Olet kotoisin Australiasta, mutta asut ja työskentelet Suomessa. Miten päädyit toiselle puolelle maapalloa?
Olen asunut Suomessa pidempään kuin Australiassa, jo lähes 28 vuotta. Minulla on sekä Australian että Suomen kansalaisuus, joten pidän itseäni yhtä lailla suomalaisena kuin australialaisena.
Suoritettuani perustutkinnon Australian Melbournessa työskentelin laboratorioteknikkona ja kehitin koirien, kilpahevosten ja strutsien geneettistä perimää kartoittavia testausjärjestelmiä.
Päädyin Suomeen vähän sattumalta Ruotsissa viettämäni merkittävän jakson kautta. Jo perustutkintoa suorittaessani olin kiinnostunut villieläinten ja luontaisesti esiintyvien lajien genetiikasta, mutta sen tutkimiseen ei ollut mahdollisuuksia Australiassa. Kirjoitin valtavasti kirjeitä eri tahoille maailmassa (tuolloin ei ollut sähköpostia) ja sain lopulta tutkimusassistentin paikan Ruotsista, missä tehtävänäni oli selvittää luonnonvaraisten lintujen genetiikkaa. Vuoden kuluttua tehtävä muuttui väitöskirjapaikaksi, ja suoritin tohtorintutkinnon Ruotsin maatalousyliopistossa Uppsalassa vuonna 1997.
Hyvin pian Ruotsiin saavuttuani tapasin tulevan vaimoni, joka on suomalainen ja oli tuolloin vaihto-opiskelijana Ruotsissa. Kolmen vuoden kaukosuhteen jälkeen hain kalojen genetiikan tutkijatohtorin paikkaa Helsingin yliopistosta ja sain sen. Tiivistetysti: olemme olleet naimisissa lähes 28 vuotta, ja meillä on kaksi aikuista lasta. Suotuisat yhteiskunnalliset olot monikielisen perheen kasvattamiselle yhdistettynä jatkuviin työsuhteisiin ja tutkimusrahoitukseen ovat tehneet jäämisestä helppoa.
Pitääkö paikkansa, että vietit perheesi kanssa 12 vuotta myös Turussa?
Sain ensin akatemiatutkijan paikan, jonka ansiosta saatoin perustaa oman tutkimusryhmän jatkamaan kalojen ja lintujen evoluutiogenetiikan tutkimusta Helsingin yliopistossa. Vuonna 2005 minulle kuitenkin tarjottiin genetiikan professuuria Turun yliopistosta, ja muutimme Turkuun. Palasin Helsingin yliopistolle vuonna 2017, kun minut nimitettiin genomiikan professoriksi.
Miten yliopistouraasi on vaikuttanut se, että olet maahanmuuttaja?
Olosuhteet ovat muuttuneet paljon siitä, kun saavuin Suomeen tohtoritutkijana. Tuolloin laitoksellani työskenteli lisäkseni vain yksi Suomen ulkopuolelta muuttanut henkilö. Meihin suhtauduttiinkin varsin uusina tapauksina. Yleisesti ajateltiin kai, ettemme jäisi laitokselle pitkäksi aikaa vaan siirtyisimme luultavasti muualle. Tilanne on hyvin erilainen nyt, kun yli puolet tiedekuntamme väitöstutkijoista ja tutkijatohtoreista on alun perin kotoisin Suomen ulkopuolelta.
Suomalaisessa tiedeyhteisössä oli aika, jolloin vakinaistamispolun tehtäviä ei ollut tarjolla, mikä teki sopivan työn löytämisestä varsin haastavaa. Aloin kuitenkin hiljalleen opetella suomea. Meni kolmisen vuotta ja useita iltakursseja, ennen kuin pystyin käyttämään suomea arkisissa keskusteluissa, minkä jälkeen kului neljästä viiteen vuotta, kunnes pystyin käyttämään suomea työelämässä. Lopulta asuttuani Suomessa kahdeksan vuotta aloin luennoida suomeksi. Kaikkien näiden virstanpylväiden saavuttaminen kesti lähes kaksi kertaa niin kauan kuin ruotsin opetteleminen tohtorinopintojeni aikana. Mutta nyt voin sanoa luennoineeni molekyylievoluutiosta englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi.
Yliopistona meidän on mietittävä tarkemmin, miten voimme edistää tulokkaiden suomen kielen oppimista ja tukea erityisesti vakinaistamispolulle palkattuja työntekijöitä, jotka saapuvat Suomen ulkopuolelta. Tarjoammeko heille tarpeeksi aikaa ja resursseja kielen opiskeluun? Ei riitä, että täydennämme vakinaistamispolun tutkimusta ja opetusta koskevia perusvaatimuksia suomen kielen oppimista koskevalla vaatimuksella. Jos me yliopistona pidämme suomen oppimista tärkeänä, meidän on kevennettävä näiden ihmisten työtaakkaa.
