Hanna: Reetta Kivelä, mitä jokaisen tulisi just nyt ajatella syömisestä?
Reetta: Jokaisen tulisi ajatella syömisestä nyt ehdottomasti niin, että meidän ruokajärjestelmä on pulassa ja meidän pitäisi auttaa sitä. Että minkälaisia valintoja pystyn tehdä omassa elämässäni niin, että oma elämä ei kärsi. Ja kuitenkin pystyisin tehdä vastuullisia päätöksiä niin, että meillä riittäisi ruokaa tulevaisuudessa kaikille.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Kuuntelet Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua niistä asioista, mitkä ovat juuri nyt kiinnostavimpia ja tärkeimpiä. Vieraana on tänään elintarviketieteilijä ja työelämäprofessori Reetta Kivelä Helsingin yliopistosta, tervetuloa.
Reetta: Kiitos.
Hanna: Minä olen Hanna Hantula, tämän podcastin juontaja.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Reetta, sä olet siis elintarviketieteilijä, työelämäprofessori ja muun muassa toinen nyhtökauran kehittäjistä. Miksi tai miten sä olet päätynyt tutkimaan ja kehittämään juuri ruokaa?
Reetta: No ruokaa sen takia, että kiinnosti aina luonnontieteet, ja tietysti oli se semmoinen lääkislinja, kunnes sitten ymmärsin jo hyvin varhain, että ehkä se ei ole sitten kuitenkaan se mun asia. Että mua kiinnosti kemia, lähdin lukemaan kemiaa, kunnes se rupesi tuntumaan hyvin abstraktilta siinä toisella vuosikurssilla. Ja sitten mä löysin tämmöisen kun elintarvikekemia, joka sisälsi juuri kaikki ne asiat, mitkä mua kiinnosti orgaanisen kemian, polymeerikemian ja sitten myös ikään kuin sen matriisin. Ja musta se tuntui jotenkin helpottavalta, että sillä olisi jotkut rajat sillä kemialla, koska kemia on kaikkea. Niin se kiehtoi mua. Ja silloin löysin sitten tällaisen tiedekunnan kuin maatalousmetsätieteellinen tiedekunta ja sinne hakeuduin. Ja on ollut kyllä [huokaus] se, että minkälaiseksi tämä on tässä muuttunut, meillehän aina kerrottiin, että elintarviketieteilijöitä vielä tullaan tarvitsemaan. Mutta se, että nyt ruokajärjestelmä on tällaisessa valtavassa murroksessa, niin sitä en osannut silloin ajatella. Että silloin oli enemmän ehkä terveys se näkökulma.
Hanna: Sun työpaikka on niinkin korkealentoisesti nimetty kuin Viikki Food Design Factory. Mitä siellä käytännössä tehdään? Mitä Food Design oikein tarkoittaa?
Reetta: Mä haluaisin muuten korjata, että mähän en ole sinänsä tutkija. Että on ihan oikeat ne tutkijat, jotka osaavat sen työn. Että mä olen jo enemmän tämmöinen generalisti, joka on siinä tutkimuksen rajapinnassa sitten hyötykäyttämässä toivottavasti sitä esimerkiksi yrityksiksi ja niin edespäin. Mutta silloin, kun mua pyydettiin tähän työelämäprofessoriksi, niin mulla oli kovasti semmoinen haave, että olisi sellainen dynaaminen ja jotenkin innostava paikka, minne voi tulla ideoidensa kanssa ja lähteä niiden kanssa sitten eteenpäin. Minne voi tuoda sitä tiedettä, mutta missä voidaan innovoida. Se sana on kärsinyt toki sellaisen vähän inflaation tässä, mutta se oli kuitenkin se, mistä lähdettiin liikkeelle. Ja Aallossahan on ollut tämä Design Factory jo pitkään, jossa tehdään tosi innostavia projekteja, on ollut jo parikymmentä vuotta. Ja sitten oli ajatus, että me haluttaisiin olla osa sitä verkostoa, että se on 31 eri maassa. Ja niin sitten tehtiin. Ja koska Food Design Factoryita ei ollut olemassakaan, niin me ollaan nyt sitten maailman ensimmäinen siinä. Ja mitä tarkoittaa sitten Food Design, niin se on hauska sinänsä, että otit ne kaksi sanaa sieltä välistä, koska se on itselle kyllä ollut tosi tärkeää, nimenomaan innovoinnissa. Että mä ajattelen, että se tarkoittaa sitä sellaista tarvelähtöistä innovointia, sitä, että kun me lähdetään kehittämään jotain, niin me ei kehitetä sitä vain siksi, että vaikka joku linja täyttyisi jossain tehtaassa tai olisi joku tekninen syy. Tai siksi, että me voimme. Vaan siksi, että sillä on tarve ja se muuttaa maailmaa oikeaan suuntaan. Eli siellä on se semmoinen muotoiluajattelu takana.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua siitä, mikä heitä oikeasti kiinnostaa. Mun kanssa studiossa on tänään Helsingin yliopiston työelämäprofessori Reetta Kivelä. Tällä kertaa me puhutaan paitsi syömisen, myös koko ruokajärjestelmän muutoksesta. Aloitetaan ihan perusjutuista, mikä on ruokajärjestelmä?
