Aikoinaan ajattelin, ettei minusta koskaan tulisi yliopisto-opiskelijaa. Yliopisto tuntui etäiseltä ja vieraalta maailmalta. Lisäksi pidin itseäni enemmän käytännön ihmisenä. Päädyin opiskelemaan ulkomaankauppaa ja markkinointia ammattikorkeakouluun, ja koko opiskelun ajan tein töitä osa-aikaisesti. Vakituisen työn sain ennen valmistumista. Elettiin vahvan nousukauden aikaa, ja töitä löytyi hyvin – kiitos Nokian menestyksen, joka takasi vahvan kansantaloustilanteen.
Pidin työstäni ja hankin lisäkoulutusta jatkuvasti, mutta mielessäni kolkutti tunne, että en ollut alallani. Käännekohta tapahtui, kun päätin kokeilla yhden psykologian kurssin suorittamista Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa. Alku oli haastava, koska perhe-elämä ja vauva-arki vaativat veronsa. Osa luennoista meni aivosumussa huonosti nukuttujen öiden takia. Siitä huolimatta tentti meni hyvin ja sain siitä hyvän arvosanan.
Pikkuhiljaa suoritin lisää kursseja palattuani takaisin työelämään, ja lopulta sain valmiiksi psykologian perus- ja aineopinnot sekä muutaman sosiaalipsykologian kurssin. Sosiaalipsykologia alkoi kiehtoa minua jopa enemmän kuin psykologia, sillä kurssien teemat sivusivat monia työelämässä kohtaamiani ilmiöitä. Huomasin, kuinka valtava vaikutus ihmisten välisellä vuorovaikutuksella oli hyvinvointiin ja innovointiin – erityisesti sosiaalisen median kasvun myötä. Sosiaalisen median lieveilmiöt ja muutokset työssäni herättivät kiinnostuksen ymmärtää näitä ilmiöitä syvemmin.
Lopulta tein ison päätöksen ja hain yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi. Sosiaalipsykologia tuntui oikealta valinnalta, ja samalla päätin haastaa itseäni valitsemalla ruotsinkielisen opinto-ohjelman.
Aikaisempi avoimen yliopiston opintojeni menestys riitti sisäänpääsyyn avoimen väylän kautta, ja niin pääsin opiskelemaan valtiotieteitä Helsingin yliopiston ruotsinkieliseen Svenska Social- och Kommunalhögskolaniin.
Tämä oli minulle paitsi tilaisuus syventää ymmärrystäni, myös oivallinen mahdollisuus hioa ruotsin kielitaitoni sujuvaksi.
Olin toki käyttänyt ruotsia jo kansainvälisessä työssäni ja aikaisemmissa opinnoissa, mutta yliopistotasoisten tekstien ja tenttikysymysten käsittely vaati silti totuttelua. Ensimmäiset kurssit olivatkin alkuun melkoisen haastavia: akateeminen sanasto oli uutta, ja esseiden kirjoittaminen ruotsiksi oli hidas prosessi. Huomasin kuitenkin, että sanat ja käsitteet alkoivat vähitellen jäädä mieleen, ja kielitaito kehittyi nopeasti.
Myös sosiaalipsykologian keskeiset termit ja ilmiöt muuttuivat sujuviksi. Yllättäen huomasin saavani yhä enemmän irti kursseista ja tenttitilanteista. Tähän mennessä kurssit ovat sujuneet hyvin, ja olen todella iloinen siitä, että uskalsin heittäytyä tähän kielikylpyyn – se on ollut korvaamaton kokemus ja kasvattanut rohkeuttani myös jatkoa ajatellen.
Aiempi työkokemus on ollut valtava apu yliopisto-opinnoissa, vaikka alani oli erilainen. Tiedon soveltaminen on ollut minulle helpompaa, ja tutkimuksissa kuvatut tilanteet tuntuvat tutuilta. Suurimmat haasteet ovatkin olleet lähinnä uusien termien ja teorioiden ulkoa opettelussa. Näin vanhempana olen tottunut tietyt asiat tulevat selkäytimestä pitkän kokemuksen myötä, tai uutta opetellessani olen tottunut tiedon hakemiseen ja nopeisiin tarkistuksiin, mutta tenttitilanteissa lähteet eivät tietenkään ole käytettävissä. Niitä on sitten pitänyt kaivella ulkomuistista vaikka opintojen edetessä tämä asia on vähentynyt. Tosin opintojen edetessä tiedon soveltamista toivotaan enemmän termit ja teoriat alkavat monen kertauksen jälkeen tulla vihdoin selkäytimestä.
Ikäerosta huolimatta olen saanut lämpimän vastaanoton nuoremmilta opiskelijoilta, eikä ryhmätöissä ole ilmennyt ongelmia. Kiinnostukseni sosiaaliseen mediaan ja digitalisuuteen on myös kaventanut ikäeroa, sillä ne ovat aiheita, jotka yhdistävät eri ikäisiä opiskelijoita.