Vaikka hallinnon virallinen kieli on suomi tai ruotsi, Helsingin yliopisto on mielestäni edelläkävijä tilanteen muuttamisessa ja joustavassa kolmikielisyydessä. Tämä mahdollistaa Suomen ulkopuolelta saapuvien tutkijoiden osallistumisen yliopiston päätöksentekoelimiin. Olen esimerkiksi osallistunut moniin kokouksiin ja työpajoihin, joissa osa ihmisistä puhuu suomea, osa ruotsia ja osa englantia. Toisaalta esimerkiksi tiedekuntaneuvostomme kokoukset pidetään nykyisin englanniksi.
Millainen on näkemyksesi tiedekunnan tulevaisuudesta?
Pidän tärkeimpänä sitä, että voimme tiedekuntana edistää yliopiston strategiassa määritettyjen tavoitteiden saavuttamista tehostamalla toimintaa ja parantamalla työ- ja yksityiselämän tasapainoa, mikä johtaa terveeseen ja kestävään suorituskykyyn. Edessämme on varmasti haasteita, kuten tarve lisätä opiskelijamäärää ja nopeuttaa opiskelijoiden läpivirtausta aina opintojen alusta valmistumiseen saakka opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteen mukaisesti. Samalla meidän pitäisi pyrkiä ylläpitämään ja mieluiten parantamaan tutkimussaavutuksiamme. Meidän onkin pohdittava, miten voimme saavuttaa lähes mahdottoman ja edistää kaikkia näitä asioita. Koska tiedekunnassamme on kuitenkin paljon erittäin motivoituneita ja älykkäitä ihmisiä, luotan siihen, että löydämme tarvittavat keinot.
Miten kuvailisit johtamistyyliäsi?
Minulla on kolme keskeistä johtamisperiaatetta, joista ensimmäisenä on kunnianhimo eli pyrkimys siihen, että tiedekunta ja yliopisto toimisivat mahdollisimman hyvin. Konkreettisempi tavoite liittyy siihen, että uskon yliopiston voivan olla yksi maailman parhaista lukukausimaksuttomista yliopistoista. Meidän ei siis pidä olla huolissamme siitä, kuulummeko maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon, vaan verrata itseämme yliopistoihin, jotka eivät peri korkeita lukukausimaksuja kaikilta opiskelijoiltaan. Dekaanina haluan, että tiedekuntamme tieteenalat näyttävät esimerkkiä, kuten ne jo tekevätkin. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ekologian oppiaine sijoittuu maailmanlaajuisessa vertailussa 12:ksi.
Toinen keskeinen johtamisperiaatteeni perustuu luottamukseen ja kunnioitukseen. Tarvitsemme molemminpuolista luottamusta ja kunnioitusta eri tasoilla, ei vain tiedekunnan vaan myös yliopiston sisällä. Tämä on erityisen tärkeää monimuotoisuuden ja monitieteisyyden tukemiselle. Dekaanin on ehdottomasti arvostettava ja kunnioitettava muitakin tieteenaloja kuin omaansa, ja toivoakseni pystymme soveltamaan tätä periaatetta koko yliopiston työyhteisössä.
Kolmas keskeinen johtamisperiaatteeni on läpinäkyvyys ja viestintä. Työyhteisön motivaation ylläpitämisen kannalta on erittäin tärkeää, että ihmiset tuntevat tulevansa kuulluiksi ja että heillä on mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin. Pyrimmekin tekemään päätöksiä avoimesti ja kuulemaan ensin eri tahojen näkemyksiä.
Sovellan valmentavan ja ryhmälähtöisen johtamisen yhdistelmää, koska haluan, että työympäristömme on terve ja tarjoaa kaikille onnistumisen mahdollisuuden tutkimuksessa ja koulutuksessa. Tavoitteeni on innostaa kaikkia osallistumaan edustamiemme ryhmien toimintaan, oli kyse sitten tutkimusryhmästä tai -ohjelmasta, tiedekunnasta tai yliopistosta. Haluamme, että kaikki tiedekunnan esihenkilöt pystyvät ryhmälähtöisen johtamistavan avulla sekä kannustamaan ihmisiä saavuttamaan yhteiset tavoitteet että tukemaan ryhmiensä jäsenten yksilöllisiä tavoitteita.
Mitkä asiat ja tavoitteet ovat sinulle tärkeimpiä uuden tehtäväsi ensimmäisten 100 päivän aikana?
Ensimmäiset kuukaudet edellyttävät sopeutumista uuteen tehtävään. Tämä ei koske vain minua vaan myös neljää uutta varadekaania. Koko ’dekaanitiimi’ on muuttunut, koska useiden varadekaanien toinen toimikausi on loppumassa nyt tai lähitulevaisuudessa ja useat heistä ovat jäämässä eläkkeelle ennen vuoden loppua. Ensimmäisenä painopistealueenamme on viimeistellä tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmat, joita ohjelmien johtoryhmät ovat työstäneet jo jonkin aikaa. Opetussuunnitelmien tulisi soveltua lisääntyviin opiskelijamääriin ja edistää opiskelijoiden läpivirtausta. Uuden nelivuotisen opetussuunnitelman on oltava miltei valmis kesäkuussa, jotta siitä ehditään saada palautetta ja se ehditään hyväksyä lopullisesti ennen käyttöönottoa syyskuussa 2026. Se onkin yksi painopistealueista ensimmäisille 100 päivälle.
