvontaa kannattaa hyödyntää. Uusimpia huippulinjoja kannattaa välttää. Suomalainen jalostusindeksi antaa erinomaiset keinot tuloksen ja hyvinvoinnin optimoimiseen valikoimalla emakot joilla on 10-13 porsaan pahnuekoko, hyvä terveys, hyvä rakenne ja nopeat tiineytymisarvot.
Ruokinta joutilasaikana vaikuttaa siihen, miten sikiöt kehittyvät. Esimerkiksi pieni inuliinin tai maa-artisokan lisäys kovan tuotannon emakon rehuun vaikuttaa siihen, että emakon kokonaiskunto paranee ja syntyy vähemmän porsaita. Tämä ilmeisesti johtuu siitä, että kohdussa oleva ravinnejako painottuu etuosiin ja kohdun takaosassa olevat alkiot kuihtuvat pois. (Lähde:Gerhard Stalljohann, Bedarfsgerechte Fütterung von Biosauen, FiBL Merkblätter). On varmasti muitakin rehuaineita, joilla voi olla samanlainen vaikutus.
Kysymys: Onko porsaskuolemia vapaassa porsimisessa todellakin yhtä vähän kuin häkissä porsimisessa?
Porsaskuolleisuus vapaassa porsituksessa verrattuna häkkiin ei tutkimusten mukaan ole keskimääräistä suurempi. Minkä tutkimuksen mukaan ja mihin verrataan? Onko se todella näin? Mitkä ovat pikkuporsaiden kuolinsyyt ja niiden % -suhteet vapaaporsituksessa?
Vastaus: Asiaa on tutkittu useissa tutkimuslaitoksissa ympäri Eurooppaa ja tulokset ovat selviä, jos tarkkailee samanaikaisesti myös minkälaisessa ja minkäkokoisessa porsimiskarsinassa tutkimukset on tehty. Alle viiden neliön karsinoissa porsaskuolemat nousevat porsitushäkkiin verrattuna. Yli viiden neliön karsinassa tilanne alkaa tasaantua. Yli 7,5 neliön karsinassa vapaa porsiminen onnistuu selvästi vähemmillä menetyksillä. Karsinakoon lisäksi myös karsinan muoto on tärkeä. Parhaiten porsiminen onnistuu, kun emakolla on hyvin tilaa kääntyä ympäri.
Sveitsissä laadittiin laki vapaasta porsimisesta jo monta vuotta sitten ja asiaa tutkittiin ennen ja jälkeen lain käyttöönoton. Sveitsiläisten kokemusten perustella hävikit ovat pieniä, kun karsinat ovat sopivia. Olennaista on, että porsituskarsina on riittävän iso ja sopivasti sisustettu.
Karsinan muodosta lisää osiossa: Kysymykset ja vastaukset- Rakentaminen sekä Tietokortissa: Porsimiskarsinat (linkit aineistoon)
Roland Weber, Sveitsin maataloustutkimuslaitoksesta Tänikosta on yksi pitkänlinjan tutkijoista. Hän on tutkinut porsaskuolemia ja tehnyt myös meta-analyysejä muiden tutkimuksista.
2002/2003 Weber teki laajaa vertailututkimusta. Hävikkien kokonaismäärä oli molemmissa porsitusmuodoissa sama. Ero on kuolinsyyssä. Vapaassa porsituksessa jäi enemmän porsaita emakon alle mutta muista syistä kuolee vähemmän. Molemmissa systeemeissä kuolleisuus oli 12,1 %. Kuolleina syntyneiden määrä oli vapaassa porsituksessa hieman pienempi. Syyt emakon alle jäämisen olivat selviä. Emakon alle jäi enimmäkseen huonokuntoisia porsaita. Selvä yhteys oli myös pahnuekokoon, mitä isompi pahnue sitä enemmän jäi alle. Porsituskarsinoita on kehitetty tämän jälkeen ja kuolleisuus pysyy hyvissä systeemeissä hyvin alle 10 %.
Syventävä vastaus: Mikäli sinulla on halua syventyä enemmän aiheeseen, löytyy PowerPoint -luento jonka Weber piti Prahassa englanniksi: Roland Weber, Free farrowing systems.
PowerPoint-esityksessä esitellään tutkimuksia, joissa verrataan porsaskuolleisuutta porsitukseen häkissä ja vapaaporsimiseen. Tässä yhteenveto keskeisten diojen tekstistä:
Dia 12 näyttää tulokset laajasta vertailututkimuksesta, jonka ryhmä teki ennen uutta eläinsuojelulakia 2002/2003. Hävikkien määrä on molemmissa porsitusmuodoissa sama. Vapaassa porsimisessa jää enemmän porsaita emakon alle (5,4 %) mutta muista syystä kuolee vähemmän (6,7 %).
Pahnuekoko syntyessä oli 11, vieroituksessa 9,6 ja hävikki 12,1 %.
Vapaassa porsimisessa jää emakon alle ensisijaisesti huonokuntoisia porsaita, joiden paino on pienempi.
Diassa 19 näkee hyvin karsinakoon vaikutuksen porsaskuolemiin. Viiden neliön karsinassa hävikit ovat 4-20 %, yli 7,5 neliön karsinassa 4-15 % ja keskimäärin alle 10%.
Diassa 20 on yhteenveto, jossa vertaillaan muidenkin tutkimusten tuloksia. Mikäli tutkimuksessa käytettiin 3,9- 5 neliön karsinaa, hävikki on isompi verrattuna porsitushäkkiin. Yli viiden neliön karsinoissa hävikki on sama tai pienempi kuin porsitushäkissä.
Diassa 21 näkee, missä päälle makaaminen on tapahtunut. Seinä ei olekaan vaarallinen alue, vaan se on makuualue. Tämän vuoksi karsinan muoto on tärkeä. Emakolla pitää olla tilaa pyöriä helposti ympäri ennen makuulle menoa.
Diassa 22 näkee, että vaikka vaarallisen näköisiä paikkoja syntyy enemmän kun emakko kääntyi puolelta toiselle, on porsaskuolemia sen yhteydessä harvoin.
Diassa 23 näkee työaikavertailun: Työajassa ei ole suuria eroja. Porsitushäkki voi olla vähän tehokkaampi mutta voi yhtälailla vaatia enemmän aikaa, koska ihmisen pitää tehdä kaikki työt.