Reetta: Ruokajärjestelmä on se koko järjestelmä, joka päivä ja koko ajan kaikille näkyy ja mistä me ollaan riippuvaisia. Ja sen sisällä on niin kutsuttu ruokaketju, johon kuuluu alkutuottajat, alkutuotoksen jalostajat eli elintarviketeollisuus, kaupat tai muut kanavat, ja sitten kuluttajat. Ja sitten siinä ympärillä on valtava määrä niitä asioita, joihin se ruokaketju vaikuttaa tai josta se ottaa asioita. Että siellä on tietenkin poliittisia asioita ja siellä on esimerkiksi sitten meidän luonto. Eli moni asia meidän ruoasta tulee luonnosta. Ja toisaalta moni asia sitten taas vaikuttaa luontoon. Eli sen takia tämä ekologisuus on niin äärimmäisen tärkeä, kun puhutaan ruokajärjestelmästä.
Hanna: Sä olet puhunut ruokajärjestelmän muuttamisen puolesta. Miksi ruokajärjestelmä ei toimi, miksi sen pitäisi muuttua?
Reetta: No meillä tällä hetkellä, niin kuin me nähdään, niin ensinnäkin ruokajärjestelmä aiheuttaa ilmastonmuutosta ja muita ympäristökatastrofeja, niin kuin biodiversiteetin vähenemistä. Ja se on ehkä se suurin asia. Ja me tuotetaan loppujen lopuksi hyvin harvoja raaka-aineita meidän ruokajärjestelmässä, mikä on aiheuttanut sen, että sitten tietynlaiset ekologiset systeemit on vaurioitunut sitten vuosien kuluessa. Ja se on aiheuttanut sen, että maaperä, tai se nykyinen tapa, jolla me tuotetaan, niin se yksinkertaisesti enää tuota meille sitä ruokaa. Ja niin kun sanottu, niin me tarvitaan sitä joka päivä, ja väestö kasvaa. Ja nyt kun me ollaan vielä nähty sitten, että mitä meidän viljaville maille esimerkiksi jo Euroopassakin on vaikka tänä kesänäkin tapahtunut, niin se tarkoittaa sitä, että meillä on oltava uusia ratkaisuja sille meidän jokapäiväiselle ruualle, jos saa tällaista termiä käyttää. Niin sen takia, siis siihen ei ole kahta kysymystä, että tarvitaanko muutosta vai ei, vaan se on nyt, sillä on aikamoinen kiirekin etsiä niitä ratkaisuja.
Hanna: Voitko avata konkreettisesti, että millä tavalla se ruokaketjun tehottomuus oikein näkyy?
Reetta: Jos ajatellaan sitä ruokaketjua kokonaisuudessaan, ja ajatellaan tosiaan sitä, että meidän maaperä ja meidän maapallo ei enää pysty kannattelemaan sitä nykyistä ruoantuotantoa, niin ehdottomasti tarvitaan sinne alkutuotantoon, eli mitä tapahtuu siellä pellolla, niin siihen tarvitaan erilaisia tekniikoita niin, että se maaperä ei kulu loppuun, vaan että se on uusiutuvaa se viljely. Ja sitten toisaalta, että tulee ehkä tosiaan erilaisia mahdollisuuksia tuottaa vaikkapa kaupungeissa osa ruoasta sisätiloissa, jos niitä on vapaana. Se on yksi linja, mitä tutkitaan. Ja sitten tietenkin suljetut systeemit ja kiertotalous. Niin se on se, mitä tutkitaan paljon ja kehitetään paljon, että miten pystyisimme yhä paremmin käyttämään sen kaiken energian, mitä siihen tuotantoon käytetään niin lopputuotteeseen. Ja sitten kun meillä on se alkutuote, niin sen jälkeen tietenkin valtava määrä menee tällä hetkellä hävikkiin. Että mä itsekin tuolla, mulla on yritys nimeltä Nordic Umami Company, me käytetään teollisuudesta tulevia sivuvirtoja. Ja se on kyllä avannut silmiä, että miten valtavia määriä ruoaksi kelpaavaa menee tällä hetkellä joko biodieseliksi tai roskiin, tai johonkin muualle ei-ruoaksi. Niin se hävikin, ja just tämän kiertotalousajattelun ulottaminen niihin sivuvirtoihin, sen tehostaminen on ehdottomasti yksi asia, joka ruokaketjussa auttaisi sitä, että me ei tarvittaisi niin paljon sitä resurssia siellä alussa. Tietysti jakeluketjussa on myös hävikkiä. Mutta sitten, kun tullaan kuluttajaan, niin se, että me söisimme riittävästi, mutta emme liikaa, emmekä heittäisi sitten roskiin turhaa. Niin jo näillä asioilla, nämä on ihan valtavia asioita, ja miten niitä saadaan tehtyä, niin siinä on monta viisastenkiveä ratkottavana. Mutta näillä asioilla varmasti, niin oltaisiin jo lähempänä sitä, että meidän tämän maapallon resurssit riittäisi jokaisen ihmisen ruokkimiseen.