Lisäksi tohtorikoulutusuudistuksessa tapahtuu isoja asioita samalla aikataululla, joten siihenkin liittyvä työ on saatava valmiiksi 100 päivän aikana, kuten myös tiedekuntamme tutkimuksenarviointiaineisto.
Kuulostaa siltä, että suunnitelmissasi on myös viestinnän tehostaminen?
Kyllä, tiedekunnan sisäinen viestintä on erittäin tärkeää, ja tavoitteenamme on alkaa edistää sitä saman tien.
Tärkeä viestini tiedekuntayhteisön jäsenille on, että meidän on arvostettava omaa aikaamme. Monissa keskusteluissa on noussut esiin, että tutkijoiden mielestä aika on heidän rajallisin resurssinsa. Meidän on keskityttävä siihen, miten asioita voidaan tehdä tehokkaammin eli miten voimme saavuttaa samat tai jopa paremmat tulokset vähemmässä ajassa. Tämä voi auttaa meitä saavuttamaan tutkimus- ja opetustavoitteet ja säilyttämään työ- ja yksityiselämän välisen tasapainon. Osana tätä arvioimme tiedekunnan toimikuntien ja työryhmien määrää sekä niiden rooleja ja kokoustamistahtia. Yleisesti pyrimme viestimään kokousten tehokkuuden merkityksestä ja siitä, voisiko tunnin kokouksen korvata 45 tai 30 minuutin kokouksella. Vai tarvitaanko kokousta ylipäänsä? Kaikki nämä toimet toivottavasti edistävät oman ja muiden ajan kunnioittamista ja siten vapauttavat aikaa muulle.
Mikä motivoi sinua työssäsi?
Monien biologien tavoin olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten elävä luonto toimii. Toinen tärkeä motivaatiotekijä on tietysti luonnontieteiden opettaminen uusille opiskelijasukupolville. Olen ollut onnekas saadessani rahoitusta työhön omalla tutkimusalallani ja päässyt tutkimaan luonnonvaraisten lajien genetiikkaa, mitkä molekyyliprosessit liittyvät sopeutumiseen paikallisiin olosuhteisiin ja sopeutumisominaisuuksien periytymistä.
Uudessa johtotehtävässä tavoitteenani on luoda työympäristö, joka kannustaa muita tiedekuntayhteisön jäseniä uteliaisuuteen ja tekemään biologisia ja ympäristötieteellisiä ilmiöitä koskevia löytöjä ja siten innostumaan tutkimuksesta minun laillani.
Mitkä neuvot ovat olleet erityisen arvokkaita urallasi?
Tärkein neuvoni tutkimushankkeiden suunnitteluun on: toivo parasta, mutta varaudu pahimpaan. Tee siis aina myös varasuunnitelma B ja ehkä jopa varasuunnitelman varasuunnitelmat C ja D. Se saattaa kuulostaa optimistisen pessimistiseltä, mutta optimistisempi neuvoni on pitää aina kuohuviiniä jääkaapissa siltä varalta, että on syytä juhlaan. Tiedeyhteisössä tottuu hylkäyksiin, jotka liittyvät esimerkiksi apurahahakemuksiin ja käsikirjoitusten vertaisarviointiin, joten on tärkeää juhlia pieniäkin onnistumisia.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Vietän suurimman osan vapaa-ajastani vaimoni Eeva Primmerin (Suomen ympäristökeskuksen tutkimusjohtaja) ja lastemme kanssa, jos he sattuvat olemaan paikkakunnalla.
Lisäksi liikkumisella ja penkkiurheilulla on aina ollut tärkeä rooli elämässäni. Nuorempana päälajini oli australialainen jalkapallo. Pelasin sitä A-junioritasolla Australiassa ja myöhemmin perustin joukkueen Suomessa. Aussifutis on vauhdikas ja erittäin fyysinen sekoitus rugbya, jalkapalloa ja koripalloa. Koska olen nykyisin liian vanha pelaamaan sitä, ”nautin” erilaisista kestävyyslajeista, kuten triathlonista ja maratonjuoksusta. Pitkien lenkkien aikana voi antaa ajatusten harhailla ja suunnitella vaikkapa tutkimushanketta, käsikirjoituksen johdanto-osiota tai kokouksen asialistaa. Käyn myös mielelläni keikoilla ja ainakin yksillä rock-festareilla vuodessa. Viime aikojen suosikkejani on australialainen punkbändi The Chats, jonka kappaleet kertovat esimerkiksi tyhjätaskuna olemisesta tai kuumasta säästä.