Kysymyksiä ja vastauksia sikojen ryhmäporsimisesta ja ryhmäimetyksestä luomutuotannossa. Kysymyksissä käsitellään mm sopivaa ryhmäkokoa ja ryhmäporsimisen sekä ryhmäimetyksen toteuttamista.
Kysymys: Mikä on toimivan ryhmäimetyksen ryhmäkoko
Vastaus: Kolmen emakon ryhmää pidetään ihanneryhmänä, mutta pyrkimys on pitää isompia ryhmiä. Maksimi on 8 emakkoa. Yli kahdeksan emakon ryhmillä haitat kasvavat yli hyötyjen; porsaat tulevat levottomaksi ja vaihtavat tissiä eikä pahnue pysyy koossa.
Lähde: FiBL: Gruppensäugen in der Schweinehaltung
https://orgprints.org/id/eprint/11448/4/11448-03OE379-fibl-frueh-2007-gruppensaeugen.pdf
Kysymys: Voiko esimerkiksi kolmen emakon ryhmäkarsinassa porsimiset tapahtua vapaana ryhmässä?
Onko kokemusta, voiko esimerkiksi kolmen emakon ryhmäkarsinassa porsimiset tapahtua vapaana ryhmässä? Joskus meillä porsii joku emakoista jo purupihattoon ja toiset emakot antavat pääsääntöisesti porsimisrauhan porsivalle. Nouseeko kuolleisuus liikaa?
Vastaus: Porsiminen onnistuu vapaana ryhmässä. Sitä kutsutaan ryhmäporsimiseksi. Ryhmäporsiminen olisi teoreettisesti tuotantomuotona hyvinvointi-ihanne mutta käytännössä se on vaikea hallita. Onnistuakseen emakoiden kiimat ja synnytykset pitää pysyä hyvin synkronisoituna tuotantokierroksesta toiseen, koska uusien jäsenten integroiminen synnyttää levottomuutta ja on suuri haaste ryhmän toimivuudelle. Tällöin tallaantumisesta tulee ongelma ja kuolleisuus nousee liikaa.
Kysymys: Miten ryhmäporsiminen toteutetaan?
Vastaus: Ryhmäporsiminen toteutetaan useimmiten niin, että käytetään muunneltavaa karsinaa, jossa emakoilla on ensimmäisinä päivinä oma osasto. Emakko kaipaa porsimiseen suojatun tilan. Tällöin porsaat saavat myös parhaan suojan tallaantumiseen ensimmäisinä päivinä ja pahnueen imetysjärjestys pääsee muodostumaan rauhassa.
Viikon jälkeen ovet avataan, jolloin porsaat pääsevät tutustumaan toisiinsa. Noin parin viikon jälkeen otetaan väliseinät pois, jolloin eläimille tulee iso yhteinen makuualue käytettäväksi. Jotkut tilalliset ovat hyvin tyytyväisiä tästä järjestelystä mutta useimmat ovat luovuttaneet, koska rakentelemiset koetaan työlääksi.
Toinen vaihtoehto on ryhmien yhdistäminen vasta, kun porsaat ovat kaksi tai kolme-viikkoisia Tällöin emakot ovat ensin yksin porsaiden kanssa, ja ”lastentarhavaiheessa” pikkuperheet yhdistetään. Malli vastaa sikojen luontaista synnytyskäytöstä ja helpottaa ryhmittymistä, sitä kutsutaan ryhmäimettämiseksi.
Kysymys: Miten vakaa pitää ryhmäporsituksen ryhmän olla?
Ryhmäporsituksessa osa emakoista on tuttuja keskenään, kun ne ryhmitetään joutilasajan lopussa. Se, että pelkästään osa tuntee toisensa, ei taida riittää?
Vastaus: Ryhmäporsimisessa onnistumisen kannalta on hyvin tärkeä, että kaikki ryhmän jäsenet tuntevat toisensa ja tulevat toimen keskenään. Ryhmäporsimisen suurin vaikeus onkin saada ryhmät pysymään yhdessä.
Kysymys: Miten vakaa pitää ryhmäimetyksen ryhmän olla?
Vastaus: Ryhmäimetyksessä ryhmiä on vähän helpompi muodostaa. Uusia emakoita voi pitää ryhmänä. Yksinäistä ensikkoa syrjitään helposti. Parhaat tulokset saadaan, kun kaikki emakot ryhmässä tuntevat jo entuudestaan toisensa.
Sekä ryhmäporsitus -kuin ryhmäimetysryhmässä on hyvä olla eri-ikäisiä emakoita. Tällöin ryhmittyminen ja arvojärjestys muotoutuu luontevasti ja nuoret emakot oppivat vanhemmilta miten kuuluu toimia.
Kysymys: Kuinka monta eläintä saan pitää tilallani?
Vastaus: Enimmäiseläinmäärä määräytyy lannanlevitysalan mukaan. Luomutila ei saa tuottaa enemmän lantaa kuin 170 kg kokonaistyppeä/ha, joka tarkoittaa kahta eläinyksikköä eläimiä hehtaaria kohti. Lisäeläimiä voi ottaa, jos solmii sitovat lannanlevityssopimukset. Kun tilan eläintiheys on yli 2 ey/ha, on tehtävä lannanlevityssopimus toisen luomutilan kanssa.
Koska eläinpaikassa voi olla kahden tai kolmen eläimen tiheys, lasketaan eläinten eikä eläinpaikkojen mukaan. Maksimi eläintiheys lasketaan ympäristötuen eläinlajikertoimilla. Lihasika on 0,11 ey, siitossika 0,11 ey ja emakkopaikka porsaineen 0,4 ey.
Esimerkiksi 50 hehtaarin tilalla saa pitää 50:0,11 ey = 454 sikaa vuodessa tai 125 emakkoa. Vastaavasti 90 ha peltoa tarkoittaa 90:0,11 ey = 818 sikaa vuodessa tai 225 emakkoa.
Tukioptimi on 0,5 ey/ ha eli neljäsosa yllä mainituista eläinmääristä. Pienempi eläintiheys on usein taloudellisempaa, koska luomutuen laskentakaava suosii laajaperäistä tuotantoa. Lisäksi tilan rehuomavaraisuus voi suosia alussa pienempää eläintiheyttä.
