“70 vuotta olen haaveillut käynnistä Kansallismuseossa: ja nyt se tapahtui näin.” Haaveestaan meille kertoi yksi Lappeenrannan taidemuseossa järjestetyn tapahtuman kävijöistä. Kansallismuseo toi Lappeenrantaan seitsemän kokoelmiensa suosikkiesinettä ja esinekokonaisuutta. Esillä olivat niin Ruskon kousa, Edvard Iston Hyökkäys kuin Nato-kynä. Tapahtumaan osallistui kahden päivän aikana yli 2000 kävijää, mikä osaltaan kertoo Kansallismuseon ja sen esineiden merkityksestä museokävijöille – mutta myös siitä, miten maantieteellinen etäisyys yhä edelleen voi vaikuttaa museoiden saavutettavuuteen. Kokoelmien kosketus -hankkeemme oli mukana 31.8.–1.9.2024 järjestetyssä tapahtumassa havainnoimassa tapahtuman tunnelmia ja kuulemassa kävijöiden kokemuksia.
Saavuimme paikalle hyvissä ajoin odottamaan autoa, jolla esineet tuotiin Lappeenrannan taidemuseolle. Ilmassa oli jännitystä, kun niin Kansallismuseon kuin Lappeenrannan taidemuseonkin väki, Yleisradion toimittaja ja kuvaaja sekä me tutkijat vilkuilimme kadulle, josta auton oli tarkoitus ilmestyä. Vaikka kuljetusauto ei ollut samaan aikaan kaikkien näköpiirissä, sen saapuminen oli havaittavissa, kun ensin yhtä ja sitten toistakin läsnäolijaa alkoi hymyilyttää. Tunteita oli siis vahvasti aistittavissa jo ennen varsinaista tapahtumaa.
Museoiden kokoelmatyöhön liittyy paljon arkista ja ammatillista aherrusta, mikä kävi ilmi Kansallismuseon konservaattorin, museomestarin ja tutkijoiden avatessa esineiden pakkauksia. Museoammattilaisen kosketus on hallittua ja kuitenkin tuttavallista: konservaattori tietää, miten kutakin esinettä tulee pidellä, eikä paljaita esineitä siirreltäessä muilla ihmisillä ole lähelle asiaa. Ammattilaisille esineet ovat vanhoja tuttuja, joiden esillepanolla voi välillä vähän leikitellä – asettelemalla Halikon aarteen käädyn vaikkapa sydämen muotoon. Myös meidät tutkijat kutsuttiin jonkinlaisen taikapiirin sisään, kun meitä kehotettiin ottamaan kuva Ruskon kousan kanssa – ilman välissä olevaa vitriiniä!
Museon auetessa lauantaina kello 11 täyttyi aula heti innokkaista museovieraista, jotka olivat tulossa kokemaan Kansallismuseon aarteita. Museon täytti jännittynyt kuhina, ja me tutkijat olimme valmiita kuulemaan tunteista, joita kävijät olivat kokeneet esineiden äärellä. Kävijöillä oli myös mahdollisuus jakaa muistoja aiemmista museokokemuksistaan ja niihin liittyvistä tunnemuistoista; esineistä, jotka tavalla tai toisella olivat museoissa koskettaneet.
Lapsivierailijoita houkutteli piirtämismahdollisuus ja etenkin muumihahmot olivat suosittuja piirustusaiheita. Kaikki esineet saivat omat erityismainintansa kävijöiden kuvatessa omia suosikkejaan tapahtumassa. Historiaan linkittymisen tärkeyttä kuvasi esimerkiksi suhtautuminen Säkkijärven hirvenpäähän, johon saatettiin ainakin mielikuvissa yhdistää oma esi-isä tai -äiti. Sama esine saattoi koskettaa myös taidokkuudellaan ja esteettisyydellään, vaikkapa siksi, että se oli “söpö”. Esineet ja niiden osin arvoituksellinen historia ruokkivat mielikuvitusta. Niiden avulla koettiin yhteyttä menneisyyteen ja sen ihmisiin. Myös historiallisten esineiden uudelleen ajankohtaistuminen – kuten Iston Hyökkäys – koettiin vaikuttavana: historiana, “joka voisi olla pelottavan lähellä”.
Kevättalvella käynnistynyt hankkeemme on ensimmäisenä vuotenaan keskittynyt aineistojen tuottamiseen. Olemme haastatelleet museoammattilaisia, kutsuneet museokävijöitä kirjoittamaan museokokemuksistaan ja havainnoineet näyttelyprosesseja. Olemme tavoitelleet myös heitä, joita museot tai niiden kokoelmat eivät jostain syystä kosketa tai jotka eivät löydä museoista omaa kulttuuriperintöään.
Kansallismuseon vierailu Lappeenrannassa avasi jälleen uudenlaisia näkymiä hankkeemme teemaan. Tapahtumassa välittyivät museoammattilaisten monet tunteet: jännitys tapahtuman onnistumisesta, huoli esineiden ammatillisesta esillepanosta, tyytyväisyys ja huojennus tapahtuman yleisölle tuottamasta ilosta ja onnellisuus oman työn merkityksestä. Samalla ihmisten kohtaaminen juuri silloin kun kokoelmat todella koskettavat toi esiin kokemuksen välittömyyden ja ruumiillisuuden, kuten kävijöiden kuvaamat iholla kulkevat kylmät väreet.
Museoiden kokoelmien äärellä koetaan arvostusta, ihmetystä, innostusta, lohtua ja toivoa, mielenkiintoa menneeseen, iloa kauneudesta mutta myös surua menneisyyden tapahtumista. Sydänsuruksi kuvaili eräs kävijöistä museomuistoaan, jossa hän tunnisti museoiden historiaan liittyviä ongelmia: riistoa ja vallankäyttöä. Nämä kaikki ovat osa kokoelmien kosketusta, joiden vaikutusta ja merkitystä hankkeessamme haluamme tunnistaa.