Huomattavan uran suomalaisessa liike-elämässä tehnyt vuorineuvos Ole Johansson on työuransa jälkeen toiminut aktiivisesti sosiaali- ja kulttuurialan vaikuttajana ja korkeakoulutuksen puolestapuhujana, sekä tukenut kestävän kehityksen tutkimusta.
Työelämänsä aikana Johansson toimi muun muassa Wärtsilän toimitusjohtajana, Konecranesin varatoimitusjohtajana sekä Outokummun ja Aker Arctic Technologyn hallituksen puheenjohtajana.
Helsingin yliopiston toiminnassa Johansson on ollut mukana useissa eri yhteyksissä. Erityisesti hän on osaltaan hankkinut pitkäjänteisempää strategista tukea monitieteiselle perustutkimukselle ja myötävaikuttanut CoastClim-tutkimuskeskuksen perustamiseen. Tutkimuskeskus tuo yhteen meriekologian, biogeokemian ja ilmakehätutkimuksen asiantuntijoita ratkomaan luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä.
Vahva henkilökohtainen sitoutuminen
Yliopiston perusteluissa todetaan, että Johanssonin suurin panos kestävyyskysymysten edistämiseen Helsingin yliopistossa tulee hänen puheenjohtajuudestaan Walter ja Andrée de Nottbeckin säätiössä, joka tukee Itämeren tutkimusta Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla.
Johansson on toiminut säätiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2017 lähtien painottaen pidempiaikaista strategista tukea, kuten professuureja, määräaikaisia tutkimusvirkoja ja tohtoriohjelmia.
– Kun minua pyydettiin osallistumaan säätiön toimintaan, en tiennyt paljonkaan Tvärminnen toiminnasta. Yhteiskunnallinen toiminta vapaaehtoispohjalta ei ole minulle vierasta, mutta tämä oli aivan uskomattoman kiinnostavaa, Ole Johansson kertoo henkilökohtaisesta sitoutumisestaan kestävyyskysymyksiin.
Hän korostaa, että liike-elämän ja tutkimusmaailman välillä on eroja nopeiden tulosten odotuksissa.
– Tällä matkalla minä olen oppinut pitkäjänteisen tutkimuksen merkityksen ja että perustutkimuksessa ei voi odottaa tuloksia heti. Se on täysin erilaista kuin toimintaorientoitunut maailma, johon olin tottunut liike-elämässä, Ole Johansson sanoo ja korostaa kärsivällisyyden merkitystä yhteistyössä.
Kestävän kehityksen takaaja
Ole Johanssonilla on ollut merkittävä rooli yritystuen lisäämisessä Helsingin yliopistolla tehtävään tutkimukseen. CoastClim-tutkimuskeskuksen puitteissa tehtävä tutkimus on sekä monitieteistä että rajat ylittävää tutkimusta yhteistyössä Tukholman yliopiston kanssa.
Hän itse kuvailee panostusta pitkäaikaisena sitoutumisena.
– Näen meidät katalysaattorina. Nottbeck-säätiö ei todellakaan ole CoastClimin ainoa tai suurin rahoittaja, mutta pidän panostamme takeena pitkäaikaiselle sitoutumiselle. Meidän siemenemme on houkutellut muita rahoittajia ja siten moninkertaistanut rahoituksen, Johansson sanoo.
Johansson pitää valitettavana, että julkinen tutkimusrahoitus ei ole pysynyt yhteiskunnan tarpeiden tahdissa. Yksityisen rahoituksen ei pitäisi korvata julkista rahoitusta.
– Mielestäni on tärkeää, että julkinen rahoituspohja on riittävän laaja. Kumppanuudet ovat sinänsä hyviä, ja avointa vuoropuhelua yliopistojen ja yksityisten toimijoiden välillä tarvitaan, Johansson korostaa.
Millaista muutosta Ole Johansson odottaa yhteiskunnassa tutkimukselle tuotetun tuen seurauksena?
– Olemme jo nähneet tuloksia tieteellisten artikkeleiden muodossa, jotka ovat saaneet maailmanlaajuista vastakaikua. Mitä enempää voisimme pyytää, Ole Johansson toteaa tyytyväisenä.