Rehuomavaraisuuslaskelma varman päälle:
1 lihasika tarvitsee alussa noin 0,1 ha rehua, yksi sikapaikka kierron nopeudesta riippuen 0,2 – 0,3 ha. Kun pelto on kuntoutunut ja kasvuvoima hyvä, sato nousee 20- 40 % ja ruokkii vastaavasti enemmän. Sika tarvitse noin 300 ry = 300 kg ohraa. 1 ha kasvaa noin 3000 kg luomuohraa, josta riittää 10 sialle. Noin 33 % alasta tarvitaan pienempi satoisille valkuaiskasveille ja karkearehulle/ nurmituotantoon. 90 hehtaarin tilalla tuotetaan siksi 60 ha rehua. Tämä vastaa 600 sian rehutarvetta ja 200 sikapaikkaa.
50 ha peltoa riittää alussa noin 340 lihasian omaan rehuun ja myöhemmin 400-450 sikaan, loput pitää ostaa.
Porsastilan hehtaaritarve:
Emakon rehun vuositarve on 1420 ry sekä 1000 ry kahdellekymmenelle porsaalle vieroituksesta 30 kiloiseksi= 2420 ry / vuodessa. Jos kaikki rehu halutaan omalta tilalta, niin tarvitaan yksi peltohehtaari emakkoa kohti. Karkearehu- ja nurmialatarve on tässä laskelmassa huomioitu.
Kts myös: Luomutilan valkuaiskasviopas - Ruokavirasto
Kysymys: Miten luomusikatilan kustannukset ja työmenekki poikkeavat tavanomaisen tilan kustannuksista?
Vastaus: Koska sikojen pääluku sikalassa neliötä kohti on korkeintaan puolet tavanomaisesta, syntyy sikakohtaisia kuluja enemmän energiankulutuksessa, työmenekissä ja investoinneissa. Lisätyötä tarvitaan etenkin lannanpoistossa, mutta myös suunnitteluun, valvontaan ja paperityöhön on varattava enemmän aikaa.
Kysymys: Mikä on siirtymävaihe?
Vastaus: Tavanomaiset pellot ja eläimet eivät muutu heti luomuksi. Luomuun siirtymävaihe on aika, joka tarvitaan kun siirretään tavanomaiset pellot ja eläimet luomukelpoiseksi. Siirtymävaihe kestää peltokasveilla kaksi kasvukautta. Kolmannen satovuoden sato on luomua. Emakon ja lihasian siirtymävaihe on kuusi kuukautta. Siirtymävaiheessa olevan emakon porsaat ovat luomuporsaita, eivätkä ne tarvitse erillistä siirtymäaikaa.
Kysymys: Miten voin hyödyntää siirtymävaiheen rehua?
Vastaus: Ensimmäisen vuoden sato lasketaan tavanomaiseksi. Sitä voi antaa omille tavanomaisille eläimille tai sitten se pitää myydä tavanomaisena. Omille luomueläimille oman pellon ensimmäisen vuoden sadosta voi hyödyntää 20 % kuiva-aineesta, jos kyseessä on valkuaiskasvi tai nurmi, joka korjataan säilömällä tai laiduntamalla. Puitavaa satoa ei voida käyttää hyväksi luomukotieläintuotannossa. Toisen vuoden satoa voi käyttää kokonaan oman tilan luomueläinten rehuna tai myydä muille eläintiloille siirtymävaiherehuna. Luomuelintarvikkeeksi toisen vuoden satoa ei voida käyttää. Toisen siirtymävaihevuoden rehukasvien hinta vaihtelee tavanomaisen ja luomusadon välimaastossa. Kun luomutuotteissa on ylituotantoa, hinta on lähellä tavanomaista ja kun luomusta on pulaa, hinta on lähellä luomua. Mikäli siirtymävaiherehu ei tule omalta tilalta, sitä saa olla enintään 30 % luomueläinten rehussa. Muiden tilojen siirtymävaiherehun käyttö on yksi tapa pienentää rehukustannuksia.
Kysymys: Pitääkö tilojen olla valmiina, kun ryhtyy hakemaan luomueläintilaksi, vai riittävätkö suunnitelma ja muutostyöt tietyssä aikataulussa?
Vastaus: Kyllä ja ei.
Luomueläintilaan kuuluu kasvituotanto ja eläintuotanto. Peltotuotannon voi siirtää luomuun ilman eläintuotantoa, mutta eläintuotannon siirtäminen edellyttää, että pellot joko ovat jo luomussa tai ne siirretään samanaikaisesti luomuun.
Eläintuotannon siirtymäajat ovat varsin lyhyitä. Kasvituotannon siirtymäaika on suhteellisen pitkä. Toisen siirtymävuoden sadon voi käyttää omien luomueläinten rehuksi, mutta ensimmäisen vuoden sadosta vain 20 %. Tästä johtuen olisi hyvä, että pellot siirretään vuosi ennen eläimiä, muuten alussa joudutaan toimimaan kokonaan ostorehulla. Yleensä suositellaan, että tila siirtää pellot heti kun tietää haluavansa luomutilaksi ja eläimet vasta, kun tila ja rehu ovat luomusääntöjen mukaisia. Samalla saa aikaa suunnitella eläintuotantoa.
Kun tila hakee luomueläintilaksi, niin kaiken pitää olla lähes valmista. Ennen hakua kannattaa vielä keskustella neuvojan sekä Ely-keskuksen luomuvastaavan ja ihannetapauksessa myös tarkastajan kanssa, välttääkseen turhat virheet.
Lyhyt viimeistelyaika jää vielä eläinten ilmoittautumisen jälkeen, koska alkutarkastus tehdään vasta parin kolmen kuukauden päästä ilmoittautumisesta ja tilan toivomus ajankohdasta otetaan huomioon. Mikäli alkutarkastuksessa huomataan puutteita, siirtymävaihe alkaa vasta kun puutteet on korjattu ja uudella tarkastuksella hyväksytty. Puutteet voivat koskea esim. ikkunapinta-alaa, eläinten kiinnipitoa, ulkoilumahdollisuutta tai käytettyjä rehuja.
