Suomalaisen Tiedeakatemian vuoden 2024 humanistipalkinto on myönnetty Visa Kurjelle. Palkinto jaettiin tilaisuudessa Ritarihuoneella 14.10.2024.
”Kirjoitin notaaritutkielmani Suomen eläinsuojelulaista ja kiinnostuin sen kautta kysymyksestä, voiko eläin olla oikeussubjekti eli voiko eläimellä olla oikeuksia lain silmissä. Tästä aiheesta valmistui maisterintutkielmani ja sen myötä kiinnostuin puolestaan laajemmin oikeussubjektin käsitteestä”, Kurki kertoo
Kurjen julkaisutoiminta on huomioitu kansainvälisesti laajasti ja hänen tutkimuksiinsa on viitattu useissa amerikkalaisissa eläinten asemaa koskevissa oikeudenkäynneissä. Muun tutkimustyönsä ohella Kurki toimii eläinoikeutta tutkivan Helsingin eläinoikeuskeskuksen (
Eläinten ohella Kurki on analysoinut ja kehittänyt oikeussubjektiuden käsitettä ja sisältöä myös liittyen lapsiin, vajaavaltaisiin henkilöihin sekä muun muassa tekoälyyn. Tällä hetkellä Kurki johtaa Euroopan tutkimusneuvoston rahoittamaa 1,5 miljoonan euron
Hankkeessa tarkastellaan, millä tavoin ajatus oikeudellisesta toimijuudesta on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana ja miten uudet oikeudelliset toimijat tulisi nähdä. Esimerkiksi lapsia ei ole perinteisesti laskettu oikeudellisiksi toimijoiksi, jotka voivat lain silmissä päättää omista asioistaan. Toimijuus on kuitenkin muutoksessa: kansainväliset sopimukset edellyttävät lasten ja esimerkiksi vammaisten henkilöiden kohtelua toimijoina. Tutkimus voi auttaa niin tuomioistuimia kuin lainsäätäjiäkin ymmärtämään muuttuvaa toimijuutta.