Hanna: Toi ruokahävikki kuulostaa tosi hurjalta, nyt kun sä sitä tuolla tavalla kuvailit. Miksi sitä on niin paljon?
Reetta: Vaikkapa teollisuudessa, niin sen ehkä ne vaatimukset, mitä vaikka, mitä me halutaan, että kun me avataan hernepussi, että siellä on kaikki samankokoisia herneitä, tai kun me ostetaan tomaatteja, niin kuluttajahan varmasti valitsee aina sen kauneimman tomaatin sieltä. Ja sitten siitä on tietenkin aikojen myötä sitten kehittynyt se, että kenellä on ne kaikki tasalaatuisia, kauniita, vaikkapa sieniä, eikä ollenkaan vääränkokoisia. Ja sitten kaikki vääränkokoiset ja rikkoutuneet, toki rikkoutuneissa on se, että ne sitten aiheuttaa siihen mikrobiologiseen laatuunkin riskejä. Niin oikeastaan voidaan sanoa, että ne laatuvaatimukset, mitkä meillä tällä hetkellä on ruokaketjussa, ja laatuvaatimuksiin vaikuttaa myös se säilyminen, eli niiden pitää säilyä aika pitkään siinä ruokaketjussa, niin silloin sieltä pitää karsia paljon rikkoutunutta ja paljon epämuodostunutta ja isoa ja pientä pois.
Hanna: Millaista muutosta me sitten tarvitaan, mitä oikein pitäisi tehdä? Ja ennen kaikkea kenen pitäisi ne muutokset tehdä?
Reetta: No kyllä mä ajattelen, että se kenen se pitäisi tehdä, niin se on me länsimaalaiset, jotka kulutamme paljon. Ja meidän pitäisi pystyä muuttamaan, ja meillä on myös resursseja muuttaa asioita. Niin meidän pitäisi myös pystyä muuttamaan sitä järjestelmää. Ja toki toivon, että niitä ratkaisuja tapahtuisi myös järjestelmätasolla. Että nythän me ollaan paljon ajateltu, että kuluttaja tai yksittäinen yksilö on se, joka tekee sen muutoksen. Ja sehän ei, tai se on hyvin hidasta etenkin silloin kun puhutaan ruoasta, koska muutoksen tekeminen siinä arjessa on vaivalloista, ja se on liikaa pyydetty, että riittävä määrä ihmisiä olisi niin valistuneita. Niin järjestelmätasolla länsimaat ovat mun mielestä siitä tällä hetkellä vastuussa. Toki ihan koko maapallon tulee tehdä muutoksia omiin ruoantuotantojärjestelmiinsä.
Hanna: Millaisista muutoksista me tässä oikein puhutaan? Musta tuntuu, että kaikki hahmottaa kyllä tässä teemassa sen, että no ehkä sitä lihaa olisi hyvä syödä vähemmän. Mutta jos puhutaan järjestelmämuutoksista, niin mikä se tavallaan lopputulos siinä prosessissa oikein olisi? Mikä olisi ideaali ruokajärjestelmä?
Reetta: No se, että mikä se on se ideaali ruokajärjestelmä, järjestelmän muutoshan on aina sellainen, että siellä ikään kuin tulee semmoinen nivelkohta, jossa se on mahdollista tapahtua se muutos. Ja silloin on tärkeää, että siinä kohdassa monet eri toimijat lähtee samaan suuntaan. Eli tästä nyt hyvänä esimerkkinä esimerkiksi mennä vähän vaikka takaisin sinne 70-luvulle ja syödä enemmän kasvispohjaisesti ja vähemmän eläinproteiinipohjaisesti. Niin jos siinä on monia eri ratkaisuja, jotka sitä tekee. Ja sitten se voi olla myös siellä, puhun alkutuotannosta, niin niitä tekniikoita sinne. Että mehän puhutaan tosi paljon siitä, että miten tuottaa vaihtoehtoisia proteiineja, että se ei ole pelkästään kasviproteiinit, vaan se on myös mikrobit. Ja se on myös erilaisilla geenitekniikoilla tuotettavat, esimerkiksi laboratoriossa tuotettavat eläinproteiinit. Niin vaihtoehdot varmasti yhteensä tuovat sitten niitä mahdollisuuksia niin paljon, että meidän maapallo ei enää kuormitu niin paljon. Että jos tällä hetkellä ajatellaan, että maapallon ihan pinta-alasta, se on mun mielestä semmoinen hyvä muistisääntö ajatella sitä, että mikä tämä laajuus tällä hetkellä, niin maapallon pinta-alasta 50 prosenttia menee ruoantuotantoon. Ja siitä alasta 70 prosenttia menee lihaproteiinin tuotantoon. Ja nyt kun meillä on näitä ympäristökatastrofeja jatkuvasti, niin on selvä, että mikä siinä on se, jo ihan haavoittuvaisinkin asia. Että senkin takia meidän on keksittävä, että mistä se proteiini siihen jokaiseen päivään otetaan.