Toisaalta siirtymävaihe alkaa, kun tila ilmoittaa tilojen olosuhteiden olevan luomukunnossa. Mikäli on kiire myydä luomueläimiä, olosuhteet ovat valmiina ja on varmaa, että kaikki on ohjeiden mukaista, voidaan hyödyntää myös ilmoituksen ja alkutarkastuksen välinen aika omalla vastuulla. Jos alkutarkastus hyväksytään ilman huomauttamista, koko aika valvontaan ilmoittautumisen jälkeen on osa siirtymäaikaa ja eläimet voi pian myydä luomuna.
Suunnittelun kannalta on tärkeää huomata, että tila voi ilmoittaa eläimet tai kasvit valvontaan milloin tahansa. Keväthaku koskee vain tukien hakemista, mutta ei ole sidoksissa valvontaan liittymiseen.
Esimerkiksi tila voi ilmoittaa pellot luomuun keväällä ja eläimet seuraavan vuoden elokuussa, jolloin uusi sato voidaan hyödyntää kokonaan luomueläinten rehuksi. Tai sitten tila ilmoittaa eläimet talvella valvontaan, koska on ehtinyt tehdä muutostyöt ja on päättänyt ostaa yhden erän rehut tilan ulkopuolelta (20 % siirtymävaihe 1 rehua saa käyttää tietyin ehdoin ja se riittää omavaraisuusvaatimuksen täyttämiseen).
Kysymys: Mistä saa luomutuotantoon sopivia eläimiä?
Vastaus: Luomusikalaan sopivat miltei kaikki rodut ja risteytykset. Modernit rodut hyötyvät yhtälailla karkearehusta ja ulkoilmasta. Mikäli haluaa kasvattaa freerangea eli ympäri vuoden laiduntavia sikoja, voi alkuperäsrodun käyttö olla mielekästä, joskin freerangekin onnistuu yllättävä hyvin moderneilla roduilla. Luomutuotannossa tarvitaan vapaan pitotavan vuoksi rauhallisia elämiä hyvillä emo-ominaisuuksilla. Ylisuuria pahnueita on vältettävä. Rotuvertailututkimuksia ei ole tehty, mutta Suomen maatiaissika saattaa sopia erinomaisesti luomutuotantoon jopa vientimielessä.
Suomessa toimii jo yksi jalostussikala, mistä voi piakkoin hankkia luomuemakoita.
Kysymys: Mistä saa porsaita?
Vastaus: Luomusääntöjen mukaan luomusika-ainesta pitää tulla luomutuotannosta.
Porsastuotanto onkin luomusikatuotannon pullonkaula. Suurin osa tuotannosta toimii siksi yhdistelmäsikaloissa.
Luomuporsastuottajien määrä on kasvamassa. Silti porsaita ei vielä liiku vapaasti välityksessä, vaan asia on sovittava tiiviillä yhteistyöllä. Jos haluaa keskittyä lihasikatuotantoon, tarvitsee yleensä ennen siirtymistä hakea porsastuottajan, joka on kiinnostunut siirtymään luomuun samassa tahdissa.
Toinen vaihtoehto on kysyä olemassa olevia porsastuottajia. Toimivien porsastuottajien yhteistietoja voi kysyä luomusikaneuvojilta tai Eviralta.
Tavanomaisten eläinten käyttö
Kun tila siirtyy luomuun, siirtyvät kaikki tilalla olevat siat puolessa vuodessa luomueläimiksi.
Kun sikatuotanto on tilalla uusi tuotantomuoto, voidaan niin kauan kun luomuemakkoja on vaikeasti saatavana hankkia tarpeelliset emakot aloitukseen tavanomaisesta tuotannosta. Tavanomaisesta tuotannosta tulevat eläimet saavat olla enintään 35 kg painoisia ja niitä käytetään jalostukseen.
Toistaiseksi porsastuottaja voi hankkia vuodessa osan uudistusensikoista tavanomaisesta tuotannosta. Tavanomaisesta tuotannosta tulevien eläinten määrä saa olla enintään 20 % porsastuotannon paikoista. Tämä riittää usein kattamaan uudistuseläinten tarpeen.
Kasvata emakonalut omalla tilalla
Omien ensikoiden kasvattaminen on usein mielekästä. Voidakseen hyödyntää oman tilan jalostuspotentiaalia kannattaa käyttää jalostusneuvontaa. Suomalainen jalostusindeksi on tarkka väline sopivien eläinten valintaan. Eläimet valitaan hieman eri tavalla kun tavanomaisessa tuotannossa. Erityisen kiinnostavia ovat emakot, jotka välittävät hyvät kasvuominaisuudet, hedelmöittyvät nopeasti ja synnyttävät tasaisia alle 10 – 13 porsaan pahnueita.
Kysymyksiä ja vastauksia luomusikojen lääkityksistä ja terveydenhoidosta.
Kysymys: Jos salvuuseen tulee kipulääkitys, niin onko se yksi lääkityskerta, jonka jälkeen pitää aloittaa 6 kk siirtymäaika?
Vastaus: Ei ole. Pakollisia hoitoja ei lasketa lääkityskertoihin mukaan.
Kysymys: Miten kipulääkkeen käyttöön suhtaudutaan luomussa?
Vastaus: Kipulääkkeen käyttö porsaiden kastraation yhteydessä on pakollinen toimenpide eikä sitä lasketa hoitokerraksi. Muuten kipulääkkeet ovat osa tavallista sairaudenhoitoa. Sinänsä eläimen kärsimys halutaan pitää mahdollisemman pienenä ja kipulääkitys on toisinaan hyvä tukihoito. Osa sairauksista hoidetaan yksin kipulääkkeillä, jolloin se lasketaan hoitokerraksi. Toisiin sairauksiin annetaan myös muita lääkkeitä. Kipulääkkeen käyttö tukihoitona ei lisää hoitokertoja, koska kaikki yhteen sairastapahtumaan liittyvät lääkkeet lasketaan yhdeksi hoitokerraksi.
Suomessa eläinnaturopatia ei ole kovin yleistä, muualla, esimerkiksi Sveitsissä luomueläimet pyritään hoitaman pääsääntöisesti luontaishoidollisin keinoin. Suomessakin on hyvää muistaa, ettei kipulääke ole ainoa vaihtoehto eläinten olojen parantamiseksi. Kipua lievittävät esimerkiksi myös perinteiset kylmät ja lämpimät kääreet. Lisäksi on yrttejä kuten arnika, jolla voi lievittää kipua, kun tiedetään miten ja milloin sitä tulisi käyttää. Luomutuotannossa suositaan realismia. Joskus on tarpeen, että eläin kokee kipua voidakseen parantua nopeammin, esimerkiksi kun raaja tarvitsee lepoa tullakseen kuntoon. Samoin kun ihmisen pitää joskus kärsiä kipua, kestää sikakin sitä. Hellyys ja lohtu auttaa porsasta voimistumaan näissä tilanteissa.
