Tekijänoikeudellinen käsitys tekijyydestä on hyvin jäykkä ja yksilöä korostava. Henkilö joko on yksi teoksen tekijöistä ja saa siihen tasaveroiset tekijänoikeudet toisten kanssa, tai sitten hänellä ei ole mitään oikeudellista asemaa teokseen. Tekijänoikeudessa ei tunneta minkäänlaisia osallistujien tai edistäjien käsitteitä, eivätkä yksittäisten ideoiden tai suunnitelmien tekijät saa yhteistyössä luotuun teokseen minkäänlaista suojaa, elleivät he ole omakätisesti osallistuneet varsinaisen teoksen luomiseen.
– Tämä ristiriita voi heikentää luovan yhteistyön mahdollisuutta, koska joko toiset tekijät saavat pienelläkin panoksella liian suuren osan lopputuloksesta, tai sitten he jäävät kokonaan suojan ulkopuolelle koska eivät ole antaneet riittävän suurta panosta, sanoo väitöskirjatutkija Tuomas Mattila.
Mattila tarkastelee yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvia luovia prosesseja ja tekijänoikeuden syntymistä kollektiivisesti luotuihin teoksiin väitöskirjassaan ”Yhteistyö tekijänoikeudessa – tutkimus alkuperäisestä tekijänoikeuden haltijasta yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvissa luovissa prosesseissa". Mattila haluaa tutkimuksellaan syventää tekijänoikeudellista ymmärrystä siitä, millä tavoin luovaa yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä voitaisiin edistää oikeudellisin keinoin.
– Tutkimukseni koskettaa kaikkea kulttuurin ja taiteen alan toimintaa, sekä ihmisen itseilmaisun perusteita laajemminkin. Ihmisiä kiinnostaa suuresti se, mistä teokset ja kulttuuriset ilmiöt tulevat, keihin tai mihin ne liitetään ja kuka voi päättää niiden käytöstä.
Kansanperinteistä Kalevauvaan
Tuomas Mattilan mukaan monet teokset ovat yhteistyön tai yhteisöllisen toiminnan tuloksia, vaikka usein ajatellaan, että kullakin teoksella on yksi tietty tekijä. Tämä sitkeä ajattelutapa juontaa juurensa romantiikan ajalla syntyneeseen taiteilijanero-myyttiin.
Yhteisöllisyyteen perustuvaa taidetta on aina ollut olemassa, mutta yksittäisten tekijöiden tunnistaminen voi olla mahdotonta. Esimerkiksi monet kansanperinteen tai aineettoman kulttuuriperinnön ilmaisut ovat juuri tällaisia: tiedetään, minkä yhteisön sisällä tietty teos on luotu, mutta ei voida tarkalleen sanoa kenen yksilön toimesta ja milloin teos on syntynyt.
– Tällöin helposti kuvitellaan, että tekijänoikeuttakaan ei ole syntynyt ja kuka tahansa saa käyttää ryhmän tai yhteisön luomaa teosta hyväkseen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä tekijänoikeuden syntyminen ei edellytä tekijän identiteetin tunnistamista, Mattila sanoo.
Vastaava ongelma voi olla missä tahansa joukkoistetussa luovassa prosessissa, tai esimerkiksi netissä monen tekijän kesken luotujen teosten kohdalla. Yhtenä käytännön esimerkkinä Mattila on tarkastellut Kalevauva.fi -yhtyeen uudenlaista kollektiivista tapaa luoda lyriikoita. Yhtyeen sanoitukset kootaan suoraan internetin keskustelupalstojen ja sosiaalisen median kirjoituksista. Tällöin kyse on, Mattilan sanoin ”yhteisöllisyydestä, jossa tuntematon moniäänisyys sekä romanttinen taiteilijanerous yhdistyvät teoksessa, joka henkilöityy esittäjiinsä säilyttäen samalla yhteisöllisen luonteensa”.
Mattilan mukaan yhteistyön ja yhteisöllisyyden huomioon ottaminen erilaisten luovien prosessien taustalla tulee entisestäänkin vain korostumaan tekijänoikeudellisessa ratkaisutoiminnassa. Tämä on seurausta niin tietoverkkojen käytön lisääntymisestä luovan työn välineinä kuin digitalisoitumisesta ylipäätään, mutta myös uudenlaisesta kulttuurisesta ymmärryksestä minkä myötä kollektiivisia ilmiöitä tunnistetaan yhä selvemmin. Tämä on korostunut viime vuosikymmeninä esimerkiksi alkuperäiskansojen sekä paikallisten yhteisöjen vaatimuksissa oman kulttuuriperintönsä ilmaisuja kohtaan. Näiden tekijyydessä juuri yhteisön merkitys on usein korostunut, jopa yksittäisiä tekijähenkilöitä enemmän, mutta tämänkaltaista kollektiivista tekijyyttä on kuitenkin hankala käsitellä perinteisin yksilöä korostavin tekijänoikeudellisin käsittein.
Mitä on luovuus?
Väitöskirja syventyy myös tekijän ja luovuuden käsitteen tekijänoikeudelliselle ymmärrykselle. Nämä käsitteet ovat koko tekijänoikeudellisen ymmärryksen pohjalla, mutta niitä itsessään on tutkittu suhteellisen vähän.
Tämä tarkastelu vastaa muun muassa kysymyksiin siitä, miksi tekoälyn tai eläimen aikaansaamaan teokseen ei synny tekijänoikeutta lainkaan, ja miksi toisaalta inhimillinen panos on aina välttämätön tekijänoikeuden syntymiselle. Mattilan mukaan luovuudessa on pohjimmiltaan kyse yksilön tekemistä itseään ilmaisevista valinnoista.
– Tekijänoikeudessa ”luovuus” on nähtävä pikemminkin tekijän valintoina, joiden myötä hän ilmaisee jotakin omasta persoonastaan. Luovuudessa ei siis yksinomaan ole kyse teoksen lopputuloksesta, vaan siitä, millä tavoin lopputulokseen on päästy. Tällöin myös yhteistyön lopputuloksessa voi korostua kysymys siitä, kenen toimesta teoksen taustalla olevia yhteisiä valintoja on tehty, ei yksinomaan siitä, ”kenen käsin” teos on saanut ulkomuotonsa.
Lisätietoa väitöstilaisuudesta
OTK, VTM Tuomas Mattila väittelee 25.3.2022 kello 13 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Yhteistyö tekijänoikeudessa – Tutkimus alkuperäisestä tekijänoikeuden haltijasta yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvissa luovissa prosesseissa". Väitöstilaisuus järjestetään Suomen laki -salissa Porthaniassa, osoitteessa Yliopistonkatu 3.
Väitöstilaisuutta voi myös seurata etänä videolinkin kautta.
Vastaväittäjänä on OTT; dosentti Juha Vesala, Helsingin yliopisto, ja kustoksena on professori Taina Pihlajarinne.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja, A-sarja. Väitöskirjaa myy Suomalainen Lakimiesyhdistys, Vuorikatu 5, 00100 Helsinki, www.lakimiesyhdistys.fi
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa osoitteesta: https://edition.fi/lakimiesyhdistys.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja avoimesti luettavissa netissä.
Väittelijän yhteystiedot:
OTK, VTM Tuomas Mattila
puh. +34 669 908 557
tuomas.mattila@helsinki.fi