Olli-Pekka Lappalaisen työhuoneen ovi on aina auki. Lappalainen, 50, on erikoishammaslääkäri, joka toimii Helsingin yliopistossa yliopistonlehtorina ja HUSissa suu- ja leukakirurgian kliinisenä opettajana. Hän on huomannut, että aika usein ovensuussa on opiskelija, jolla on ongelmia jaksamisessa.
Hammaslääketieteen opinnoissa pitää omaksua ja soveltaa suuria määriä tietoa, mutta opiskelijoiden tapa opiskella on muuttunut aiempaa pirstaleisemmaksi. Myös someajan vaikutukset keskittymiskykyyn voivat vaikuttaa.
– Nuoret haluavat tiedon lyhytkestoisina palasina, joista he sitten itse luovat synteesin, Lappalainen kertoo.
Opettajana hän on ottanut kannan, että opiskelijoiden toiveet kannattaa ottaa huomioon, koska silloin he jaksavat paremmin.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että Lappalainen tauottaa opetustilanteita, hyödyntää opetusteknologiaa ja muita digitaalisia menetelmiä. Hän korostaa, että opettajan tehtävä on varmistaa, että palastelusta huolimatta opetuksessa säilyy punainen lanka. Opettajalla on yhä myös perälauta: tarvittaessa opiskelijan voi palauttaa kertaamaan aiemmin opittua.
– Olen myös halunnut pitää kiinni esseevastauksista. Essee on opettajalle työläs, mutta silti hyvä tapa testata, millainen kokonaiskuva opiskelijoilla oikeasti on.
Onko yliopistoura houkutteleva?
Opetusuransa Lappalainen aloitti sijaisuuksilla jo opiskeluaikana. Hän opetti anatomiaa, fysiologiaa ja tautioppia sairaanhoitajaopiskelijoille. Väitöskirjavaiheessa mukaan tuli yliopisto-opetus, ja viimeiset 15 vuotta yliopisto-opetus on ollut Lappalaisen päätyö.
– Olen löytänyt paikkani. Opetustilanteet ovat minulle virkistäviä keitaita!
Opetustyön ohessa Lappalainen tekee myös erikoishammaslääkärin työtä sekä tutkimusta, ja pitää huolen siitä, että tutkimus kulkee opetuksessa mukana. Työn alla on myös uran toinen väitöskirja, nyt kasvatustieteestä. Kasvatustieteellisellä silmällä Lappalainen katsoo myös opiskelijoitaan.
– Joistakin opiskelijoista näkee, että tuossa kasvaa mahdollinen tuleva opettaja. Luontaisen taipumuksen lisäksi opettajuus vaatii myös sydämen paloa, Lappalainen sanoo.
Mutta riittääkö se? Lappalaisen mukaan hammaslääketieteessä alkaa olla pula opettajista. Lappalaisen mukaan nyt pitäisi pohtia, onko yliopisto-opettajuus tavoiteltava uravaihtoehto.
– On selvää, että opetustyön palkka jää jälkeen lääkärin kliinisestä työstä, mikä vaikeuttaa rekrytointia. Myös byrokratia ja kankeat toimintamallit ovat suoranaisia rekrytointihaittoja. Näihin asioihin yliopiston pitää tarttua, Lappalainen sanoo.
– Tarvitsemme hyvin koulutettuja ja kokeneita opettajia, jotta meillä olisi korkea terveydenhuollon taso myös tulevaisuudessa. Helsingin yliopistossa opetusta onneksi halutaan kehittää. Tämän tärkeys pitää ymmärtää jatkossakin, ja tässä Opettajien akatemia on hyvä verkosto ja tuki. Opettajilla on paljon ongelmanratkaisukykyä ja ratkaisupotentiaalia.
Juttu jatkuu videon jälkeen
Teknologia kohtaa ihmisen
Tänä päivänä hammaslääketieteen opiskelijalla voi olla kädessä pora, mutta päässä virtuaalilasit. Lisätyn todellisuuden avulla pystyy Lappalaisen mukaan opettamaan hienomotorisia taitoja erittäin hyvin.
Kaikkeen teknologia ei silti pysty. Oikeiden harjoituspotilaiden hoitaminen on edelleen olennainen osa hammaslääkärikoulutusta, ja opiskelijat pääsevät jo polkunsa alkuvaiheessa työskentelemään kokeneiden ammattilaisten rinnalla.
– Tämä on ihmistiede. Opiskelijan pitää pystyä kommunikoimaan ja kohtaamaan ihmisiä. Esimerkiksi pelkopotilaiden hoidossa lääkäri tarvitsee tietoa pelon taustoista, mutta myös oma persoona pitää laittaa kohtaamiseen, Lappalainen sanoo.
Lahjakaskin voi kompastua kieleen
Lappalaisen ovella käyvä opiskelija voi olla huolissaan myös siitä, selviytyykö hän opinnoistaan suomeksi.
– Jos suomi tai ruotsi ei ole opiskelijan äidinkieli, meidän voi olla haastavaa varmistaa, että opiskelija oppii. Tenttivastauksista näkyy joskus, että asiaa ei ole ymmärretty.
Lappalainen on pohtinut ratkaisuja. Yliopistolain mukaan opetusta tulee antaa suomeksi ja ruotsiksi, ja ne ovat Suomessa lääketieteen alan tutkintojen kielet. Englanninkielisen opiskeluvaihtoehdon tarjoaminen yksittäisten opiskelijoiden vuoksi kuormittaisi opettajia.
Eikä se olisi välttämättä paras ratkaisu, koska opiskelijat kuitenkin halutaan hoitamaan myös suomen- ja ruotsinkielisiä potilaita. Pääsykokeissakaan kielen tasoa ei pysty varmistamaan, koska silloin moni lupaava, kotikieleltään vieraskielinen hakija putoaisi jo pyrkimisvaiheessa.
– Kaikki opiskelijamme oppivat kuitenkin perusterminologian englanniksi, koska opetusmateriaali on nykyisin pääsääntöisesti englanninkielistä. Näin myös terveydenhuollossa englanninkielinen palvelu on mahdollista. Lisää osaajia tarvitaan terveydenhuollon ammattilaisiksi, ja kaikille halukkaille on hyvä tarjota mahdollisuus yliopistopolkuun, Lappalainen sanoo.
Opettajan pitää siis yhä tarkemmin pohtia, miten erilaiset ja eritaustaiset oppijat saadaan pysymään mukana. Kehittyvä opetusteknologia ja kollegoiden tuki auttavat, mutta myös opiskelijoiden yhteisö on tärkeä.
– Viidestä kuuteen vuotta kestävät yliopisto-opinnot kyllä tukevat kielen omaksumista. Ja kun opiskelijat opiskelevat yhdessä, myös ryhmä kannattelee. Luotan siihen, että lääketieteellisestä tiedekunnasta valmistuu myös tulevaisuudessa ammattilaisia, jotka pärjäävät työelämässä.