Ruotsia ja Suomea yhdistää historian lisäksi myös Itämeri. Sen ylittäminen tuntuu kuitenkin olevan helpompaa länteen kuin itään päin, mikä näkyy sekä opiskelijoiden että tutkijoiden liikkuvuudessa. Sweden Alumni Club haluaa osaltaan lisätä tietämystä Suomesta, Helsingin yliopistosta ja opiskelumahdollisuuksista Suomessa.
“Kolmenkymmenen vuoden kokemus Ruotsista on osoittanut, että täällä tarvitaan lisää monipuolista tietoa Suomesta. Uskon, että paikallisklubi ja sen laaja kontaktiverkosto voivat olla tässä avuksi. Tavoitteenamme on olla Helsingin yliopiston suurlähettiläitä Ruotsissa ja levittää tietoa akateemisesta Suomesta.”
Kate Sevón,
puheenjohtaja
Klubin hallitus 2025:
Reija Andersson Tuomaala (puheenjohtaja)
Kate Sevón
Anne Appehl
Sweden Alumni Club, Helsingin yliopiston paikallinen alumniklubi Ruotsissa, perustettiin 24.8.2017. Kokouksen isäntinä toimivat Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola ja Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronman.
Pandemian vuoksi toiminta oli keskeytetty maaliskuusta 2020 vuoden 2021 loppuun asti. Nyt toivotamme taas vanhat ja uudet jäsenet tervetulleiksi verkostoitumaan ja osallistumaan sekä sosiaalisiin tapaamisiin että mielenkiintoisiin tapahtumiin kulttuurin, tieteen ja liike-elämän alalla.
Tulevia tapahtumia:
1.5.2025 kl 11 (Ruotsin aikaa) Perinteinen klubin vappupiknik Humlegårdenissa, Tukholmassa. Ilmoittautuminen 28.4. mennessä tämän linkin kautta.
13.5.2025 klo 18 (Ruotsin aikaa) Klubi järjestää Tukholman Suomi-instituutin kanssa Suomen suurlähetystön tiloissa Tukholmassa keskustelutilaisuuden "Millaisia arkipäivän vaikutuksia algoritmeilla on?" Tutkijakeskustelu pureutuu tekoälyn vaikutuksiin terveyteen, hyvinvointiin ja kestävyyteen. Verkostoitumismahdollisuus tarjoilujen lomassa. Tilaisuus englanninkielinen. Ilmoittautuminen tapahtumaan avautuu myöhemmin keväällä tällä lomakkeella.
Menneitä tapahtumia:
5.3.2025 Ohjattu vierailu SVT:n Suomen uutistoimitukseen.
13.11.2024 Alumniklubi kutsui kaikki Tukholman alueen alumnit syksyiseen tapaamiseen After Workin merkeissä Tukholman keskustassa.
12.9.2024 Alumniklubi tarjoaa opastetun kierroksen Sven-Harrys -taidemuseolla. Näyttelynä Carl Fredrik Hillin ja Fanny Churbergin "mot ett nytt landskap".
28.8.2024 Klubi vieraili Slottsbackenin suomalaisessa kirkossa. HY alumni Martti Paananen johdatti osallistujat kierrokselle historiallisille kirkon käytäville.
1.5.2024 Klubin perinteinen vappupiknik Tukholman Humlegårdissa.
11.4.2024 Alumnit vierailivat Tukholman kansallismuseossa opastetun taidekierroksen ja pienen tarjottavan puitteissa. Näyttelynä "Minä perhonen".
4.12.2023 vierailu Tukholman yliopiston Kummituslinnaan (Schefflerska palatset), Drottninggatan 116. Filosofian tohtori Camilla Hjelm, Tukholman yliopiston taidekokoelman ensimmäinen intendentti ja HY alumni toimi opastajana.
Klubi järjesti yhdessä Suomi-instituutin kanssa keskustelutilaisuuden instituutin tiloissa 14.11.2023. Suomesta vierailevana puhujana alumni Laura Solanko Suomen Pankista. Muina puhujina tilaisuudessa Uppsalan yliopiston Venäjätutkija Ann-Mari Sätre sekä Tukholman kauppakorkeakoulun tutkija Jesper Roine. Tilaisuutta ennen Instituutin talvipuutarhassa alumnien verkostoituminen pienten tarjoilujen lomassa.
1.5.2023 Klubi kutsui kaikki Tukholman Humlegårdiin vappupiknikille.
13.12.2022 Klubi tarjosi opastetun kierroksen Armémuseumin tiedustelutoimintaa käsittelevässä näyttelyssä “I rikets hemliga tjänst”.
Näyttelyn jälkeen jatkettiin seurustelua ravintola Artillerietissa, jossa oli tarjolla pientä syötävää ja juotavaa sekä jouluista live-jazzia.
24.10.2022 "Lärdomar post-pandemi - Mika Salmisen ja Karin Tegmark Wisellin keskustelu". Suomi ja Ruotsi valitsivat osittain erilaiset strategiat koronapandemian hoidossa. Mitä maat tekivät eri tavoin ja mihin tämä johti? Mitä voimme oppia tapahtuneesta ennen seuraavaa pandemiaa? Olemmeko paremmin varustautuneita ensi kerralla? Tästä aiheesta keskustelivat THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen ja Ruotsin kansanterveyslaitos FHM:n pääjohtaja Karin Tegmark Wisell.
Ilta alkoi seurustelulla Suomen instituutin talvipuutarhassa. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Tukholman Suomen instituutin kanssa.
15.6.2022 Alumniklubin jäsenet tapasivat After-work -hengessä Sven-Harryn taidemuseolla. Ilta alkoi museon kahvilassa rennolla verkostoitumisella ja jatkui mielenkiintoisella opastetulla kierroksella tutustuen osin pelottavaankin näyttelyyn HUMANITET - konstens kraft i svåra tider. Näyttely sisälsi teoksia ruotsalaisilta taiteilijoilta, jotka ottivat varhain varhain fasismiin, natsismiin ja demokratiaan kohdistuvaan uhkaan.
Vuonna 2022 jäsenet on kutsuttu lisäksi kahteen yhteistyökumppanimme Samfundet Sverige-Finlandin järjestämään tapahtumaan:
7.4.2022 “Kaksoisperspektiivistä” Vierailu Kansallismuseoon. Ylijohtaja Susanna Petterson kertoo ruotsalaisen ja suomalaisen museomaailman yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista, opastettu kierros.
29.3.2022 “Sotaako ruotsalaiset haluavat?” Salonkikeskustelu Ahvenanmaan kriisistä ja Suomen ja Ruotsin välisistä suhteista 100 vuotta sitten sekä Åbo akademin perustamisesta.