Hanna: Veli-Pekka Tynkkynen, mitä jokaisen tulisi just nyt tietää Venäjästä ja energiasta?
Veli-Pekka: Se, että Venäjä on merkittävä fossiilisen energian tuottaja maailmassa. Ja että energia on vallan väline Putinin Venäjälle.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Kuuntelet Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua niistä asioista, jotka ovat juuri nyt kiinnostavimpia ja tärkeimpiä. Vieraana on tänään Aleksanteri-instituutin Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopistosta, tervetuloa. Minä olen Hanna Hantula, tämän podcastin juontaja.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Veli-Pekka, sä olet tutkinut Venäjän ympäristö-, energia- ja luonnonvarapolitiikkaa. Mistä tämä kiinnostus Venäjää kohtaan on oikein syntynyt?
Veli-Pekka: No, se on pitkä, pitkä tarina se, että miksi mä Venäjää tutkin. Mä olen lapsuudessa asunut Neuvostoliitossa, käynyt neuvostoliittolaisen lastentarhan. Ja sitä kautta tietysti oppinut venäjän kielen ja ollut sisällä siinä kulttuurissa ihan pienestä pitäen. Sitten tietysti, kun lähdin opiskelemaan aikoinaan maantiedettä yliopistoon, niin mua tietysti kovasti kiinnosti ympäristökysymykset ylipäätään. Ja ilmasto, paikalliset ympäristö-, vaikka ilmanlaatuongelmat. Ja mitenkään en ollut orientoitunut Venäjään opintojen alkuvaiheessa. Mutta sitten mentiin opintoja eteenpäin, proffat rupesi kyselemään, että mitä kieliä te osaatte. Ja sitten sieltä kysyttiin ranskaa, käsiä nousi, saksaa, käsiä nousi, englantia tietysti kaikki. Mutta sitten venäjää ei ollutkaan kuin yksi tai kaksi. Ja sitten sälytettiin tavallaan, että no sähän teet tuosta Venäjä-teemasta harjoitustyön. Ja sitä kautta itse asiassa päädyin sitten gradun Venäjästä, Karjalan tasavallan ympäristökysymyksistä tein gradun, ja sitä kautta sitten päädyin tutkijan uralle. Oikeastaan sattumuksienkin kautta, että ei ollut mitään semmoista selkeää visiota itsellä, että haluaisin erityisesti tutkijaksi. Että mä näkisin, että mulla on semmoista tekijänvikaa vähän enemmän kuin sitten tämmöistä puhdasta pohdiskelijaa, tai varmaan aika hyvä kombo näitä oikeastaan.
Hanna: Mua kiinnostaa hirveästi kuulla, että mitä sulla on jäänyt niistä Neuvostoliitossa vietetyistä lapsuusvuosista oikein mieleen?
Veli-Pekka: No tietysti, jos ajatellaan sitä elämää ihan konkreettisesti siellä, me asuttiin lähetystössä, jossa muutama hassu suomalainen perhe asui siinä, että hyvin semmoinen pieni piiri ja suljettua elämää. Vaikka sitten kävinkin siellä neuvostoliittolaisessa, moskovalaisessa lastentarhassa. Ja oli jonkin verran venäläisiä ystäviä. Mutta hyvin vähän meillä esimerkiksi oli mitään tekemistä sitten sen päiväkodin ulkopuolella, tai kouluajan ulkopuolella, sitten venäläisten kanssa. Että hyvin semmoinen. Ja tietysti ymmärrettävää, kylmän sodan aikakaudella elettiin, 70-lukua silloin, että se oli sitä arkea. Mutta pääsääntöisesti mulla jäi positiivisia muistoja vain sieltä, myös sieltä lastentarhasta. Ja se on maa siinä, mikä muukin, noin arjen näkökulmasta.
Hanna: Venäjä on just nyt aika tunteita herättävä tutkimuskohde näin lievästi sanottuna. Lisääkö Ukrainan sota esimerkiksi opiskelijoiden kiinnostusta Venäjä-tutkimukseen vai tuleeko tästä kenties jonkinnäköinen vastareaktio?
Veli-Pekka: Se on hyvä kysymys, mitä me ollaan myös pohdittu tuossa meidän maisterikoulussa, Venäjän tutkimuksesta tulee nyt Euraasian tutkimuksen maisterikoulu, että mihin suuntaan tämä menee. Että toisaalta on tämä henkilökohtaisen tason ehkä tämmöinen tunnereaktio, että hyi, ei ainakaan Venäjää. Mutta toisaalta taas sitten järki sanoo, että nythän me oikeasti tarvitaan todella paljon osaajia, jotka osaa jatkossakin tulkita sitä, että mitä siellä tapahtuu. Että siinä mielessä, jää nyt nähtäväksi, että miten vaikka ensi vuoden haussa sitten meille tulee opiskelijoita.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua siitä, mikä on oikeasti juuri nyt tärkeää. Mun kanssa studiossa on Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin professori Veli-Pekka Tynkkynen. Sä olet tutkinut muun muassa sitä, miten Venäjällä nimenomaan energia on vallankäytön ja väkivallan väline. Miten energia ja valta oikein kietoutuu yhteen Venäjällä? Millainen historia tällä aiheella on?