Hanna: Me puhutaan nyt siitä, miten meidän ruokajärjestelmä ei ole kestävä. Ja tätä ei ole kestävä -käsitettä kuulee todella paljon puhuttaessa niin ruuasta kuin ilmastonmuutoksesta. Jos me vaan jatketaan tällaisella systeemillä, missä ollaan nyt, niin mitä oikein tapahtuu? Kaatuuko yhteiskunnat? Loppuuko ruoka maailmasta? Mitä se kestämättömyys oikeastaan voi pahimmillaan tarkoittaa?
Reetta: No nämä dystopiat on aina itselleni vaikeita, koska, niin kuin meillä on nyt ehkä viime vuodet osoittaneet, niin kukaanhan ei odottanut monia asioita, ei odottanut pandemiaa eikä odottanut ehkä Ukrainan sotaakaan. Että me ei haluta elää sille, mikä on tietysti aika terveellistä, että ei ehkä haluta pitää siitä, että mitä sitten tapahtuu. Mutta kyllä se varmaan on kiistatonta, että se mitä tällä hetkellä tapahtuu nimenomaan ilmastossa, ja ilmaston ääriolosuhteet, niin ne tekee mahdottomaksi, on tehnyt jo nyt, mahdottomaksi monet niistä maatalouden tavoista, joita meillä on tällä hetkellä käytössä. Niin itse nyt haluaisin sen ajatella niin, että se muutos on tapahduttava tavalla tai toisella. Että siellä on erilaisia uhkakuvia. Juuri se, että vaikkapa ne maatalousmaat köyhtyy niin, että siinä ei voi yksinkertaisesti viljellä, jos ei löydetä uusia tapoja. Tai ne kuivuu niin, että niitä ei voi enää suurta osaa käyttää. Ja on löydettävä sen takia ihan muita tapoja kuin maalla viljely. Ja sitten voi olla esimerkiksi skenaario, että vaikkapa lihan hinta, jos se nyt huomenna maksaisikin liha 500 euroa, mitäs me tehtäisiin. Tai sitten just, että lihaan voi tulla vaikkapa joku virus jostakin, koska ilmasto muuttuu ja me ei tiedetä, miten mikäkin reagoi. Niin, että se kaikki on ikään kuin mahdollista. Niin sen takia on hyvä varautua monenlaisiin muutoksiin, että ollaan sitten valmiita niihin asioihin, mikä nyt sitten meitä kohtaakaan.
Hanna: Kun mä nyt kuuntelen, kun sä puhut tästä aiheesta, niin mä mietin semmoista, että olenko mä ymmärtänyt oikein, että tässä keskustelussa ei ole pelkästään kyse siitä, miten yksittäiset ihmiset syö, vaan myös siitä, että nykyiset maataloustekniikat ei välttämättä tue kestävää maankäyttöä?
