Tilaisuuden tarkoituksena on keskustella siitä, miten Etelä-Pohjanmaalla saadaan kehitettyä Green Care -yritysten ja hyvinvointialueen välille yhteistyötä, joka hyödyttää molempia osapuolia. Keskustelua edeltää alustus, jossa Ruralia-instituutin työntekijät esittelevät aiheeseen liittyvää hankettaan ja kertovat eri toteutustavoista muualta Suomesta.
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 20.2.
Keskustelutilaisuus on osa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin
Hankkeen kohderyhmänä ovat julkiset hankintayksiköt tai julkisten palveluiden yksiköt, jotka tekevät hankintoja sekä pienet ja keskisuuret elintarvike- ja hoiva-alan yritykset, keskittyen Green Care -alaan.
VITALI-hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) / Etelä-Pohjanmaan liitto. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.