Veli-Pekka: No, jos oikeasti katsotaan todella pitkässä juoksussa tätä kysymystä, niin kyllähän Venäjän hallintatapa, se politiikan tekemisen tapa, vuosisatojen jatkumossa on ollut harvainvaltaista. Sitä että siellä on ollut tsaari, tai sitten puoluejohtaja, tai presidentti nykyään, joka sitten on tätä valtiota johtanut. Ja jos me ajatellaan sitä taloutta, minkälaiseen talouteen se on nojannut, niin se on nojannut raaka-ainevetoiseen talouteen. Ja nämä raaka-aineet on vielä ollut semmoisia, noin suuressa kuvassa, ollut semmoisia, että ne on ollut kaukana väestöstä, ja vielä enemmän tämmöisiä pistemäisiä. Ja tänä päivänähän se pitää erittäin hyvin kutinsa siinä mielessä, että öljy ja kaasu tuotetaan siellä kaukana Siperiassa. Ja hyvinkin pienellä alueella, tuommoisen Etelä-Suomen kokoisella alueella tuotetaan itse asiassa puolet Venäjän valtion budjetista. Ja jos ajatellaan vallan keskittämisen helppoutta, kun sä olet maan johtaja, ja kun sulla on tämmöinen resurssi käytettävissä, niin sä, se ei pakota sua, mutta se yllyttää sua keskittämään valtaa, koska se resurssi mahdollistaa sen. Sen resurssin maantiede ja materiaalisuus mahdollistaa sen. Ja tämä on osa sitten, kun katsotaan tätä Putinin Venäjänkin väkivallan kasvua, niin se maantiede näyttelee roolia, että se on ollut mahdollista pitää tämä resurssi ja siitä saatavat tulot hyppysissä. Mutta se on myös mahdollistanut yhteiskunnallisen vallan keskittämisen sitä kautta, että se varallisuus, öljy- ja kaasuvarallisuus on voitu pitää hyvin pienen porukan taskussa. Venäjällä 1 prosentti väestöstä omistaa 60 prosenttia kaikesta varallisuudesta. Ja tämä on tuplasti suurempi varallisuusmäärä yhdellä prosentilla kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Ja tämä kertoo siitä, että miten tämä öljy- ja kaasuraha mahdollistaa vallan keskittämisen ja taloudellisen vallan keskittämisen samoihin käsiin. Ja jos ajatellaan tätä kulttuurista puolta ja poliittista historiaa, niin tämä mitä on ajatus sitten, että sä olet suurvalta ja sä haluat pitää alusmaita, ja haluat jatkaa tätä koloniaalista perinnettä, mikä tietysti Venäjän historiassa on pitkä. Niin öljy ja kaasu mahdollistaa tämän, juurikin tämän vallan keskittämisen kautta, ja rahavirtojen keskittämisen kautta myös sitten väkivaltakoneistoa. Eli tästä Venäjän valtion budjetista, josta öljy ja kaasu on Putinin kaudellakin sen noin puolet kattanut, eli öljyn ja kaasun vientituloista. Niin siitä samasta budjetista kolmannes on mennyt väkivaltakoneistoon. Ja joo, se olisi jonkinlaisen talouden olosuhteissa ollut myös mahdollista laittaa se kolmannes. Mutta öljy ja kaasu taloutena tai kulttuurina, se on ollut vielä helpompaa. Johtuen tästä, että nämä virrat, rahavirrat ja resurssien virrat on voitu pitää tämän pienen porukan käsissä. Ja tämä tosiaan, kolmannes Venäjän valtion budjetista on mennyt sitten sotateollisuuteen, armeijaan, poliisiin, turvallisuuspalveluihin ja niin edespäin. Ja sitä me nähdään nyt Ukrainassa, sen vaikutuksia. Mutta sen vaikutukset me nähtiin jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Venäjällä sisäisesti, miten demokratialiike ja vapaa media tukahdutettiin tämän saman öljyrahan turvin.
Hanna: Energia on tänä vuonna kuuma aihe. Tämä johtuu siitä, että sen jälkeen kun Venäjä keväällä hyökkäsi Ukrainaan, eurooppalaiset maat on laittanut venäläisen kaasun ja öljyn boikottiin. Miten sä näet, onko näillä pakotteilla ollut merkitystä?
