Hae tutkinnonsuoritusoikeutta

Suunnitteletko hakevasi Ympäristöalan tieteidenväliseen tohtoriohjelmaan? Hienoa! Valitsemme uusia väitöskirjatutkijoita neljä kertaa vuodessa, joten merkitse hakupäivämäärät muistiin, valmistaudu ajoissa ja lue valintakriteerit ennen hakemuksen jättämistä.
Hakuajat

Ohjelmaan valitaan uusia väitöskirjatutkijoita neljä kertaa vuodessa: kahdesti keväällä ja kahdesti syksyllä.

Vuoden 2024 hakuajat löytyvät sivulta Näin haet tohtoriohjelmiin

Huomioi, että haku päättyy klo 15 Suomen aikaa.

Tohtorintutkinnon suoritusoikeuden voi saada ainoastaan hakumenettelyn kautta. Ohjelmaan ei voi hakea ennalta määrättyjen hakuaikojen ulkopuolella.

KUKA VOI HAKEA?

Helsingin yliopiston tohtoriohjelmien hakijoita yleisesti koskevien kelpoisuus- ja kielitaitovaatimusten lisäksi tohtoriohjelma on asettanut seuraavat kelpoisuusvaatimukset:

Aiempi tutkinto

Aiemmin suoritetun tutkinnon tulee liittyä suunniteltuun tutkimusaiheeseen ja haun kohteena olevaan tieteenalaan. Tutkinnon katsotaan liittyvän aiheeseen ja alaan, kun siihen sisältyy riittävästi opintoja oppiaineessa, jonka voidaan katsoa muodostavan sopivan pohjan väitöskirjan suunnitellun aiheen mukaisille jatko-opinnoille.

Ympäristöalan tieteidenväliseen tohtoriohjelmaan hakevan henkilön edellytetään suorittaneen jonkin seuraavista:

  • soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • soveltuva ylempi ammattikorkeakoulututkinto
  • ulkomaisessa oppilaitoksessa suoritettu soveltuva koulutus, joka antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin kyseisessä maassa.

Tieteelliseen jatkotutkintoon johtaviin opintoihin voidaan hyväksyä hakija, jolle on myönnetty oikeus suorittaa lisensiaatin tutkinto lääketieteen, hammaslääketieteen tai eläinlääketieteen alalla Helsingin yliopistossa tai muussa suomalaisessa yliopistossa tai EU-/ETA-maassa sijaitsevassa yliopistossa.

Lisäksi tieteelliseen jatkotutkintoon johtaviin opintoihin voidaan hyväksyä Valviran laillistama terveydenhuollon ammattihenkilö tai Ruokaviraston laillistama eläinlääkäri, joka on suorittanut kotimaassaan ylempään korkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon rinnastettavissa olevan soveltuvan ulkomaisen koulutuksen.

Ohjausjärjestelyt

Hakemuksen täytyy täyttää ohjausjärjestelyille asetetut vähimmäisvaatimukset (katso valintakriteerit). Hakemuksessa on oltava tiedot seuraavista asioista:

  • ohjaajat (2–3)
  • vastuuhenkilö
  • seurantaryhmän jäsenet.

Hakemuksen liitteenä on oltava allekirjoitettu puolto/sitoumus, jossa kuvataan suunnitellut ohjausjärjestelyt. Ohjaajien puoltolomake (pdf) löytyy alla olevasta valikosta "Tohtoriohjelman valintakriteerit", kohdasta "Ohjaus".

Eettiset luvat

Vahvista hakemuksessasi, että olet hankkinut kaikki tarvittavat eettiset luvat tai hakenut niitä. Näitä ovat eettisen toimikunnan lupa ja/tai kansallisen eläinkoelautakunnan lupa, jos tutkimusjärjestelyt edellyttävät sitä. Lupa-asiakirjoja ei tarvitse liittää hakemukseen. 

 

Ainoastaan muodolliset kelpoisuusvaatimukset täyttävät hakemukset etenevät tohtoriohjelman akateemiseen arviointiin.

Ohjelmassa voi suorittaa seuraavat tutkinnot:

  • filosofian tohtori (bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, humanistinen tiedekunta ja matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta)
  • maatalous- ja metsätieteiden tohtori (maatalous-metsätieteellinen tiedekunta)
  • valtiotieteiden tohtori (valtiotieteellinen tiedekunta).

Tarkista, minkä tutkinnon voit suorittaa valitsemassasi tiedekunnassa aiemman koulutuksesi perusteella. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan verkkosivuilla on lisätietoja tiedekunnan tutkinnoista.

TOHTORIOHJELMAN VALINTAKRITEERIT

Ohjausjärjestelyt ja tutkimusympäristön laatu ovat tärkeitä valintakriteereitä. Tohtoriohjelma edellyttää, että hakijalla on ohjaaja/ohjaajia hakemuksen jättöhetkellä. Hakija vastaa ohjaajan löytämisestä ja tutkimus- ja opintosuunnitelman tekemisestä ohjaajan kanssa. Ohjaajan etsimisessä kannattaa hyödyntää Helsingin yliopiston tutkimusportaalia.

  • Sinulla on oltava yhdestä kolmeen ohjaajaa, jotka ovat suorittaneet tohtorintutkinnon.
  • Tohtoriohjelma edellyttää, että sinulla on vähintään kaksi ohjaaja, kun jätät hakemuksesi.
  • Tohtoriohjelma suosittelee, että ainakin yksi ohjaaja tai seurantaryhmän jäsen on Helsingin yliopistolta.
  • Vähintään yhdellä ohjaajalla on oltava myös dosentin arvo tai vastaavat tieteelliset ansiot.
  • Lisätietoja mahdollisista ohjaajista on sivulla Yhteystiedot ja ohjaus (englanniksi).