Reetta: No tässä on kysymys, just niin kuin sanottua, että siinä järjestelmän muutoksessa, niin monen eri tekijän ja toimijan pitää lähteä samaan suuntaan. Eli ehdottomasti on kyse kulutustottumuksista, siitä ei päästä mihinkään. Mutta siitä on puhuttu tosi paljon. Ja se, että se ahdistaa ihmisiä, ja se ehkä saa sellaisia vastavoimia liikkeelle, että sitten ruvetaan vastustamaan kaikkea ja syömään pelkkää lihaa, tai ei haluta olla siinä muutoksessa mukana, koska se koetaan uhaksi. Niin sen takia sen pitää olla myös siellä järjestelmätasolla. Ja pitää olla ehdottomasti paljon erilaisia ratkaisuja. Että itse ajattelen, että sen takia innovaatiotoiminta ja sen innovaatiokapasiteetin nostaminen on tärkeää, että niitä syntyisi eri osa-alueilla ja erilailla ajattelevien ihmisten toimisesta, niin silloin me päästään just siihen, että on ehdottoman tärkeää sekä se, että meillä ne tavat ja tekniikat muuttuu, ja sopeutuu nyt tähän uuteen ilmastoon ja uuteen maailmaan. Ja toisaalta sitten se, että me ymmärretään myös kuluttajina, että mitä on kohtuullisuus. Että se ehkä, ei pelkästään eläinproteiini, se on totta kai se ongelma, että jos me ajatellaan, että nyt me syödään 80 kiloa luullista lihaa vuodessa, ja vielä kun itse synnyin tai olin lapsi, niin me syötiin 40 kiloa. Enkä koskaan ole ajatellut, että on ollut pula jostakin lihasta. Toki se possun ja naudan osuus koko ajan vähenee, ja se on se kana, mikä siellä lisääntyy. Mutta joka tapauksessa ne määrät, mitä me tällä hetkellä syödään, niin se ei ole millään tavalla kohtuullisissa määrin, että se ei ole mitään sellaista, että me jouduttaisiin elämään jossakin kurjuudessa. Niin sen takia se, mitä yksilö myös toivottavasti pystyy tekemään, niin on se kohtuullistaminen.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Sä puhut paljon lihasta. Ja muutenkin musta tuntuu, että kun tästä ruoan murroksesta puhutaan, niin keskustelussa keskitytään paljon vaihtoehtoisiin proteiininlähteisiin. Ja näitä onkin tullut markkinoille. On ollut esimerkiksi sun hengentyötä nyhtökauraa, erilaisia sieniproteiiniviritelmiä ja hyönteisiäkin on yritetty valtavirtaistaa länsimaissa proteiininlähteenä. Miksi just proteiini on tässä keskustelussa keskiössä?
Reetta: Joo, se onkin hyvä kysymys. Ja välillä itsekin sitä miettii, että aina pitää puhua tästä proteiinista. Mutta se on kuitenkin, aminohapot, joita proteiini sisältää, niin ne asioita, joita meidän keho ei pysty syntetisoimaan eli meidän pitää saada ne ruoasta. Ja ilman proteiinia me ei pärjätä. Ja nimenomaan se proteiinintuotanto on tällä hetkellä hyvin epätehokasta, jos ajatellaan, että se pitää mennä se, vaikkapa kasvi sitten sen, tai siis kasvin pitää mennä eläimen läpi ja sitten me syödään se eläin, niin se on tehotonta. Niin sen takia siihen on varmasti pureuduttu ja ruvettu laittamaan startup-maailmassa paljon yksityistä rahaa. Että sen takia, se on se yksi osa-alue. Ja se on ehdottomasti suurin. Ja siinä puhutaan eläinproteiinin vaihtamisesta tehokkaampiin proteiineihin, jos sellaista termiä voi käyttää. Ja toisaalta sitten, varmasti tämä sisäviljely ja optimaalisissa olosuhteissa viljely on se toinen asia, josta tällä hetkellä paljon puhutaan. Mutta se, että miksei puhuta hiilihydraatista, sitä aina itsekin välillä mietin, että olisiko siinä joku kolo, joka on tekemättä, jota pitäisi pohtia. Että onko se niin, että me saadaan sitten perunaa joka tapauksessa sieltä pellosta. Niin se on varmaan se, mihin tällä hetkellä luotetaan, että se menee niin. Tai sitten se menee sinne sisäviljelyyn. Että sitä pidetään ehkä vähemmän arvokkaana sitten sitä hiilihydraattia ja sen takia kehitetään paljon proteiineja tällä hetkellä.
Hanna: Uskotko sä, että tämä säilyy samanlaisena tämä tilanne tulevaisuudessakin, vai voisiko jostain toisesta ruokaryhmästä tulla samalla tavalla keskeinen aihe?
Reetta: No se varmaan, tosiaan sitä olen pohdiskellut, että kyllä mä uskon, että voi. Että sitten varmaan etenkin, kun tuo proteiini tuossa ratkaistaan. Ja jos siihen syntyy sellainen, esimerkiksi että me onnistutaan tekemään sitä, no vaikkapa sitten sienillä tai mikrobeilla sellaista proteiinia, joka sitten just valtavirtaistuu. Niin silloin varmaan sitten ruvetaan pureutumaan, että hetkinen, että ei meidän perunatkaan enää kasva, että täällä on liian kuuma siihen, niin ihan varmasti. Ja sitten tosissaan se, että mihin tämä muuttuu ja mitä kohdataan, niin varmaan sitten niitä muutoksia tarvitaan. Että toki hiilihydraatti on se, mistä tulee suurin osa energiasta. Että se on ihan yhtä lailla tärkeää. Ja kovasti olen miettinyt esimerkiksi sokeria, jota tuotetaan kuitenkin siellä sademetsäalueella ja hyvin hauraissa olosuhteissa, että miksi emme siihen tartu. Mutta en tiedä, mitkä on syyt.