Veli-Pekka: Niillä on tietysti aivan keskeinen moraalinen merkitys meille itsellemme, että me teemme niin, että me ei osteta, pyritään mahdollisimman nopeasti eroon tästä veriöljystä ja -kaasusta. Sillä on Ukrainalle merkitys, että me tuetaan Ukrainaa, myös moraalisesti. Mutta jos ajatellaan sitä, että onko Venäjä menettänyt tässä kuuden kuukauden, puolenvuoden, reilun, hyökkäyssodan kestäessä tuloja, niin se ei pidä paikkaansa. Eli Venäjä on kyennyt manipuloimalla Euroopan kaasumarkkinoita, se että se vie sinne vähemmän kaasua, mutta saa siitä kovempaa hintaa, samalla aiheuttaen Eurooppaan energiapulaa. Ja pystynyt sitten samalla kääntämään esimerkiksi öljyvirtaa viemällä sitä sitten Aasiaan, Kiinaan ja Intiaan, kun Eurooppa ei sitä enää halua ostaa. Eli lyhyellä aikavälillä näyttää siltä, että Venäjä taloudellisesti itse asiassa ei ole tämän energiakaupan, tai siihen liittyvien boikottien kautta tai sanktioiden kautta, kärsinyt. Mutta toki kaikki nämä lännen pakotteet Venäjää kohtaan, nehän on sitten massiiviset pakotteet, isoimmat kuin koskaan. Ja kyllähän ne toki vaikuttaa Venäjän talouteen ja se on laskusuunnassa. Ja myös tämä öljy- ja kaasusektori, jos me ajatellaan vähänkin pidemmällä aikavälillä, puhutaan parista kolmesta tai viidestä vuodesta, niin se, että nämä teknologiapakotteet, jotka koskee just öljyn ja kaasun tuotantoa, ne alkaa siinä vaiheessa todella näkyä. Ja silloin Venäjän kyky tuottaa öljyä ja kaasua varmasti laskee.
Hanna: Okei, mä olin siis jo valmistautunut tekemään tällaisen yksinkertaistuksen, että Eurooppa tarvitsee enemmän Venäläistä energiaa kuin Venäjä eurooppalaista rahaa, mutta se ei ihan taida pitää paikkaansa?
Veli-Pekka: Tuota, se riippuu, mikä sä katsot, että on se tavoite. Euroopan tavoite on ollut luoda keskinäisriippuvuutta Venäjän ja EU:n välille, jotta Venäjä olisi rauhanomainen toimija. Samalla Eurooppa on halunnut halpaa energiaa. Että sehän on sopinut sekä teollisuudelle että poliitikoille, että sitä halpaa energiaa on tullut. Venäjän näkökulmasta taas, joo, kyllä Venäjä on riippuvainen EU:n markkinoista, mutta Venäjä on selvästi valmis tämän taloudellisen kumppanuuden katkaisemaan suurvaltapoliittisista tavoitteista johtuen. Ja samalla tietysti Venäjä myös näkee, että esimerkiksi öljy, joka kuitenkin on se keskeisin, mistä Venäjä suurimmat tulot saa, ei kaasusta vaan öljystä, ja Venäjä pystyy sitä viemään, ainakin toistaiseksi, viemään hyvällä hinnalla maailmanmarkkinoille ja pärjäämään sillä. Että Venäjä on selvästi, näyttää siltä, tämähän nyt tietysti nähdään tulevina vuosina tai kuukausina, Venäjä näyttäisi olevan enemmän valmis kiristämään vyötä kuin Eurooppa. Että Eurooppa, semmoista valmiutta ei varmasti Euroopassa ole ollut. Ja siinä mielessä tämä tuleva talvi on varmasti Euroopalle kova paikka, koska me joudutaan kiristämään vyötä. Ja Venäjällä se vyönkiristämisen vaikutukset, ja sanktioiden vaikutukset, tulee vasta sitten vuoden, kahden, kolmen kuluttua, todella iskee päälle. Ei ehkä nyt tänä talvena, toisin kuin Euroopassa. Että siinä mielessä tämä energia, kun se pannaan poikki, niin sehän vaikuttaa täällä meillä välittömästi. Venäjällä taas on, sen lisäksi että ne pystyy ohjaamaan tätä öljyä muualle, kaasua ne ei pysty ohjaamaan, koska ei ole putkistoja muualla. Mutta Venäjällä on myös näitä puskurirahastoja, joita se on vuosikaudet kerryttänyt juurikin valmistautuessaan tähän sotaan. Eli tässä mielessä tämä on, hyvin toisenlaiselta näyttäytyy, kun maailmaa katsotaan Putinin silmin tai sitten eurooppalaisten silmin.
Hanna: Nonni, vyönkiristyksen talvi siis on edessäpäin. Mutta eihän tämä ihan puskista tullut, Venäjä on jo vuodesta 2014 toiminut aggressiivisesti Ukrainan alueella. Miksi Eurooppa ei ole aiemmin hankkiutunut eroon venäläisestä öljystä ja kaasusta? Miten me oikein päädyttiin tähän tilanteeseen?