Synnytysten yhteydessä ei anneta kipulääkkeitä. Kipulääkkeitä ei saa antaa rutiininomaisesti hoitotoimenpiteiden aikana, vaan hoidot on suoritettava sen verran huolellisesti, että kipulääkitystä ei tarvitse. Kipulääkitys tai rauhoittavat lääkkeet kuljetuksen tai teurastuksen yhteydessä ovat kiellettyjä.
Kysymys: Miten ripuli voidaan estää ryhmäporsituskarsinassa?
Ripulin esiintymisen lisääntyminen ja ryhmäporsituskarsinassa sen leviäminen mietityttää. Meillä on ollut kiinteäpohjaisia vapaaporsituskarsinoita 46 kpl aikaisemmin, ja siellä riittävän korkean hygieniatason saavuttaminen oli lähes mahdotonta. Erityisen tärkeää olisi, että porsaiden käyttäytymistä pystyttäisiin ohjaamaan niin, että ne kävisivät sontimassa ritiläalueella.
Vastaus: Ryhmäporsimisen ja vapaaporsimisen onnistuminen riippuu pitkälti karsinaratkaisuista. Karsina pitää olla riittävä iso, jotta eläimet pystyvät hahmottamaan eriytyneet toiminta-alueet. Tällöin ritiläalueelle ohjaamisesta on hyviä kokemuksia, porsaat haluavat luonnostaan ulostaa pesän ulkopuolelle. Jonkun verran käsityötä tarvitaan silti karsinoiden puhtaana pidossa, koska luomussa rehussa mukana oleva karkearehu tekee hyvin muodostunutta ulostetta, joka ei mene pienestä ritilästä läpi yksin tallaamalla. Hygenian kannalta kiinteä uloste on hyvä asia, vaikka se jäisi vähäksi aikaa karsinaan. Kiinteä uloste syntyy terveen suolistomikrobiston ansiosta ja sen kautta siirtyy myös terve suolistomikrobisto emakosta porsaille. Tämä toimii samalla ripulin ennaltaehkäisynä.
Ryhmäporsimis- tai imetyskarsinassa ripuli siirtyy helposti eläimestä toiseen. Heikot yksilöt muodostavat sairauspesiä, joista sairaus vahvistuu ja leviää muille. Tämän takia pitää miettiä myös ennaltaehkäisevästi, mitkä porsaat viedään ryhmäkarsinaan. Imettäjistä voi olla tässä apua, mutta toisinaan pitää myös osata luopua ajoissa. Sairaat eläimet on välittömästi hoidettava ja poistettava ryhmästä. Kun emakoiden saama karkearehu on hyvää, lämpöä ja tilaa riittävästi, eikä sairaita eläimiä siirretä ryhmään, ovat ripulit harvinaisia.
Kysymys: Miten iso riski loiset ovat luomusikatuotannossa?
Tarvitaanko enemmän loislääkkeitä kuin tavanomaisessa tuotannossa? Mitä loisia ulkona on, jotka tarttuvat sikaan?
Vastaus: Loisiin pitää kiinnittää huomiota. Hyvä perushygienia auttaa. Loislääkkeitä ei tarvita enempää kuin tavanomaisessa tuotannossa. Samoin kuin bakteerit, loiset tarttuvat helpommin, jos vastustuskyky on alhainen. Tasalämpöisessä sisätilassa oleminen heikentää vastustuskykyä merkittävästi ja vastaavasti raikas ilma vahvistaa sian vastustuskykyä yhtä lailla kuin lastenkin. Ulkotarhat mahdollistavat oleskelun eri lämpövyöhykkeillä ja kuivitettu makuualusta rentouttaa ja tarjoaa virikkeitäkin. Karkearehu parantaa suoliston ja vatsan terveyttä yhtälailla kuin vihannesten ja hedelmien syönti ennaltaehkäisee ihmisillä monia vaivoja ja tauteja.
Teoriassa linnuilla on salmonellaa ja se voi tarttua linnuista sikoihin. Käytännössä lintuja näkyy harvoin ulkotarhoissa eivätkä ne ole kiinnostuneita sikojen ulosteesta. Jotta voidaan välttää turhat lisähoukuttimet, ei väkirehuruokintaa pitäisi järjestää ulkotarhoissa. Karkearehuruokinta sitä vastoin on hyvä järjestää ulkotarhoissa, sillä ei ole vetovoimaa lintuihin ja muihin haittaeläimiin. Haittaeläinten torjunta on tärkeää, mieluiten ennaltaehkäisevänä tuotantorakennusten laajalla ulkokehällä.
Varsinkin pienet tilat toimivat toisinaan ongelmitta ilman mitään loislääkitystä. Suljettu systeemi voi pysyä puhtaana itsestään. Lisäksi rehuista porkkanat ja valkosipuli toimivat hyvänä loisten häätäjänä, myös keltamaiteessa on loisia häätävää vaikutusta. Avainasemassa ja riskitekijänä ovat eläimet, joita hankitaan tilalle.
Yllä mainituja poikkeuksia lukuun ottamatta loishoito kuuluu normaalin luomusikatilan rutiineihin, etenkin porsastuotannossa. Myös hyvinvointituen saaminen edellyttää emakoilla, ensikoilla ja karjuilla sikaruusurokotuksia ja sisäloislääkityksen hoitamista. Lihasikalat voivat ottaa vastaan porsaita vain sellaisesta porsastuotantosikalasta, joka täyttää terveydenhuollon vaatimukset. Loishoitoja ja rokotuksia ei lasketa hoitokerraksi ja niitä saa tehdä niin usein kun on tarpeellista.
