Helsinki Practice Research Centre (HPRC) on vahvistunut kahdella uudella nimityksellä.
Nanne Isokuortin tehtävänkuvaan kuuluu opetuksen ja tutkimuksen ohella HPRC:n toiminnan koordinointia ja kehittämistä. Hänen erityisenä kiinnostuksen kohteenaan on tutkittuun tietoon perustuvien keinojen hyödyntäminen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisessä sekä tutkimuksen ja käytännön integraatio sosiaalityössä.
Ennen siirtymistään uuteen tehtävään Nanne työskenteli tutkijatohtorina HPRC:n TAITAVA-hankkeessa ja projektitutkijana Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiössä (Itla). Aiemmin hän on työskennellyt Helsingin sosiaali- ja terveystoimessa. Tällä hetkellä Nanne on mukana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa hankkeessa Mielen hyvinvoinnin kohentaminen keinona lisätä nuorten osallisuutta (IMAGINE, 2022–2028) sekä syksyllä 2025 käynnistyvässä TAITAVA:n jatkohankkeessa.
Teija Karttunen siirtyi Helsingin yliopistoon vuonna 2023 Turun yliopistosta, jossa hän toimi sosiaalityön yliopistonlehtorina erityisesti moniammatillisessa klinikkaopetuksessa. Helsingissä hän aloitti ensin Hyvinvointipalveluiden erikoistumiskoulutuksen yliopistonlehtorina ja tänä vuonna sosiaalityön käytäntötutkimuksen yliopistonlehtorina.
Teijan tutkimusaiheet ovat liittyneet erityisesti päihdeongelmiin ja niiden psykososiaaliseen hoitoon, perheiden sekä raskaus- ja vauva-ajan päihdeongelmiin, sukupuolinäkökulmaan sekä tiedon ja tietämisen kysymyksiin sosiaalityössä. Viime vuosina hän on tehnyt myös traumoja ja ikääntyneiden päihdeongelmia koskevaa tutkimusta ja ajankohtaisena tutkimusteemanaan päätöksentekoa lastensuojelussa osana VALITSIJA-tutkimushanketta, joka on yhteinen Turun-, Itä-Suomen- ja Helsingin yliopistojen kanssa.
Lämpimästi tervetuloa Nanne ja Teija!