Veli-Pekka: Tämä on äärimmäisen hyvä kysymys. Ja mä näkisin, että se on tämmöisestä eurooppalaisesta yhteisestä, tietyllä tavalla sokeudesta johtuu se, tai uskosta siihen, että tämä keskinäisriippuvuus on se, mikä Venäjää sitoo. Koska sen täytyy sitoa. Se ajatus on niin vahva, että kun se, ja juuri tämä ajatus myös siitä, että Venäjän näkökulmasta, Venäjähän on riippuvaisempi paperilla katsottuna niistä Euroopan markkinoista kuin Eurooppa Venäjän energiavirroista. Eli Eurooppahan ostaa kaksikolmasosan tuontienergiasta jostain muualta. Kun taas Venäjälle Euroopan markkinat paljon suurempaa roolia näyttelee siinä. Mutta tämä on ollut tämmöinen kollektiivinen ajatus siitä, että tämä keskinäisriippuvuus sitoo myös Venäjää. Ja se on ollut jopa siinä tilanteessa, kun me ollaan nähty, että Venäjä selvästi ei ole, ja tässä se tavallaan se fiba tulee, että kun tiedetään ja nähdään, 2008 Georgian sota, 2014 Ukrainan sota alkaa, Syyrian massiivinen väkivalta. Mikään näistä ei saanut eurooppalaisia poliitikkoja muuttamaan tätä suurstrategiaa suhteessa Venäjään. Ajateltiin vain, että nyt satsataan vain lisää yhteistyöhön. Lisää kaupallista kumppanuutta, niin se rahoittaa Venäjän. Ja Saksahan tässä on äärimmäinen esimerkki, että jos ajatellaan 2014, kun Ukrainan sota alkoi, niin Saksan riippuvuus Venäläisestä kaasusta oli 33 prosenttia. Nyt helmikuussa -22 se oli 55 prosenttia. Eli se kuvaa sitä, että Venäjä lisää väkivaltaa, niin mitä Eurooppa tekee, me lisätään yhteistyötä. Ja sama meillä, Fennovoima-Rosatom ydinvoimalahanke, ihan samaan pirtaan sopii kuin tämä saksalainen kaasuajatus.
Hanna: Mistä tämä johtuu? Miksi [naurahtaa] en mä tiedä miten mä muotoilisin tämän kysymyksen, kun tämä tuntuu niin tyhmältä kysyä. Mutta miten näitä merkkejä ei ole oikein otettu tosissaan? Minkä takia tähän riippuvuuteen on menty yhä syvemmälle viime vuosina?
Veli-Pekka: Siinä on tämmöinen teoreettinen, tai miten nyt sanoisi, maailmankuvallinen näkemys taustalla, että juurikin, että kumppanukset, jotka käy kauppaa keskenään, niin ei sodi. Ja siihen on uskottu niin kuin Raamattuun. Ja tämä pohjaa tietysti saksalaiseen Ostpolitiikin perintöön, aina 50-60-luvulta eteenpäin, jossa ajatus oli juuri se, että kaupallisen yhteistyön, energia-alalla etenkin, me pystytään rauhoittamaan Neuvostoliitto. Ja Suomessa oli tietysti sama ajatus, idänpolitiikan ajatus, että kaupan kautta me sidotaan Neuvostoliitto paremmin näihin läntisiin instituutioihin. Ja Saksan varmaan se, tietyllä tavalla sokaissut kehityskulku johtui siihen, että Saksat yhdistyi, Neuvostoliitto kaatui. Ja oletus siitä, että jee, se olikin tämä Ostpolitik ja tämä kaupan kautta rauhalliseksi haliminen, joka johti tähän Neuvostoliiton kaatumiseen ja demokratian voittoon tavallaan. Ja siihen samaan uskottiin nyt sitten uuden Venäjän ajalla. Vaikka ihan alusta saakka, Putin kun astui valtaan, me nähtiin väkivallan kasvua Venäjällä sisäisesti. Ja aina vaan uskottiin, että joo, kyllä se kauppa on se, joka lopulta sen rahoittaa. Ja tämä on yksi keskeinen tekijä. Toinen tekijä on sitten se, että tämä energiakauppa Venäjän kanssa on ollut äärimmäisen kannattavaa joillekin tahoille. Ja just tiukasti katsottuna talouden näkökulmasta. Eli siinä on ollut hyvin voimakkaat lobbaajat energiateollisuudessa, kemianteollisuudessa, autoteollisuudessa Euroopassa, jotka on halunnut, että tätä jatketaan. Ja etenkin 2014 jälkeen, kun selvästi jo yleinen mielipide kääntyi, että hei miksi me ostetaan sieltä veriöljyä ja -kaasua, kun Venäjä käy sotaa, kaappaa Euroopassa maita itselleen, niin kuin tapahtui 2014. 2008 siihen ei vielä havahduttu Georgian sodan jälkeen, mutta 2014 havahduttiin. Niin etenkin Saksan energia- ja kemianteollisuus lobbasi äärimmäisen voimakkaasti, että ei pidä puuttua tähän energiaan, että tämä on se, mikä luo keskinäisriippuvuutta, ja tavallaan monisti tätä tarinaa yhä uudestaan ja uudestaan. Ja toki se on ollut poliitikoille helppo ratkaisu, koska siis se olisi ollut vaikea ratkaisu tehdä sitten niitä vaikeita päätöksiä, mistäs sitten se energia olisi ostettu. Ja hinnat olisi noussut, ja se olisi ollut vaikeaa. Nyt se on tietysti äärimmäisen vaikeaa, kun me ollaan tässä tilanteessa, että se täytyy tehdä hyvin lyhyessä ajassa, muutamassa kuukaudessa sitten tämä irtautuminen. Ja huoltovarmuus, ja kriittinen infrastruktuuri on vaarassa. Mutta se olisi ollut vaikea myös silloin 2014 tehdä.