Saksalaistutkimuksessa näytettiin, että siat joilla on ulkotarha käytössään ovat kaikkein terveimpiä. Mutta ympärivuotisesti ulkona tarhatuilla sioilla on enemmän ongelmia kuin sisäsioilla. Laidunsioilla laidunjärjestys ja riittävä kierto on tärkeää ja se jää työteknisistä syistä helposti tekemättä. Amerikkalaistutkimuksessa taas ulkoilevilla sioilla löytyy enemmän salmonellaa kuin sisätilasioilla- niilläkin vastus oli 34 %. Eroavista tutkimustuloksista voi päätellä ettei luomutila voi itsestään selvänä olettaa että eläimet ovat terveempiä. Se miten eläimet hoidetaan on ratkaisevaa.
Lähteet: Meyer, Christiane 2004. Qualitative und quantitative Risikofaktoren für die Einschleppung und Verbreitung von Salmonellen in unterschiedlichen Produktionsverfahren beim Schwein
Wondwossen A. Gebreyes, Peter B. Bahnson, Julie A. Funk, James McKean, and Prapas Patchanee. Seroprevalence of Trichinella, Toxoplasma, and Salmonella in Antimicrobial-Free and Conventional Swine Production Systems, Foodborne Pathogens and Disease. April 2008, 5(2): 199-203. doi:10.1089/fpd.2007.0071.
Kysymys:Miten voi ehkäistä porsasripulia?
Vastaus: Seitsemän tekijää ehkäisee 90 % tapauksista:
Lähde: FiBL Merkblatt. Bedarfsgerechte Fütterung von Biosauen und Ihren Ferkeln
Kysymyksiä ja vastauksia luomusikaloiden rakentamisesta ja laiduntamisesta.
Kysymys: Miten ulkoilu toteutetaan kesäaikaan?
Miten ulkoilu toteutetaan kesäaikaan? Suljetaanko luukut yöksi nukkumarauhan ja erityisesti petoeläinten vuoksi? Etteivät petoeläimet ahdistele ja saalista porsaita. Meillä on täällä ilveksiä, kettuja ja susiakin on nähty.
Vastaus: Mikäli sisätilan neliöt ovat minimimäärän mukaan, pitää eläimillä olla pääasiallisesti pääsy ulkotarhaan. Ulkotarhan luukut saavat toki olla sikojen lepoajan kiinni. Mikäli ulkotarha on suunniteltu vain kesäkäyttöön ja ulkotarhan neliöt ovat käytettävissä myös sisällä, karsinan toiminnallisuus ei vaadi jatkuvaa pääsyä ulkotarhaan, vaan ulkoilualue voi olla vain osan päivästä käytössä.
Toisinaan luukut jätetään melko huoletta auki. Porsaat eivät ole petoeläinten ensisijaisia saaliseläimiä. Iso vahva emakko on jonkun asteinen suoja. Kettu käy mieluummin kanalassa, susi ei tule ensisijaisesti rakennuksiin eikä myöskään ilves. Laitumella ne käyvät herkemmin ryöstöretkellä. Laitumella myös näätäeläimet, harakat ja varikset voivat olla haitaksi.
Toisaalta luukkujen sulkeminen yöksi pitää myös lämmön lepohetken aikana korkeampana. Suomalaiset kesäyöt ovat välillä melko viileitä.
Parasta on, jos ulkotarhaan vievään aukkoon asennetaan ovi, jonka eläimet pystyvät itse avaamaan ja joka sulkeutuu automaattisesti kun eläin ei kulje siitä. On olemassa oventapaisia luukkuja, jotka siat avaavat kahvalla. Ne oppivat siihen muutaman päivän sisällä. Tällöin tarha on myös talvella ja syksyllä paremmin käytettävissä ja yöllä eläimet ovat turvassa. Jos toimitaan kesäluukulla, on varmaan hyvä sulkea luukut yöksi. Sen voi tehdä ongelmitta, jos ulkoalue ei palvele pääasiallisena ulostusalueena. Jos ulkoalueen pitää toimia luotettavana ulostusalueena, on tärkeää, että luukut avataan aamulla heti kun toiminta sikalassa alkaa, niin siat pääsevät ”aamutoimilleen”.
Kysymys: Miten parhaiten järjestetään ikkuna-alan täyttyminen, kun vanha sikala muutetaan luomuun?
Vastaus: Onko sikalassa ikkunoita vai onko se ikkunaton? Jos on ikkunoita, niin pinta-ala saattaa riittää muutenkin. Vaadittu 5 % lattiapinnasta on usein olemassa, jos rakennuksessa näkee talvella kävellä keskikäytävällä ilman valoja.
Ikkunapinta-alan riittävyys lasketaan seuraavasti: ikkunan korkeus x leveys x 20. Jos saatu tulos on pienempi kuin sikalan pinta-ala, niin ikkunapinta-ala ei ole riittävä. Usein ikkunoiden koko on 0,5 m2, tämä riittää 10 m2 lattiapinnalle. Jos pinta-alasta puuttuu vähän, niin valvonta joskus joustaa (valitettavasti vain joskus). Yleisempi jousto tässä asiassa olisi ihan hyvä, etenkin jos ulkotarha on ympärivuotisesti käytössä.
Kysymys: Miten ikkunapinta-alaa voi suurentaa?
Vastaus: Vaihtoehtoja on runsaasti. Vaihtoehdot riippuvat vanhasta rakennuksesta ja niistä kohteista, joihin pitää muutenkin tehdä jotain. Säännöt ovat sikäli armeliaat, ettei kysytä, missä ikkuna sijaitsee. Jos esimerkiksi seinä on jossain kohtaa huonossa kunnossa, voi siihen laittaa yhden panoraamaikkunan. Vaikka tämä ei tietenkään ole tavanomainen ratkaisu, niin ratkaisu voisi olla sekä sikojen että itsensä kannalta ihan mielekäs, sikahan toimii eri valoisuudessa eri lailla. Itsellekin on mukavaa, kun voi katsella jostain kohtaa kunnolla ulos.
Yleisesti kuitenkin ylhäältä tuleva valo on tehokkainta ja vinot ikkunalaidat lisäävät sekä valon tuntua että poistavat tehokkaasti kondenssinestettä.
Vaihtoehtoisia ratkaisuja
Muutaman neliön puutteeseen voi auttaa jo oven muuttuminen ikkunalliseksi. Mikäli valoa ja ikkunoita tarvitaan enemmän, niin helpointa on olemassa olevien ikkuna-aukkojen suurentaminen alaspäin (ylös tarvitaan tukipuu, joten siihen suuntaan suurentaminen on paljon työläämpää). Ikkunan ei tarvitse olla avattava ja edullisin ja kätevin ratkaisu onkin yksinkertaisesti lasin asentaminen kiinteästi seinään.
