Venäjän ja Euraasian tutkimuksen tieteenalalla on tehty Aleksanteri-instituutissa tutkimusta ja annettu opetusta vuodesta 1996 lähtien ja instituutin tiedekuntaan liittymisen jälkeen siitä tuli myös yksi tiedekunnan tieteenaloista. Helsingin yliopistossa Venäjän ja Euraasian tutkimus käsittää monitieteisen ja tieteiden välisen alan, joka tarkastelee maantieteellisen kohdealueensa nyky-yhteiskuntien kehitystä ja niiden historiaa. Venäjän ja Euraasian tutkimuksen ja opetuksen profiilissa huomioidaan myös kohdealueen yhteiskuntien tarkastelu osana laajempia globaaleita ilmiöitä. Tällöin huomiota kiinnitetään muun muassa ympäristömuutosten, demokratian, hyvinvoinnin, kulttuurien murroksen, laajan turvallisuuden, sekä teknologian ja muuttuvan talouden vaikutuksiin tutkittavaan alueeseen, sekä tämän alueen merkitykseen näiden tarkastelussa.
Itäisen Euroopan tutkimuksen tieteenala eriytyi ensimmäisen kerran Suomessa omaksi alakseen vuonna 1996 Aleksanteri-instituuttia perustettaessa, ja siihen liittyvä opetus alkoi vuonna 1998. Itäisen Euroopan tutkimuksen tieteenala on edelleen valtakunnallisesti ainutlaatuinen kokonaisuus, josta tuli yksi Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan tieteenaloista vuonna 2017. Tieteenala alueellisesti määritellään käsittävän Euroopan unionin itäiset jäsenmaat, Länsi-Balkanin valtiot, sekä EU:n itäiset naapurimaat (Valko-Venäjä, Ukraina, Moldova ja Georgia).
Itäisen Euroopan tutkimus on poikkitieteellinen ala, jossa huomioidaan yhteiskunnallisen kehityksen laajempi ajallinen kaari ja eri osa-alueiden yhteyksien merkitys sekä vertailtavuus Venäjän ja Euraasian tutkimuksen sekä Euroopan tutkimuksen tieteenaloihin. Itäisen Euroopan tutkimus keskittyy globaalien ilmiöiden tarkasteluun, jossa painopistealueina korostuvat oikeusvaltion, kansalaisyhteiskunnan, hyvinvointivaltion, laajan turvallisuuden, innovatiivisen talouden edellytysten, ympäristökysymysten ja kulttuurisen murroksen tutkimus.
Dosentuuria haetaan humanistisesta tiedekunnasta. Aleksanteri-instituutti voi puoltaa sen tieteenaloille osoitettuja hakemuksia.
Aleksanteri-instituutissa noudatetaan menettelyä, jossa dosentuurin hakija toimittaa ennen varsinaisen humanistiselle tiedekunnalle osoitettavan hakemuksensa lähettämistä sopivalle tieteenalavastaavalle yhden sivun mittaisen perustelun siitä
Lisäksi häntä pyydetään toimittamaan yhden sivun opetussuunnitelma, jossa kuvataan sitä miten hakija haluaisi edistää tieteenalan opetusta Helsingin yliopistossa. Mukaan tulee liittää myös ajantasainen CV ja julkaisuluettelo, jotka noudattavat humanistisen tiedekunnan ohjeistuksia.
Osastolla arvioidaan dosentuurin tarve ja hakijan profiilin sopivuus osaston tutkimuksen ja opetuksen kehittämisen näkökulmasta. Mikäli osasto puoltaa dosentuuria, tulee hakijan toimittaa varsinainen dosentuurihakemus humanistiselle tiedekunnalle sen ohjeiden mukaisesti ja ilmoitettuina hakuaikoina.
Väittelin tohtoriksi Helsingin yliopistosta (poliittinen historia ja antropologia) vuonna 2014. Olen työskennellyt Aleksanteri-instituutissa lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 2009. Olen myös yhteydessä Urbariaan, Helsingin kaupunki- ja aluetutkimusinstituuttiin.
Tutkimusintresseihini kuuluvat Balkan, sosialistinen ja postsosialistinen tutkimus, kylmä sota, konfliktisosiologia ja nationalismi. Tällä hetkellä työskentelen Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa "Jugoslavialainen vankilanationalismi, rangaistuksen politiikka". Olen myös päätutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa 'Incarceration and Forced Deportation in Ukraine'.
Kirjoihini kuuluvat (toisena toimittajana) Winter Kept Us War, Cold War Interactions Reconsidered (Kikimore 2010) ja Russian Modernization, a New Paradigm (Routledge 2020). Artikkelejani ja op eds -julkaisujani on julkaistu Baltic Worlds, Euronews, Nordic Review of International Studies, Redescriptions, Russian Riddle ja The Transatlantic Political Quarterly.