Hanna: No miten sä näet, onko tämä Ukrainan sodan viimeisin leimahdus nyt sitten se hetki, missä tämä doktriini ehkä muuttuu, ajatus siitä, että nämä kauppasuhteet jotenkin automaattisesti toisivat rauhaa, että se muuttuisi? Näetkö sä, että tulevaisuudessa tehdään erilaista energiapolitiikkaa?
Veli-Pekka: Mä luulen niin ja myös toivon niin. Ja kyllähän tämä on tietysti tämä puoli vuotta muuttanut tässä, todella kääntänyt ihmisten päät. Että se ei voi tällä tavalla kuin me ollaan kuviteltu, niin se ei voi toimia. Se on varmasti aikaa selvää. Mutta silti mä sanoisin, että ei tämä vielä ole loppuun saakka pelattu tämä, että kyllä Euroopassa on paljon niitä populistisia voimia, äärioikeistoa, mutta ehkä myös äärivasemmistoa, joka tietyllä tavalla haikailee siihen vanhaan takaisin, tilanteessa, jossa inflaatio laukkaa ja energianhinnat nousee. Eli tämmöinen fossiilipopulismi, sen uhka, jos me katsotaan Unkari, Orbánin valtakunta, niin sehän on juuri sitä, mitä Putin haluaa. Haluaisi monistaa orbánit Euroopan muihin maihin. Ja edistää tämmöistä orbánizatsia Euroopassa. Koska se on se, juuri se mikä sitten palvelisi Venäjän intressejä siinä mielessä, että business as usual energiakaupassa, mutta sitten ei kritisoida Venäjää. Ja tässä mielessä tämä, joo, suuressa mittakaavassa on varmasti kääntänyt ajatukset, että näin ei voi jatkua, mutta silti on olemassa Euroopassa se vaara, että tämmöiset populistiset voimat saa enemmän kannatusta, ja ainakin yksittäiset EU:n jäsenmaat kääntyy Unkarin tielle.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Sä olet aikaisemmin puhunut Venäjän energia-aseesta, joka terminä kuulostaa vähän siltä, että se saattaisi myös olla jostain scifileffasta. Mutta onko tässä itse asiassa nyt sitten kyse just tästä, tässä energia-aseessa, että käytetään sitä energiaa tällaisena vallankäytön välineenä?
Veli-Pekka: No mähän olen puhunut siitä tietysti pitkään, että pitäisi ymmärtää tämä energia-ase, ei tämmöisenä kerran laukaistavana revolverina niin kuin monet nyt puhuu. Niin kuin meidän pääministerikin sanoi, että energia-aseen voi laukaista vain kerran, näinhän se ei ole. Että Venäjähän on käyttänyt tätä energiaa poliittisena, geopoliittisena vipuvartena Euroopan suuntaan taitavasti jo 20 vuotta. Rakentanut juuri näitä riippuvuuksia, ja voidellut teollisuutta niin, että on vaikea olla ostamatta venäläistä kaasua esimerkiksi. Ja jos ajatellaan tätä energia-aseen käsitteen kautta, niin voi ajatella, että se, että mitä Venäjä käytti suhteessa Eurooppaan ennen tätä hyökkäyssotaa, oli siis tämmöinen pehmeä energia-ase, jossa enemmän pelattiin porkkanoilla kuin kepillä. Nyt se on kääntynyt toisinpäin, nyt pelataan enemmän kepeillä kuin porkkanoilla. Mutta tavallaan saman ilmiön eri puolia, eri syvyyksiä vaan nyt tässä on kyseessä.
Hanna: Nyt kun kaivellaan sun vanhoja sanomisia esiin, niin [naurahtaa] toinen muotoilu, mitä sä olet joskus käyttänyt on tällainen, että energiavauraudesta ja vallasta on tehty Venäjällä identiteetin rakennuksen apuväline. Tämä kuulostaa hyvin kiinnostavalta, mitä tämä oikein tarkoittaa?