Toinen tapa on hyödyntää ulkotarhaan menevät aukot. Ulkotarhan portin voi toteuttaa kaksijakoisena ovena, jossa yläpuolella on ikkuna (Ovea voi hyödyntää, jos itse haluaa päästä karsinaan sitä kautta, esimerkiksi edestä tapahtuvan hygieenisen siivouksen vuoksi). Halvempi ratkaisu on, että ulkotarhan portti tehdään normaalikokoiseksi, mutta sen yläpuolelle asennetaan kiinteä ikkuna. Tällöinkin selviää yhdellä tukipalkilla. Kulkuaukkoa varten laitettava tukipalkki asennetaan vain korkeammaksi, kuin mitä pelkkä uloskulku olisi vaatinut. (Huom: turvallisuus, siat eivät saa päästä rikkomaan ikkunaa)
Myös kattoremontit voi hyödyntää: Mikäli katolle tarvitsee tehdä jotain, esimerkiksi ilmastointihormin takia, voi sen yhteydessä asentaa kattoikkunan tai läpinäkyvän kattolevyn.
Itävallassa panostetaan ulkotarhoihin. Siellä lähdetään siitä, että ulkotarha suunnitellaan siten, että niissä on niin mukavaa, että siat ovat ulkona aktiiviaikanaan. Tällöin sisätila on levähtämistä varten eikä valoa tarvita paljon. Ikkunapinta-alan suhteen joustetaan näissä tapauksissa aika paljonkin. Tämä ulkona aktiivi, sisällä lepokarsina -systeemi ei toistaiseksi käy Suomessa, mutta olisi keskustelemisen arvoista.
Kysymys: Voidaanko keskikäytävän läpinäkyvät ovet laskea ikkunapinta-alaan mukaan?
Meillä on ikkunoita ulkoseinillä ja myös keskikäytävän sisäseinissä. Mietin, että jos keskikäytävän ovet muuttaisi läpinäkyviksi (en tiedä miten teknisesti onnistuu…), niin nämä sisäseinien ikkunatkin varmaan käyvät pinta-alaan mukaan. Vai käyvätkö ne muutenkin?
Vastaus: Tarkkailuikkunoita ei lasketa ikkunapinta-alaan mukaan, koska ne eivät lisää luonnollisen valon määrää osastolla.
Kysymys: Miten sijoitan ulkotarhat, jos ulkoseinissä ei ole tilaa tai karsinoista ei pääse ulos?
Vastaus: Laiduntaminen ei kuulu ihan tavallisten sikojen tuotantotapoihin, mutta se on kustannustehokas tapa parantaa rehun valkuaistarjontaa. Lisäksi se tosiaan säästää ulkotarhan rakentamisvelvollisuudelta, kun laidunkausi on noin toukokuusta syyskuuhun. Laitumella olevat siat eivät tarvitse ulkotarhaa ja talvella Suomessa ei ole ulkoiluttamisvelvollisuutta.
Siat ovat periaatteessa melko helppoja laidunnettavia ja pysyvät hyvin matalassa kahden langan sähköaitauksessa. Aitauksen lisäksi tarvitaan suoja ja ruokintapaikka. Näistä on olemassa erilaisia järjestelmiä. Erityisen huolellisesti tarvitsee miettiä, miten järjestää laitumet, jotta keväällä päästään toukokiireistä huolimatta nopeasti ulos. Asiaa auttaa, jos rakennetaan yksi alue kiinteällä aidalla, jonka käyttöönotto keväällä ei vaadi muuta kuin pienen tarkastuksen.
Siat syövät hyvin monipuolisesti vihreää. Laitumella ei tarvitse olla nurmea vaan siellä voi olla esimerkiksi apilanurmea, yksivuotisia virna/viljaseoksia tai rehurypsi/rehukaaliseoksia. Yksipuolinen timotei-nurmi on huono vaihtoehto, koska se ei toimi valkuaisrehuna ja tarjoaa muutenkin huonomman rehuarvon.
Luomu-viljelykiertoon laitumet sopivat erinomaisesti. Ihanne olisi, jos sikojen tonkimisintoa voisi hyödyntää nurmen rikkomiseksi esimerkiksi toisena apilanurmivuotena. Muutenkin tonkimista voi ohjailla säätämällä laidunaikaa, joskin se on hieman haastavaa.
Parhaiten laitumista hyötyvät joutilaat emakot. Emakot saavat hyödynnettyä korsirehun parhaiten mutta myös lihasiatkin voi pitää laitumella. Liha on paremman väristä ja kiinteämpää, toki lihasikojen kasvuaika laitumella on usein hitaampi. Hyvällä vuorotussysteemillä ne voivat kuitenkin päästä myös yli 700 g päiväkasvuun.
Lähteet: Ganzjährige Freilandhaltung von Mastschweinen als Fruchtfolgeglied in der ökologischen Landwirtschaft, Sundrum 2004
Sianhoito, Makkonen 1975, s 30-31
Lisätietoja: Saksan KTBL tutkimuslaitoksen sivut sikojen laiduntamisesta http://www.ktbl.de/index.php?id=953
University of Newcastle, Feeding Organic Pigs, 2002
Kysymys: Pitääkö laitumella olevat emakot porsittaa laitumella?
Vastaus: Emakot porsivat laitumella kuulemma hyvin, mutta niiden valvonta on siellä hankalaa, mikä johtaa menetyksiin. Emakot voi ottaa porsimisen ajaksi sisälle vaikka sikalassa ei ole ulkotarhaa. Porsiva emakko ei tarvitse toistaiseksi ulkotarhaa.
Kysymys: Miten saan toimivan porsimiskarsinan?