Hanna: Tästä aiheesta lukiessa usein etsitään muutoksia lähinnä kulutuksesta. Ehkä osittain siksi, että se on tavallisille ihmisille helppo tajuta, että nyt ostat niitä kasvisproteiinipullia lihapullien sijaan. Mutta mitä mieltä sä olet tästä, ratkeaako tämä tilanne sillä, että keskitytään niin paljon yksilön vastuuseen?
Reetta: No sillainhan se markkina toimii, että sinne tulee niitä vaihtoehtoja. Ja sitä ei voi jotenkin estää, että meillä ei ole sellaista sääntelyä, että se pysyisi selkeänä kuluttajalle. Että totta kai toivoo, että kaupassa olisi vain hyviä ja luotettavia tuotteita, ja sellaisia, joita kuluttajan kannattaa ostaa, eikä kuluttajan tarvitsisi tehdä sitä valintaa, esimerkiksi epäterveellisiä vaihtoehtoja. Mutta niinhän se ei ole koskaan toiminut, vaan meillä on valtavat määrät kaikenlaista. Niin siinä mielessä se jää kuluttajalle se, että mehän emme voi sille mitään, mikä sieltä kaupasta, tai voimme toki, mutta siis että mikä sieltä kaupasta sitten menee eteenpäin. Niin ne on sitten niitä kuluttajavalinnan ja kuluttajamarkkinoinnin varassa olevia asioita. Mutta se, että ratkeaako tämä sitten sillä pelkästään kuluttajien tekemillä valinnoilla, niin ruokajärjestelmän suhteen olen antanut itseni alkaa ajatella niin, että se on liian hidas, että sitä on todellakin yritetty monella tavalla pitkään, ehkä siihen ei ole lähtenyt koko ruokaketju mitenkään mukaan. Että on täytynyt olla tällaista anarkistitoimintaa ja startup-toimintaa, että se on sitten lähtenyt isommin rullaamaan. Mutta vielähän esimerkiksi kasviproteiinin markkina on todella pieni. Ja se ei ole lähtenyt kasvamaan sillä tavalla kuin on oletettu. Ja siinä näkyy juuri se vaikeus saada kuluttaja muuttamaan niitä mieltymyksiään. Ja sen takia tarvitsee tehdä paljon muita asioita. Tarvitsee olla niitä kannustimia. Että esimerkiksi nyt sitten, että miksi kasviproteiinit usein maksaa enemmän kuin liha, niin siinähän ei ole mitään järkeä, jos ajattelee sitä, miten ne tuotetaan. Niin sellaisia asioita, jota ei ole ollut tukemassa sitä valintaprosessia. Että siinä pitäisi olla paljon asioita, miksi valita toisin.
Hanna: Mistä se oikein johtuu, että kasviproteiinit maksaa usein enemmän kuin liha?
Reetta: No meidän maataloustukijärjestelmä on vielä aika, tai siis ei vielä, vaan se, että se on rakennettu sen päälle, että me syödään niitä muutamia asioita. Että sehän on se yksi, ainakin omaa sydäntä lähellä oleva valtava ongelma, että me syödään vain harvaa viljaa, vain neljää viljalajia käytännössä viljellään täällä maapallolla. Ja se, että meillä on tämmöinen alakohtainen maataloustukijärjestelmä, niin se tukee sitä, että on valtavan isoa monoviljelyä, mikä on sitten ekosysteemille tuhoisaa. Ja myös ne tuet on sitten lihan viljelylle tai eläinproteiinin viljelylle. Että se on luotu se hyvin monimutkainen maataloustukijärjestelmä, joka ei pelkästään koske Suomea, että sitä ei voi purkaa yhdestä kohtaa, niin silloin kun tämä nykyinen ruoantuotanto on ollut vielä, tai näyttäytynyt mahdolliselta.
Hanna: Millaisia muutoksia sä oikein toivoisit tähän maataloustukijärjestelmään ja politiikkaan?
Reetta: No kyllä mä ehdottomasti toivoisin sellaista, että siinä otettaisiin huomioon se, että mikä on maapallolle hyväksi ja mikä on ihmiselle hyväksi, että se lähtisi sieltä peräpäästä liikkeelle, eikä siitä, että kuinka monta neliötä tai kuinka monta hehtaaria joku jotakin viljelee. Vaan siitä, että mikä sen ilmastovaikutus on ollut, ja mikä sen ravitsemusvaikutus on ollut.
Hanna: Mitä sä oikein ajattelet, kenen syömisen ja ruokailutottumusten pitäisi muuttua? Missä ruokajärjestelmien pitäisi muuttua kaikista radikaaleimmin, että sillä olisi tehokkain vaikutus?
