Tutkimusaiheitamme ovat esimerkiksi globalisaatio; autonomia ja makrotalouspolitiikka eri tasoilla; eriarvoisuuden kehitys; kansainvälisen kaupan dynamiikka; finansialisaatio; rahoituskriisit; yhteistyö rajat ylittävissä talouskysymyksissä; ja ylikansallisen hallinnan mahdollisuudet, rajoitukset ja oikeutus. Poliittinen talous suuntautuu tulevaisuuteen ja ennakoi mahdollisia tulevaisuuksia refleksiivisesti. Koska ennakoinnit voivat olla itseään toteuttavia tai kumoavia, niillä on myös tärkeä normatiivinen rooli.
Poliittinen talous on vanhin yhteiskuntatiede ja alun perin sillä viitattiin tuotannon ja vaihdon sosiaalisen toiminnan tutkimukseen. Esimerkiksi Adam Smithin tutkimuksia määrittivät suurilta osin moraalifilosofia sekä historiallisesti kehittyneet tullit, lait ja hallintojärjestelmä. Vaikka monet klassiset ajattelijat – mukaan lukien Karl Marx – uskoivat individualistisen omaneduntavoittelun johtavan itseohjautuvien markkinoiden kautta ja suotuisissa olosuhteissa jonkinlaiseen järjestykseen ja kehitykseen, poliittisen talouden perusoletuksena on ollut tuotannon ja vaihdon erottamattomuus laajemmasta yhteiskunnasta. Tieteenalalla on lisäksi keskusteltu myös poliittisen talouden ja turvallisuuden suhteesta. Edistääkö vapaakauppa rauhaa? Voiko toimivan kokonaiskysynnän puute johtaa imperialistis-luonteiseen laajentumiseen?
Uusklassisen taloustieteen vaikutuksesta poliittisen talouden tutkimus ja vaikutus vähenivät 1900-luvulla. Samalla kun taloustieteen ala laajeni, niin poliittiset taloustieteilijät alkoivat kritisoida taloustieteilijöiden metodologisia ja kontekstuaalisia erotteluja. Tästä huolimatta poliittinen talous säilyi elinvoimaisena tietyillä heterodoksisen taloustieteen aloilla, varsinkin niillä, jotka ovat jatkaneet Keynesin, Marxin, Schumpeterin ja Veblenin perintöä. Tieteenalan tutkimus sai lisäsysäyksen 1970-luvulta alkaen, kun tarkastelu siirtyi yhä enemmän maailmantalouteen. Entinen taloustoimittaja Susan Strange halusi yhdistää kansainvälisen politiikan ja taloustieteen tutkimuksen. Hänen väitteensä mukaan ”taloustieteilijät eivät yksinkertaisesti ymmärrä, kuinka globaali talous toimii”, sillä heiltä puuttuu vallan käsite ja he luottavat liikaa abstrakteihin malleihin. Tämän seurauksena Britanniassa syntyi IPE (Kansainvälinen poliittinen talous). Samaan jatkumoon liittyi myös Yhdysvalloissa Immanuel Wallerstein kehittämä uusmaxilainen maailmanjärjestelmäteoria, jossa oli yhteneväisyyksiä kansainvälisen politiikan tutkijoiden Robert Keohanen ja Robert Gilpinin sekä taloustieteilijä Charles Kindlebergerin lähestymistapojen kanssa. 1980-luvulla Robert Coxin tutkimus antoi sytykkeen myöhemmin uusgramscilaiseksi kutsutulle lähestymistavalle, vaikkakin Cox itse ammensi Gramscin lisäksi hyvin monipuolisista lähteistä. 1980-luvun jälkeen kehitys on ollut nopeaa.
Helsingissä uskomme, että monista positiivisista askeleistaan huolimatta IPE on tähän mennessä epäonnistunut kahdessa suhteessa. Alkaen jo Susan Strangen, Robert Coxin ja muiden uraauurtavista töistä, IPE on kärsinyt filosofisesta ja talousteoreettisesta kypsymättömyydestä.
Tutkimus ja opetus Helsingissä perustuvat seuraaville keskeisille periaatteille: (1) IPE voi edistyä vain tiettyyn rajaan asti ottamatta erikseen kantaa talousteorian ongelmiin; (2) vaikka taloustieteen valtavirta on erkaantunut IPE:n yhteiskuntatieteellisistä huolista, useista sen teorioista ja perinteistä voi yhä ammentaa monia tärkeitä oivalluksia ja kiinnostavia selittäviä hypoteeseja; (3) kriittinen pluralismi ja sitoutuminen useisiin erilaisiin traditioihin vaatii selkeää metateoreettista viitekehystä, kuten (kriittinen) tieteellinen realismi tai pragmatismi; (4) oppialaa tulisi nimittää globaaliksi poliittiseksi taloudeksi; ja (5) keskustelut oppialan kansainvälisestä ja ylikansallisesta luonteesta pitää herättää uudelleen nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Globaalin poliittisen talouden on katsottava tulevaisuuteen.