Olen sosiologi ja ja työskentelen tutkijana ja Helsinki Inequality Initiativen (INEQ) tutkimuskoordinaattorina. Olen työskennellyt pitkään venäläisen yhteiskunnan ja sosiaalisen hyvinvoinnin kysymysten parissa. Johdan Venäjällä meneillään olevaan lastensuojelu-uudistukseen pureutuvaa kansainvälistä monitieteistä tutkimushanketta ja olen mukana Arktisen alueen nuorten hyvinvointia tutkivassa hankkeessa, jossa vastuullani on sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten toimijuuden ja subjektiivisen hyvinvoinnin tarkastelu mm. vertaistutkimuksen kautta.
Toimin vanhempana tutkijatohtorina Dublinin yliopiston (DCU) konfliktien ratkaisuun ja jälleenrakennukseen erikoistuneessa instituutissa (Institute for International Conflict Resolution and Reconstruction). Aiemmin olin myös Marie Curie Fellow Dresdenin teknillisessä yliopistossa (2006–2008) ja Edinburghin yliopistossa (2008–2011). Vuosina 2012–2013 työskentelin politiikan analytiikkona Euroopan komissiossa.
Olen ollut vierailevana professorina useissa yliopistoissa Yhdysvalloissa (Harvardissa, Torontossa, Manizalesissa), Euroopassa (Pariisissa, Budapestissa, Dubrovnikissa, Moskovassa, Cagliarissa, Vilnassa, Riikassa, Kiovassa) ja Aasiassa (Tezpurissa, Delhissä, Daegussa, Pekingissä, Kiotossa ja Tsukubassa ). Monet tuntevat minut myös kirjastani The SCOPUS Diaries and the (il)logics of Academic Survival A Short Guide to Design Your Own Strategy and Survive Bibliometrics, Conferences, and Unreal Expectations in Academia (2018).
Toimin venäjän kielen ja kulttuurin vanhempana yliopistonlehtorina sekä Suomen Akatemian rahoittaman Medioitunut feminismi nyky-Venäjällä (FEMCORUS) -tutkimushankkeen vastuullisena johtajana Tampereen yliopistossa Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Tutkimushankkeen tavoitteena on tuottaa uutta ymmärrystä feminististen mediadiskurssien merkityksistä, vastaanotosta ja yhteiskunnallisesta potentiaalista nyky-Venäjällä.
Olen erikoistunut Venäjän median ja kulttuurin tutkimukseen, erityisesti painottuen populaarikulttuuriin, digitaalisiin verkostoihin ja gender-tutkimukseen. Tuoreimpia julkaisujani ovat ‘Culture in Putin’s Russia: Institutions, Industries, Policies’ (Cultural Studies, 2018, Ratilainen, Turoma ja Trubina) sekä “Norway Reimagined: Popular Geopolitics and the Russophone Fans of Skam” (Nordicom Review 2020). Olen myös yksi pian julkaistavan Geopolitics and Culture: Narrating Eastern European and Eurasian Worlds -teoksen toimittajista (Bloomsbury Academics, toimittaneet Kaasik-Krogerus, Ratilainen ja Turoma).
Työskentelen parhaillaan Venäjän kielen ja kulttuurin professorina Tampereen yliopistossa. Olen suorittanut opintoni Helsingin yliopistossa sekä Columbian yliopistossa New Yorkissa, ja erikoistunut kulttuurin, kirjallisuuden ja humanististen tieteisiin Venäjän aluetutkimuksessa.
Teoksiini lukeutuvat Brodsky Abroad: Empire, Tourism, Nostalgia (University of Wisconsin Press, 2010), venäjäksi Бродский за границей: империя, туризм, ностальгия (NLO, 2020, transl. Denis Akhapkin), Venäläisen kirjallisuuden historia, (Gaudeamus, 2012 & 2015, toimittajat Ekonen ja Turoma); Empire Decentered: New Spatial Histories of Russia and the Soviet Union, w/ Maxim Waldstein (Ashgate, 2013); Cultural Forms of Protest in Russia, toimittaneet B. Beumers, A. Etkind, O. Gurova, S. Turoma (Routledge, 2017); Religion, Expression, and Patriotism in Russia, toimittaneet Aitamurto, Turoma ja Vladiv-Glover (Ibidem Press, 2019); Russia as Civilization: Politics, Media, and Academia, toimittaneet K. J. Mjør ja S. Turoma (Routledge, 2020). Olen myös yksi pian julkaistavan Geopolitics and Culture: Narrating Eastern European and Eurasian Worlds -teoksen toimittajista (Bloomsbury Academics, Kaasik-Krogerus, Ratilainen, Turoma).
Tutkimukseni sijoittuu oikeussosiologian ja etnografian välimaastoon: käsittelen lain, oikeudellisten instituutioiden ja epävirallisten määräysten asemaa heikoissa oikeusvaltioissa kuten Venäjällä ja Uzbekistanissa. Olen työskennellyt Aleksanteri-instituutissa vuoden 2018 alusta lähtien useiden hankkeiden parissa, mm.
Opetan Master’s Programme in Russian Studies -ohjelmassa ja muissa Aleksanteri-instituutin koordinoimissa kokonaisuuksissa. Olen Studies of Transition States and Societies -lehden toimituskunnan jäsen.