Veli-Pekka: Joo, tämä tietysti perustuu siihen, että mun empiirinen tutkimus tämän viimeisen 10 vuoden ajalta on ollut juurikin Venäjän tätä sisäistä energiavallan rakentamista ja siihen liittyviä puhetapoja ja käytäntöjä. Ja esimerkiksi jos katsotaan valtiollisen kaasujätin Gazpromin PR-toimintaa ja mainontaa, ja miten se on yhteiskunnassa läsnä, niin kyllä se tarina on se, että kaasu on äiti Venäjän uumenista tuleva tuote, joka on venäläinen [pieni naurahdus] raaka-aine, joka yhdistää venäläiset tämän kaasuverkoston kautta yhdeksi kokonaisuudeksi. Ja on osa venäläistä identiteettiä, joten sinun venäläisen pitää suhtautua tähän teollisuuteen ja tähän raaka-aineeseen, energiaan, positiivisesti. Lisäksi siihen liittyy se, että sitä myydään, se ajatus, että Venäjä on juurikin energiasuurvalta, Venäjä pystyy kaasun ja öljyn kautta vaikuttamaan muihin maihin, ja pitämään Ukraina, Eurooppa polvillaan. Ja tätähän tarinaa on kerrottu venäläisille 20 vuotta, heti sieltä Putinin alkuvuosista saakka. Ja siinä mielessä tämä identiteetin rakentaminen, siinä on monta ulottuvuutta. Siinä on juuri tämä, että se on osa venäläisyyttä, se että se on venäläinen resurssi. Mutta se on myös sitten tämä energiaulkopolitiikan väline, mikä näyttelee siinä öljykulttuurin rakentamisessa keskeistä roolia.
Hanna: Mistä tässä oikein loppujen lopuksi on kyse, että miksi Venäjä pitää niin kiivaasti kiinni öljystä ja kaasusta? Onko kyse pelkästään siitä, että se on helposti saatavilla? Onko kyse just näistä isojen taloudellisten toimijoiden intresseistä? Vai jostain ideologisemmasta, läntisen maailman vastustamisesta?
Veli-Pekka: No nämä tietysti kaikki, mitä sä tässä luettelit, oikeastaan liittyy siihen. Mutta kyllähän tietysti ensisijainen kysymys on se, että Venäjällä on paljon näitä resursseja, mitä se on, viidesosa maailman kaasuvarannoista sijaitsee Venäjällä. Se on tietysti semmoinen houkuttava tekijä, että sitten siihen nojataan. Ja se on siinä mielessä helppoa rahaa, eihän se nyt helppoa teknisesti ole sitä öljyä ja kaasua kaivaa sieltä, koska Venäjä ei itse sitä kykene, Venäjähän käyttää siis läntistä teknologiaa ja osaamista siinä, että se sitä sieltä kaivaa. Mutta se on kuitenkin helppoa siinä mielessä, että se tuottaa isoja voittoja hyvin lyhyellä aikavälillä. Kun taas sitten jos ajatellaan, että pitäisi satsata uusiutuvaan energiaan, ja vaikka niihin metallien kaivamiseen maaperästä, että saadaan akkuja ja tuulivoimaloita ja aurinkovoimaloita, niin se on tietysti useiden vuosien investointien tulosta. Ja öljystä sä saat, nyt saat sen rahan. Kun tietysti ne investoinnit on tehty jo Neuvostoliiton aikana, ja nyt tietysti uuden Venäjänkin aikana. Mutta se on houkuttava tekijä, joka koukuttaa sitten siihen kiinni. Ja tietysti siihen ympärille sitten tämmöinen hallinto, joka haluaa sen säilyttää, niin rakentaa sitten tarinan siihen ympärille, jolloin se on osa kansallista kertomusta. Ja siinä sitten vaikkapa ilmastopolitiikka, tai ilmastokysymys ylipäätäänkin, niin on myös tämmöinen, joko se on tabu, että siitä ei puhuta, tai sitten se on, että sitä mustamaalataan, että ilmastonmuutos ei ole totta, tai että globaali ilmastonhallinta on läntinen salaliitto Venäjän intressejä vastaan ja näin poispäin.
Hanna: Kuinka paljon vaikka esimerkiksi ilmastokriisistä Venäjällä puhutaan ihan sillein jokapäiväisessä mediassa tai kahvipöytäkeskusteluissa?
