Kokemusta siitä, miten toisen ihmisen ymmärrys on museovierailulla voinut syvetä, kuvailee edellä yksi Minun museoni -kirjoituskutsun vastaajista. Hänelle toisen kokemuksesta oppiminen oli reitti myös oman itsen ja jaetun ihmisyyden ymmärtämiseen. Kuvaus on yksi esimerkki siitä, miten moninaisesti museot koetaan: ne koetaan paikoiksi oppia, mutta myös rauhoittua, katsoa, rentoutua ja kohdata esineitä – tulla lähelle historiaa.
Kokoelmien kosketus -hankkeen ensimmäinen vuosi sujui ahkeran aineiston tuottamisen parissa. Haastattelimme ja osallistuimme, havainnoimme ja kyselimme. Marraskuun lopussa 2024 sulkeutui kirjoituskutsumme Minun museoni. Kutsulla halusimme tarjota kaikille museoista innoittuville mutta myös niitä vierastaville mahdollisuuden kertoa kokemuksistaan museoissa ja niiden mahdollisesti itselle merkityksellisistä esineistä. Pyysimme kirjoittamaan vaikuttavimmista museomuistoista ja museokäynteihin liittyvistä tunteista. Kirjoituksia saimme runsaalta 40 osallistujalta.
Monille kirjoittajista museot olivat olleet tärkeä osa elämää jo lapsuudesta alkaen. Museoissa oli vierailtu yhdessä vanhempien ja isovanhempien kanssa, ja museokäynteihin liittyi säännönmukaisuutta ja positiivisia rutiineja. Tavoitimme kutsullamme selvästikin juuri heitä, joille museot ovat olleet erityisen merkityksellisiä ja joiden elämässä museot ovat myös osa opintoja tai ammatillista uraa. Joukossa on kuitenkin myös heitä, joille museokäynnit ovat satunnaisia, ja heitä, joille museot ovat lapsuudessa tulleet tutuiksi asuinpaikan vuoksi ennen kaikkea luokkaretkien yhteydessä.
Olemme tutkimuksessamme olleet kiinnostuneita erityisesti museokokoelmista. Monissa kirjoituksissa tuodaan mielenkiintoisesti esiin myös itse museotilan merkitys. Museo hahmottuu paikkana, joka koetaan arvokkaaksi osin siellä olevien esineiden vuoksi mutta myös sen tarjoamien mahdollisuuksien ansiosta. Toisissa tila ja siihen liitetyt käytänteet voivat myös herättää vierautta ja arkuutta johtuen oletetusta käyttäytymiskoodistosta. Tätä ei aina koeta hallittavan. ”Usein minulla on kuitenkin rajoittunut olo: tulee olla hiljaa, seisoa paikoillaan tietyn etäisyyden päässä, liikkua rauhallisesti ja pukeutua hiljaisiin vaatteisiin.”
Monille vastaajista museotila ja sen pysyvyys ovat arvokkaita itsessään, ja se nähdään erilaisten kokemusten mahdollistajana. Samalla, vaikka tilalta toivotaan tiettyä pysyvyyttä ja sen tuomaa turvallisuutta, odotetaan museon sisällöiltä ajassa pysymistä. Joskus myös museotilaan kohdistetut odotukset ja realiteetit ovat ristiriidassa: ”Tunnekokemus voi liittyä myös itse museotilaan, usein isot ja ihmisiä täynnä olevat museot ovat stressaavia. Haluan mennä museoihin rauhoittumaan, oppimaan ja tutkimaan.” Parhaimmillaan kuitenkin jo itse tila palkitsee: ”Parhaissa museoissa on kokemus jo se, kun astuu ulkoa sisätiloihin. Tietty esillepano, tunnelma, asiakkaan osallistaminen...”
Menneisyyden esineet saavat mielikuvituksen liikkeelle ja auttavat luomaan käsityksen ihmisistä, jotka eivät aikoihin ole olleet keskuudessamme. Museot vievät meidät näiden ”unohdettujen ihmiselämien” jäljille. Samalla kun museot tarjoavat mahdollisuuden tähän menneen ja nykyisyyden pohdintaan, herättävät ne myös kysymyksen nykyisyyden ja tulevaisuuden suhteesta. Mitä ovat omasta ajastamme jäävät jäljet?
"Tuntuu, että nykymaailma on vähemmän fyysinen ja enemmän online, joten olen miettinyt että miten se muokkaa tulevaisuuden museokokemuksia. Paljon tietoa tallentuu, mutta luulen myös, että paljon myös menetetään. Fyysistä tavaraa on myös niin paljon, että miten joku tavara "ansaitsisi" tulla talletetuksi museoon."
Toisille museot ja niiden kokoelmat ovat lähempänä omaa kulttuuriperintöä kuin toisille. ”Kulttuurin tallentaminen on aina myös näkyväksi tekemistä ja sen rajaamista, keiden kulttuuri, taide ja perinteet ovat säilyttämisen ja näyttämisen arvoisia”, eräs kirjoittajista toteaa. Vieraantumista voivat aiheuttaa myös museoiden sisällölliset painotukset, jos niissä ei tunnisteta sosioekonomisia rakenteita tai näkökulma on muutoin liian yleistävä.
Museoissa koetaan surua, iloa, vihaa, myötäeloa, häpeää, kuulumisen tunnetta, ulkopuolisuuden tunnetta, kaihoa, toivoa, voimaantumista, arvostusta, kauhua, huvittuneisuutta, riemua... Tärkeintä on, että museo koskettaa tavalla tai toisella: se ei saa jättää tunteettomaksi, ja myös keskenään näennäisen ristiriitaiset tunteet ovat sallittuja.
Ennen kaikkea museot eivät kyselyymme vastanneiden kirjoituksissa näyttäydy vain yksisuuntaisen tiedon jakamisen paikkoina, vaan oman – toisinaan hiljaisen, toisinaan riehakkaan – ymmärryksen syvenemisen paikkana. ”Museo on mielikuvissani tuoksu. Se on vanhan paperin tuoksu, tervan ja savun tuoksu. Se on rauhallisuus, hiljaisuus, omaa aikaa, tutkailua.”
Työmme tämän antoisan, henkilökohtaisia kokemuksia kauniisti avaavan aineiston parissa on nyt alkamassa. Lämmin kiitos kaikille kirjoituskutsuumme vastanneille!