Reetta: No kyllä se on länsimaisten yhteiskuntien harteilla tällä hetkellä. Kyllä mä niin uskaltaisin sanoa. Koska jos ajatellaan, että yli puolet meistä on ylipainoisia, eli me syödään liikaa, niin jo silläkin varmasti, että me syötäisiin terveellisesti ja hyvin, ihan meidän itsemme takia, ja vähennettäisiin sitä kulutusta, niin jo sillä säästettäisiin sitä määrää, kuinka paljon pitää tuottaa. Ja sitten myös tässä samassa, että jos ajatellaan, että meillä menee tällä hetkellä niin valtavasti resursseja siihen ruoantuotantoon, ja yksi syy on tosiaan, että me syödään niin paljon. Ja sitten toinen tietysti, että väestö lisääntyy jatkuvasti. Ei länsimaissa, mutta sitten taas siellä, missä on, että ravintoa on liian vähän. Ja sitten voidaan puhua vielä hävikistä, mikä on kuitenkin länsimaissa aika, tai sillä on pitkät perinteet, että me mielellämme heitämme paljon ruokaa roskiin sen ruokaketjun eri vaiheissa.
Hanna: Mua vielä noissa kasviproteiineissa kiinnostaa se, että jotenkin kun miettii näitä asenteita kasvissyöntiä kohtaan, tämä on nyt taas tällaista mun fiilistelyä, mutta monet tuntuu ajattelevan, että nuo kasvisproteiinit on kalliita, usein ne onkin, ja toisaalta myös jollakin tavalla vähän elitistisiä. Mitä mieltä sä olet tällaisesta ajattelusta?
Reetta: No mä olen ollut pahoillani tästä keskustelusta. Että musta tässä on menty jotenkin ojasta allikkoon. Tai sitten puurot ja vellit menee sekaisin. Että just niin kuin sanottua, niin kyllähän kasviproteiinin pitää olla halvempaa kuin eläinproteiinin, jos ajatellaan sitä, miten se tuotetaan, ja miten me ollaan aina suhtauduttu lihaan ennen ehkä nyt viimeistä vuosikymmentä. Että kyllähän me ollaan arvostettu aina sitä lihaa. Ja se on se kallein ja se pääruoka-aine. Ja se, mikä määrittelee sen annoksen. Ja me ollaan jotenkin unohdettu, että meillä on ollut siellä kauppojen hyllyillä aina tosiaan ne erilaiset palkokasvit, linssit ja pavut. Ja meillä on siellä ollut aina edullisia soijavaihtoehtoja ja niin edelleen. Että jos lähdetään proteiinin, mistä saisin kaikki aminohapot tänään, sitä laskemaan, niin mä olen tehnyt kyllä useita laskelmia ihan henkilökohtaisestikin, että kyllä se kaikkein edullisin on eri kasvivaihtoehdoista. Että se ei ole totta se illuusio, mikä meillä on syntynyt. Toki sitten, kun me tehdään näitä helpotettuja tuotteita, kuten nyhtökaura, siinä oli ajatus se, että sitä ei ehkä alussa ajateltu lihan korvikkeena, vaan sitä ajateltiin, että saadaan sellaisista kasviksista, joita meidän on ehkä vähän vaikea muuten, tai mitä me syödään vähemmän, kauraa ja hernettä, niin niistä saadaan ne meidän aminohapot sellaisessa muodossa, mikä on tuttu muoto. Eli sen takia haettiin se jauhelihakäyttöliittymä siihen, että se olisi helppo suoraan sitten vaihtaa. Ja toki, kun puhutaan innovaatioista, niin se on alussa kalliimpaa. Ja siinä se muodostuu se hinta vasta sitten, kun siitä tulee massatuote. Ja sen takia musta on jotenkin epäreilua sitten, että se, että ei me puhuta jotenkin puhelimistakaan, että miksi iPhone on kalliimpi kuin lankapuhelin. Vaan että niillä on erilaiset ominaisuudet, erilaiset tarkoitukset tässä maailmassa. Mutta se, että kasviproteiinit olisivat kalliita, niin se ei faktisesti pidä paikkaansa. Ja se lohduttaa mua, sen takia mä olen niitä exceleitä takonut, että tiedän, että se ei ole totta.
Hanna: Mä haluan vielä palata tuohon kysymykseen politiikasta. Ei mennä niihin maataloustukiin syvemmälle [naurahtaa], ei hätää. Mutta siis siihen, että usein julkisessa keskustelussa politiikka ja innovaatiot saatetaan vähän niin kuin asettaa vastakkainkin. Niin mitä sä vastaisit semmoiseen kysymykseen, että mihin innovaatioita oikein ruoka-asioissa tarvitaan? Eikö nämä asiat ole semmoisia, mitä voisi ratkoa myös politiikan keinoin?
