Globaalit ympäristömuutokset ympäristösääntelyn haasteena

Kestävän sääntelyn apulaisprofessorina syyskuussa aloittanut Niko Soininen odottaa oikeustieteellisessä tiedekunnassa toimimisen lisäksi yhteistyötä Helsingin kestävyystieteen instituutin kanssa. Itä-Suomen yliopistosta Helsinkiin tullut Soininen selvittää, millaista sääntelyä tarvitsemme tulevaisuudessa, jota osaltaan määrittävät globaalit ympäristömuutokset.

Perehdyn tutkimuksessani siihen, millä tavoin ympäristömuutokset ja niihin liittyvät epävarmuudet muuttavat käsitystämme ympäristösääntelyn vaikuttavuudesta erityisesti veteen, energiaan ja ruoantuotantoon liittyvissä kysymyksissä. On selvää, että elämme globaalien ympäristömuutosten aikakaudella: ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja luonnonvarojen ylikulutus suhteessa maapallon kantokykyyn ovat tieteellisiä tosiasioita. Näihin haasteisiin vastatessa ei voida sivuuttaa sääntelynäkökulmaa.

Millaista sääntelyä tarvitaan, kun ympäristöoikeuden sääntelykohde on jatkuvassa murrostilassa ja sääntelykohdetta määrittävät yhteiskunnalliset päämäärät osin ristiriitaisia? Tähän mennessä paras löytämäni vastaus löytyy sopeutuvan sääntelyn teoriasta, joka pyrkii avaamaan oikeudellisten, sosiaalisten ja ekologisten järjestelmien välisiä raja-aitoja. Tämä teoria haastaa osittain perinteiset käsitykset oikeusvarmuudesta ja haastaa pohtimaan monitasoista ympäristösääntelyä uudessa valossa.

Kohti sopeutuvaa sääntelyä

Sopeutuva sääntely on yksi globaalin ympäristöoikeustutkimuksen polttavista teemoista.

Sopeutuvan sääntelyn problematiikka avautuu parhaiten esimerkin valossa. Ihmistoiminnan seurauksena ilmakehään päätyvä hiilidioksidi muuttaa globaalia ilmastoa aiheuttaen sään ääri-ilmiöitä, kuten voimakkaita tulvia ja äärimmäistä kuivuutta eri puolilla maailmaa. Ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtäävä kansainvälinen ja EU:n sääntely velvoittaa uusiutuvan energian lisäämiseen kansallisella tasolla. Suomessa tämä tarkoittaa muun muassa merkittäviä panostuksia tuulivoimaan.

Ilmaston kannalta hyödyllisen tuulivoiman haittapuolena on, että tuotanto on riippuvaista kulloinkin vallitsevista tuulioloista. Merkittävä tuulivoimakapasiteetin kasvattaminen vaatii vastaavasti nopeasti reagoivaa säätövoimaa, kuten valtakunnallisessa etäohjauksessa olevia vesivoimaloita. Vesivoiman tuotannolla puolestaan on merkittäviä haittavaikutuksia muun muassa vaelluskalakantoihin. Vaelluskalakantojen tila vaikuttaa jokivesien ekologiseen tilaan, jota ei EU:n vesipuitedirektiivin valossa saa heikentää, ja jota päinvastoin tulisi kansallisin toimenpitein parantaa kohti hyvää tilaa. Tuulivoimalla saavutettava ilmastohyöty johtaa vesiluonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen, jollei säätövoimaksi tarvittavan vesivoiman tuotantoa ja vaelluskalakantojen luonnonkiertoa kyetä yhteensovittamaan. Tämän tehtävän onnistuminen vaatii tietoa vaelluskalakantojen vaellusreiteistä ja -ajankohdista, voimalaitospadon ohittavien kalateiden teknisistä ratkaisuista ja toimivuudesta, ylös- ja alasvaellukseen vaadittavasta vesimäärästä joessa ja niin edelleen. Sääntelyltä tämä vaatii sektorirajat ylittävää näkökulmaa, joka sopeutuu parhaaseen käytettävissä olevaan tieteelliseen tietoon ja kulloiseenkin sosiaaliseen, ekologiseen, teknologiseen ja oikeudelliseen kontekstiin.

Sopeutuvuus ja oikeusvaltio

Sääntelykohteen muutokset ja monimutkaisuus haastavat osittain perinteiset käsitykset oikeusvarmuudesta. Lon L. Fuller kuvaa kirjassaan The Morality of Law  (Yale University Press 1964) kuningas Rexin epäonnisia seikkailuja oikeudellisen sääntelyn kehittäjänä. Rex epäonnistuu sääntelyn vaikuttavuuden ja hyväksyttävyyden näkökulmasta usealla tavalla: Sääntely on muun muassa tiettyjä ryhmiä syrjivää, osin vain Rexin tiedossa, korostetun tapauskohtaista, jatkuvassa muutoksessa ja erittäin epäselvää. Riippumatta siitä hyväksyykö Fullerin käsitystä oikeuden välttämättömästä yhteydestä moraaliin, on helppo yhtyä siihen, että hyvän oikeudellisen sääntelyn tulisi olla syrjimätöntä, julkista, ennakoitavaa, selkeää eikä se saisi vaatia mahdottomia. Suomen ympäristösääntelyn päälinjat noudattavat nykyisin tätä kaavaa, ja tämä on tärkeää säilyttää.

Tulevaisuudessa perinteisiä oikeusvaltiollisia oppeja voidaan joutua osittain arvioimaan uusiksi, jos ympäristösääntelyn vaikuttavuudesta halutaan pitää kiinni. Edellä esiteltyyn karkeaan energia- ja ilmastoskenaarioon liittyy merkittäviä epävarmuuksia energiajärjestelmien teknisten ratkaisujen kehittymisestä ilmastonmuutoksen vesistövaikutuksiin ja ylikansallisen sääntelyn kehittymiseen. Vaikuttavan ympäristösääntelyn tulee mahdollistaa sektorirajat ylittävä energiantuotannon ohjaus pitkällä aikavälillä. Tämä vaatii lainsäädännön ja sen tulkintojen sopeuttamista jatkuvasti muuttuvaan sosiaalis-ekologiseen toimintaympäristöön ja sitä koskevaan parhaaseen käytettävissä olevaan asiantuntijatietoon. Tähän tarvitsemme tiedekuntamme tuottamaa tutkimustietoa.

Ympäristöoikeudellisen tutkimuksen tieteidenvälisyys

Sääntelykohteen monimutkaisuus haastaa ympäristöoikeuden tutkijan ymmärtämään oikeutta järjestelmänä, mutta myös ajattelemaan tieteidenvälisesti. Tämän johdosta odotan innolla yhteistyötä oikeustieteellisen tiedekunnan tutkijoiden kanssa, mutta myös mahdollisuutta oppia lisää ekologisista, sosiaalisista, kulttuurisista ja taloudellisista järjestelmistä Helsingin kestävyystieteen instituutin piirissä. Ympäristösääntelyn vaikuttavuus on läheisesti kiinnittynyt kykyymme ymmärtää näiden järjestelmien toimintaa ja monimuotoisuutta.

Niko Soininen

Apulaisprofessori, kestävä sääntely

Oikeustieteellinen tiedekunta

niko.soininen@helsinki.fi