Heini Tuuran väitöskirjassa tarkastellaan kutsuun pohjautuvaa aseellista väliintuloa kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Kyse on aseellisesta voimankäytöstä, joka tapahtuu kohdevaltion suostumuksesta.
− Moderneja esimerkkejä tämänkaltaisista interventioista ovat muun muassa Venäjän väliintulo Krimillä vuonna 2014 ja useat terrorisminvastaiset sotilaalliset operaatiot ympäri maapalloa. Lisäksi aihe on erittäin ajankohtainen muun muassa nyt käynnissä olevan Venezuelan kriisin myötä, jonka ratkaisuksi on ehdotettu kutsuun pohjautuvaa voimankäyttöä, väittelijä kertoo.
− Tutkimukseni selvittää, miten kutsuun pohjautuva interventio on kyennyt säilyttämään asemansa, vaikka voimankäytön säännöt ovat tiukemmat kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa, hän jatkaa.
Väitöstutkimuksen keskiössä ovat valtioiden voimankäyttöön liittyvä oikeudellinen sääntely ja useat viimeaikaiset kansainväliset selkkaukset. Kutsuun pohjautuvan intervention suhdetta peilataan erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan ja sen sisältämään voimankäytön sääntelyyn.
− Sääntelyllä on hyvin selvä suunnitelma, jonka mukaan itsepuolustusoikeutta lukuun ottamatta voimankäyttö piti keskittää YK:lle. Tämä on jättänyt kutsuun pohjautuvan väliintulon paitsioon: doktriinia ei suoraan mainita YK:n peruskirjassa, ja näin ollen sen asema oli pitkään varsin epäselvä sekä teoriassa että käytännössä, Tuura selittää.
Kutsuun pohjautuvat väliintulot pitivät kylmän sodan kauhun tasapainon hallittavalla tasolla
Oikeustieteellisessä tiedekunnassa 12.4. tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että kylmä sota aiheutti voimankäytön sääntelyn epäonnistumisen, koska sotilaallisten keinojen käyttöä ei kyetty keskittämään YK:lle peruskirjan suunnitelman mukaisesti.
− Suurimpina syypäinä tähän voidaan pitää YK:n turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä, etenkin Yhdysvaltoja ja Neuvostoliittoa. Maiden keskinäinen välienselvittely teki kollektiivisen voimankäytön soveltamisesta mahdotonta, mikä taas johti kutsuun pohjautuvan väliintulon uuteen esiinmarssiin suurvaltojen pelinappulana, Tuura toteaa.
Toisaalta doktriinilla oli väittelijän mielestä myös tasapainottava vaikutus: se tarjosi kylmän sodan osapuolille venttiilin, jonka avulla ne kykenivät setvimään välejään ilman suoraa yhteenottoa.
Kylmän sodan jälkeen aseellisen voimankäytön sääntelyä määrittävän doktriinin asema on ollut käymistilassa. Doktriini ei ole enää sidottu kylmän sodan aikaisiin, kansallista suvereniteettia korostaviin arvoihin. Toisaalta sillä ei ole myöskään samanlaista globaalia kahden suurvallan keskinäistä voimankäyttöä hillitsevää tarkoitusperää kuin ennen.
− Koska kohdemaan kutsuun perustuva aseellinen voimankäyttö on kansainväliseen oikeuteen pohjautuva konsepti, sen käyttö ja tarkoitusperät ovat sidottuja kansainvälisen yhteisön luomaan kontekstiin. Kylmän sodan jälkeinen maailmanjärjestys on hakenut uutta muotoaan, mikä on saattanut myös kutsuun pohjautuvan väliintulon muutospaineen alle. Näin ollen konsepti etsii uutta asemaa valtiollisten ja ylikansallisten intressien välissä, väittelijä selventää.
− Tämä voi olla positiivinen mahdollisuus, mutta se voi myös osoittautua uhaksi: esimerkkinä tästä toimii muun muassa Venäjän suorittama Krimin valtaus.
**
OTM Heini Tuura väittelee 12.4.2019 kello 12 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "The Ambivalence of Armed Intervention by Invitation: Caught Between Sovereign and Global Interests". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, auditorio XIV, Unioninkatu 34.
Vastaväittäjänä on professori Dino Kritsiotis, University of Nottingham, ja kustoksena on professori Jan Klabbers Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.