Reetta: Innovaatiothan ulottuu sinne myös sosiaalisiin innovaatioihin ja niitä nimenomaan tarvitaan, mitä ne ratkaisut on. Että toki siellä varmaan löytyy ihan sellaisia työpöytäratkaisujakin, voisi löytyä, mutta luulen, että tässä kohtaa esimerkiksi juuri tämän maataloustukijärjestelmän kohdalla ollaan siinä kohtaa, että tarvitaan todellisia innovaatioita. Ja sehän on sitten tietenkin niiden ihmisten, jotka sitä työtä, jotka ovat siinä ammattilaisia, niin heidän tehtävissä. Ja toivon todella, että sinne myös tulee joku design thinker, joka sitten pystyy sinne tuottamaan sitä. Ja varmasti he sitä tekevätkin, en yhtään epäile. Mutta mä en näe mitenkään erillään, että toistan vielä jotenkin itseäni, että tosiaan järjestelmämuutoksessa, niin monien toimijoiden on tehtävä samaan suuntaan muutoksia. Mikä tarkoittaa, että sitä innovointia siitä samasta päämäärästä käsin on tehtävä hyvin erilaisten ihmisten toimesta, ja erilaisten osaajien toimesta. Ja ihan oikeastaan jokaisen tällä hetkellä, tai että jokainen voisi olla muutoksentekijä tällä hetkellä.
Hanna: Eli parempi tehdä innovaattoreiden ja poliittikkojen kesken yhteistyötä kuin kilpailla siitä, että kummalla on paremmat ratkaisut?
Reetta: Ihan ehdottomasti. Ja sitähän me tarvitaan tässä, että uskon, että tämä yhdessä ratkaistaan. Ja onneksi sitä työtä paljon myös tehdään, että millä tavalla pystytään, tai päästään sinne muiden ammattiryhmien ja muiden ajatuksiin, että miten ne toimii ja mitä mahdollisuuksia siellä voisi olla muuttaa asioita.
Hanna: Mitä sä pidät tällä hetkellä isoimpana esteenä ruokajärjestelmän muutokselle kestävämpään suuntaan?
Reetta: No muutosvastaisuutta ja asenteita. Ehkä se on se yksinkertainen ratkaisu, tai yksinkertainen vastaus. Että vaikka me varmaan ajatellaan, että me jotenkin hirveästi haluttaisiin tehdä, mutta ei me kuitenkaan haluta. Ja puhun ihan itsestäni, että ei se ole niin helppoa se muutoksen tekeminen.
Hanna: Mua kiinnostaa nyt kuulla, kun sä mainitsit, että puhut itsestäsi, että millaisissa asioissa sä olet itsestäsi huomannut muutosvastarintaa, mitä tulee ruokailutottumuksiin?
Reetta: No kyllähän sitä, kun on tietoinen, että miten kuuluisi syödä ja mitkä asiat on hyväksi, ja mitä valintoja pitäisi tehdä, niin ei sitä joka päivä jaksa niitä valintoja kuitenkaan tehdä, vaan syö sitä mitä on tarjolla tai mitä on helposti saatavissa. Että ehkä se on se yksinkertainen ajatus. Tai jos ajattelee, että kyllähän ravitsemuksellisestikin tietää, mitä pitäisi syödä, mutta. Että mä en usko, että se on meillä enää tiedosta kiinni, nämä asiat vaan se muutoksen tekeminen on vaikeampi prosessi.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Jos elintarviketiede olisi suomalainen kunta, millainen olisi sen vaakuna?
Reetta: No kyllä se olisi varmaan aika konventionaalinen. Ja vähän sellainen sormi pystyssä se kyllä ehkä olisi. Siinä olisi varmaan porkkana tai joku muu.
Hanna: Heraldinen porkkana. Sen haluaisin päästä näkemään.
Reetta: Joo, porkkanalla on kruunu päässä, ehkä se olisi näin.
Hanna: Upeaa. No, jos saisit poistaa yhden ruoka-aineen maailmasta, mikä se olisi?
Reetta: Vaikea kysymys, tämä on varmaan helpompi tosi monille kuluttajille ja tietoisille kuluttajille kuin elintarviketieteilijälle, koska niillä kaikilla on itselle merkitys. Mutta vehnätärkkelys.
Hanna: Miksi?
Reetta: Ensinnäkin meidän ei pitäisi viljellä pelkästään vehnää, koska se on tuhonnut jo pitkään meidän ekosysteemiä. Ja se, että me viljellään valtavasti yhtä asiaa ja sitten me osataan eristää sieltä hyvinkin, aika ravitsemuksellisesti köyhä asia kuten vehnätärkkelys, jolla on paljon teknologisesti funktionaalisia ominaisuuksia, niin silloin sitä käytetään ja piiotetaan todella moniin elintarvikkeisiin, joissa ihmiset ei haluaisi sitä syödä. Niin mun mielestä, mä toivoisin, että tulevaisuudessa raaka-aineet syötäisiin kokonaisina, eikä niin paljon semmoisina fraktioituina ja pilkottuina. Niin sen takia vehnätärkkelys.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Reetta Kivelä, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
Reetta: Kiitos.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Kiitos kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Jos tykkäsit kuulemastasi, niin kerrothan siitä kaverillesi.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]