Veli-Pekka: Todella vähän. Sehän se suurin ongelma on ollut, jos me ajatellaan tätä Putinin kautta, on se, että vielä 2000-luvun alussa sitä ilmastoteemaa mediassa käsiteltiin paljon enemmän. Nyt tässä Putinin kaudella se on laskenut koko ajan alaspäin. Eli teemana, mistä keskustellaan, se on marginalisoitunut. Että se on se ensimmäinen ongelma, että ihmiset ei, se ei ole keskusteluissa. Ja se ei ole agendalla. Myöskään jos on kysytty tavallisilta venäläisiltä, että mitkä on keskeisimpiä ympäristöongelmia, niin ilmastokysymys on tullut kaukana sitten vedenlaadun ja ilmanlaadun ja tämmöisten kysymysten jälkeen. Toki tietysti peilaten sitä, että nämä ongelmat on reaalisia Venäjällä, nämä paikalliset ympäristöongelmat. Mutta kuitenkin jos verrataan siihen, miten lännessä, ja monessa muussakin maassa, ei ainoastaan lännessä, ilmastonmuutos koetaan jo merkittävimpänä ympäristöuhkana, jo pitkään ollut näin. Niin Venäjä on siinä mielessä poikkeus, että tavallisten ihmisten, se ei ole huolien numero yksi. Ja tätä samaa, sitten sitä huolta vähentämään on juurikin nämä öljy- ja kaasufirmat rakentanut tätä öljykulttuuria, jolla vahvistetaan sitä, ettei tarvitsekaan huolehtia siitä ilmastonmuutoksesta.
Hanna: Uskotko, että Eurooppa pääsee vielä joskus lopullisesti eroon venäläisestä energiasta?
Veli-Pekka: Mä uskon, että siinä mittakaavassa, että sillä on taloudellisesti merkitystä, niin varmasti päästään. Että jokaista molekyyliä varmaan, niin se ei tietenkään ole mahdollista, koska esimerkiksi öljykin on semmoinen tuote, joka kiertää maailmaa ja sitä viedään paikasta toiseen. Että se ei ole varmasti se pointti. Mä uskon, että me mennään tämmöisen totaalisen Venäjän eristyksen kautta uudenlaisen yhteistyöhön. Mutta se on sitten toisenlaisen hallinnon kanssa, se ei ole putinilaisen väkivaltaisen regiimin kanssa, mitä sitten kauppaa tehdään. Fossiilikauppa muutenkin pitäisi lopettaa ilmastosyistä. Tietysti jokainen ymmärtää, että sitä ei voi tehdä päivässä eikä viikossa eikä kuukaudessa. Mutta mä uskoisin näin, että Venäjän kanssa, vaikka kävisikin niin, että Putinin hallinto kaatuisi huomenna, ja sitten siinä ilmoittautuisi että tulee, demokraattisen Venäjän päättäjät tulee tässä, niin minä en jatkaisi fossiilienergiakauppaa Venäjän kanssa. Koska mä näen niin vahvasti tämän fossiilienergian, että se houkuttelee keskittämään valtaa. Se houkuttelee olemaan väkivaltaisempi kuin semmoisessa tilanteessa, jossa talous perustuu muihinkin kuin öljyyn ja kaasuun. Ja tässä mielessä Euroopan Venäjä-strategian ydin pitäisi jatkossa olla sitten, tämän uudenlaisen hallinnon kanssa olla se että, ja pidetään ensinnäkin kauppapolitiikassa kiinni siitä, että demokratia ja kestävyyskriteerit on mukana siinä kaupassa. Mutta etenkin sitten satsata tähän tulevan maailman uusiutuvan energian materiaaleihin ja infrastruktuureihin, niiden rakentamiseen yhteistyössä.
Hanna: Jos puhutaan ihan semmoisella konkreettisen tasolla, vaikka tavallisen suomalaisen näkökulmasta, tulevasta talvesta. Selvitäänkö me siitä sillein, että kaikki laittaa nyt villasukat jalkaan ja käy kylmissä suihkuissa? Vai näetkö ihan lähitulevaisuudessa vaikkapa sähkön säännöstelyä?
Veli-Pekka: Se on tietysti sitten, että mitä yksittäisissä Euroopan jäsenmaissa tapahtuu, se riippuu minkälaiset energiajärjestelmät on ja mistä on pulaa juuri siinä hetkessä. Mutta on se selvä, että tämä korkea sähkönhinta laittaa palikoita uusiksi. Ja se, että mennäänkö me sitten sähkökatkoihin, se on niin monesta tekijästä riippuvainen, myös minkälainen talvi tulee olemaan, että sitä on vaikea sanoa. Mutta pikemminkin mä näkisin, että se tärkein, kaiken tämän energiapoliittisen, tärkeiden päätösten, ohella se, että nyt luodaan vaikka sähkömarkkinat niin, että se kestää tämän shokin. Ja satsataan energiasäästöön sillein, että se vähentää meidän sitä kriisiä, mikä on edessä. Mutta ehkä tietysti yhteiskuntatieteilijänä näkisin, että tosi tärkeä rooli on sillä, että miten me rakennetaan myös tämä tarina, että miksi tässä nyt tehdään näitä, miksi sä laitat ne villasukat jalkaan, miksi sä käyt ehkä lyhyemmässä suihkussa kuin aikaisemmin. Ja voi olla, että sekään ei tietenkään riitä, että me tehdään näitä toimia, ja joudutaan, on kriisiolosuhteet. Mutta siinäkin tilanteessa, vaikka se olisi kriisiolosuhteet, niin siihenkin liittyy se, että jos me saadaan luotua yhteinen eurooppalainen tarina siitä, että mitä tässä nyt oikeasti, mitä vastaan tässä taistellaan. Siinä on ilmastonmuutoksen hillintä, siinä on diktatuurin vastustaminen, siinä on demokraattisten maiden itsemääräämisoikeuden turvaaminen kyseessä. Ja tietysti energiaturvallisuus. Eli nämä kaikki nivoutuu tässä nyt yhteen. Ja se pitäisi juuri kertoa ihmisille ihan Euroopan tasolla ja Suomen tasolla. Laittaa pelimerkkejä siihen, että me luodaan tämmöinen tarina siitä, että miksi tässä nyt maksetaan. Ja sitä kertoa kansalaisille, että tämä on se, mistä nyt tässä maksetaan.