Vastaus: Karsinakooksi tarvitaan vähintään 6,4 m2 ja porsaspesä 1,1 m2. HUOM: mikäli karsinassa ei ole jatkuvasti käytössä olevaa ulkotarhaa tarvitaan sisälle lisäksi 2,5 m2, jotta on riittävästi tilaa liikkua. Myös karsinan muoto vaikuttaa. Optimikarsinassa on ruokinta-alueen, ulostuskäytävän ja porsituspesän lisäksi neliömäinen vähintään 2,2 m x 2,2 m kokoinen tila. Tällöin emakko voi pyöriä ennen kun se aikoo mennä makuulle ja porsaat kerääntyvät vaistomaisesti pesälle, pois emän alta. Pitävä lattia on tärkeä, jotta emakko voi reagoida nopeasti mikäli silti joku jää alle. Lisähyötyä saa paalusta makuualueen keskellä. Paalu innoittaa pyörimisliikkeeseen ja toimii samalla hyvinvointilaitteena, koska se tarjoaa mahdollisuuden hankaustarpeen tyydyttämiseen.
Oikeanlainen porsaspesä auttaa vähentämään porsashävikkiä. Kun lämpötila on riittävä, porsaat eivät tule niin usein emakon viereen lämmittelemään. Porsaspesän saa riittävän lämpimäksi esimerkiksi lattialämmön tai kattolämmön avulla. Myös suikaleverho pitää lämmön sisällä. Suljettu porsaspesä vähentää energiakustannuksia yli 40 %.
Kysymys: Säilyykö mahdollisuus pitää imettävät emakot ilman ulkoilualuetta tulevaisuudessa?
Säilyykö mahdollisuus pitää imettävät emakot ilman ulkoilualuetta varmasti tulevaisuudessa, vai tarvitseeko pelätä, että uudet tilat eivät riitäkään?
Vastaus: Todennäköisesti ulkoilualue ei tule pakolliseksi, mutta joskus kanta voi muuttua. Kun tilat on hyväksytty alkutarkastuksessa, muutosvaatimus ei tule kovin nopeasti. Rakennusmuutosten yhteydessä annetaan aina pitkä siirtymäaika.
Saadakseen toimivan porsimiskarsinan, pitää ulkoalueen tarjoama tila huomioida sisätiloissa. Jos jaloittelualuetta ei ole, kannattaakin miettiä, jos rakentaisikin ulkotarhan. Ulkotarha tarjoaa emakoille mielekästä tekemistä ja auttaa tasaamaan ristiriidan emakon ja pikkuporsaan lämpötilan tarpeessa. Emakko viihtyy parhaiten alle 15 asteessa ja porsas 30 asteen paikkeilla.
Kysymys: Milloin kannattaa rakentaa ulkotarha porsimiskarsinoihin? Se on kuitenkin aika kallis investointi.
Vastaus: Jos ulkoilualueen luominen on rakennuksen kannalta hankalaa, kannattaa toistaiseksi toimia poikkeuskäytännön turvin.
Jos ulkoilualue on suhteellisen helposti toteutettavissa, se kannattaa tehdä. Sitä kautta on helpompi täyttää emakoiden hyvinvointivaatimukset. Tilat ovat hyviä vielä vuosienkin päästä ja ne pääsevät eturivin tuottajiin. Tähän saa mahdollisesti myös korotettua investointitukea.
Mikäli remontti tai uudisrakennus toteutetaan omalla rahoituksella ilman investointitukea, voi olla mielekästä, että ulkoalue suunnitellaan, mutta se toteutetaan vasta myöhemmin. Tällöin kulut jakautuvat. Ulkoalueen myötä voi lisätä emakkomäärää, koska sisäkarsinatilaa ei tarvita niin paljon, jos ulkoalue on ympärivuotisesti käytettävissä.
Välimuoto on porsimiskarsinat ilman ulkotarhaa, jossa emakko ja porsaat ovat hyvin suojassa pari kolme viikkoa, ja ryhmäimetyskarsina pahnueen aktiivivaiheeseen.
Kysymys: Minkälainen on toimiva ryhmäimetyskarsina?
Vastaus: Sveitsiläiskokemusten mukaan ryhmäimetyskarsinan ei tarvitse olla jaettu, vaan avoin tila on usein paras. Makuualueella tarvitaan vähintään 3,5 m2/emakko ja pahnueryhmä, muuten tapahtuu liikaa tallaantumisia. Lisäksi tarvitaan toimintatila/jaloittelualue 3 m2/emakko ja porsaspesä vähintään 0,1 m2/porsas sekä ruokintahäkit. Jaloittelualue voi olla ulkona tai sisällä, mutta sen pitää olla kuitenkin aina saatavilla. Yksittäiset ruokintahäkit ovat tärkeitä, jotta eläinten kuntoa voidaan tarkkailla luotettavasti. Useimmat häiriöt alkavat vähentyneenä ruokahaluna. Purupohjakarsina sopii ihan hyvin ryhmäimetykseen.
Kysymys: Emojen tappelut vieroituksen jälkeen aiheuttavat ongelmia. Kokemuksesta tiedetään, että maitoa täynnä olevat utareet ovat herkkiä toisen emon aiheuttamille naarmuille. Miten tilannetta voisi helpottaa?
Vastaus:
a) Kun vieroitus tapahtuu vasta 40 päivän kuluttua porsimisesta, jolloin imetyskausi on lähempänä luontaista loppuaan, utareet ovat usein tyhjempiä.
b) Olisi hyvä, jos eläimet palautettaisiin samaan ryhmään, mistä ne ovat lähteneet.
c) Karju ryhmässä rauhoittaa emakoita.
d) Geeniperimä/oikea valinta
Toiset siat ovat arempia ja stressaantuvat herkemmin kuin toiset. Ei tarvitse pelätä, että rauhallisempien emakkojen valinta heikentäisi tulosta. Tutkimusten mukaan rauhallisemmat emakot ovat tuottavampia. Ne huolehtivat paremmin pahnueestaan, ja porsaita kuolee vähemmän.
(Sow behaviour towards humans during standard management procedures and their relationship to piglet survival. Lensink, B. J., Leruste, H., De Bretagne, T., Bizeray-Filoche, D.: Applied Animal Behavior Sciences. 119, 151–157 (2009))
https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0168159109001312
e) Tottumus. Sika voi oppia sosiaaliseksi.
Katso kysymyksen Kuinka vähennetään sosiaalista stressiä ryhmäkokoa koskeva kohta 1).
Luomusikatuotannon hyvät toimintatavat -opas - Ulla-Maija Leskinen, Anne Johansson, Marja Suutarla ja Sini Perttilä - ProAgria. 10.1.2014
Luomusikatuotantoon kuvatut hyvät toimintatavat tukevat tuottajien siirtymistä luomutuottajiksi, tiedote 23.1.2014