Sinun on liitettävä hakemukseesi ohjaajien, vastuuhenkilön ja seurantaryhmän jäsenten allekirjoittama puolto/sitoumus -lomake (pdf), jossa kuvataan suunnitellut ohjausjärjestelyt.

Vastuuhenkilösi on työskenneltävä tiedekunnassa, johon haet. Vastuuhenkilö tuntee tohtorikoulutusta ja tohtorintutkintoja koskevat Helsingin yliopiston ohjeet. Ohjaajasi voidaan nimetä vastuuhenkilöksi, jos hän täyttää tässä mainitut kriteerit.

Anna vaaditut tiedot vastuuhenkilöstäsi hakulomakkeella ja puoltolausunnossa, vaikka pääohjaajasi nimettäisiin vastuuhenkilöksi. 

Vastuuhenkilö

  • varmistaa ohjausjärjestelyiden jatkuvuuden
  • auttaa sinua tutustumaan tohtorikoulutusta ja väitöskirjan tarkistusta koskeviin sääntöihin
  • tekee tiedekunnalle virallisen ehdotuksen esitarkistajista ja vastaväittäjästä
  • hyväksyy tohtoritutkintoosi sisältyvät opinnot. 

Tiedekuntakohtaiset ohjeet:

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan vastuuhenkilöt.

Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vastuuhenkilöinä voivat toimia professorit ja apulaisprofessorit (vakinaistamispolun toinen vaihe).

Humanistisessa tiedekunnassa vastuuhenkilöinä voivat toimia professorit, apulaisprofessorit (vakinaistamispolun toinen vaihe) ja dosentit.

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vastuuhenkilöinä voivat toimia professorit ja apulaisprofessorit (vakinaistamispolun toinen vaihe).

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa vastuuhenkilöinä voivat toimia professorit ja dosentit, jotka ovat opetus- ja tutkimushenkilöstön urapolun kolmannella tai neljännellä portaalla ja pysyvässä työsuhteessa tiedekuntaan ja joilla on aiempaa kokemusta väitöskirjojen ohjaamisesta loppuun saakka.

Sinulla on oltava seurantaryhmä, kun haet tohtorintutkinnon suoritusoikeutta.

  • Seurantaryhmä koostuu vähintään kahdesta asiantuntijasta, jotka pystyvät arvioimaan väitöskirjan edistymistä.
  • Vähintään yhdellä heistä on oltava dosentin arvo tai vastaavat tieteelliset ansiot.

Seurantaryhmän jäsenet eivät saa olla hakijan tai hänen ohjaajansa (ohjaajiensa) sukulaisia, läheisiä työtovereita, ystäviä tai esihenkilöitä/alaisia, heillä ei saa olla ollut yhteisjulkaisuja tai yhteistä rahoitusta hakijan tai hänen ohjaajansa (ohjaajiensa) kanssa viiden viime vuoden aikana, he eivät saa olla ohjanneet hakijan ohjaajaa (ohjaajia) tai olleet hakijan ohjaajan (ohjaajien) ohjattavana kolmen viime vuoden aikana, eivätkä he saa olla parhaillaan osallisina hakijan väitöskirjaprosessissa.

Seurantaryhmää kootessa on myös otettava huomioon, että ryhmän jäseniä ei voi myöhemmin nimetä kyseisen väitöskirjan esitarkastajiksi tai vastaväittäjiksi. Lisätietoja seurantaryhmän tehtävistä on Opiskelijan ohjeissa.

Tutkimussuunnitelmasi arvioidaan seuraavilla kriteereillä:

  • Aiheeseen liittyvien alojen riittävän tietämyksen osoittaminen ja hakijan mahdollisuudet kehittyä itsenäiseksi tutkijaksi
  • Tutkimussuunnitelman tieteellinen merkitys ja kunnianhimoisuus, asiaankuuluvan metodologian käyttö
  • Tutkimussuunnitelman temaattinen sopivuus tohtoriohjelman profiiliin.
  • Väitöskirjaprojektin realistinen ja yksityiskohtainen rahoitussuunnitelma (vahvistetut ja/tai suunnitellut rahoitukset) koskien sekä tutkimus- että palkkakuluja.
  • Mahdollisuus toteuttaa väitöskirjaprojekti neljän vuoden tavoiteajassa (täysipäiväinen työ).

Motivaatiosi ja aiempi osaaminen (esim. ansioluettelo tai vastaava) ovat tärkeitä arviointikriteereitä.

Hakemukseesi tulee sisältyä opintosuunnitelma. Tutustu tohtoriohjelman tutkintovaatimuksiin Opiskelijan ohjeissa. Huom! Valitse tohtoriohjelma sivuston koulutusohjelmavalikosta:

  • Ympäristöalan tieteidenvälinen tohtoriohjelma (DENVI)
Kuinka haen?

Oletko jo tutustunut valintakriteereihin? Hienoa! Lue seuraavaksi Helsingin yliopiston tohtoriohjelmien hakijoita yleisesti koskevat ohjeet, joissa kerrotaan, miten laadit ja jätät hakemuksen ja vaadittavat liitteet. Onnea matkaan

Valintapäätökset

Tohtoriohjelman valintapäätökset perustuvat Helsingin yliopiston tohtorikoulutuksen yleisiin valintakriteereihin sekä ohjelmakohtaisiin täydentäviin kriteereihin, joista kerrotaan tällä sivulla.

Lopullisen valintapäätöksen tekee hakijan tavoitetutkinnon myöntävä tiedekunta tohtoriohjelman johtoryhmän ehdotuksen perusteella.

Lisätietoja valintapäätösten aikataulusta on Helsingin yliopiston tohtoriohjelmien hakijoita yleisesti koskevissa ohjeissa.