Hanna: Mitä mieltä sä olet, kertooko suomalainen media oikealla tavalla energiakriisistä, ja siitä, että mistä siinä oikein on kyse?
Veli-Pekka: Toki demokratian vahvuus on se, että on vapaa media. Ja mediaa on tietysti monenlaista. Ja se on selvää, että varmasti tämmöistä huomionhakuista mediaa on, joka kriiseistä elää. Niin tämähän on herkullinen aihe nostaa ihmisten pelkojakin sitten tällä tulevalla talvella tai energiapulalla. Ja toki se on osa sitä tarinaa, ja musta sitä ei pidä lähteä mitenkään väkivalloin yrittää estämään tämmöistä kirjoittelua. Mutta musta tärkeä olisi se, että me luodaan, että se on poliittisten instituutioiden, mutta esimerkiksi vaikkapa energiateollisuus ja muut, jotka on ollut historiallisesti meitä ajamassa tähän kriisiin, niin he tulisi yhteisellä ulostulolla esiin, ja kertoisi, että miksi tässä nyt tehdään näitä toimia, miksi joudutaan kiristämään vyötä. Yksi kysymys on siinä se, että ollaan tehty vääriä tekoja, vääriä päätelmiä historiallisesti. Ja nyt joudutaan siitä maksamaan. Tavallaan tietynlaista katumusta siitä, että mitä tuli tehtyä. Ka sen pohjalle rakentaa se, okei, nyt pyydetään anteeksi, mutta mennään eteenpäin. Ja luodaan tämmöinen yhteinen tarina siitä, että miten tässä taklataan näitä monia ongelmia puhaltaen eurooppalaisina yhteen hiileen.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Kenen elävän tai kuolleen tutkijan kanssa menisit drinkeille? Minne te menisitte ja mitä te joisitte?
Veli-Pekka: Mulla olisi kahdenvaiheilla. Niin Charles Darwin, se olisi ollut upea hänen kanssaan keskustella. Toinen on tietysti Michel Foucault, eli vallan teoreetikko tai vallan tutkija. Olisi tosi mielenkiintoista kysyä, että mitä Foucault ajattelee Putinin Venäjästä tänä päivänä. Että hänhän oli 70-luvulla harvoja niitä, tietyllä tavalla siihen eurooppalaiseen vasemmistoälymystöön liittyviä tutkijoita, jotka ei katsonut ruusuisin silmin Neuvostoliittoa. Ja siinä mielessä olisi tosi mielenkiintoista kuulla, että mitä Foucault sanoisi tämän päivän Venäjästä.
Hanna: Sallitaan sulle noi kummatkin, koska toi kuulostaa tosi hyvältä baaripöydältä.
Veli-Pekka: [naurahtaa]
Hanna: Entäs sitten, eläisitkö sä mieluiten Putinin hallitsemalla nyky-Venäjällä vai kenties space racen aikaisessa Neuvostoliitossa 60-luvulla? Just ehkä silloin kuin Juri Gagarin on lähetetty avaruuteen ja kaikki on tosi nousujohteista. Vai Pietari Suuren loistonpäiviä 1700-luvulla?
Veli-Pekka: Jos mä koitan lähestyä tuota senhetkisen väkivallan määrän näkökulmasta, niin kyllä me ehkä valitsisin sen 60-luvun Neuvostoliiton. Se oli kuitenkin Hruštšovin aikaa, jolloin oli pieni tämmöinen toivon ikkuna, elettiin siinä tämmöistä liennytyksen aikaa. Putinin aika on väkivaltaa. Pietari Suuren aika oli vielä suurempaa väkivaltaa.
Hanna: Veli-Pekka Tynkkynen, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
Veli-Pekka: Kiitos.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Kiitos kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Jos tykkäsit kuulemastasi, kerro siitä kaverillesi.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]