Anu Koivusen haastatteluun valmistautuessani luin läpi useampia Anu Koivusen ja hänen kollegoidensa tekemiä raportteja ja akateemisia julkaisuja. Ne herättivät monia jaksossakin käsittelemiämme oivalluksia, joista tässä nostan esiin yhden.
Tämä huomio on Julius Hokkasen, Anu Koivusen ja Maiju Turusen Datan alaiset -raportista bongaamani ajatus kansanedustajien digitaalisesta työstä eräänlaisena alustatyönä. Kuten jaksossa tuon esiin, tämän ajatuksen kontrasti alustatyön yleisempien hahmottamisen tapojen kanssa merkillepantava. Yleensähän alustatyö tai alustoilla tapahtuva työ samastetaan ruokalähetteihin, Amazonin mechanical turk -alustalla välitettyihin yksinkertaisiin ja pienesti palkattuihin toimistotehtäviin, tai taksin ajamiseen.
Taustalla on Koivusen ja hänen kollegoidensa ajatus, jonka mukaan kansanedustajien eri some-alustoilla ja viestimissä tekemää digitaalista työtä tulisi analysoida osana laajempaa sosiaalisia suhteita, työelämää ja markkinoita läpäisevää muutosta, jonka yhteiskuntiemme ”alustoituminen” on tuonut mukanaan.
Mikään analogia ei ole täydellinen, eikä kansanedustajien digitaalista työtä toki voi suoraan verrata muihin alustatyön muotoihin – sitä Koivunen ja hänen kollegansakaan eivät tietenkään esitä. Sen sijaan kiinnostavaa on se, kuinka some-alustat pakottavat yhtä lailla ruokalähettejä kuin tietotyön tekijöitäkin reagoimaan ärsykkeisiin, joita alustojen algoritmit monin tavoin ohjaavat.
”Perinteisessä” alustatyössä algoritmin syötteisiin reagoimisen nopeus voi vaikuttaa siihen, meneekö joku työkeikka sivu suun vai ei, tai missä määrin vastaavia tarjouksia tulee tai on tulematta jatkossa. Asiantuntijatyössä puolestaan some-kohuihin lähteminen voi vähintäänkin synnyttää asiantuntijassa tai politiikoissa mielikuvan siitä, että oma asema tai uskottavuus vaatii reagointia anonyymien some-tilien tai tunnettujen nettitrollien impulsseihin kellonajasta tai lomakausista riippumatta.
Harva meistä olisi valmis esimerkiksi jäämään töiden jälkeen työpaikan eteen väittelemään tunneiksi satunnaisten ohikulkijoiden kanssa asioista, joissa kukaan ei vieläpä oikeasti edes uskoisi kääntävänsä keskustelukumppaninsa mielipidettä. Somessa tällainen velvollisuus otetaan kuitenkin helposti annettuna – ikävänä, mutta silti välttämättömänä osana työnkuvaa.
Vastauksia ajankäytön hallinnan menetykseen etsitään usein yksilötasolta: miten minä voisin hallita paremmin esimerkiksi digitaalista siivoustyötä, sen viemää aikaa ja sen tuomaa tunnekuormaa. Näistä keskusteluista ja vinkeistä voi joskus olla hyötyä, mutta ongelma on tietysti järjestelmätasolla. Jotain tästä ajasta kertoo, että Elon Muskia ja muita some-alustojen algoritmien yksinvaltioita edelleen myös ihaillaan, eikä globaalia – tai edes aidosti eurooppalaista – kansanliikettä mediatilojemme sääntöjen demokratisointiin ole syntynyt. Yritystä jälkimmäiseen on kuitenkin ollut viime aikoina ilmassa, ja kehotankin laittamaan seurantaan Balanced Economy Project -kansalaisjärjestön.