Kunniakirja myönnettiin nuorten kokemustiedon aseman vahvistamisesta sosiaalityön akateemisessa opetuksessa. Helsinki Practice Centre onnittelee Ainoa merkittävästä huomionosoituksesta ja kiittää häntä palvelun käyttäjien osallisuuden eteen tehdystä työstä.
Aino kertoo, että hän liikuttui, kun sai sähköpostissa asiasta tiedon.
- Se tuntui tosi hyvälle, tosi tärkeälle ja tosi isolle huomiolle. Nuorilta saatu palaute on aina jotenkin erityistä.
Aino on tehnyt Osallisuuden ajan kanssa yhteistyötä koko järjestön olemassaolon ajan ja jo ennen sitä yhteistyötä lastensuojelun kehittäjänuorten kanssa. Mittavin yhteistyö järjestön kanssa on liittynyt yhteisen opetuksen suunnitteluun ja järjestämiseen.
- Kiinnostuin siitä, mitä tapahtuu, kun nämä kokemusasiantuntijanuoret tulevat luokkatilaan ja miten opiskelijat reagoivat heihin. Isoin ponnistus, mikä jätti varmaan muistijäljen kaikkiin, oli viiden opintopisteen vuorovaikutuskurssi, joka suunniteltiin yhdessä. Nuoret olivat jokaisella kerralla siellä. He olivat osa ryhmää. Siitä syntyi mielettömiä asioita niin hyvässä kuin pahassa. Se ei ollutkaan opiskelijoille kauhean helppo ottaa niitä kokemusasiantuntijanuoria jokaiselle kerralle kysymään, kertomaan, kyseenalaistamaan, avaamaan erilaisia asioita. Se herätti osassa opiskelijoita aivan valtavaa riemastusta, he jopa toivoivat, että kokemusasiantuntijat voisivat arvioida sen kurssin, mutta siellä oli myös vastustusta. Jakso tehtiin kahtena vuotena peräkkäin ja se opetti paljon.
Osallisuuden ajan nuoret ovat olleet myös mukana Sosnetin lastensuojelun opetuksessa. He ovat tehneet Ainon kanssa erilaista opetusmateriaalia ja osallistuneet tällä tavoin valtakunnalliseen opetukseen. Aino kertoo oppineensa yhteistyöstä rohkeutta.
- Kun niitä nuoria kuuntelee ja heidän kanssaan tekee töitä, niin se valtava rohkeus ja palo, mikä heillä on kertoa omista asioistaan, ja se taito, millä he pystyvät vaikeitakin asioita sanomaan, tarjoilemaan niitä keskusteltaviksi, niin sitä minä arvostan ja olen oppinut heiltä. Ja myös toisaalta, kun heidän kanssaan on, niin vääjäämättä tulee jollain tavalla näkyväksi itselleen. Tulee tajunneeksi erilaisia sosiaalityöntekijänä tehtyjä juttuja: miten minä olen joskus tehnyt noin, kun he puhuvat tuosta. Eli itsereflektio on hirveän vahva, kun näiden nuorten kanssa on. Nuoret ovat sellainen elävä peili, jota ei pääse pakoon. Se on aivan valtaisaa! Siinä oppii sekä itsestään, mutta myös toki ammatillisesta työstä, kun heidän kanssaan työskentelee.
Yhteistyötilanteissa Aino on ollut oma itsensä, eikä opettaja tai yliopiston edustaja. Yhteistyössä on tärkeää dialoginen, vastavuoroinen kanssaoleminen, jossa kaikki voivat sanoa, mitä tilanteesta ajattelevat. Aino ajattelee, että myös sosiaalityön käytännössä pitäisi pysähtyä asiakkaiden äärelle rohkeasti kysymään mitä he ajattelevat, mitä heille kuuluu ja tai mitä asiakkaat ajattelevat saamastaan palvelusta.
- Me emme edusta vain jotain instituutiota ja ammattia, vaan se ihmisyys on myös siellä. Jos me saisimme piirun verran lisää sellaista dialogista kanssaolemista vuorovaikutustilanteisiin, niin meidän asiakkaamme voisivat paremmin ja myös me ammattilaisina voisimme paremmin. Nuoret kertovat koko ajan sivuutetuksi tulemisesta tai kohtuuttomista tilanteista tai mitätöinnistä. Minun mielestäni kaikki sellainen pitäisi saada pois. Sosiaalityön asiakkaat joutuvat valitettavasti toistuvasti kokemaan sellaista, ja se on tarpeetonta.
Vaikeiden asioiden puheeksiotto voi sosiaalityön kiireisessä arjessa tuntua työläältä.
- Jos kysyt, sinulla pitäisi olla myös tilaa ja mahdollisuus kuulla, mitä asiakkaat kertovat. Kiireessä et ammattilaisena viitsi kysyä, koska ei ole sitä tilaa keskustelulle, koska tässä asiassa pitää mennä eteenpäin. Kuitenkin se rohkeus viestiä siitä, että kerro, minä uskallan kuulla enkä minä mene rikki, jos minulle kerrotaan, sellaiset elementit veisivät vuorovaikutusta paljon enemmän eteenpäin.
Aino ajattelee, että on välttämätöntä uskaltaa kohdata jo opetusvaiheessa niitä ihmisiä, joille palveluja tullaan antamaan, ja kuunnella kokemusasiantuntijoiden kokemuksia palveluista.
- Ne hetket voivat olla hyvin pieniä, joissa ihminen voi tulla näkyväksi omien ammatillisten ajatustensa kanssa ja kun tulee näkyväksi, pystyy tekemään muutoksia ammatillisessa työssään. Kun puhutaan muutoksesta, usein ihmiset ajattelevat, että se on jotain hyvin isoa ja mullistavaaa. Mutta se voi ollakin hyvin pieniä eleitä tai asentoja. Jo nuorten kehittäjäryhmän aikana, se opetus minkä minä sain heiltä, kun me yhdessä pohdimme kohtaamisia ja kohtuuttomuuksia, niin yksi nuori sanoi ”Eikö ole niin, että hyvään tai huonoon kohtaamiseen menee ihan yhtä kauan aikaa?” Eli se valinta on vaan tehtävä. Valitse, että olet ystävällinen, koska se vie eteenpäin.
Ainon mukaan saatetaan tyytyä liian helposti näennäisosallisuuteen: perustetaan ryhmä, johon otetaan kokemusasiantuntija, ja ajatellaan, että sillä ollaan hoidettu osallisuus. Ainon mukaan sosiaalityön opetusta olisi tärkeää kehittää siihen suuntaan, että ammattiin valmistavissa opinnoissa olisi koko ajan pysyvästi enemmän kokemusasiantuntijoita osallisena koko prosessin ajan. Se vaatisi resursseja, mutta mahdollistaisi uudella tavalla vuorovaikutustaitojen harjoittelemisen läpi koko sosiaalityön opintojen.