Penikkatauti todettu Venäjältä tuodulla koiralla

Yliopistollisessa eläinsairaalassa todettiin Etelä-Venäjältä tuodulla koiralla kliininen penikkatauti tiistaina 27.2.2018.

Sairaalaan tuodulla koiralla oli voimakkaat hengitystie- ja silmäoireet sekä muita penikkatautiin viittaavia oireita. Penikkatautitartunta varmistettiin Evirassa PCR-menetelmällä. Koira lopetettiin ja toimitettiin Eviraan ruumiinavaukseen.

Koira oli laillisesti tuotu maahan ja sillä oli asianmukaiset tuontipaperit. Lisäksi se oli lemmikkipassin mukaan rokotettu muun muassa penikkatautia ja raivotautia vastaan. Koiran raivotautivasta-ainemääritys on vielä kesken.

Penikkataudin oireet ja ennaltaehkäisy

Penikkataudin aiheuttaa morbillivirus ja se on koiraeläinten, kuten koiran, supikoiran ja ketun, välillä erittäin helposti tarttuva virustauti. Tauti ei tartu ihmiseen eikä kissoihin. Rokote suojaa hyvin taudilta joten rokotetut koirat eivät pääsääntöisesti sairastu.

Ulkomaista alkuperää olevia tartuntoja koirilla todetaan satunnaisesti, viimeisimmät tapaukset ovat muutaman vuoden takaa, nekin ulkomailta tuoduissa koirissa.

Penikkataudin oireita voivat olla sierain- ja silmävuoto, kuumeilu, huonontunut ruokahalu, väsymys ja vetämättömyys. Penikkatautivirukseen tehoavaa lääkehoitoa ei ole mutta oireenmukaisella hoidolla osa sairastuneista toipuu. Vakavammassa muodossa eläimellä on kuumetta, heikentynyt yleiskunto ja myös ripulia tai hengitystieoireita voi esiintyä. Myöhemmässä vaiheessa eläimelle voi kehittyä keskushermosto-oireita ja tauti voi johtaa kuolemaan.

Taudin itämisaika on keskimäärin 1 - 2 viikkoa, jopa pidempään. Virus tarttuu eläinten suoran kontaktin kautta tai välillisesti ihmisten, välineiden tai ympäristön välityksellä. Tartunnan saanut eläin erittää virusta usean viikon ajan. Virus säilyy hyvin kylmässä ja kosteassa ympäristössä ja kestää myös pakastamista. Virukseen tehoaa tavallisimmat pesu- ja desinfektioaineet.

Lisätietoja:

Eviran nettisivuilla on kattava tietopaketti penikkataudista

Yliopistollisesta eläinsairaalasta lisätietoja antaa:  
Pieneläinsairaalan johtava eläinlääkäri, ELT Katariina Thomson
puh. 02941 57439, sposti: katariina.thomson@helsinki.fi

Lue lisää aiheesta: Terveys